vähän peiliin, että onko oikein tästä kaikesta syyttää vain ja ainoastaan mua.
mutta pitihän se arvata että sä et osaa ajatella kuin itseäsi.
mutta pitihän se arvata että sä et osaa ajatella kuin itseäsi.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Se joka aiheuttaa toisille harmia saa yleensä syyt niskoille. Näin on näreet.
Miten hän on sua syyttänyt ,voitko antaa jonkin esim siitä syytämisestä?
Mitä se nyt syytäis?
irtoroinaa.
Kestää aikansa että syytökset loppuvat ja myös löytyy itsestä vikaa. Aluksi tuntuu että kaikki on toisen syytä. Asioiden läpikäyminen kuitenkin paljastaa mitä virheitä itsekin on tullut tehtyä. Kukaan ei ole puhdas pulmunen.
Peiliin on katsottu, kaikki viat löydetty, sinä vain armaani, olet puhdas ja
viaton pulmunen. amen.
jos ajattelet noin.
Kuitenkin mun elämä on mennyt aina niin että oon voinut ajatella itseäni aina vasta viimeisenä. Mutta eihän sillä sitten enää oo mitään merkitystä.
olisi edes joskus mahdollisuus ajatella vain ja ainoastaan itseään.
Jokainen ansaitsisi sen, toivottavasti sinullakin on joskus se mahdollisuus.
Joku toinen samanlainen.
Anteeksi. Enhän mä sua oikeeasti tunne. Välillä sitä vaan ikävissään ja epätoivoissaan kirjoittaa vähän mitä sattuu ja kun lukee täällä näitä juttuja.
Ja kyllä mä myönnän että minussa itsessäkin on syytä ja olen tehnyt virheitä mutta ärsyttää vaan jos hän on tosiaan sitä mieltä ettei itsessään ole mitään syytä tähän tilanteeseen... en kyllä tiedä mitä oikeasti ajattelee, et ei ollut tarkoitus mitenkään loukata tuolla aloituksella.
No miten olet päätynyt ajatukseen että hän ajattelee olevansa kaiken yläpuolella
eikä hänessä ole mitään vikaa ? Onko hän sanonut sulle niin ?
Silloin tietäis mitä hän ajattelee eikä ainakaan tarvis kirjoittaa turhanpäiten haukkumaviestejä, jos sattuis niin ettei hän oiskaan ihan niin kauhee mitä sun
viestis kertoo eikä ehkä aattelekkaan pelkästään vaan itteensä.
Puhukaa ensin oikean kanssa oikeasti ja syytelkää vasta sitten - jos on aihetta.
sitä tyhjyyttä joka vastaan heijastuu.....