7v odottelussa menee raja

Von ruiskumestari

Täällä on moni odottanut ja odottanut ja odottanut romahdusta maksellen samalla hirmuisia vuokria, asuen väliaikaisesti sitku-elämää ja seuraten kuinka hinnat vain nousevat ja nousevat.

Avioliton kriisikaavaa seuraten sanoisin että jos joku on odotellut 7v on hän tuhonnut sillä jo loppuelämänsä. Taloudellisessa mielessä menetettyjä tappioita ei enää koskaan kuro takaisin, on haaskannut liian arvokkaat ikävuodet tyylin 25v-32v, muija on jo kyllästynyt ja lähtenyt jonkun menestyneemmän matkaan jne.

9

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ok-epäonnistunut

      älä lannista enempää nuinhan mulle just kävi. Ei auta kun kuroa viinaa naamariin.

    • sakari 789

      Viimeisten 8 vuoden aikana on hankittu yksi asunto, myyty se ja hankittu toinen. Aina silloin kun ajat ovat olleet otolliset (2008-2009 ei tosiaankaan ollut). Jos tämän palstan juttuja olisi seurannut ja uskonut liian tarkasti niin ei olisi saanut yhtään mitään aikaiseksi. On kuitenkin aina hauska tulla tänne katselemaan välillä mitä asiantuntijat tietävät asioista.

      Sitten ei muuta kuin sijoitusasuntoa seuraavaksi miettimään.

    • Velaton-ok-yeah

      Vertaillaampas mitkä olisivat olleet vaihtoehtoni.

      Taloni ostin 1995 hintaan 60.000€
      Remontin tein 2000 hintaan 40.000€
      2001 jos olisin myynyt olisin saanut 140.000. velkaa olisi ollut jäljellä 64.000€ Käteen olisi siis jäänyt 76.000€

      Vastaavan talon vuokra on 1000€/kk. Olisin siis tähän mennessä maksanut vuokraa 120.000€. olisin siis miinuksella 44.000€.

      No nyt en kuitenkaan myynyt taloani. Viimeisen lainaerän maksoin tammikuussa 2011. Talostani olen saanut ostoarjouksen 230000€. jos tosissaan alkaisi myydä niin 250.000 olisi lie melko lähellä oikeaa.

      Eroa on siis n. 300.000€ minun voitokseni.

      Jos taas olisin sijoittanut osakkeisiin tuon 76.000€ vuonna 2001, jolloin OMX oli luokkaa 10800 ja tänään 7200 olisi pääomani arvo nyt 50600€.
      Tämän lisäksi vuokraan olisi mennyt 120.000 olisi tappio 69.400€. Eli siis jopa 320.000€ on ero edukseni tällä hetkellä.

      Kyllä varmaan kannatti odotella. Pitää olla melkoinen hemmo että vielä saa kiinni junan.

      • Näppärää

        Valitsit tahallasi surkean ajankohdan ostaa osakkeita, jotta saat manipuloitua laskun haluamaksesi. Lisäksi unohdit maksamasi korot lainoista, jotka lienee lähelle sataa tonnia.

        Jos vuokralainen olisi ottanut osakkeita 60000 eurolla vuonna 1995 (indeksi noin 2000) ja myynyt ne vuoden 2000-2001 paikkeilla (indeksi 17500), olisi hän tienannut indeksin mukaan 525 000 miinus verot. Sitten hän olisi voinut taas laittaa seuraavan kuopan pohjalla (indeksi 5000 vuonna 2003) 400 000 ja taas huipulla (12500 vuonna 2007) myynyt, olisi hänellä jo miljoona miinus verot eli luultavasti noin 800 000 euroa. Tietenkin hän voi jatkaa tästä seuraavaan kuoppaan, jolloin hänellä on jo yli miljoona euroa. Tämä siis pelkän indeksin mukaan. Eli näin teoriassa vuokralainen voi helposti päihittää voitoissa omistajan. Käytännössähän voitot harvemmin tätä luokkaa on, mutta huippusijoittajat voivat näihin lukuihin ja jopa parempiin päästä (riskiosakkeissa nousut voi olla monikymmenkertaisia, tosin toisinaan myös romahdukset ovat samaa luokkaa) ja osa pelkällä hyvällä onnella.

