Lestadiolaisuus=helluntailaisuus

Näihin ikuisiin keskustelunaiheisiin minunkin käsitykseni.

Jumalan näkökulmasta katsottuna jokainen uudestisyntynyt ihminen on Hänen seurakuntaansa kuuluva, eikä sen suerakunnan ulkopuolella ole pelastusta. Pyhä Henki opettaa jokaista seurakuntalaistaan kuuluipa hän täällä maailmassa mihin tahansa herätysliikkeeseen. Riitaannuttavat opit syntyvät herätyslikkeisiin sitten kun henki on sammumassa.

Olen 100% varma siitä että hengellä täytetty Jeesuksen oma lestadiolainen ei tee eroa vastaavan ihmisen suhteen joka kuuluu vaikka helluntailaisuuteen. Molempia ihmisiä ohjaa Jeesus ja silloin kun Hän saa ihmisen sydämessä puhua hän tuskin sotii itseään vastaan saattamalla ihmisen tuomitsemaan toisen armahdetun syntisen.

Jumalan tiet ovat suoria ja ihminen tekee mutkia. Mutkia tulee kun kultaakin kalliimpi totuus alkaa hämärtyä ja tilalle tulevat omat tavoitteet ja sen seurauksena ihmisestä tulee haavoittuva.

Nämä asiat selviävät vain ja ainoastaan Jeesuksen läsnäolossa.

Sinä joka sanot olevasi Jeesuksen omaisuutta, katso tarkoin ettet puolusta muuta kuin Hänen ilmoittamaansa totuutta.

Jukka
181295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Totta puhut siinä mielessä, että Jumalanlasten joukko ei ole missään rakennuksessa tai nimessä vaan ne ovat aina maailman antamia nimityksiä, koska ihminen on aina tuntenut tarvetta määritellä ympäristönsä hyvinkin tarkkaan.

Jumalan omat näkevät itse vain kaksi joukkoa: vuohet ja lampaat. Ei siinä erotella esim.jehovia, ateisteja ja lestadiolaisia vaan uskotaan Jumalaan sanaan ja ilmoitukseen Jumalan valituista. Tuomiokin jätetään sille, joka sen on itselleen varannut eli Jumalalle, joka sanookin, että älkää tuomitko, ettei meitä tuomittaisi.

Summa summarum: toisen ihmisen leimaaminen pakanaksi, jumalattomaksi pelkän helluntailaisnimen perusteella ei ole Jumalan lapsen Pyhän Hengen viitoittamaa tietä. Kanssakeskusteluissa jne. huomaamme, olemmeko todella saman Isän lapsia, sillä Raamattukin sanoo, että siitä meidät Jumalan lapsiksi tunnetaan, kun me keskinäisen rakkauden pidämme ja yksimieliset olemme.

Äänestä
  • Raamattu myös opettaa hyvin selkeästi eriseuroista ja niitä karttamaan eli eriseuralainen on Jumalalle kelpaamaton. Ja tältä pohjalta voidaan myös lestadiolaisuudessa tai vice versa helluntailaisuudessa ajatella toisista, että he ovat jumalattomia.

    Minä en kyllä tarkkaan muista, ovatko lestadiolaiset ja helluntailaiset olleet joskus yhtä ja sitten syntynyt eriseurat, jolloin ylläoleva kommentti saa lisäarvoa ja varmennusta.

    Äänestä

  • Kirjoitit: Jumalan omat näkevät kaksi joukkoa - vuohet ja lampaat.

    Olisikohan kuitenkin niin, että Jumala yksin näkee vuohet ja lampaat. Kun moni joka näyttää ihmisen silmään vuohelta voi ollakin lammas ja päinvastoin.

    Semmoinenkin elävä on muuten, kuin _taivaanvuohi_, mahdottoman hauska nimi linnulla.

    Äänestä

  • florist kirjoitti:

    Kirjoitit: Jumalan omat näkevät kaksi joukkoa - vuohet ja lampaat.

    En tiedostanut riittävästi kohderyhmää ja pidin itsestäänselvänä sitä, että puhuin Raamatun suulla.

    Eli Jumala nämä kaksi joukkoa lopulta erottaa, mutta Jumalan lapsi uskoo Raamatun sanaan, että on vain kaksi joukkoa ja Jumalan lapsi uskoo kuuluvansa lampaisiin ja haluaa olla myös itse lammas"paimenena" eli Jeesuksen hyvän sanoman edelleenviejänä.

    Äänestä

  • Rohveetta kirjoitti:

    Opetukset esim. V-Lestadioalisilla ja helluntailaisilla ovat merkittävästi eriä.

    Jo vanhurskautamisoppi on ratkaiseva ero...

    Vai pitääkö vielä kertoa kumpi osapuoli on todellinen eriseura;)?

    Äänestä

  • fakta kirjoitti:

    "Jo vanhurskautamisoppi on ratkaiseva ero... "

    Miten?

    Kerro vain, sillä itse en ole koskaan ollut kiinnostunut muista "uskonnoista"/"eriseuroista", koska, Luojan kiitos, olen saanut aina omistaa tätä kalleutta ja Jumala on heikkoina hetkinä vahvistanut ja antanut ymmärtää, että ei ole tarvetta katsoa aidan toiselle puolelle. Tämä on yksin Jumalan työ ja kunnia, ja saankin ihmetellä ja ihastella sitä, kuinka lapsen paikalla Hän on minua pitänyt ja kaikessa huonoudessani ja vikaisuudessani silti rakastanut.

    Tähän liittyen Raamattu varoittaakin: vaikka enkeli tulisi taivaasta puhumaan jotain, älkäämme uskoko vaan uskokaamme siihen, minkä Jumala on jo ilmoittanut ja Henkensä kautta edelleen ilmoittaa. Eli eriseurojenkin kanssa saa olla aralla mielellä, sillä erot saattavat olla juuri noin pieniä, kavalia kuin enkeli esimerkkini osoittaa. Sanat voivat olla jopa samoja, mutta Henki on elämä vanhurskauden tähden.

    Toisaalla Raamattu opettaa, kuinka ihminen voi pettää (eli näytellä uskovaista) toista ihmistä, mutta siinä hän tekee suuren virheen, sillä Jumalaa hän ei voi pettää. Paavalin kirjeissä on tästä esimerkki, kuinka tällainen ihminen kuoli samantien. Samalle se kertomus kuvaa sitä, kuinka käy nykyihmisellekin, kun hän on ns.tapakristitty ja uskovaistenkin silmissä olevinaan jumalinen, mutta Jumalan edessä kelvoton. Tällöin on taas kerran hyvä muistaa ja huokaista, että onneksi meidän ei tarvitse tuomita. Rakastakaamme toinen toistamme ja tukekaamme toinen toistamme tässä uskonkilvoituksessa.

    Äänestä

  • florist kirjoitti:

    Kirjoitit: Jumalan omat näkevät kaksi joukkoa - vuohet ja lampaat.

    Olisikohan kuitenkin niin, että Jumala yksin näkee vuohet ja lampaat. Kun moni joka näyttää ihmisen silmään vuohelta voi ollakin lammas ja päinvastoin.

    Semmoinenkin elävä on muuten, kuin _taivaanvuohi_, mahdottoman hauska nimi linnulla.

    pitäs jakaa vuohiin ja lampaisiin, niin ihminen ei ainakaan onnistuisi sitä tekemään. Joku voi näyttää niin vuohimaiselta, vuohen tyyliseltäkin. Lammashan viihtyy laumassa ja sisällä, vuohet enemmän ulkona... mutta onneksi Jumala on oikeudenmukainen ja Jeesuksen sovitustyön kautta omansa pelastaa. Tietenkään ihminen ei saa väärinkäyttää sovitustyötä ajatellen, että kyllä Jumala silti mua varjelee teen mitä teen... Silloin sielunvihollinen on jo saanut pauloihinsa.

    Äänestä

  • Leenu kirjoitti:

    ...teen mitä teen. Jos ei varjelisi, niin olisin hukassa, ja niin olisit sinäkin. Ihmisestä itsestään ei lähde muuta kuin "pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys" (Mark 7:21-22)

    Toisin sanoen ihminen "väärinkäyttää" Kristuksen sovitustyötä jatkuvasti, joka päivä. Teethän sinäkin syntiä, tietoistakin - vai väitätkö että et tee?

    Mutta jos minä luotan Kristuksen sovitustyöhön, niin ei ole mitään kadotustuomiota minulle. Riippumatta siitä mitä teen, en minä, vaan minussa asuva synti.

    Toinen asia on sitten se, mitä Kristuksen armossa lepääminen minun tahtoelämääni vaikuttaa - ja sen varaan minunkin pyhitykseni jää. Itse en voi itsestäni pyhempää tehdä, mutta Kristus voi, ylistys Hänelle!

    Ehdollisen synnin edestä ei kuitenkaan Raamatun mukaan ole uhria. Eli jos ihminen tahallaan tekee syntiä sillä verukkeella, että "onhan Vapahtaja senkin sovittanut ja saahan senkin anteeksi", niin silloin ihminen ei ole enää autuaaksi tulevassa tilassa.

    Kokonaan eri asia on tietysti se, että vaikka uskovaisella on halu olla tekemättä syntiä, niin siitä huolimatta sitä joka hetki tekee. Kysymys on nimenomaan siitä millä mielellä ollaan liikenteessä. Eli jos on elävä usko, niin silloin on halu olla tekemättä syntiä ja silloin myös syntien anteeksiantamuksen virta pesee koko ajan puhtaaksi. Jos taas on kuollut usko, se saattaa ilmetä esimerkiksi juuri siten, että antaa itselleen luvan tehdä syntiä, ja koska usko on kuollut, niin silloin ei tietenkään ole sitä syntiuhrista vuotavaa anteeksiantamuksen puhdistavaa virtaa, vaan ihminen on kadotuksessa.

    Hebr. 10:26-27 "26. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
    27. vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat."

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Kysymys lieneekin tuossa, että onko uskoa vai ei. Ja se on sitten - kun synergismi jätetään - Jumalan asia antaa valitsemilleen ihmisille usko.

    Jos ihminen tekee syntiä mainitsemasi verukkeen tuella, hän ei liene uskova ollenkaan, koska polkee Kristuksen sovitustyön arvoa?

    Mutta toinen asia on, että jokainen tekee syntiä - tietoistakin syntiä - myös uskova. Uskova ei ajattele että teen näin koska saanhan sen kuitenkin anteeksi (itse asiassa näin en ole kuullut kenenkään koskaan todella sanovan, mutta seurakunta pyrkii tästä varoittamaan, koska on niin vaikea luottaa Jumalan armotyön ihmistä puhdistavaan vaikutukseen).

    Uskovan syntinen luonto ajattelee: ei se mitään haittaa, ei kukaan huomaa, ei Jumala minun pienistä rikkomuksistani piittaa, ajattelee jopa ettei ole Jumalaa. Henki kyllä sotii tätä vastaan, jos Henkeä on pidetty yllä ja vahvistettu Jumalan sanalla ja rukouksella.

    Room 7:18-19 "Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en siihen pysty. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo."

    Aivan, juuri se on se pointti! :) Se mikä puuttuu, se puuttuu uskosta.

    Äänestä

Helluntaioppi vai V-Lestadiolaisuus?
No en ole mikään asantuntija, mutta tuo on helppo selvittää kumpi on eriseura?

Helluntaiopissa seataa kohtalokkaasti laki ja evankeliumi.Niillä korostetaan ihmisen omaa ratkaisua ja myötävaikutusta pelastukseen. Tämä kaikki johtaa myös pienten lasten uskon kieltämiseen, koska heillä ei heidän mukaansa ole järkeä ja ymmärrystä. Näin heitä (lapsia) ei myöskään voi kastaa, koska uskoon vaaditaan ihmisen oma järki ja ratkaisu ja näiden voimalla hyviä tekoja sitten syntyy.

Raamattu Ja (V-Lestadiolaiset) opettaa, että usko on Jumalan lahja sekin ja että usko ja pelastus, ei ole sama asia kuin ihmisen järki ja ratkaisu. Koska usko on kokonaan Jumalan teko, voivat pienet lapset paljon ennemmin uskoa, kuin monasti järkeilevä aikuinen.
Muutama Raamatun vakuutus: "Henki on se, joka eläväksi tekee, ei liha mitään hyödytä" (Joh.6:63).
”ei niin , että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikään kuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta”(2.Kor.3:5): Luther sanoo: ”tällä paikalla tulee huidella ylpeitä henkiä”.

Edelleen: ”Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava Hengellisesti”
(1.Kor.2:14).

Tärkeä on myös kohta: ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt (Joh.6:29).Myöskin pyhityksestä sanotaan: ”jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen”(1.Piet.1:5). Edelleen: ”Sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, että hänen hyvä tahtona tapahtuisi” (Fil.2:13)

Okei, mutta vielä kysymykseen, eriseuraisuudesta.
Helluntaiopissa korostetaan ihmeitä ja puhutaan aivan levottomia mm. että pastorit lentää kirkkoon autolla yms.

Raamattu varoittaa tällaisesta hengestä, erikoisesti nyt lopunaikana: Matt.24:11: "Ja monta väärää prophetaa nousevat ja viettelevät monta".

Matt.24:24. Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä: niin että myös, jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäisiin.

Äänestä
  • kuka keksi "eriseurat" käsityksen?

    Äänestä

  • rrsm kirjoitti:

    kuka keksi "eriseurat" käsityksen?

    Jumalan sanasta se löytyy...

    Tiit.3:9. Mutta hulluja tutkimisia, polvilukuja, riitoja ja kilvoituksia laista vältä; sillä ne ovat turhat ja kelvottomat.
    10. Eriseuraista ihmistä pakene, kun häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on,
    11. Tietäen, että senkaltainen on käännetty pois ja syntiä tekee, niinkuin se, joka itsensä tuominnut on.

    1.Kor.1:10. Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jesuksen Kristuksen nimen kautta, että te kaikki yhdenkaltaisen puheen pitäisitte, ja ettei teidän seassanne eriseuroja olisi, vaan olkaat sovitetut yhdessä mielessä ja yhdessä neuvossa.

    2.Kor.11: 2. Sillä minä kiivaan teitä Jumalan kiivaudella. Sillä minä olen teitä kihlannut yhdelle miehelle, että minä puhtaan neitseen Kristukselle tuottaisin.
    3. Mutta minä pelkään, että niinkuin kärme vietteli Evan kavaluudellansa, niin myös teidän taitonne turmellaan siitä yksinkertaisuudesta, joka on Kristuksessa.
    4. Sillä jos se, joka teidän tykönne tulee, toisesta Jesuksesta teille saarnaa, josta emme saarnanneet, taikka jos te toisen hengen saatte, jota ette ole saaneet, eli toisen evankeliumin, jota ette ole ottaneet vastaan, niin te sen oikein kärsitte.
    5. Sillä minä arvaan, etten minä ole ollut halvempi niitä kaikkein korkeimpia apostoleita.

