Olen tässä selaillut nettisivuja ja artikkeleita syömishäiriöitä sairastavan auttamisesta.
Niissä sanotaan samoja asioita, ja olen käynyt pitkiä listoja läpi siitä mitä ei saa sanoa, jne.
Tässä on kanssani suuri ristiriita, en siis loukkaa ketään, harvemmin edes silloin kun sitä ansaitsisivatkin tai kun se olisi jotenkin tarpeellista. Kuitenkin, itse olen jotenkin ehdottomasti senlainen tyyppi, että kun ongelma ilmenee, taskut tyhjennetään samantien pöydälle ja aletaan setviä että missä ongelma piilee.
En pysty kuvittelemaan minkälainen hirviö sanoisi jotain, joka olisi parantumista vastaan, jota kirjoituksien mukaan moni ihminen kuitenkin päätyy sanomaan.
Kuitenkin monet asiat, joita minulla tällä hektellä pyörii mielessä oli myös listassa. Ensimmäisenä mielessä on että "Voi vittu kato nyt itseäs", jonka helposti pystyn ymmärtämään asiaksi jota ei missään nimessä kannata sanoa. SIltä minusta kuitenkin tuntuu. ETtä tämä ihminen ovisi katsoa itseään ja sitä mitä hän on itsestään antanut tulla, piilossa oksentelevan teeskentelijän. Ja ehkä eniten tässä juuri loukkaa se, että olen vuosien ajan tukenut ja auttanut tätä ihmistä, ja mitään muuta en ole koskaan vaatinut muuta kuin rehellisyyttä. Sitä olen painottanut. Se ei selvästikään ole niin helppoa, mutta olen tehnyt asian eteen paljon, ollut itse rehellinen ajatuksistani ja elämästäni, ja ollut arvostelematta, ei että minulla olisi ollut edes tarvetta, en arvostele ihmisiä yleensäkään, vaan ymmärrän. Nyt olen kuitenkin aivan toisenlaisissa olotiloissa. En ole vihainen hänelle, vaan vihainen sille etten voi tehdä mitään, enkä tiedä mitä tehdä, olen käynyt sellaista peliä pääni sisällä yrittäen löytää jotain sanottavaa tai ratkaisevaa jo muutaman päivän, mutta se tuntuu kun taistelisi peilikuvan tai varjon kanssa.
Näitä listoja selatessani mielessäni on useita asioita jota ei saa sanoa, mitään en kuitenkaan löytänyt siitä mitä PITÄISI tehdä. Tukea? Tukea missä? Ei saa ahdistaa, eli pitää antaa vaan tehdä ja silti olla siinä ja katsella vierestä? Ei saa puuttua mihinkään, ei saa tehdä sitä eikä tätä. Nuo listat tuntuvat olevan jonkun kärsivän tekemiä, joilla saada kaikki mahdollisimman välittävät ihmiset olemaan sanomatta mitään. Haluan sanoa mitä mieltä olen. Enkä aio teeskennellä vaikka sitä ehdotusta joka tuutista tungetaankin. Mitä tehdä? Kertokaa joku.
Niissä sanotaan samoja asioita, ja olen käynyt pitkiä listoja läpi siitä mitä ei saa sanoa, jne.
Tässä on kanssani suuri ristiriita, en siis loukkaa ketään, harvemmin edes silloin kun sitä ansaitsisivatkin tai kun se olisi jotenkin tarpeellista. Kuitenkin, itse olen jotenkin ehdottomasti senlainen tyyppi, että kun ongelma ilmenee, taskut tyhjennetään samantien pöydälle ja aletaan setviä että missä ongelma piilee.
En pysty kuvittelemaan minkälainen hirviö sanoisi jotain, joka olisi parantumista vastaan, jota kirjoituksien mukaan moni ihminen kuitenkin päätyy sanomaan.
Kuitenkin monet asiat, joita minulla tällä hektellä pyörii mielessä oli myös listassa. Ensimmäisenä mielessä on että "Voi vittu kato nyt itseäs", jonka helposti pystyn ymmärtämään asiaksi jota ei missään nimessä kannata sanoa. SIltä minusta kuitenkin tuntuu. ETtä tämä ihminen ovisi katsoa itseään ja sitä mitä hän on itsestään antanut tulla, piilossa oksentelevan teeskentelijän. Ja ehkä eniten tässä juuri loukkaa se, että olen vuosien ajan tukenut ja auttanut tätä ihmistä, ja mitään muuta en ole koskaan vaatinut muuta kuin rehellisyyttä. Sitä olen painottanut. Se ei selvästikään ole niin helppoa, mutta olen tehnyt asian eteen paljon, ollut itse rehellinen ajatuksistani ja elämästäni, ja ollut arvostelematta, ei että minulla olisi ollut edes tarvetta, en arvostele ihmisiä yleensäkään, vaan ymmärrän. Nyt olen kuitenkin aivan toisenlaisissa olotiloissa. En ole vihainen hänelle, vaan vihainen sille etten voi tehdä mitään, enkä tiedä mitä tehdä, olen käynyt sellaista peliä pääni sisällä yrittäen löytää jotain sanottavaa tai ratkaisevaa jo muutaman päivän, mutta se tuntuu kun taistelisi peilikuvan tai varjon kanssa.
Näitä listoja selatessani mielessäni on useita asioita jota ei saa sanoa, mitään en kuitenkaan löytänyt siitä mitä PITÄISI tehdä. Tukea? Tukea missä? Ei saa ahdistaa, eli pitää antaa vaan tehdä ja silti olla siinä ja katsella vierestä? Ei saa puuttua mihinkään, ei saa tehdä sitä eikä tätä. Nuo listat tuntuvat olevan jonkun kärsivän tekemiä, joilla saada kaikki mahdollisimman välittävät ihmiset olemaan sanomatta mitään. Haluan sanoa mitä mieltä olen. Enkä aio teeskennellä vaikka sitä ehdotusta joka tuutista tungetaankin. Mitä tehdä? Kertokaa joku.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kirjoitinkin tuolla yhteen toiseen keskusteluun sinulle vastausta mutta kirjoitan nyt tännekkin.
Monesti kuullaan miten pitäisi olla, mitä pitäisi sanoa... ihan ku elämää pitäisi rajoittaa jo niin että ei saa valita omia sanojaan ja tekojaan.
Totuushan on se, että sä et ole vastuussa syömishäiriöisestä tyttöystävästäs. Tottakai jos häntä rakastat ja näin, uskoisin että haluat olla tukemassa ja kuuntelemassa mutta tosi asia on se, että jossain vaiheessa se tulee vastaan ja ammattiauttajia tarvitaan. Ei se toinen voi kaikkea ottaa harteilleen koska syömsihäiriöt ei oo mitään pikku juttuja vaan vakavia mielenhäiriöitä.
Sulle vinkiksi sanon että ÄLÄ OLE KUKAAN MUU KUIN OMA ITSESI. Joustavuutta voidaan tarvita ja aimoannos kärsivällisyyttä mutta ei sun tarvitse rupea itteäs ja tapojas tyystin muuttamaan.
Ole tukena. Yritä keskustella. Ehdota avun hakemista. Kerro sun huolesi hänelle. - > tiedän. vastaanottavaisuus voi olla mitä vaan : " anna olla " " ei mulla mikään oo " jne. mutta siitä huolimatta ILMAISE SUN HUOLI. Anna vaikka jonkun paikan esite ja sano vaikka et: tutkiskele tätä joku kerta. thats it. älä enempää sillä kertaa.
Tärkeetä ois saada hänet ymmärtämään että hänellä ei ole kaikki hyvin ja että apua on saatavissa ja sä olet huolissas ja voit itsekin huonosti tilanteen takia.
Jos mä selvisin tästä, mä jaksan uskoa että kuka vaan muukin voi !
Selvisin 63 kg ( läskeistä eroon ) - > 29 kg ( anorektisen laihaksi ) -> 48 kg ( suht normaaliksi )
ei helpppoa. ekaks dieetillä kilot veks, lopulta ei syödä. sit ollaan jo laihoina ja sit kohti parantumista.........
Mut onneks mä hain apua. Muuten mä en ois tässä.
Okei..
Olen siis tätä ihmistä kannatellut jo useita vuosia. En enää edes seurustele kyseisen ihmisen kanssa, mutta tässä taas ollaan. Ei tuollaista voi jättää oman onnensa nojaan. Olen täysin lopussa, en pääse vapaaksi hänestä millään, aina tulee jotain jolla joudun palaamaan. Ja muistuttaa epäilyttävästi myös aikaisempaa suhdettani..
Elän jatkuvassa stressissä ja itsepetoksessa. Jatkuvasti joudun joko muistuttamaan että ongelmia on edelleen, tai sitten en vain jaksa, tämä ihminen on aivan ulapalla. Olen yrittänyt kaikkeni. Hän pystyy päivän keskustelun jälkeen olemaan aivan kuten seurustelisimme jälleen, mikään ei vain mene hänen päähänsä. Yritän koko ajan sanoa hänelle että nyt olisi aika ottaa asioista kiinni, selvittää ongelmat, autan ja olen tässä, kuinka kauan aiot lykätä tätä asiaa? Takaisin tulee vain että hän yrittää, kun hän ei selvästikään edes yritä. Sitten kun olen lähtemässä pois hän itkee ja lähettelee säälittäviä viestejä ja siis oikeasti säälin hakuisia. En saa lähteä, en saa olla itseni, sitten en saa myöskään jutella tuttavilleni tai naispuolisille ystävilleni (joita minulla sattuu olemaan suurin osa), emmekä edes seurustele, ja kun en jaksa tätä jatkuvaa paskaa, niin olen syyllinen kaikkeen, ja mikä hirviö olisinkaan jos jättäisin hänet vain oman onnensa nojaan, en saisi koskaan lakata kuulemasta asiasta, ihan omaltatunnoltanikaan. Eikä häntä saa hoitoon, olen saanut hänet käymään psykologilla ja sinne hän menee hetkeksi ja sitten lopettaa. Hän ei vain tajua mitä hän tekee muille, enkä tarkoita että hänen sairautensa, vaan hänen suunnitelmallinen asioiden välttely.
Viimeksi edellispäivänä juttelin yhden naispuolisen ystäväni kanssa puhelimessa, jonka isä on sairaalassa. TÄmä ystävä on käynyt meilä koska kuuntelen, ja asun samassa kaupungissa kuin hänen isänsä. Tätkään en saisi tehdä, vaikka emme edes seurustele, en saa auttaa toista, jne, joka on aivan kamala vaatimus. Ei siksi että kuuntelisin moista, vaan siksi että nyt saan auttaa ja potea tuskaa samaan aikaan. Tätä on jo jatkunut vuosia, ja aina kun pääsen ihmisestä edes hetkeksi eroon, olen onneni kukkuloilla, ja aina hän löytää tiensä takaisin jotain kautta Ja kuitenkin kun hän minut saa paikalle sutta huutamalla, niin mitään ei tapahdu. Onko väärin sanoa että nyt on mennyt hermot ja lähden kokonaan pois? Tällä keinolla olen saanut häntä muutamiksi hetkiksi miettimään asioita, siis lähtemisellä uhkaamalla, mutta en halua joutua uhkailemaan tai pakottamaan, mutta en voi myöskään enää kantaa tätä ihmistä, olen väsynyt, naamani on saanut vuosia lisää tämän jutun myötä, olen purrut hampaani rikki kun stressaan asiasta. Tiedän ettei luonnottoman tilanteen ylläpito kannata, se kulutttaa vain turhan paljon energiaa ihan turhaan, mutta en minä voi jättää toista vain heitteille. Kun olen ollut poissa hänen tyköään jo kuukausia, hänen elämänsä on aivan kauhea sotku, koko asunto ihan paskassa, hän nukkuu vain hetken yössä, ei syö eikä ajattele, ei tee mitään itselleen, ja vaikka kuinka hänelle yritän kertoa missä ongelmat piilevät (hänen menneisyydessään ja niiden asioiden selvittämättömyydessä), hän ei kuuntele. Pakotan ja hän hetkentajuaa, tai teeskentelee tajuavansa, ja sitten taas mennään. En jaksa tälläistä pyöritystä enää, mutta minkäs teen. Hän itse päättää meneekö jos hänelle varaan psykologin, ja hän on juuri niin säälittävässä tilassa ettei varmasti mene, koska hänen täytyy sääliä itseään ja hän on maailman kamalin ihminen, ja tätä hän todistaa itselleen jatkuvalla syötöllä.
Pahoittelen pitkäksi venynyttä valitusta, mutta itsellänikin on erittäin paljon ongelmia selvitettävänä, enkä jaksa enää tuhlata vuosia elämästäni ihmiseen joka ei kuitenkaan lopulta sitä arvosta ollenkaan, vaan käyttää sitä hyväkseen voidakseen lykätä taas ajattelua hetken. Olisi joskus mukava saada samanlaista tukea itsekin.. Ottaisin sen ilolla vastaan ja käyttäisin sitä.
Mutta jos nyt lpetan tämän oman typeryyteni ja sanon hänelle mitä mieltä olen ja jatkan sanomista kunnes hän ei ehkä enää jaksa olla kanssani koska en suostu enää teeskentelemään edes hetkeä. Kiitos vastauksestasi.
Kirjoitin sile nyt pitkän kirjeen, oon joskus vähän huono puhumaan. Enkä kirjottamisessakaan kyllä mikään mestari ole, mut ainakin saan asiat sanottua.
Mietin, että jos sua ei haittais lukea tätä tekstiä, ei siinä mitään liian henkilökohtaista ole, niin arvostaisin sitä todella paljon. Tiedät miltä tuntuu olla hänen tilanteessaan, ja jos voisit lukea sen niin voisit sanoa jos siinä on jotain pahaa tai sellaista mitä ei kannata sanoa. Tunnen tietysti tämän ihmisen itse, ja sinä voit vain arvailla, mutta arvailukin olisi jotain..
Lähetä minulle yksityisviesti jos pystyt auttamaan, lähetän "kirjeen" vaikka sähköpostilla tai sitten tänne yksityisviestillä.
Pakko ei ole, mutta saisin lisävarmuutta kun en oikein tiedä minkä asian kanssa pelaan.
Kiitos vielä avusta, ja olen onnellinen puolestasi, että olet päässyt noinkin pitkälle. Ihan itsesi takia siis. Ei ole helppoa aina pärjätä, mutta..