        Käytännössähän asiat eivät mene näin yksioikoisesti, mutta numerot voidaan pyöritellä helposti vuokralaisenkin eduksi. Siis jos vuokralainen olisi uskaltanut ottaa lainan asunnon sijasta sijoittamiseen, minkä vain erittäin harva tekee...

      • perästä kuuluu
        Näppärää kirjoitti:

        > Valitsit tahallasi surkean ajankohdan ostaa osakkeita, jotta saat manipuloitua laskun haluamaksesi. Lisäksi unohdit maksamasi korot lainoista, jotka lienee lähelle sataa tonnia

        Onneksi sinulla taas osui kaikki ostot ja myynnit just nappiin. Harmi vaan, että kyseessä on pelkkä haaveilu & jälkiviisaus ;-D

        Asunnon kanssa on vaikeaa tehdä persnettoa. Siis puhuttaessa nimenomaan omaan käyttöön hankittavasta asunnosta. Sen verran kallista hupia se toinen vaihtoehto eli Läskin lihottaminen 700 €/kk on.

        > voidaan pyöritellä helposti vuokralaisenkin eduksi

        OK, sopii yrittää:
        - omistusasunnon ostohinta 70 k€ (lainaa 50 k€), myyntihinta 110 k€, josta jäi käteen 67 k€ lainan ja välityspalkkion jälkeen
        - vastikkeet 9 vuoden ajalta n. 21 k€
        - lainamenot (lyhennys korko) 400 €/kk, yht. 43 k€
        - remonttikulut (KPH julkisivu&parvekeremontti) n. 20 k€
        = 9 vuoden asumiskulut 84 k€, mutta varallisuus kasvoi 20 -> 67 k€, joten asuminen kustansi vajaat 350 €/kk koko jaksolle jyvitettynä.

        Tuolla summalla ei olisi saanut edes pientä ja pommikuntoista yksiötä vuokrattua. Vastaavista kaksiosta huudeltiin asunnon myynnin aikoihin 650 €/kk vuokraa. Toki 9 vuotta aiemmin olisi pyöritty jossain 500 €/kk tasolla, joten tuhnuksi ryhtymällä olisin tehnyt "vain" 60 k€ negatiivisen tilin (550 €/kk keskivuokralla).

        Että siitä vaan selittämään, miten on järkevämpää maksaa asumisestaan 550 kuin 350 €/kk.

        Eikä nuo osakesijoitusten riskit ole tuulesta temmattuja. Osakkeiden kanssa -70 % ale on ihan normisuoritus. Yksi opiskelukaveri innoistui sijoittamisesta jo lukiossa ja päätyi 90-luvun lamassa omistamaan jotain osakkeita, joiden suurin arvo taisi olla käyttöarvo WC-paperina. Toki pelissä oli ihan pikkusummia eikä kaikki osakkeet sakanneet.

        Itselleni päätyi puolestaan jokunen puhelinosake. Potin arvo oli parhaimmillaan liki 10 k€ ja harkitsin pikaista myyntiä, kun pidin arvonnousua (satoja prosentteja) täysin tolkuttomana. Mutta aloin himmailemaan, kun luin Sampopankin vai-mikä-hiton-Leonia-se-silloin-oli pörssianaalikon todistelua siitä, miten ko. osake on yhä selkeästi aliarvostettu. Pari kk myöhemmin -70 % rommaus oli tosiasia.

        Ei tuossa takkiin tullut yhtään - myyntihinta oli silti reilusti ostohintaa korkeampi. Mutta tuli kyllä opittua, että pitää luottaa omiin arvioihinsa eikä "sen lauluja laulat, joiden leipää syöt" asiantuntijoihin.

        Taitaa teillä karkuun pääseen ostojunan perässä puuskuttajillakin olla lehmä aika syvästä montusta kammettavana, kun ootte jo 15 vuotta jaksaneet jokasyksyisen ja keväisen rommauksen perään huudella.

      • Taisi osuta ja upota
        Näppärää kirjoitti:

        Valitsit tahallasi surkean ajankohdan ostaa osakkeita, jotta saat manipuloitua laskun haluamaksesi. Lisäksi unohdit maksamasi korot lainoista, jotka lienee lähelle sataa tonnia.

        Jos vuokralainen olisi ottanut osakkeita 60000 eurolla vuonna 1995 (indeksi noin 2000) ja myynyt ne vuoden 2000-2001 paikkeilla (indeksi 17500), olisi hän tienannut indeksin mukaan 525 000 miinus verot. Sitten hän olisi voinut taas laittaa seuraavan kuopan pohjalla (indeksi 5000 vuonna 2003) 400 000 ja taas huipulla (12500 vuonna 2007) myynyt, olisi hänellä jo miljoona miinus verot eli luultavasti noin 800 000 euroa. Tietenkin hän voi jatkaa tästä seuraavaan kuoppaan, jolloin hänellä on jo yli miljoona euroa. Tämä siis pelkän indeksin mukaan. Eli näin teoriassa vuokralainen voi helposti päihittää voitoissa omistajan. Käytännössähän voitot harvemmin tätä luokkaa on, mutta huippusijoittajat voivat näihin lukuihin ja jopa parempiin päästä (riskiosakkeissa nousut voi olla monikymmenkertaisia, tosin toisinaan myös romahdukset ovat samaa luokkaa) ja osa pelkällä hyvällä onnella.

        Käytännössähän asiat eivät mene näin yksioikoisesti, mutta numerot voidaan pyöritellä helposti vuokralaisenkin eduksi. Siis jos vuokralainen olisi uskaltanut ottaa lainan asunnon sijasta sijoittamiseen, minkä vain erittäin harva tekee...

        Näitähän on palsta pullollaan jotka kuittaili vuoden 2000 paikkeilla että "asunto myyty, rahat sijoitettu ja romahduksen jälkeen ostetaan takaisin...."

    • Velaton-ok-yeah

      Indeksi sitä ja tätä.

      2001 tällä palstalla ruvettiin jeesustelemaan rommausta, jota ei vielä ole tullut.
      Omakotiasujahan olisi voinut ostaa niitä samoja osakkeita 60 tonnin lainarahalla ja olisi rikastunut samalla lailla tai vaikka 100 tonnilla.

      Hankalaksi asian tekee vain se, että osakekurssit menee miten haluaa, asuntojen hinnat ylöspäin.

      • Rompula..

        Jos joku onnetontakin onnettomampi tunari on tosiaan tuolta vuodesta 2001 kärvistellyt vuokralla ja katsellut sivusta kymmenen vuotta asuntojen hintojennousua, niin veikkaan että ketutus on sellainen, ettei saa enää itseään aamuisin sängystä ylös.

        Toisaalta, väittäisinpä vahvasti että 90 % näistä tämänkin palstan rommareista on sellaisia, jotka eivät aamuisin herää sängystään töihin tms. vaan sihauttavat auki kaljatölkin ja alkavat tavoitella päiväkännejä, palstoilla tasaiseen tahtiin olutta hörppiessään kirjoitellen.

      • Jeps, ja

        tilanteen tekee hankalaksi se, että yksikään pankki ei suostu antamaan lainaa siten, että lainalla ostetut pankkiosakkeet tulisivat lainan vakuudeksi. Eli tällaiset heitot ovat ihan hypoteettisia, että asuntolainan sijaan otetaan lainaa jotain riskialtista sijoitusta varten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5345
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      60
      2042
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1750
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1723
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1445
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1397
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1300
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1048
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      887
    Aihe