Olet kaverini. Yksi parhaista.
Niin monta kertaa olen tipahtanut jyrkänteeltä alas, pimeyteen, täysin yllättäen. Ei siihen koskaan totu, ei koskaan! Voin ymmärtää loputtomiin, mutta ymmärrys ei vie tuskaa pois. Välitän sinusta, olet mulle tärkeä. Mutta miten tätä jaksaa..?
En ole robotti, en ole kone, en mene kiinni off-nappulasta painamalla. Minä en ole pehmolelu jonka voi ottaa kaapista esiin aina halutessaan ja sitten tyrkätä takaisin.
Et ymmärrä minun tunteitani. Peräänkuulutat ainoastaan sitä, että mä ymmärtäisin sua paremmin. Entä toisinpäin? Olemme koko tämän ajan menneet sinun ehdoillasi. Olen lohduttanut sinua vaikeina aikoina, olen yrittänyt lievittää masennustasi, olen myötäelänyt myötäelänyt myötäelänyt, sekä hyvässä että pahassa... Ja kun sitten koitti aika, jolloin osat kääntyivät, ja minä olinkin apua tarvitseva, niin löit luukkusi kiinni. Täysin yllättäen, taaskin. Sait minut tuntemaan oloni täysin olemattomaksi, näkymättömäksi, huonoksi ihmiseksi. Persona non grata, epätoivottu henkilö. Ja taaskin, taas kerran, sait asiat käännettyä niin että minä olen itse syyllinen tähän. Kaikkeen. Ja että mun pitää ymmärtää sua, ei koskaan toisinpäin.
Mielestäsi mä olen ansainnut kaiken sen huonon kohtelun, dissaamisen, KAIKEN, mitä minuun kohdistat. En ole mielestäsi ansainnut parempaa, eikä mun tulisi sitä odottaakaan, itsehän olen syypää, minusta itsestänihän nämä mun tuntemukseni aina vaan johtuvat. Ei koskaan sinusta. Tai jos sinusta, niin sekin vain omaa syytäni. Mitäs reagoin sillä tavalla... oma syyni.
En jaksa.... En pysty. Ja jonakin kertana käy niin, että en halua tulla enää sieltä kaapista esille, kun olet taas kerran minut sinne sysännyt. Sitäkö haluat?
----
Hetken mielijohteesta kirjoitettu, mutta jätin lähettämättä viestin kaverilleni.
Ajatuksia..?
Niin monta kertaa olen tipahtanut jyrkänteeltä alas, pimeyteen, täysin yllättäen. Ei siihen koskaan totu, ei koskaan! Voin ymmärtää loputtomiin, mutta ymmärrys ei vie tuskaa pois. Välitän sinusta, olet mulle tärkeä. Mutta miten tätä jaksaa..?
En ole robotti, en ole kone, en mene kiinni off-nappulasta painamalla. Minä en ole pehmolelu jonka voi ottaa kaapista esiin aina halutessaan ja sitten tyrkätä takaisin.
Et ymmärrä minun tunteitani. Peräänkuulutat ainoastaan sitä, että mä ymmärtäisin sua paremmin. Entä toisinpäin? Olemme koko tämän ajan menneet sinun ehdoillasi. Olen lohduttanut sinua vaikeina aikoina, olen yrittänyt lievittää masennustasi, olen myötäelänyt myötäelänyt myötäelänyt, sekä hyvässä että pahassa... Ja kun sitten koitti aika, jolloin osat kääntyivät, ja minä olinkin apua tarvitseva, niin löit luukkusi kiinni. Täysin yllättäen, taaskin. Sait minut tuntemaan oloni täysin olemattomaksi, näkymättömäksi, huonoksi ihmiseksi. Persona non grata, epätoivottu henkilö. Ja taaskin, taas kerran, sait asiat käännettyä niin että minä olen itse syyllinen tähän. Kaikkeen. Ja että mun pitää ymmärtää sua, ei koskaan toisinpäin.