    Gal.1:6. Minä ihmettelen, että te niin pian annatte teitänne kääntää pois siitä, joka teitä Kristuksen armoon kutsunut on, toiseen evankeliumiin,
    7. Joka ei muuta ole, vaan että muutamat eksyttävät teitä ja tahtovat Kristuksen evankeliumia toisin kääntää.
    8. Mutta ehkä me taikka joku enkeli taivaasta saarnais teille toisin evankeliumia, kuin me olemme teille saarnanneet, se olkoon kirottu!
    9. Niinkuin me ennen sanoimme, niin minä vielä sanon: jos joku teille toisin saarnaa evankeliumia, kuin te ottaneet olette, olkoon kirottu!
    10. Saarnaanko minä nyt ihmisten eli Jumalan mielen jälkeen? eli pyydänkö minä ihmiselle kelvata? Sillä jos minä tähän asti olisin tahtonut ihmisille kelvata, niin en minä olisi Kristuksen palvelia.

    42. Ja he pysyivät alati apostolien opissa ja osallisuudessa, ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.

    Äänestä

  • Et tunnu ymmartavan ollenkaan helluntailaisuutta etka paljon muutakaan. Lapset eivat todellakaan ole helluntailaisten mukaan mitaan uskomattomia, vaan taydellisia uskovaisia, lapsenuskoisia sellaisenaan, ilman mitaan kastetta. he eivat ole viela pois poikenneet. Sitten ihminen menettaa lapsenuskon ja hanen taytyy suostua uskovaiseksi uudelleen. jos han niin tekee se on valinta ja hanet voidaan kastaa.
    Miten niin outoja ilmioita helluntailaisuudessa? Voipa ollakin mutta lestadiolaisuudelle ne ovat viela leimallisempia, liikutuksia, penkkien yli loikkimisia jne. Oikein liikutuksia on verrattu shamaanien matkoihin, yhta voimakkailta kokemuksilta ne nayttivat.

    Se, etta vaitetaan, etta usko on Jumalan lahja on predestinaatio-oppia, jos se ymmarretaan niin, etta ihmisella ei ole sen saamisessa osaa eika arpaa. Joskus on sanottu, etta ihmisen osa on juosta pakoon ja torjua usko. Mutta onhan sekin valinta: voi joko antaa Jumalan vaikuttaa uskon tai estaa sen.

    Äänestä

  • >>Sanot-
    >>kumpi on eriseura?
    Kirjoittanut: fakta, 31.5.2004 klo 18.53

    Helluntaioppi vai V-Lestadiolaisuus?
    No en ole mikään asantuntija, mutta tuo on helppo selvittää kumpi on eriseura?
    Helluntaiopissa seataa kohtalokkaasti laki ja evankeliumi.Niillä korostetaan ihmisen omaa ratkaisua ja myötävaikutusta pelastukseen.
    **Room. 10:17
    Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.**

    Tälläkin palstalla paljon puhutaan siitä, että "kyllä pienikin lapsi uskoo"!
    Aivan! Tiedän sen sillä tunnen itse kaksi sellaista uskovaa jotka ovat tulleen uskoon 8-vuotiaana Jumalan SANAN vaikutuksesta!
    He kokivat "syntisyyden" ja halusivat ottaa vastaan pelastuksen Jeesuksessa! Vanhemmat ja seurakunnan pastorit keskustelivat heidän kanssaan asiasta ja tuon "pienen lapsen" omasta halusta päästä kasteelle Raamatullisen opetuksen tavoin!

    Tämä "pienen lapsen" toive sitten toteutettiin ja hän sai käydä uskoville tarkoitetulla kasteella ,joka toimitetaan "upottamalla" Raamatun sanan =(babtizo)-kehoituksen tavoin!
    Tänäpäivänä nämä kumpainenkin ovat n`50-vuotiaita ja ovat edelleenkin vahvassa Jumalan Sanan vaikuttamassa uskossa Jeesukseen!

    HUOM!!! Nämä eivät siis olleet -"vauvoja"! vaan "pieniä lapsia"!!! Heille siis oli syntynyt usko Jumalan SANAN kuulemisen kautta!
    He halusivat tehdä "parannuksen" ja halusivat Raamatullisen ilmoituksen mukaan päästä uskovien "upotuskasteella"!

    >>Sanot-
    >>Tämä kaikki johtaa myös pienten lasten uskon kieltämiseen, koska heillä ei heidän mukaansa ole järkeä ja ymmärrystä.
    KUKA SINÄ OLET!? johon Jeesus vastasi -

    **Joh. 8:25
    Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille:
    "Juuri se, mitä minä puhunkin teille!.**

    Jeesus puhui heille Jumalan evankeliumin SANAA!!!
    Eli,Jeesus siis puhui heille hänestä "itsestään"!!! Jeesus on Jumalan - SANA!!!

    Ellei meille ole tullut "USKOA"! tähän Jumalan Sanan sisältöön!,niin emme voi silloin mennä Jumalan tykö! Jeesus "ei silloin ELÄ" sydämessämme!

    Jeesuksen vastaanottaminen on aina valinta!
    Ei synnynnäinen automaatio kuten juutalaisuuteen syntyminen! Juutalaisuuden "vanhanliiton" merkkinä oli fyysinen "ympärileikkaus"!

    Uudenliiton merkkinä on "sydämen ympärileikkaus" hengessä - Uskon perusteella!

    >>Sanot-
    >>Tärkeä on myös kohta: ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt (Joh.6:29).>Sanot-
    >>Okei, mutta vielä kysymykseen, eriseuraisuudesta.
    Helluntaiopissa korostetaan ihmeitä ja puhutaan aivan levottomia mm. että pastorit lentää kirkkoon autolla yms

    Äänestä

  • upotettu kirjoitti:

    Kaikea tuo ratkaisukristillisyys teettää...Voi kuinka useat ovat Jumalan valtakunnassa säilyttäneet lapsen uskonsa, eikä siinä m,itään ihmisen omia ratkaisuja ole...Ihminen tekee parannusta varsinaisista omista tekosynneistä.

    Se on Pyhän Hengen teko kun sydän synnistä hätääntyy ja etsii armoa. Ihmiselä on luonnostaan epäuskoisena hengellisessä mielessä tahto vain pahaan (Room.3:10-11). Ei tulisi seata lakia ja evankeliumia.

    >>Kaikea tuo ratkaisukristillisyys teettää...
    >>Joh. 3:3
    Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
    "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jukka K kirjoitti:

Näihin ikuisiin keskustelunaiheisiin minunkin käsitykseni.

Jumalan näkökulmasta katsottuna jokainen uudestisyntynyt ihminen on Hänen seurakuntaansa kuuluva, eikä sen suerakunnan ulkopuolella ole pelastusta. Pyhä Henki opettaa jokaista seurakuntalaistaan kuuluipa hän täällä maailmassa mihin tahansa herätysliikkeeseen. Riitaannuttavat opit syntyvät herätyslikkeisiin sitten kun henki on sammumassa.

Olen 100% varma siitä että hengellä täytetty Jeesuksen oma lestadiolainen ei tee eroa vastaavan ihmisen suhteen joka kuuluu vaikka helluntailaisuuteen. Molempia ihmisiä ohjaa Jeesus ja silloin kun Hän saa ihmisen sydämessä puhua hän tuskin sotii itseään vastaan saattamalla ihmisen tuomitsemaan toisen armahdetun syntisen.

Jumalan tiet ovat suoria ja ihminen tekee mutkia. Mutkia tulee kun kultaakin kalliimpi totuus alkaa hämärtyä ja tilalle tulevat omat tavoitteet ja sen seurauksena ihmisestä tulee haavoittuva.

Nämä asiat selviävät vain ja ainoastaan Jeesuksen läsnäolossa.

Sinä joka sanot olevasi Jeesuksen omaisuutta, katso tarkoin ettet puolusta muuta kuin Hänen ilmoittamaansa totuutta.

Jukka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu