Tuomitseminen

Jorma Niinikoski tämän päivän Kalevassa:
>> Miksi näistä asioista pitää nostaa sota, kun me emme ole toista tuomitsemassa
202255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

SRK päättää mitä siitä puhutaan, ja miten! Tämä täytyy kaikkien muistaa.

Äänestä
  • Kyllä Jorma
    muistaa ihan oikein! Olin kirkossa 25 vuotta sitten kun kirkkoherra Jorma Niinikoski saarnasi tästä tuomitsemisesta. Hänen sanansa teki minuun syvän vaikutuksen, sillä hän ilmoitti selkein sanoin, miksi on pitänyt erottaa väärähenkisiä uskovia, meidän oikeinuskovien jumalanlasten joukosta.

    Hän sanoi näin, että jos ei olisi erotettu, väärähenkiset uskovat olisivat saastuttaneet meidät oikeat Jumalanlapset. Hän myös varoitti meitä, ettei kukaan erehtyisi erotettuja tervehtimään Jumalan terveellä. Kirjoitin rakkaan veljen sanat muistiin, että muistaisin väärähenkisiä olla tervehtimättä.

    Näin rakas veljemme puhuu ihan totta, ei me tuomita, vaan on itseämme suojellaksemme pitänyt erottaa väärät oikeista uskovista. Eihän tästä nyt pitäisi, niin kuin veljemme Jorma sanoo:
    >Miksi näistä asioista pitää nostaa sota, kun me emme ole toista tuomitsemassa

    Äänestä

  • Uskomassa Jorman tav kirjoitti:

    Kyllä Jorma

    Mihin asiaan Niinikosken tuore kannanotto Kalevassa liittyi?

    Äänestä

  • Ei tule Kalevaa kirjoitti:

    Mihin asiaan Niinikosken tuore kannanotto Kalevassa liittyi?

    Kannanotto liittyy syntymäpäivähaastatteluun. Minäkin yhdyn Jorman toteamukseen, että miksi pittää sota nostaa pedofiiliasta ja muista synneistä jotka on jo upotettu armonmereen!
    Aina on saarnattu, että armonmerestä on onkiminen kielletty!

    Äänestä

  • oikea uskova kirjoitti:

    Kannanotto liittyy syntymäpäivähaastatteluun. Minäkin yhdyn Jorman toteamukseen, että miksi pittää sota nostaa pedofiiliasta ja muista synneistä jotka on jo upotettu armonmereen!
    Aina on saarnattu, että armonmerestä on onkiminen kielletty!

    Juuri näin.

    Jos tulee nussittua omia lapsia, niin seuraavana su vilkuttelua rauhanyhdistyksellä ja vl-armonmereen vaan!

    Äänestä

  • Karavaani kulkee kirjoitti:

    Juuri näin.

    Jos tulee nussittua omia lapsia, niin seuraavana su vilkuttelua rauhanyhdistyksellä ja vl-armonmereen vaan!

    Tule sinäkin rakas omavahurskan ihminen seuroihin, äläkä pilkkaa. Voi olla, että sinullekkin aukeaa miten pohjaton armonmeri on, usko ei tule muutoin kuin meidän kautta, meille on annettu valta. "Jeesus puhalsi heidän päälleen ja sanoi...."

    Äänestä

  • uskova kirjoitti:

    Oletko sinä vanhurskautettu Jumalan lapsi vai omavanhurskas ja saatanan lähteestä "uskosi" voimaa juova "vain me" -vanhoillislestadiolainen?

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    Oletko sinä vanhurskautettu Jumalan lapsi vai omavanhurskas ja saatanan lähteestä "uskosi" voimaa juova "vain me" -vanhoillislestadiolainen?

    Jos sinäkin Melperi ymmärtäisit miten itse juuri nostit sodan, ihan niin kuin Jorma veljemme totesi! Minä kirjoitan ihan rakkaasi, miten ihmisen tulee tulla ja etsiä meidät. Me olemme Saara-äiti! ”Joka teitä kuulee, se minua kuulee, joka teidät katsoo ylön, se katsoo ylön minut”. Näin viimeksi kuulin saarnattavan ja nämä on tosi sanoja.

    Äänestä

  • rakkasti kutsuen kirjoitti:

    "Minä kirjoitan ihan rakkaasi, miten ihmisen tulee tulla ja etsiä meidät."

    Itserakasta, omavanhurskasta ja SAIRASTA tekstiä.

    Minä etsin ja löysin Kristuksen.

    Joh. 14:6

    "6. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani."

    Äänestä

  • Uskomassa Jorman tav kirjoitti:

    Kyllä Jorma
    muistaa ihan oikein! Olin kirkossa 25 vuotta sitten kun kirkkoherra Jorma Niinikoski saarnasi tästä tuomitsemisesta. Hänen sanansa teki minuun syvän vaikutuksen, sillä hän ilmoitti selkein sanoin, miksi on pitänyt erottaa väärähenkisiä uskovia, meidän oikeinuskovien jumalanlasten joukosta.

    Hän sanoi näin, että jos ei olisi erotettu, väärähenkiset uskovat olisivat saastuttaneet meidät oikeat Jumalanlapset. Hän myös varoitti meitä, ettei kukaan erehtyisi erotettuja tervehtimään Jumalan terveellä. Kirjoitin rakkaan veljen sanat muistiin, että muistaisin väärähenkisiä olla tervehtimättä.

