Kysyisin teiltä äidit joilla on jo sen verran isoja lapsia, jotka tekevät omat päätöksensä.
Jos lapsesi tekee päätöksen josta et itse nyt niin pidä, annatko lapsesi tehdä omat päätöksensä ja tukea ja lohduttaa jos se osoittautuukin vääräksi VAI sanotteko suoraan että älä tee sitä valintaa, kyllä minä tiedän mikä kannattaa?
Jos lapsesi tekee päätöksen josta et itse nyt niin pidä, annatko lapsesi tehdä omat päätöksensä ja tukea ja lohduttaa jos se osoittautuukin vääräksi VAI sanotteko suoraan että älä tee sitä valintaa, kyllä minä tiedän mikä kannattaa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
tapaus tapauksena. jos muksu/murkku haluaa mennä pakkaseen liian vähissä vaatteissa, komennan yleensä ulos pariksi minuutiksi testaamaan.. yleensä lisää ainakin hiukan vaatetusta.
pienemmät, raha-arvoltaan mitättömät päätökset saavat toteuttaa ja oppia kantapään kautta esim. laatua ja kestävyyttä koskevat asiat.
kalliista minulle vastenmielisistä päätöksistä riidellään. siis ostoksista.
elämään ja tulevaisuuteen liittyvät asiat ovat aina neuvottelun paikka. esim. koulutus on asia josta on syytä puhua monelta kantilta. mutta ei meillä 14v. vielä päätäkkään mitään ypöyksin. vaan suostuu vielä kuuntelemaan mielipiteitä.
17-18v. saakin sitten tietyllä tavalla vastata asioistaan ja kantaa vastuun. ja takana seisotaan tukemassa ja pönkittämässä. toivottavasti pitäen suun kiinni klassisesta mitä minä sanoin...lauseesta
..mutta tuo liian vähissä vaatteissa -juttu ei toiminut. Teini kulki koko kylmän alkutalven kevättakissa, koska edellisvuonna ostettu ja silloin niin mieleinen toppatakki oli nyt kuulemma ruma ja kamala. Flunssasena laitoin sitten lääkäriin (en itse päässyt työn takia mukaan) mutta soitin lääkärille etukäteen. Kerroin takkijutun. Lääkäri antoi määräyksen käyttä toppatakkia :) Lääkärin sanaahan on toteltava :)
Myöhemmin otin kaapista kaikki liian ohuet ja pienet vaatteet ja piilotin ne tai kuljetin työpaikalleni, jotta teinityttö ei niitä päälleen laittaisi. Muu ei auttanut.
Nyt tämä teini on täysi-ikäinen ja edelleen kertoo minulle suunitelmistaan ja aikeistaan. Hän hakee päätöksilleen minun siunausta ja hyväksyntää ja tähän asti on tullut vain idioottijuttuja. Ovat olleet suuria asioita, jotka vaativat rahaakin paljonlaisesti. Siksi hän kysyy minun hyväksyntää. Sitä ei tule. Perustelen. Sanon, etten pidä ajatuksesta, en tule hyväksymään sitä.
Täysi-ikäisenä hän voi tehdä mitä haluaa, periaatteessa. Ja hän tekee ne suunnitelmansa minun vastustuksesta huolimatta.
Vielä ei ole edessä ollut kovin suuria katastrofeja, joten en ole päässyt sanomaan "mitäs minä sanoin", mutta itseni tuntien luulen, että tuonkin vielä sanon... Seuraukset se sitten kantaa itse.
Rahanmeno ja holtiton rahankäyttö minua huolettaa.
Minähän siinä sitten viimekädessä olen auttamassa pinteestä - vippaan. En anna rahaa hänelle. Se on aina vippi. Jonka takaisinmaksun myös huolehdin!
Olen itse paljon varovaisempi rahan käytössä, mutta tällä ei ole huolta huomisesta, onhan siellä äiti jeesaamassa kuitenkin, mäkätyksestä huolimatta auttamassa.
Minulla ei tämmöstä takaporttia ollut, joten on ollut pakko pärjätä sillä vähällä mitä oli, vaikkei pärjännytkään.Siksi sitä on varovainen vieläkin.