Kun meitä tanssimiseen hurahtaneita on jo lukuisat määrät, on varmaan mieleen jääneitä hassuja tai muuten ihan älyttömiksi muodostuneita tanssireissujakin tanssitossukassiin kertynyt.
Millaisista paikoista löysit itsesi, mitä tapahtui, mistä tulit erityisen iloiseksi.... ihan mitä vain, mikä jäi erityisesti mieleesi :-)
Hassuimmat/älyttömimmät tanssireissut
4
289
Vastaukset
- Humppa-aktiivi
Onhan noita hassuja tapauksia ollut, mutta tiedä sitten ovatko kertomisen arvoisia. Joskus on tullut laulettua julkisesti serenadia vieraalle naiselle ja joskus nuoruudessa on tullut paettua vanhaa puumanaista hippulat vinkuen. Pieniä hauskoja sattumuksia mahtuu joka kesälle ja silloin tällöin sattuu vähän ikävämpiäkin. Kerrankin lippujonosta lähti viereinen kaveri putkareissulle rähinöinnin seurauksena. Kaiken kaikkiaan tanssireissuista on kertynyt valtava määrä muistoja, joita en olisi muuten saanut itselleni hankittua. Lavatanssit todella rikastuttavat elämää.
- Antrasman
Joskus ajelin tanssipaikalle melkein 200 kilometriä. Tanssipaikan eteisessä tutkin tunnelmaa jonkin aikaa ja sitten meni mielenkiinto. Ei muuta kuin kotiin.
- helmariina
Joskus hurja tanssinhinku teetti sen, että menin nk. eläkeläistansseihin helmat hulmuten, kun m i t ä ä n ei ollut sadan kilometrin säteellä. Ensin näytti siltä, että
saan olla koko illan ainoana seinäruusuna, kun mummuja pyyhkäistiin vierestä polkallekin. Sitten joku pikkuruinen pappa uskaltautui päätään pidempää tanssityttöä hakemaan humpalle. Siitä se sitten alkoi :-) :-)
Pitkä komea mies, minua rintaan, tanssi minut pyörryksiin ja sitten uskaltautui seuraava... Oli pakko lähteä puolilta öin pakoon, etten olisi saanut käsilaukkukyytiä saatille haluavilta mummeleilta.
Olihan ilta, mutta tanssia sain. Se oli tärkeintä. Ja sain nauraa. Ainakin jälkeenpäin! - Noinkin voi käydä
Täällä aika älytön tanssikertomus:
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/seksi/1481786/sex-tarinoita/#post7045808
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057