Onko kellään todettu näiden yhdistelmää? Mul epäillään nyt vasta f64.0:n jälkeen lievää(?) epävakautta.
Lainaus wikipediasta:
"Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän minäkokemusta sävyttää voimakas häpeän tunne ja henkilö kokee itsensä vajavaiseksi ja puutteelliseksi (Käypä hoito -suositus). Kokemukseen liittyy varsin tavallisesti itseä kohtaan tunnettua vihaa. Pettymysten sietokyky on alhainen. Käytännössä henkilön itsetunto on sairaalloisen alhainen, hän ei kestä konflikteja, kritiikkiä tai hän mahdollisesti kieltää itsensä täysin ja toivoo jatkuvasti olevansa joku muu. Tilaan liittyy myös psyykkisten hallintakeinojen vaillinaisuus ja yksilön toiminnan impulsiivisuus ja joustamattomuus. Normaalisti ihminen hallitsee tunteitaan siinä määrin, että pärjää arkielämässä. Kiintymyssuhteita sävyttää turvattomuus ja ihmissuhteita yleisemmin vihamielisyys[2]."
Tunnistan itseni ainakin jossain määrin ylläolevasta kuvauksesta. Olenkin miettinyt pitkään, miksi olen jo lapsuudesta asti yrittänyt niin paljon peittää kokemaani sukupuoliristiriitaa, läheisiltäkin ihmisiltä, pyrkinyt miellyttämään heitä ja pikkuhiljaa oppinut vihaamaan ja häpeämään omaa itseäni. Lukemani perusteella tuo miellyttämisentarpeen syntyminen voi olla osa häiriötä. Arveluttaa silti aika paljon. Jossain määrin nämä kaksi diagnoosia oireistoineen menevät mun mielestä päällekkäin. Ainakin omaa elämääni ajatellen. Tuota outoa(?) pienestä asti mukana ollutta miellyttämisentarvetta olen kuitenkin ihmetellyt, kun harvoilta muilta ftm-tyypeiltä olen kuullut vastaavanlaisesta. Kummallakin vanhemmallani on ollut haastava tausta ja lapsuus, mutten pidä omaa lapsuuttani mitenkään huonona. Isä ja minä ollaan kyllä monessa suhteessa samanlaisia, myös noiden "oireiden" suhteen.
Pohdituttaa hirveästi. Kommentoikaa ja kertokaa omia kokemuksianne, jos sellaisia on.
Lainaus wikipediasta:
"Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän minäkokemusta sävyttää voimakas häpeän tunne ja henkilö kokee itsensä vajavaiseksi ja puutteelliseksi (Käypä hoito -suositus). Kokemukseen liittyy varsin tavallisesti itseä kohtaan tunnettua vihaa. Pettymysten sietokyky on alhainen. Käytännössä henkilön itsetunto on sairaalloisen alhainen, hän ei kestä konflikteja, kritiikkiä tai hän mahdollisesti kieltää itsensä täysin ja toivoo jatkuvasti olevansa joku muu. Tilaan liittyy myös psyykkisten hallintakeinojen vaillinaisuus ja yksilön toiminnan impulsiivisuus ja joustamattomuus. Normaalisti ihminen hallitsee tunteitaan siinä määrin, että pärjää arkielämässä. Kiintymyssuhteita sävyttää turvattomuus ja ihmissuhteita yleisemmin vihamielisyys[2]."
Tunnistan itseni ainakin jossain määrin ylläolevasta kuvauksesta. Olenkin miettinyt pitkään, miksi olen jo lapsuudesta asti yrittänyt niin paljon peittää kokemaani sukupuoliristiriitaa, läheisiltäkin ihmisiltä, pyrkinyt miellyttämään heitä ja pikkuhiljaa oppinut vihaamaan ja häpeämään omaa itseäni. Lukemani perusteella tuo miellyttämisentarpeen syntyminen voi olla osa häiriötä. Arveluttaa silti aika paljon. Jossain määrin nämä kaksi diagnoosia oireistoineen menevät mun mielestä päällekkäin. Ainakin omaa elämääni ajatellen. Tuota outoa(?) pienestä asti mukana ollutta miellyttämisentarvetta olen kuitenkin ihmetellyt, kun harvoilta muilta ftm-tyypeiltä olen kuullut vastaavanlaisesta. Kummallakin vanhemmallani on ollut haastava tausta ja lapsuus, mutten pidä omaa lapsuuttani mitenkään huonona. Isä ja minä ollaan kyllä monessa suhteessa samanlaisia, myös noiden "oireiden" suhteen.
Pohdituttaa hirveästi. Kommentoikaa ja kertokaa omia kokemuksianne, jos sellaisia on.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nuo persoonallisuushäiriö-asiat ovat aika hankalia, koska niitä eivät minun käsittääkseni osaa diagnosoida aina erityisen hyvin edes ammattilaiset. Jos lukee persoonallisuushäiriöiden diagnosointikriteerejä, niin helpostihan sieltä löytää itsensä monesta eri persoonallisuushäiriöstä (eli samanlainen ilmiö, kuin lääkärikirjaa lukiessa).
Mulla on muistaakseni joskus lukioikäisenä tehty persoonallisuuden kartoitus, kun hain vapautusta armeijasta (olen siis mtf). Muistan lukeneeni jostain paperista tuolloin, että saattoi olla epävakaa persoona (en kyllä lainkaan varma oliko juuri se). Transtutkimuksissa ei kyllä mainittu mitään sellaista.
Entisen psykoterapeuttini mukaan äidilläni saattaisi olla epävakaa persoona (omasta mielestäni jo ihan häiriötasoinen), joten olen vähän pelännyt, että itsellänikin oli (käyttäytymisen kun oppii vanhemmiltaan). Pitkä psykoterapia auttoi (ja sehän onkin hoitona peroonallisuuden ongelmiin/häiriöihin).
Tuo "normaali lapsuus" on sinänsä jännä juttu, että harvapa sitä muistaa, mitä kaikkea karmeaa ja outoa on lapsena kokenut. Vaikeat muistot avautuvat lukemattomille ihmisille vasta terapiassa. Minunkin vanhemmillani on ollut järkyttävä lapsuus, ja siitä se sitten siirtyi luontevasti minunkin lapsuuteeni, koska vanhemmat eivät tietenkään koskaan hakeneet mihinkään ongelmaansa mitään apua, vaan oman epäterveen persoonansa kanssa kasvattivat lapsia.
Tuo oman itsen vihaaminen ja häpeäminen on minullekin ollut tuttu juttu. Mutta ei se ihmekään, ettei osaa arvostaa omaa itseään, jos ei ole kotona arvostettu ja rakastettu sellaisena kuin on (eli minun tapauksessani mm. tyttönä). Kukaan ei koskaan hyväksynyt minua tyttönä, koska pitivät poikana (pippeli oli ja kaikkea). Monenlaista kohtelua sain muutenkin osakseni.
Kumpikaan vanhemmistani ei koskaan nähnyt todellista minääni, eikä sitä tietenkään päiväkodissa tai koulussa ollut olemassa yhtään enempää.
Ei kai sitä voi odottaakaan, että tuollaisesta kasvaisi täysin eheä ja terve itsetunto. Ikävä juttu tässa kaikessa tietenkin on, että itse pitää ne haavat korjata jotenkin.
Ja se mun piti vielä sanoa, että on todettu myös, että kaikki ihmiset käyttäytyvät persoonallisuushäiriön-tyyppisellä tavalla (stressi)tilanteissa. Sen takia onkin hyvä tietää, että skaala tai asteikko on laaja, ja sen takia kai annetaan myös noita "piirteitä pesroonallisuushäiriöstä" tai "lievä persoonallisuushäiriö" -diagnooseja.
Kyllä sukupuolenkorjauksen läpikäyneelläkin ihmisellä voi olla persoonallisuushäiriö. Se ei välttämättä liity mitenkään sukupuoli-identiteettiin (ei ainakaan minun mielestäni).
Persoonallisuushäiriöt ovat melko yleisiä: arvioiden mukaan 5–15 % aikuisista kärsii erilaisista persoonallisuushäiriöistä. Persoonallisuuden häiriöiden syntyyn vaikuttavat erilaiset perinnölliset ja sikiökautiset tekijät, samaistumiset vanhempien käytökseen ja erilaiset lapsuuden aikaiset kokemukset ja traumat.
Persoonasta ja sen ongelmista/hankaluuksista kerrotaan hyvin esim. kirjassa Naamion takaa : persoonallisuuden mahdollisuudet /Kemppinen, Juha
Minulla diagnosoitiin sekamuotoinen persoonallisuushäiriö skitsotypaalisin, epävakain ja narsistisin piirtein.
Nämä ovat kuitenkin vain kokoelma oireita, jotka valtakulttuuri kokee kiusallisiksi tai haitallisiksi. Sinä olet sinä, älä välitä siitä, mitä muut ajattelevat. FTM:llä voi olla henkilökohtaiset syyt taustalla, miksi he jättävät kertomatta sellaisista tunteista, mitkä sinulla itselläsi on pinnalla. Tästä porukasta ei saa totuutta irti kuin pihdeillä kiskomalla.
Minun mielestäni on ihan hyvä kuunnella myös sitä, mitä muut ajattelevat, koska ihmisten kanssa kuitenkin pitää ja saa olla tekemisissä. (Loukkauksia tai muuta sellaista ei tietenkään tarvitse kuunnella.)
Aika harva ihminen kertoo muille omista mielenterveyden ongelmista, kyllä minun käsittääkseni on enemmänkin tapana piilotella kaikkia mielenterveyden ongelmia ja esittää hyvinvoivaa. Tämä taas on varmaankin seurausta siitä, että yhteiskunnassa kaikenlainen "heikkouden" osoittaminen on ihmisille vaikea asia käsitellä (esim. vanhukset, masentuneet, vammaiset) ja sen takia tällaisia asioita pidetään helposti piilossa.
Jos oman persoonan kanssa on vaikeuksia tai ongelmia tai jos omasta persoonasta ja käyttäytymisestä syntyy itselle/omaan elämään tai läheisille (ihmissuhteisiin) ongelmia, niin on ihan hyvä miettiä psykoterapiaa. Psykoterapia auttaa ensisijaisesti itseä, edistää omaa hyvinvointia ja parantaa itseymmärryksen avulla myös elämänlaatua. Kun pääsee vanhoista traumoista ja muusta vaikeasta eroon, olo voi helpottua oleellisesti.