    Näin rakas veljemme puhuu ihan totta, ei me tuomita, vaan on itseämme suojellaksemme pitänyt erottaa väärät oikeista uskovista. Eihän tästä nyt pitäisi, niin kuin veljemme Jorma sanoo:
    >Miksi näistä asioista pitää nostaa sota, kun me emme ole toista tuomitsemassa

    Nimimerkki ”Uskomassa Jorman tav” on merkinnyt muistiin tärkeän asian. Setäni oli ollut 30 – vuotta sitten kirkossa ja hänkin kuuli saman. Siis viisi vuotta ennen kuin nimimerkki merkitsi ylös Niinikosken toteamuksen: ”jos ei olisi erotettu, väärähenkiset uskovat olisivat saastuttaneet meidät oikeat Jumalanlapset.”

    On hyvin vaarallista elää ”jumalan valtakunnassa” jos seassa on väärähenkisiä ihmisiä. Jorman saarna vaikutti terveen kyttäämisen, eli vilkuilimme toisiamme. Sitä kun ei, ihan varmasti näen tavallinen uskova, kuka on oikeassa hengessä.

    Saarnaajaveljet näkevät ja tämän takia tulisi hoitokokouksia nytkin järjestää, että me oikeassa hengessä, siis minä ja Jorma ei saastutettaisi itseämme näistä mätänevistä kaloista. Kopsan Pentti oli Helsingissä saarnamiehenä, hän kysyi yhdeltä tutultani: ”Onko tutkittu, mikä henki sinussa on?” Kun tuttavani vastasi, että ei ole, Kopsa puisti päätään ja sanoi: ”Pitäisi tutkia, ette vai tule vahinkoa.”

    Olen Kopsan kanssa samaa mieltä – pitäisi tutkia! Olisiko Niinikoski oikea veli tutkimaan, ainakin hän näyttää olevan yhteisessä ymmärryksessä tässä rakkaassa laumassa.

    Äänestä

  • tutkimaan kirjoitti:

    Nyt vasta huomasin, että kirjoitus, johon vastasin on viisi vuotta vanha. Eli setäni on ilmeisesti kuunnellut samaa saarnaa!

    Äänestä

Jorma Niinikoski on ittestään perkeleestä!

Äänestä
  • Oulun ukko kärsii raskaasta mielen häiriöstä. Hoksaat sen viimestään ikuisuuden alussa, jos semmossaan kuolet.

    Äänestä

Tästä vaan tulee mieleen, että miksi publikaani hurskaampana heitettiin saatanalle kun taas vähemmän hurskas fariseus sai jäädä liikkeeseen. Onko olemassa todellakin jumalan valtakunta, näin voisimme pohtia pienellä j:llä eri asia kuin Jumalan valtakunta ISOLLA J:llä, koska näin toimittiin?

Äänestä

Katselin muutaman pätkän Voittosen haastatteluita. Täytyy sanoa,että noin yksinkertainen kaveri ei olisi koskaan päässyt mihinkään korkeaan asemaan normiyhteiskunnassa. Hokemalla samaa matraa -telttahurmoksessa olevalle suviseuraväelle- uralla eteneminen on mahdollista. Selvästikin puhujat ja seuraväki ovat addiktoituneita tästä yhteisestä hurmostilasta (vrt. "kielillä puhujat")

Äänestä

Ainoa oikea addiktoituminen on: Pyhän Hengen saama kosketus ihmisessä, Kristuksen kirkastuminen Pyhässä Hengessä.

Äänestä

Tämä pappi on nimenomaan se, joka vl häissä
tuomitsi kaikki muut helvettiin "Paitsi ME"
Eläkkeellä lienee, sanat ei sovi mihinkään julkitiloihin.

Rahaa laitettettiin vl häihin, haukut saatiin. Ikinä ei vl häihin.
Ainakaan Niittykosken. Sivistystä tarvii, vanha ukko.

Äänestä
  • Sinä oot ollu varmaan eppäilyttävän syntisen näkönen! Oliko tukkasi kenties sävytetty? Semmoisia ei ilman nuhtelua päästetä armonmereen. Näin se vain on käsitetty täällä ajassa ja Jumalan valtakunnassa. Meillä on päästön ja sitomisen avaimet. Kun te ootta väärähenkisiä, niin papin on ollu pakko sanoa tuomio.

    Äänestä

Sinun vain täytyy muistaa, että hän oli vain ihminen, joka toimi vain oman uskon käsityksensä ja ymmärryksensä mukaan, jonka hän oli omaksunut ympäristöstään kopiona, eikä välttämättä oman etsiskelyn rukouksessa ja Pyhän Hengen ohjauksessa halunneena löytää raamatullinen totuus Jeesuksessa Kristuksessa avoimesti Pyhän Hengen valossa heijastamatta lihallista sidonnaisuutta mihinkään liikkeen uskoon tai käsitykseen omasta linjasta, vaan täyteen totuuteen uskoutuen yksin Pyhän Hengen ohjaukseen ja raamatulliseen totuuteen Jeesuksessa Kristuksessa, että vain HÄN on AITO, OIKEA TOTUUS.

Äänestä

"Tule sinäkin rakas omavahurskan ihminen seuroihin, äläkä pilkkaa. Voi olla, että sinullekkin aukeaa miten pohjaton armonmeri on, usko ei tule muutoin kuin meidän kautta, meille on annettu valta. "Jeesus puhalsi heidän päälleen ja sanoi...." "

Järkyttävää. Omavanhurskasta jos mikä. Pelottavaa.
Ihmisen psyyken ja armonkokemuksen mahtavuuden hyväksikäyttöä manipulointitarkoituksessa.

Meillä on valta päästää tähän huumaan, ja huumaavaan riippuvuuteen... ja vapahdukseen. Helpotukseen.

Pelottavaa.

Pahan valta käyttää tällaisia keinoja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Mätä kala kirjoitti:

Jorma Niinikoski tämän päivän Kalevassa:
>> Miksi näistä asioista pitää nostaa sota, kun me emme ole toista tuomitsemassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu