Tyvisolusyöpä

todettu ystävälläni kasvojen alueella ja poistettu kasvain kahdesta paikkaa kirurgisesti. Ikää 61v, nainen. Onko kenellekään kokemusta miten syöpä käyttäytynyt jatkossa? Siis, eteneekö nopeasti, leviääkö muualle elmistöön ja minne yleensä leviää jos leviää. Netistä löytyy tietoa, että ei yleensä leviä elimistöön, mutta mitkä on koetut kokemukset? Kiitos mahdollisista vastauksista.
11294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Multa poistettiin selästä siellä varmaan 10 vuotta ollut ihomuutos viime kesänä. Patologin lausunto oli, että on basaliooma eli tyvisolusyöpä. Leikattiin vähän lisää isommalla marginaalilla ja sen jälkeen "hoito" onkin vuosittainen kontrolli.
Kävin kuitenkin omasta toiveestani ihotautilääkärin luona tutkituttamassa muut mielestäni kyseenalaiset luomet/ihomuutokset, ja viisi luomea saivat poistotuomion, niistä ei kuitenkaan löytynyt mitään.

Tämän ihotautilääkärin mukaan basaliooma hyvin harvoin pääsee niin pahaksi, että olisi vaara leviämiestä muualle elimistöön. Usein muutosten pitää olla vuosikymmeniä, jotta riski tällaisesta olisi, ja silloinkin ne usein ovat pinnallisestikin jo pahan näköisiä.

Oma "hoitoni" on nyt kontrolli puolivuosittain, koska kyseinen syöpätyyppi kyllä uusii hyvin usein.

Itse olen 38 -vuotias.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tyvisolusyöpää kirjoitti:

todettu ystävälläni kasvojen alueella ja poistettu kasvain kahdesta paikkaa kirurgisesti. Ikää 61v, nainen. Onko kenellekään kokemusta miten syöpä käyttäytynyt jatkossa? Siis, eteneekö nopeasti, leviääkö muualle elmistöön ja minne yleensä leviää jos leviää. Netistä löytyy tietoa, että ei yleensä leviä elimistöön, mutta mitkä on koetut kokemukset? Kiitos mahdollisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu