vl-seurustelu

"SEURUSTELUSSA ovat aina synnin houkutukset lähellä. Sielujen murhaaja panee vähättelemään synnin vaarallisuutta. Viattomuuden valhenaamariin pukeutuneena se tekeytyy jopa "rakkauden apostoliksi". Se sokaisee uhrinsa hempeydellä, ja saa heidät leikkimään tulella. Kohta on luvallista sekin, mikä Jumalan edessä on synti. Jumala kehottaa apostolin kautta: Kuolettakaa sen tähden teidän jäsenenne, jotka maan päällä ovat, huoruus, saastaisuus, häpiällinen himo, rietas halaus...joidenka tähden Jumalan viha epäuskoisten lasten päälle tulee.
(Kol. 3:5, 6).

ON KYSYMYS vakavasta asiasta: Vetää epäuskoisten lasten tavoin Jumalan viha päällensä mainittujen syntien tähden. Näemme, kuinka Jumalan sanan mukaiseen seurusteluun ennen avioliittoon vihkimistä, kuuluu toisen ja oman ruumiillisen koskemattomuuden kunnioittaminen. Oikea seurustelu ei ole omilla eikä toisen tunteilla leikkimistä ja himojen ruokkimista, puhumattakaan esiaviollisista sukupuolisuhteista ja avoliitosta. Kevytmielinen "kukasta kukkaan" lentäminen on jo osoitus siitä, että asenne ei ole oikea. "

Vl-seurustelusta Foorumin Nuorten palstan Taavetti on lainannut saarnaa missä aivan oikein todetaan että avosuhteet vahingoittavat, ennen avioliittoa ei saa halata, suudella (lukekaa itse). Kuitenkaan pedofiliasta ei varoteta? Se on vielä ikävämpää kuin halaaminen. Missä on logiikka?
3114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Vl-seurustelusta Foorumin Nuorten palstan Taavetti on lainannut saarnaa missä aivan oikein todetaan että avosuhteet vahingoittavat, ennen avioliittoa ei saa halata, suudella (lukekaa itse). Kuitenkaan pedofiliasta ei varoteta? Se on vielä ikävämpää kuin halaaminen. Missä on logiikka?"
....

Ei kaikista hulluista sairauksista varoiteta. Terve ihminen tajuaa muutenkin, etta pedofiliset teot ovat järkyttäviä rikoksia. Tuskin siellä varoitetaan murhista tai huumeiden diilaamisestakaan, vaikka nekään eivät ole "hyviä ideoita"...

Itse halaan monia ystäviä, mutta se ei kuulu vl:llä normaalikuvioihin eli vl-ystäviä ei juuri halailla. Minusta halaaminen on hieno tapa eikä siihen liity usein "sen kummempaa" kuin lämmintä ystävyyttä, mutta se ystävyys onkin hieno asia. Usein vain kätellen tervehtiminen tuntuisi jopa kylmältä. Vihamiestäkin voi kätellä, jos sellaisia on, mutta halauksella osoittaa pitävänsä ihmisestä...

Äänestä

Jos maantiedon kirjassa on kappale Suomesta ja siinä ei mainita sanallakaan Etelä-Koreaa, niin tarkoittaako se, että Etelä-Koreaa ei ole olemassakaan? Jos äiti varoittaa lastaan heikoista jäistä, niin tarkoittaako se, että äidille on ihan sama miten lapsi juoksentelee liikenteessä? "Missä on logiikka?" Sanopa muuta.

Äänestä

Halaaminen on kovasti Suomessakin lisääntynyt, ihan hyvä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eurolla kirjoitti:

"SEURUSTELUSSA ovat aina synnin houkutukset lähellä. Sielujen murhaaja panee vähättelemään synnin vaarallisuutta. Viattomuuden valhenaamariin pukeutuneena se tekeytyy jopa "rakkauden apostoliksi". Se sokaisee uhrinsa hempeydellä, ja saa heidät leikkimään tulella. Kohta on luvallista sekin, mikä Jumalan edessä on synti. Jumala kehottaa apostolin kautta: Kuolettakaa sen tähden teidän jäsenenne, jotka maan päällä ovat, huoruus, saastaisuus, häpiällinen himo, rietas halaus...joidenka tähden Jumalan viha epäuskoisten lasten päälle tulee.
(Kol. 3:5, 6).

ON KYSYMYS vakavasta asiasta: Vetää epäuskoisten lasten tavoin Jumalan viha päällensä mainittujen syntien tähden. Näemme, kuinka Jumalan sanan mukaiseen seurusteluun ennen avioliittoon vihkimistä, kuuluu toisen ja oman ruumiillisen koskemattomuuden kunnioittaminen. Oikea seurustelu ei ole omilla eikä toisen tunteilla leikkimistä ja himojen ruokkimista, puhumattakaan esiaviollisista sukupuolisuhteista ja avoliitosta. Kevytmielinen "kukasta kukkaan" lentäminen on jo osoitus siitä, että asenne ei ole oikea. "

Vl-seurustelusta Foorumin Nuorten palstan Taavetti on lainannut saarnaa missä aivan oikein todetaan että avosuhteet vahingoittavat, ennen avioliittoa ei saa halata, suudella (lukekaa itse). Kuitenkaan pedofiliasta ei varoteta? Se on vielä ikävämpää kuin halaaminen. Missä on logiikka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu