Mikäli kristinuskoa ei olisimaailmassa, se olisi kamala paikka asua. Kristittyjen edustaman arvon ovat aivan mullistavan hyviä, verrattuna mihin tahansa muihin uskonnollisiin taikka maailmankatsomuksellisiin arvoihin.
Kristinusko on vihatuin ja vainotuin usko maan päällä. Joka päivä kuolee kristittyjä marttyyreina uskonsa tähden esimerkiksi juuri muslimimaissa.
Muslimithan ovat kristityistä 600 luvulla alkaen erkaantnut joukko, jotka vaihtoivat Jeesuksen Kristuksen pelastajansa profeetta muhamediin.
Ilman kristillistä arvomaailmaa
5
<50
Vastaukset
- savon ukko
Pitää osittain paikkansa. Mutta kun kristinuskosta on tehty lyömä ase, jolla vääristetään ihmisen normaalia elämää.
Siis, sielullinen ihminen pystyy erottamaan pahan hyvästä, ja päin vastoin. Ruoskana kristinusko on ollut vuosisatoja, josta ovat kärsineet eniten, alistettu köyhä kansa. Varakkaat ovat ostaneet statuksensa ja arvostuksensa synnittömänä.
Loppusaldo on kaikilla sama, oli rikas, köyhä, uskossa tai uskoton. Kukaan ei kysele miten on mennyt. Mutta kullakin omatunto on joka voi jäädä kaivamaan kuoppauksen jälkeenkin. Se on hyvä lause kullekkin meistä lopuksi: Lepää rauhassa. - Jeesus on tie
Kristinusko ei ole ruoskinut ketään, vaan omavanhurskaus perkele.
Huonosti tunnet isäntäsi savon ukko parka.
Ihmisten normaali on sinun normisi. Valitettavasti et ole tullut tietoiseksi siitä tosiasiasta, että normaali ihminen on syntiin langennut ja tyynni kelvottomaksi tullut ihminen tarvitsee poikkeuksetta parannuksen ja kääntyminen normi tilasta. Ihminen tarvitsee pelastuakseen uskon Kristuksen.
Jeesuksen seuraaminen on ristin ja itsensä kieltämisen tie, siksi ainoastaan harvat ihmiset matkustavat taivaaseen. "Normaali" .ihmiset jotka elävät himojensa ja halujensa ohjaamina ilman katumusta ja parannusta, menevät poikkeuksetta helvettiin.
Kristuksen sana ei hyväksy himoissa ja haluissa elämistä oman järjen johdatuksessa. Kristusta seuraavat ne jotka nmoudattavat Jumalan sanaa.
Esimerkkejä uskovan ja ei uskovan elämästä voisi luetella päivän ajan, mutta tässä yhteydessä se on turhaa. - efg.yu-k
Se mainitsemasi "kamaluus" olis siinä, että satoja miljoonia olis jäänyt tappamatta rikollisen kristinuskon ateistipirujen toimesta!
-Jeesuksen seuraajia olis elossa
-ristiretkiä murhineen, raiskauksineen, ryöstöineen jne ei olis ollut
-pakana vainoja ei olis ollut
-noitavainoja ei olis poltettu uskovaisten, pikku lastenkin tappamiseksi
... jne
Kyllä rikollisuutta kannattee varmaan ateitsipirujen tukea kirkollisveroja maksamalla:
herra epäjumalan antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia." - lätsä pekka
Noitavainot eivät ole koskaan olleet kristillisten arvojen vaalivien käsialaa.
satoja vuosia sitten katolilaiset oli mukana myös.
nykyään lynkkauksia ja polttoja tehdään vallanhalusta ja oman edun tavoittamiseksi.
Kristityt eivät ole käyneet pyhää sotaa.
Katolilaisten ja protestanttien välistä sotaa sanotaan pyhäksi sodaksi, siinä alkusyynä oli usein joku maallinen ero,tai sukujen välinen valtakamppailu.
Miten kristinuskosta on tehty lyömäase?? - teuta
Johtuu Varmaankin vihasta, sillä örvelön ominaisuus on saatanan,
kanssa vihata sitä kaikkea, mikä on kristillisen arvojen aikaan saan-
sta, eli heidän pitää vaikka kaukaa historiasta hakea verukkeensa .
Koska lähihistoriassa ei ole mätkittävää . Mitä on tulossa , sitä me
emme voi sata kovasti sanoa , mutta viha vie saatanan tuliseen jär- veen , ja samaa pelkään , että örvelökin sinne joutuu .
Paitsi jossakin Afriikassa , jota hän venkoilee päivästä toiseen .Olen
tuonut julki että liian kaukaiset esimerkit , on sama kuin niitä ei olisikaan.
Onko ottanut millekään opiksi , ei ole vaan ilkkuu lähes jokaisessa viestissään kuinka kristityt tekee sitä tai tätä , ei ymmärrä tietenkään
on vain ymmärtävinään ja aina selittää päin seinää, omat kirjoitukset
siis ne kaikki jotka , hän on tarkoittanut kanssa kulkijoille . Kaikki
maron viestit tulen poistattamaan , joku roti pitää löytyä .
Sillä niinkuin kirjoitti , Jeesus on tie kirjoitti ,,Kristinusko ei ole ruoskinut ketään , vaan omavahurskauden perkele ,,tätä eroa ei örvelö huomaa .
Vaan hänenkin (örvelön ) pitää mätkiä jos ei muuta niin Kristinusoa voi
hänen mielestä kyllä mätkiä . Jos muuta asian tynkää ei ole , parempi
olisi kuin myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaan ,ja hänet upotettaisiin
meren syvyyteen . Kyllä tälläinen sana joka tiettä'västi on Jeesuksen
sanaa pitäisi voida pysyttää örvelönkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741360Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11930Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79862Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv42583Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot132579Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547