Mielestäsi mä olen ansainnut kaiken sen huonon kohtelun, dissaamisen, KAIKEN, mitä minuun kohdistat. En ole mielestäsi ansainnut parempaa, eikä mun tulisi sitä odottaakaan, itsehän olen syypää, minusta itsestänihän nämä mun tuntemukseni aina vaan johtuvat. Ei koskaan sinusta. Tai jos sinusta, niin sekin vain omaa syytäni. Mitäs reagoin sillä tavalla... oma syyni.
En jaksa.... En pysty. Ja jonakin kertana käy niin, että en halua tulla enää sieltä kaapista esille, kun olet taas kerran minut sinne sysännyt. Sitäkö haluat?
----
Hetken mielijohteesta kirjoitettu, mutta jätin lähettämättä viestin kaverilleni.
Ajatuksia..?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Siis tämä olisi voinut olla minun kirjeeni eräälle!Aivan samat tuntemukset ja niiden kanssa olen kamppaillut jo tovin.Olen ihan sanaton, lähetä tuo taidan itsekin tehdä niin, jos uskallan enää.
Kiitos kommentistasi, kärsivä!
Tuntuu hyvältä että joku ymmärtää noin hyvin tuntemukseni, en siis kirjoittanut tekstiäni tänne turhaan.
Normi bibo. Valitettavaa mutta totta. Kumpa itsekkin saisin mittani täyteen.
Niin...
Mä olen nyt noin kaksi viikkoa itkenyt lähes joka päivä, varsinkin aina silloin kun jään ajatuksieni kanssa yksin. Kaverini sai mut tuntemaan (jälleen kerran) itseni niin arvottomaksi ja ei-toivotuksi. Juuri kun on muitakin huolia ja surua. :( Ja hän kääntää asiat aina niin päin, että mä olen "syyllinen". Johonkin jota en edes tiedä tehneeni. Voi olla että sanoin yhden väärän sanan, tai olin väärässä asennossa, tai vastasin harmittomalta tuntuneeseen viestiin väärään aikaan tms. En tiedä. Hän purkaa turhautumisensa muihin ihmisiin mm. minuun. Aggressiíivisesti. Pahaa tarkoittaen. Ja "keventää" sitten, että no, sehän nyt vaan on tollasta vittuilua vaan. Joopa joo. Vittuilua? Ei, se on loukkaavaa, satuttavaa, ilkeämielistä, tahallista. En vaan ymmärrä miksi hän ei voi sitä tajuta.
Kahden vuoden ajan olen käynyt tätä samaa läpi, monta kertaa. On tosi hyviäkin aikoja, joo. Olen niistä erittäin kiitollinen ja ne ovat antaneet paljon, ja pidän hänestä paljon, hän on mulle tärkeä. Mut vaikea kestää välillä... Kun minut lyödään täysin maan rakoon, ja hänen mielestään vieläpä ansaitusti. En kestä, en vaan jaksa. Kun toisella ei ole minkäänlaista vastuuntuntoa, vaan kaikki johtuu aina muista kuin hänestä itsestään. Aina.
Olen saanut kuulla niin paljon "moitteita" ja syytöksiä, etten vaan jaksa. Haluaisin vaan olla näkymätön, pyyhkiä itseni maailmankartalta, niin etten vahingossakaan ole tiellä, tai että kukaan ei näe minua, kukaan ei kuule minua. Kun ees hiukan useammin saisi kuulla myös positiivista palautetta, positiivisia sanoja, sitä mitä kaverit nyt toisilleen yleensä välillä sanovat... edes jotain indikaatiota siitä että olen hänelle tärkeä ihminen, ja että hän välittää musta.
Kuvailit hyvin, mitä on elämä kaksisuuntaisen kanssa. Nimenomaan kaikki tehdään hänen ehdoillaan. Hän soittaa, kun hänellä on vaikeaa, mutta saanko tukea, jos minä tarvitsen sitä? En koskaan. Hän on itsekkyydessään vertaansa vailla.
Miesystäväni (kaksisuuntainen) jopa soittaa eron jälkeen ja valittaa sairauksiaan vaikka on juuri tehnyt eron mitä hirveimmällä tavalla. Heillä ei ole mitään ymmärrystä teoistaan manian aikana. Joskus kestää niin kauan laskeutua siitä maniasta alas. Siihen asti he ovat vailla omaatuntoa ja sielua.
Heillä ei myöskään ole ymmärrystä siitä, miten paljon voimavaroja kuluu siihen heidän jatkuvaan avittamiseen elämässä. Elämästä ei ole paljon jäljellä tälläisen henkilön kanssa jo vuosia eläessä. Sen jälkeen elämä alkaa ikäänkuin täysin alusta. Meillä kanssakulkijoillakin on oikeus hyvään elämään, millaista se sitten lieneekään ilman kaksisuuntaista rinnalla.
Minäkin voisin lisätä allekirjoitukseni tuohon kirjeeseen... Tuntuu kuin eläisi vampyyrin kanssa, joka imee kuiviin ja vaihtaa uuteen uhriin, kun vanha on tyhjennetty.
Tuttua täälläkin. Voisin allekirjoittaa joka sanan. Palkkioiksi tuosta kaikesta olen itse aivan loppu ja uupunut. Elämä kaksisuuntaisen kanssa voi olla helvettiä. Luulin tunteneeni miehen joka rakastaa ja kykenee tasapainoiseen parisuhteeseen, toisin kävi. Kaksisuuntainen voi hypomaniassaan/maniassaan onnistua huijaamaan kaikkia!
Minä olen täällä vähän joka otsikon alla purkanut tunteitani. Olin mieheni kanssa yli 20 vuotta yhdessä, sitten yksi mieheni mania tuhosi MINUN elämän lähes täydellisesti. Siinä meni koti, työpaikka, kesämökki, säästöt - kaikki. Ihmettelen oikeastaan sitä, että olen vielä hengissä.
No, mutta nyt siihen asiaan, josta halusin kirjoittaa. Suurin osa elämästäni mieheni kanssa oli valtavan hyvää elämää. Elimme jollain eritavalla enemmän täysillä, kuin muut ihmiset. Se oli todellisuudessa ehkä hypomaniaa, jonka kepeydessä ja mahdollisuuksia sykkivässä elämässä minä ja lapsemme elimme mukana. Kaikki onnistui, elämä sujui kuin tanssi. Minun mieheni kohteli meitä, perhettään, hypomaanisena erittäin hyvin, oli iloinen, rakastettava ja hän myös osti meille paljon lahjoja ja järjesti matkoja ja kaikkea kivaa ja hyvää. Se oli tavallista elämää parempaa elämää, jossa me koko perhe olimme osallisina.
Miehelläni oli masennuksia ajoittain, mutta silloin hän vain vetäytyi omiin ajatuksiinsa, ei purkanut negatiivisuuttaan meihin. Ja sitten tuli se mania, joka muutti mieheni täysin. Hän löysi hetkessä itselleen uuden rakkaan, deletoi minut ja lapset elämästään, tuhlasi koko omaisuutemme ja ajoi firmamme konkurssiin. Tästä maniasta olen täällä jo paljon kirjoittanutkin, joten ei siitä nyt enempää.
Jälkiviisaana voin sanoa, että eläisin elämäni mieheni kanssa uudelleen. Nauttisin kaikesta siitä hyvästä, mutta varautuisin myös pahimpaan. Minä luotin siihen, että mieheni ei koskaan kääntyisi minua vastaan ja se oli valtava erehdys. Hän muuttui rakastavasta aviomiehestä minua halveksivaksi ja vihaavaksi hirviöksi kuin napin painalluksesta. Ja silloin se oli menoa, se mania vyöryi eteenpäin kun laviini tuhoten ja murskaten kaiken altaan.
Nyt siis tekisin jo hyvinä aikoina suunnitelmia siltä varalta, että kaikki tuo tapahtuu. Etenkin turvaisin itseni taloudellisesti, pitäisin sopimuksia, joissa minä olisin turvassa, tekisi mieheni mitä tahansa. Eli oma työ, mihin miehelläni ei olisi osaa eikä arpaa, asunto/talo vain minun nimissäni samoin kuin niin myös auto ja muut tärkeät asiat. Ei yhteisiä pankkitilejä eikä luottoja. Henkisesti, kun hän alkaisi osoittaa manian merkkejä yrittäisin ohjata hänet hoitoon. Jos se ei nopeasti järjestysi, niin antaisin hänen mennä ja ottaisin häneen etäisyyttä, enkä edes yrittäisi järjestellä hänen kanssaan mitään asioita. Välit kokonaan poikki niin pitkäksi aikaa, kun hän olisi maaninen. Ei maanikon kanssa kannata mitään ihmissuhteita puida. Ei maaninen ihminen ole omaitsensä. Teet hänelle ja itsellesi palveluksen, kun et mene mihinkään maanisiin hölmöilyihin mukaan, et edes keskusteluihin. Sillä ei ole mitään väliä, mitä maanikko ajattelee tai puhuu - hän ei ole oma itsensä, hän on täysin joku toinen, myös itselleen vieras.
Eli, oma ohjeeni olisi, pysy maanikosta kaukana ja erossa ja turvaa elämäsi maanisten kausien varalta. Kun läheinen muuttuu maaniseksi jatka omaa elämääsi ja ota etäisyyttä. Älä anna maanikon puhua sinua ympäri hulluihin ideoihin, kieltäydy edes kuuntelemasta häntä ja jatka eteenpäin omaan itseesi luottaen. Sitten - jos ja kun läheisesi on taas muuttunut omaksi itsekseen, voitte katsoa ja miettiä, mitä tulevaisuudessa haluatte.
Eli sillin kun alkaa läheisen suusta tulla "hulluja juttuja", joko läheinen hoitoon tai välit poikki. Ei siihen hulluuteen pidä mukaan mennä, siinä hajoaa itse eikä tee edes palvelusta läheiselleen.
Yritän nyt laittaa ainakin hyvin pitkäksi aikaa välejäni poikki bipo-exääni. Syksyllä tulee 2v siitä, kun hän maniassa ulkoisti mut elämästään pitkän suhteen jälkeen.
Samantapaisia juttuja kuin sulla eli uusi rakastettu lennossa yms. puun takaa...
Tässä kuviossa vaan se outous, että hän vaikutti muutaman kkn jälkeen katuvan valintaansa ja aloitti mun kanssa salaseksisuhteen ja antoi tuon tuostakin sellaista kuvaa, että yrittää päästä eroon uudesta kihlatustaan, kunhan keksii sopivan keinon : / Alkuunsa luulin, että hän on tosissaan, mutta nyt aika on näyttänyt, että ei hän ole suinkaan eroamassa, vaikka joskus vieläkin sellaisia väläyttelisi. Sanoin hänelle 2vk sitten, että jos laitamme nyt välit sitten kokonaan poikki, että mun hermot ei kestä enää. Hän ehdotti, että oltais aluksi kk niin ettei nähtäisi. En tajua, mihin hän tarvitsee enää mua enkä tahdo olla olkapäänä tai salarakkaana ihmiselle, joka on loukannut mua eniten koko elämäni aikana.
Meillä on ollut myös hienoja aikoja ja aitoa rakkautta ellei kaikki ole ollut vaan suurta bluffia hänen osaltaan?
Voisin kirjoittaa samalla tapaa vaimolleni ja lisätä vielä siihen pari lausetta.
"Mitä ajattelet silloin kun sysäät minut sivuun ja petät minua sellaisten miesten kanssa, joita meidän lapset eivät ikimaailmassa hyväksyisi isäpuolekseen etkä itsekään varmaan pystyisi elämään heidän kanssaan kuukautta kauempaa saman katon alla."
"Tiedätkö kuinka riekaleina olen näiden vauhtijaksojen jälkeen ja kun en korjaannu hyvienkään jaksojen aikana kun täytyy koko ajan pelätä, että milloin se taas alkaa."
"Lapsiemme vuoksi yritän pitää perhettämme kasassa ainakin siihen saakka kun he ovat aikuisia."
"Argh... kun sattuu taas tämän kevään tapahtumat vieläkin, vaikka juuri nyt on seesteisempää."
Terveisin
ainakin vielä järjissään oleva perheenisä
Tuo on niin tuttua, niin tuttua. Aarettoman hyvin sanoiksi puettu nama minullekin tutut kaksisuuntaisen kanssa elamisen riemut ja surut...
"Peräänkuulutat ainoastaan sitä, että mä ymmärtäisin sua paremmin. Entä toisinpäin? Olemme koko tämän ajan menneet sinun ehdoillasi."
Kun mina masennuin ja tarvitsin hanen tukeaan, han ilmestyi kerran asunnolleni ja sanoi 'tyopaikan kahvilassamme on tytto jonka hymy on valtavan kaunis'. Sanoillaan han musersi minut yha pienempaan masennuksen koloon josta oli paastava ylos taysin omin jaloin. Ja tokihan hanta pitaisi vain ymmartaa mutta hanen ei tarvitse ymmartaa eika tukea muita.
"Elimme jollain eritavalla enemmän täysillä, kuin muut ihmiset. Se oli todellisuudessa ehkä hypomaniaa, jonka kepeydessä ja mahdollisuuksia sykkivässä elämässä minä ja lapsemme elimme mukana. Kaikki onnistui, elämä sujui kuin tanssi.'
Elama on todella erilaista, niinkuin 'tanssia'. Mutta 9 vuoden jalkeen jalat vasyivat ainaiseen tanssiin ja muutamat vuodet seinaruusuksi heitettyna hanen valsseissaan teki tehtavansa.
'uusi rakastettu lennossa yms. puun takaa... Tässä kuviossa vaan se outous, että hän vaikutti muutaman kkn jälkeen katuvan valintaansa ja aloitti mun kanssa salaseksisuhteen ja antoi tuon tuostakin sellaista kuvaa, että yrittää päästä eroon uudesta kihlatustaan'
Minun exani tapaili naisia mutta tuli silti luokseni vallyjen valiin. Kun eras naisista oli soittanut hanelle itkien etta hanella on ollut pari yhden illan baarisuhdetta ja han katuu niita kovin, ilmoitti exani etta han menetti kunnioituksen naista kohtaan eika halunnut tavata tata enaa. Siina han ei nahnyt mitaan vaaraa etta vaikka tapaili tata uutta naista, unohti kertoa hanelle etta seksi maistuu viela exan kanssa...
Ex sanoi minulle ettei koskaan ole pettanyt minua. Mutta koska hanen kasityksensa omasta moraalistaan ja teoistaan ovat noin hailyvia, olen alkanut epailemaan etta han on saattanutkin hyvin pettaa minua. Olisi helpottavaa saada totuus esille.
minäkin jatkan vielä
"miksi olet niin mustasukkainen, vaikka ei ole mitään aihetta?"
Rakastuin. Hetket olivat hyviä, mietimme tulevaisuutta, yhteisiä ystäviä. Tielle osui pieni kivi, siihen kaatui kaikki. Jälleen rakastuimme. Jälleen pieni kivi jne.
Nyt olen ilmaa, täydellistä ilmaa.