laitoin parvekeruukkuun, 40 cm, liotettuja siemeniä ainakin kymmenen, olleet nyt 10 päivää ja yksi itänyt. Että sellainen menestystarina. Matala lajike. Ensimmäinen erä meni muutenkin tärviölle, kun jostain syystä sitten multa rupesi haisemaan eli taisi olla homentunutta, eli se erä piti heittää pois ja ruukkukin pestä kunnolla ennen uusien laittoa, ja nyt siis vasta yksi itänyt.
No, tänä vuonna vähän kaikki muutkin siemenet näyttäneet olevan huonompaa sorttia tai sitten muut olosuhteet heikommat kuin viime vuonna. Krassin siemenistäkään ei ole itänyt puoletkaan.
onpas tämä nyt: TUOKSUHERNE
4
266
Vastaukset 4
Sama juttu oli tuoksuherneen itämisen suhteen mullakin. Laitoin kuukausi sitten sisälle potteihin tuoksuherneen siemeniä esikasvatusta varten. Neljää eri lajiketta, neljästä eri siemenpussista ja yhteensä 30 siementä. On mulla nyt 8 alkua tuolla.... Toooooosi huonosti iti tänä vuonna. Viime vuonna muistan, että samat siemenet iti vähän liiankin varmasti ja taimia oli sitten liikaa.
- gfgdfgdf
Aloittaja tässä vielä. Jostain kyllä luin että 20 päivääkin voi itäminen kestää. Mutta ei tuossa tosiaankaan vieläkään näy kuin kaksi tainta nousseena. Laitoin siihen vielä loput siemenet, tällä kertaa liottamisen jälkeen vielä vähän raaputtelin, mutta jos ei nyt ensi viikolla niistäkään mitään näy, niin heivaan tuohon ruukkuun kyllä jotain muuta.
- alalämpö hyvä
Laita siemenet ruukussaan vaikka patterin päälle, että alla on lämpöä, itävät nopeasti.
- krasseleita
Mulla on punaisia tuoksuherneitä runsaasti istutettuina ja kaikkiin on tullut nyt noin 10 cm:n alut. Mutta kyllä se kestikin. Laitoin ne toukokuun alkupuolella ja nyt vasta muutaman päivän aikana on lähtenyt kasvu kunnolla käyntiin.
Minä en liotellut enkä raaputellut tuoksuherneitä.
Krassitkin ovat hyvin kasvaneet. Jonain vuonna kävi niin, että kanariankrasseista ei tullut mitään, mutta nyt ne ovat yllättävänkin hyvin kasvaneet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS651980Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52746Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43631
- 47614
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48531