kamala lesbous

aaapuuaaaa.. sanon minä!
Ja minä kamala lesbo olen suunnittelemassa vaimoni kanssa perhettä ja ollaankin jo lapsettomuushoidoissa ja toivottavasti tulen tämän vuoden aikana raskaaksi!:)
Ollaan oltu yhdessä melkein 5 vuotta ja elänneet miltei täydellistä elämää!
Molempien vanhemmat sekä työkaverit tietää EIKÄ mikään ole sen "tiedon" jälkeen muuttunut.

Koulukiusaamisesta- me asutaan sentään Suomessa eikä missään Iraanissa, jossa homoja vieläkin hirtetään jne..
Kummasti vaan tuntemani lesbo tai homoperheet ja heidän lapset ovat TÄYSIN normaaleja ja minkääänlaista kiusaamista ei ole koskaan ollutkaan. Itseasiassa yllätys yllätys - lapset hyväksyy kaikenlaista "erilaisuutta" paljon helpommin kuin kapeakatseiset aikuiset!
Joten IHAN turhaa väittää mitään sellaista.

Suosittelen ihan jonkunlaista ammattiapuaa.. ihan oikeesti! Koska valheessa eläminen .. se syö Sua sisältä joka ikinen päivä!

Väität että kahden naisen perhe ja sinne kuuluva lapsi olisi "HIRVEETÄ"??
Siis mitä helvettiä???

Oikeesti tekis mieli sanoo, että painu v*****n täältä palstalta haukkaumasta! Näin paljon ärsyttää mua!

Sinua siis ahdistaa lesboutesi ja siksi et halua olla lesbo etkä halua myöskään keltään neuvoja itsesi hyväksymiseen, mutta kysyt silti neuvoa miten ahdistustasi lievennetään? Eikö tuossa piile aika suuri ristiriita. Jos et halua hyväksyä itseäsi, se tarkoittaa sitä, että et halua helpotusta ahdistukseesi. Jos et halua hyväksyä itseäsi niin kaikin mokomin: älä hyväksy. Elä niin kuin haluat, ole ahdistunut, elä valheessa. Vastaus siihen miten lievittää ahdistuneisuutta piilee kirjoituksessasi, tiedät sen, mutta vastustat sitä silti. Oma valinta siis. Ammattiauttaja voisi neuvoa sua parhaiten tässä tilanteessa, ennen kuin kehität siitä jonkin fyysisen sairauden. Ihminen on nimittäin sellainen psykofyysinen pakkaus, että valheellinen elämäntapa voi pahimmassa tapauksessa alkaa näkymään kropassasi fyysisenä sairautena.

Kuinka nuori olet? Jos sulla on aikaa käsissä niin anna sun mielen kypsytellä asiaa. Anna itsesi tutustua siihen mitä pelkäät.
Kaikkea ei voi ratkaista nyt ja heti. Sua pelottaa lesboudessa moni asia, niin tunne- kuin käytännönpuolella. Tutustu ihmisiin jotka kuuluu sateenkaariperheisiin, lue ja kysy asioista. Tieto yleensä hälventää pelkoja ja huomaat että se erilaisuus johon luulet että maailmasi kaatuu, pyöriikin ihan samoin arjen kuvioin kuin heteromallikin.
Lesbous on vain osa ihmistä, se ei tee sinusta siilitukkaista kaljaa kittaavaa monsteria vaikka myönnät itsellesi mitä olet. Toki se vaara on olemassa jos on huono itsetunto ja etsii roolimalleja johon sulattaa itsensä piiloon erilaisuuden leimalta. Mutta se on sitten kaikkea elämässäsi koskeva asia, eikä vain seksuaalisuuttasi, huono itsetunto vaikuttaa uskallukseesi elää elämäsi onnellisena ja sinunlaisesti. Haluat miellyttää enemmän muita kuin itseäsi ja se on polku joka ei ikinä johda mihinkään.

Joskus on hyvä miettiä asioita ihan isolla mittakaavalla. Mitä muualla tapahtuu, mitä lähellä tapahuu ihmisille sellaisia asioita mitkä ovat muuttaneet heidän elämäänsä. Suhteuttaa se oma ongelma ja katsoa ylireagoiko asiaan ja voisiko siihen suhtautua vähän ei niin dramaattisesti.

Sinulla on ongelma seksuaalisuudestasi, se on sinulle todellinen ongelma eikä se poistu ennen kuin sinä itse sen ratkaiset. Sinä voit joko alkaa käsittelemään ja kehittämään uusia tapoja ajatella asioita tai koittaa peittää ongelma ja elää miten luulet että sinun pitää, ollaksesi hyväksytty yhteisönjäsen.

Minä uskon että sinulle on tunne ettet tiedä miten tulla heteroksi, mutta ehkäpä sinun pitäisi miettiä miten tulla onnelliseksi ihmiseksi. Saavuttaakseen asioita ihmisen on hyvä oppia käyttämään niitä avuja ja työkaluja mitä meille on annettu. Rakasta itseäsi, älä pelkää erilaisuutta koska kaikilla ihmisillä on jokin asia mikä pelottaa, opettele nauttimaan elämästä ja ottamaan siitä kaikki ilo irti. Ei elämäsi lopu lesbouteen, on monia muita asioita mihin elämäsi saattaa loppua.

Elämä on ihmisen parasta aikaa, kuten eräskin sankari sanoi, ja näin se on. Se miten tänään elät muokkaa huomistasi, joten päästä irti negatiiviudestasi ja katso rohkeasti uudelta kantilta asioita. Se on aina rikkaus kun niin oppii tekemään.
Kun sinä hymyilet, ihmiset hymyilee sinulle. Näin se vähän menee itsesihyväksynnänkin kanssa, kun sinä hyväksyt itsesi muutkin hyväksyy sinut.

Taas keittiöpsykolooki iski! ;D

LesbianW Sinulla on ollut todella onnekas elämä.
Minä olen ollut aikaisemmin hyvinkin avoin, mutta kaikki muuttui kun päälleni oli syljetty tarpeeksi monta kertaa, olen saanut pelätä henkeni edestä, oma perheenikin on joutunut kärsimään minun lesbouteni takia eivätkä voineet/ halunneet auttaa, kun ihmiset ajoivat minut pois kotikylästäni ja samalla tuhosivat yritykseni ja parisuhteeni. Pienessä kylässä on nimittäin sen verran pienet piirit, että poliisiltakin sain vain kuulla naureskelua ja miten itse olen aiheuttanut ongelmani.

Minun elämäni romutettiin täysin, joten pientä varovaisuutta sen avoimuuden kanssa suosittelisin. Eikä lasten kanssa olekaan koskaan mitään ongelmaa, mutta heidän vanhemmat voivat olla ihan toinen juttu. Ei se tarvitse olla pienellä paikkakunnalla kuin yksi henkilö jota lesbous ärsyttää ja hinta avoimuudesta voi olla liian kova.

Mutta kaipa kaupungissa on asiat paremmin. Itsekin asun nyt Helsingissä, mutta silti en todellakaan kerro esim. työnantajalle että olen lesbo. Suojelen yksityisyyttäni täysin ja olen katkaissut kaikki välit edelliseen elämääni, mutta ei kukaan voi korvata sitä menetystä mitä minä koin.

Et ole lesbo vaan joku kummajainen, omituisesti ajatteleva vanhanaikainen viimevuosituhannelle jäänyt jumittuma. Ja älä tee koskaan lapsia, tuo sinun tautisi voi olla tarttuvaa laatua.

Tule uskoon ja lue raamattua -.-''

Sillähän ''hoidetaan'' homoseksuaaleja muuttumaan heteroiksi näinä päivinä...
Kaikkea paskaa sitä onki taas.

Itsensä kieltämisestä seuraa enemmän ongelmia ja myös niitä mielenterveysongelmia kuin itsensä hyväksymisestä...

Kun itseään ei hyväksy, useimmiten seurauksena itsariajatuksia, anoreksiaa, bulimiaa, ahdistuneisuutta, turhautumista, masentuneisuutta, päihdeongelmia, ihmissuhdeongelmia... Välillisesti seuraa myös sydänsuruja,mielipahaa ja valheellista elämää läheisilleen ja niille joille yrittää esittää toista kuin on.

Haluaisitko sinä, että joku vakuuttaisi rakastavansa sinua, vaikka ei tuntisi sinua kohtaan oikeasti mitään ? Haluaisitko, että joku olisi kanssasi vain sen takia, että pitää pitää yllä jonkinlaisia kulisseja eikä sen takia, että hän välittäisi sinusta ?

Haluaisitko sinä olla onnellinen vai onneton ?

Ymmärrän tunteesi, vaikka en itse enää allekirjoitakaan kaikkea tuossa. Joitain vuosia sitten olisin voinutkin. Esimerkiksi lasta en haluaisi missään nimessä kasvattaa heterosuhteessa, sillä luulen, että ydinperheessä olisi vaikeampi kasvattaa lasta heteronormatiivisen arvomaailman ulkopuolelle. Se vaatisi enemmän ponnisteluja. Itse jos joskus hankkisin lapsen, tahtoisin antaa sille toisenlaisen pohjan kuin sen, josta olen itse lähtenyt hapuillen ponnistamaan. Oma nykyinen tilanteeni eroaa sinun tilanteestasi myös siinä, että olen ollut ulkona kaapista jo useamman vuoden. Joku tuossa edellä ehdotti Setaa, mikä voi olla ihan hyvä idea. Itse en tosin saanut sieltäkään irti juuri mitään, mutta sinullehan voi käydä toisin. Minulla kuitenkin itseni ja lesbouteni hyväksyntää on edistänyt suuresti monenkirjava ystäväpiiri. Muutama vuosi sitten en tainnut olla edes tavannut yhtäkään homoseksuaalia, mikä vaikeutti huomattavasti sen käsittämistä ja hyväksymistä, mitä koki olevansa. Vieläkään en tunne oikeastaan kuin pari lesboa (vaikka tuttavapiirini onkin monella muulla tapaa queer), enkä oikeasti osaa identifioitua lesboksi, mutta osaan jo olla taitavasti ei-hetero :) En siis enää kaipaa sitä heteroperheidylliä, jonka olen lähes koko elämäni ajan luullut olevan ainoa olemassa oleva mahdollisuus. Siitä maailmasta pitää vain jotenkin oppia astumaan ulos, jotta näkee muutakin kuin sen, mitä meille halutaan näyttää. Se taas, astuuko sen jälkeen tyhjän päälle, kuten minä, onkin sitten toinen asia. Mutta mieluummin täälläkin kuin siellä...

Pahin tunnemyrsky pääni sisällä on pikku hiljaa helpottanut.

Haluan hieman korjailla aloitusviestiäni, jonka senkin alkujärkytyksessäni kirjoitin, koska en missään nimessä tarkoittanut sitä, että lesbot olisivat millään tavalla huonoja vanhempia tai kamalia ihmisiä. Tällä yhteiskunnalla sen sijaan on asennevamma. Jos voisin muuttaa asioita niin, että seksuaalivähemmistöt olisivat oikeasti tasavertaisia ja että sateenkaariperheet myös yhteiskunnan silmissä normaaleja, tekisin sen heti. Niin sen pitäisikin olla. Kumpa tämä asia muuttuisi. Ja tämäkin paikkakunta missä asun, niin suuri osa ihmisistä on niin homofobisia, ettei lapsi voisi välttyä juuri siltä kiusaamiselta... Lapset ovat aivan ihania ja niin suvaitsevaisia, mutta jos se asennevamma on lapsen vanhemmilla niin äkkiäkös se "siirtyy" myös lapseen...

Mutta... Niinkuin muutamat jo kirjoittivat, niin tulen varmaan ottamaan sinne Setaan yhteyttä. Ja kiitos monille hyvistä teksteistä :) Ehkä se ei olekaan ihan mahdoton ajatus hyväksyä itseään :)

Kysymyksen kirjoittaja: turhaan enää pyörrät sanojasi toisenlaiseksi.

Oi, kohtalotoveri! Ymmärrän täysin mistä kirjoitat aloittaja.

Olen haaveillut lapsista niin kauan kun muistan, ja kärsinyt vauvakuumeesta ensimmäisen kerran joskus yläasteella. Automaattisesti yhdistin vauvahaaveisiin myös miehen, koska niinhän sen kuuluu mennä, eikö vain?

Jouduin kuitenkin tarkastamaan haaveitani uudelleen, kun olin jo pitkälti yli kaksikymppinen enkä koskaan seurustellut. Aloin etsiä miestä mm. netistä, ja kävinkin joskus treffeillä. Olisin säästynyt monelta surulta jos olisin osannut vähänkään tarkkailla omia tunteitani ja reaktioitani. Olin pitkään sitä mieltä, että olen yksin koska kukaan mies ei kiinnostu tai lähesty minua. Todellisuudessa oli miehiä jotka osoittivat kiinnostustaan,esim. tuttavapiirissä tai baarissa. Heistä jokainen sai lopulta minulta hyvinkin tylyä ja jäätävää kohtelua. Olin joskus suorastaan ilkeä ja vihamielinen jos joku onneton yritti iskeä minua baarissa.

Syy siihen, etten ehtinyt ihastua miehiin oli siinä että mielessäni lähes aina pyöri joku tyttö. Ja miten kauan minulla kestikään myöntää ja hyväksyä se tosiasia! En halunnut pitää tytöistä, halusin olla normaali, halusin miehen, kaksi lasta, koiran ja omakotitalon. Ja uudelleen ja uudelleen kävin läpi samaa kuviota, ihastuin ystävään,ja yritin vakuutella itselleni että tunteeni johtuivat siitä että kyseessä oli vain läheinen ystävä. Mietin häntä, koska olemme niin hyviä ystäviä. Sehän on aivan normaalia? En oikeasti osannut (tai halunnut) tehdä eroa ystävyyden ja jonkun muun välillä.

Eräs vaikea ihmissuhde kuitenkin pakotti minut hyväksymään tosiasiat, olin oikeastaan aina ihastunut vain tyttöihin. Mietin, että olenko mielummin koko loppuelämäni yksin ja elättelen toivoa jostain minulle sopivasta miehestä, vai myönnänkö asioiden oikean laidan ja kallistun tyttöjen puoleen.

Nyt minulla on ihana tyttöystävä, mutta minun on ajoittain vieläkin vaikea hyväksyä suuntautumistani. En tiedä olenko bi vai lesbo. Välillä elättelen toiveita siitä että sittenkin saattaisin kiinnostua miehistä, lähinnä siitä syystä että toivoisin joskus perustavani perheen ja synnyttäväni lapsia.

Kuten aloittajan, myös minun on vaikea kuvitella hankkivani lapsia naisen kanssa. Tämä ei tarkoita, että millään tavalla tuomitsisin muita jotka näin tekevät, päin vastoin salaa ihailen heitä. En kuitenkaan osaa vielä edes oikein itse hyväksyä omaa suuntautumistani, saati sitten kohdata maailmaa ylpeänä identiteetistäni. Miten siis voisin velvoittaa lapsiani kasvamaan perheessä jota en edes itse osaa hyväksyä? Tai opettaa heille ettei siinä ole mitään kummallista tai hävettävää, jos itse kuitenkin häpeän?

Kärvistelen parhaillaankin jonkinlaisen vauvakuumeen kourissa, ja olen surullinen. Mietin, että pitäisikö sittenkin yrittää heterosuhdetta, mutta toisaalta nykyinen tyttöystäväni on kovin rakas, ja vaikka häntä ei olisikaan en ole ollenkaan varma voisinko ikinä rakastua mieheen. Kaipuu saada oma lapsi on kova.

Mutta siis, paljon tsemppiä aloittajalle, ymmärrän täysin mistä kirjoitat. Omalta kohdaltani voin kertoa sen verran, että sitten kun pitkän jahkaamisen ja itsetutkiskelun ja kaiken muun jälkeen sain tyttöystäväni syliini kaikki tuntui aivan täydellisen oikealta. Mietin pitkään, että miten ihmeessä en voinut hyväksyä asioita aikaisemmin vaan yritin elää itseäni vastaan ja prosessissa satutin muita. Ainakaan minun onneni tiellä ei ollut ketään muita kun minä itse. Toivon, että jonain päivänä olisin tarpeeksi vahva hyväksymään itseni, ja harkitsemaan lasten hankkimista naissuhteeseenkin. Tai sitten toivon, että tämä vauvakuume vain menisi ohi, helpottaisi asioita huomattavasti.

Tosiasia on, että homoseksuaalit elävät yhäti vielä tässä maailmassa marginaaliryhmässä. Se ei paljon auta jos kotona kaikki on hyvin, jos kylillä liikkuessa saa aina pelätä huutelua ja kiroamista. Helvettiin tuomittuna eläminen ei houkuta perheen perustamiseen. Näin Suomen syrjäkylillä vuonna 2011.

toki suomessa joutuu kuuntelemaan kaikenlaista solvaamista kadulla, muttei siitä vain pidä välittää, se on ihmisten ongelma jos eivät pidä sinusta..
sen takia en itseäni laittele takaisin kaappiin..!!
riippuu tietty ihmisistä.

Näitä on niin surullista lukea... Olen itse purkautuvassa parisuhteessa... Tyttöystäväni haluaa lapsen ja lapselle isän, eli "normaalin" perheen. Rakastan häntä yli kaiken, mutta en kai voi muuta kuin antaa hänen lähteä pois...ja kuitenkin yrittää tukea elämässään. Hänkin rakastaa minua, mutta haluaa minun muuttuvan vain ystäväksi kunhan saa sen mitä on elämässään kuulemma aina halunnut. En oikein tiedä mitä ajatella, miten toimia, millaisia tunteita saan käydä läpi...raskasta.

Mikä siinä lesboudessa on niin kamalaa? Harmittaa sinun puolestasi, että koet tuolla tavalla. Ymmärrän tietenkin pelon muun maailman suvaitsemattomuudesta, mutta usein sitä kuitenkin pelkää pahinta -ei todenmukaisinta- vaihtoehtoa. Ei maailma oikeasti ole niin synkkä paikka. Ei ihmisiä nyt niin hirveästi toisten seksuaalisuus kiinnosta. Kaapista katsottuna nuo pelot ja ongelmat kasvavat helposti jättimäisiksi. Kehoittaisin sinua olemaan avoin ja kertomaan edes yhdelle luotettavalle ihmiselle ajatuksistasi. Mitä muka menetät olemalla rehellinen?

Voisit tehdä jonkun naisen todella onnelliseksi ja saada elämältä kaiken mitä olet toivonutkin, hieman erilaisessa muodossa vain, kuin mitä ehkä aiemmin ajattelit. Ei sinun tarvitse jäädä mistään paitsi, voit saada ihanan perheen ja rakkautta. Hieman rohkeutta se kuitenkin vaatii. Varmuus kasvaa elämän myötä, kun vaan kohtaa ne mahdottomilta tuntuvat haasteet. Sinä pystyt siihen kyllä, anna nyt vain itsellesi mahdollisuus!

Niin, jos se lesbous niin kauheaa on, niin mitä tänne kirjoittelet? Minua ainakin ärsyttää tuollaiset, jotka eivät uskalla olla mitä ovat, ja sitten turhaan tulevat tänne hakemaan hyväksyntää ja kommenteja " voi sinua, kyllä sullakin elämä vielä hyväksi muuttuu ja että sun täytyy pohtia tätä asiaa todella" ole mitä olet tai ole niiden miesten kanssa, niin yksinkertaista se on. Joko olet onneton koko elämäsi ajan ja hankit niitä lapsia miehen kanssa tai uskallat elää siten miten haluat, mutta ilmeisesti et pysty. Aikuinen ihminen ei voi olla noin lapsellinen mitä sinä olet. Muista, että nyt eletään 2011-luvulla. Ei muuta, luulisi tyhmimmänkin tajuavan.

Toivottavasti et osallistu ainakaan mihinkään Pride-taphtumaan. Tuollaisia siellä ei ainakaan kaivata, vaikka suvaitsevaisuus onkin teemana.

Mistä tää kaikki kumpuaa?

Siis ihan asiallisesti haluaisin kysyä, mistä oot saanut päähänsi, että lesbous on kamalaa ja sellainen ei saisi olla? Nyt perusteluja! Mulle tulee väistämättä mieleen vihamielinen ympäristö tai joku uskonlahko.

Itse kun todella heräsin lesbouteeni 14 vuotiaana, niin koin kyllä jonkun kriisin, jossa ajattelin, että apua enhän mä voi olla tällänen ja enhän mä saa tuntea tyttöjä kohtaan näin. Koin syyllisyyttä tunteistani, ajattelin ettei se ole sallittua. Kai se oli jotain erilaisuuden pelkoa ja ahdasmielisen ympäristön tulos, mulle oli muutenkin opetettu että seksuaalisuus oli jotenkin likaista tjn ja homoushan oli ihan sairaus. Vaikka ympäristö oli sellainen, ikinä en ajatellut että jonkun muun lesbous olisi väärin, ihmettelin miksi itse olen erilainen.

Minä kuitenkin hyväksyin asian muutaman kuukauden kriisin jälkeen. Annoin itselleni luvan tuntea mitä tunnen, mutta en kertonut kenellekään tai lähestynyt ketään. En uskaltanut. En myöskään halunnut valehdella itselleni ja raiskata itseäni olemalla miesten kanssa. Minusta lesbous oli kaunista ja ihanaa! .

Ikävä kyllä ympäristö ei ajatellut samoin. Minusta ei päältä päin näe, ja sainkin jatkuvasti kuulla rumia kommentteja homoista. Sisälläni koin lesbouden olevan niin oikein ja juuri sitä mitä haluan, ulkopuolella ihmiset tietämättään arvostelivat minua jatkuvasti.

Lopulta se salailu, paine, itsensä toteuttamatta jättäminen ja ristiriita sairastutti minut ahdistuneisuushäiriöön. Kärsin siitä vieläkin, se tuhoaa elämääni, vaikka jo kaikki tietävät että olen lesbo. Tän ahdistuksen kanssa mä en voi toteuttaa mitään unelmaani, en yhtään mitään niistä. Nyt vasta olen itsekäs, kun kaikki pyörii minun parantumiseni ympärillä, tarvitsen apua kaikessa, tyttöystäväkään ei sitä jaksanut enää. Kyllä mun perhettä nyt itkettää miksi joskus piti olla niin ahdasmielinen kun tytär haluaa tappaa itsensä piinaavan ahdistuksen takia. Minä en syytä perhettäni ahdistuksestani, mutta he syyttävät itseään. Heillä on mennyt arvot uusiksi.

Ja mistä se ahdistus kumpuaa: syyllisyydestä, häpeästä, salailusta, valheesta, sisäisen ja ulkoisen äänen ristiriidasta. Siitä kun ei saanut elää kuten halusi ja ajattelee vaan muiden mielipiteitä ja normeja. Se kumpuaa pelosta. Jos haluat lievittää ahdistustasi niin mieti miten pääset eroon noista tunteista.

En todellakaan toivo tällaista kenellekään.

Sanoit itsekin, että miesten kanssa ahdistaa ja haluat toisaalta tietää miten lievität ahdistusta. No siinä tapauksessa et ainakaan lievitä ahdistusta olemalla ahdistavien miesten kanssa väkisin.

Jos sinusta on itsekästä tehdä lapsia, sitten voit olla epäitsekäs, kärsiä ja unohtaa haaveesi. Itsekästä olisi myös elää valheellisessa suhteessa, valehdella miehelle ja kasvattaa lapsia rakkaudettomassa parisuhteessa. Lapsi kyllä vaistoaa sen, he eivät ole ihan tyhmiä. Jossain vaiheessa sekin ahdistaisi, jos nyt jo ahdistaa.

Onko itsekästä elää oman sisäisen äänen mukaan? Jos luovut lapsihaaveistasi sen itsekkyyden takia, niin kai sinä voit edes olla vähän itsekäs ja elää lesboelämää jos se tuntuu oikealta. Puhut sisäisestä äänestäsi. Mikä muu ääni sinulla on? Ulkoinen ääni, eli ympäristön paineet, se mitä olet oppinut?

Tuollainen ulkoisen ja sisäisen äänen ristiriita ahdistaa ja sairastuttaa. Jos haluat lievittää ahdistustasi niin etsit siihen tasapainon.

Säälittävää, mennään marssimaan epäluonnollisten asioiden puolesta ja jos nyt joku leikillään vähän "kaasuttaa" niin kauhea itku ja parku. Ja pahoinpitelysyytteitä vielä vaikka ei edes koskettu, lapsellista. Ei oo pakko mennä mihinkään prideen.

miksi läheinen suhde toiseen on niin tärkeetä en ymmärrä! Ystävät parempi valinta.
Ehkä liikaa paineita nykyään suhteisiin joita ei ees ite ajattele tärkeeks.

Ei ole kamalaa. Naiset ihania :) Rinnat ja kaikki ...

Lesbous ei ole synti jos ei toteuta sitä. Älä uhraa kuolematonta sieluasi jotta saisit tässä elämässä elää synnissä. Jumala asettaa ihmisille koettelemuksia ja lesbous on yksi niistä. Ihmisellä on omatunto synnin erottamista varten ja sen harjoittamisesta kieltäytymiseksi.

Jostain syystä kaikki sellaiset joita on käytetty hyväksi kääntyy lesboiksi tai homoiksi.Ehkä trauman takia uskottelevat itselleen olevansa jotain muuta mitä ovat?

Asuin jonkin aikaa siskoni luona, jolla on lapsia.Olen melko varma että meitä on luultu kaupoissa ja harrastuksessa lepakkopariskunnaksi.Ei se haitannut.Kävi mielessä vasta kuukausien jälkeen.

Olosuhteiden pakosta muuttuu lesboksi. Ei tarvitse kuin asua aikansa miehen kanssa, ja seurata maailman menoa. Kattokaapa sellaisesta näkökulmasta maailman uutisointia, tuhoisia, inhottavia, sotaisia ja sen sellaisia uutisia, niin kaikkien tuhojen ja hirvitysten takana on miehet.

Onpas vanha keskustelu (2011) voisiko joku perustaa uuden hyvässä hengessä. Vanhoilliset kristityt jääkää tähän vanhaan keskusteluun kiitos :-)