Kivuton toimenpide?

Kävin sydämen elektrofysiologisessa tutkimuksessa, jonka kerrottiin olevan kivuton toimenpide. Mä ehkä oon ymmärtänyt tuon sanan merkityksen väärin. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksista.

Sain osastolla 5mg Diapamia, sitten salissa aloitettiin se nivusen puuduttaminen. Ajattelin, että sehän varmaan aluksi vähän inhalle tuntuukin ja voi pojat kyllä tuntuikin! Teki mieli itkeä, mutta purin hammasta. Jossain vaiheessa sanoin, että sattuu muuten aika pirusti, johon lääkäri sanoi, että niin se on lähinnä semmosta painon tunnetta. Okei, kyllähän sellanen painontunne pitää kestää, en sitten pyytänyt kipulääkettä se pontevammin. Mutta joka ikinen kerta kun nivuseen koskettiin niiden katetrien siirtelyä varten, piti purra hampaat yhteen ja oikein irvistää, että pokka piti.

Jälkeenpäin oli ihan kiva, ettei ollut sekava olo, ja lääkehoitaja kehaisi, että tämä tyttö ei ylimääräisiä lääkkeitä tarvinnut.

Mutta tunnetta voisi ehkä kuvailla sellaseksi, kun joku ois koittanut kaivautua lantion läpi tylpällä metallitangolla. Enkä halua sinänsä liioitella, kyllä sen kestää, jopa minä, enhän edes itkenyt :) Mutta kivuton on silti liioittelua.
5350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Samantapaista on kaiketi myös sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen aloittelu. Ei mitään rauhoittavaa. Puudutus oikeaan nivuseen, sehän oli vain hetken kipu, holkin laitto nivuseen sekä valtimoon että laskimoon, Suonet olivat jotenkin poikkeuksellisesti, joten ei onnistunut molempiin.Kipua ei tuntunut, muutakuin että olis kourineen kaivettu, melkein nauratti., Valtimoa varten vasempaan nivuseen sama lisäksi. Puudutus oli yhtä pieni nipistys. Holkki onnistui, joten päästiin katetrien pujottamiseen ja varjoaineen laittoon puolelle ja toiselle.

Ihan ihmeellistä minusta, suonet eivät tunne mitään. Sitten kaikkien kolmen reiän huolellinen sulkeminen. Yhteen laitettiin sulkulaite ja siitä ohjeet mukaan. Viikon päästä oikean nivusen turvotus pois, mustelma muistona, vasemmalla vain reiän jälki.

Äänestä

Juuh, kyllä se sattuu. Itsekin ihmettelen tuota "kivuton toimenpide"-sanontaa mitä usein kuuluu sanottavan.
Itselläni sattui nivusessa vain puudutus, jota laitettiin useamman kerran.
Toisella kerralla ollessani ablaatiossa, tunsin katetrien siirtelyn sähköiskumaisena kipuna ristiselässä.

Minulle tuotti kipua itse ratojen poltto, tuntui että koko rintalasta ja kurkku kärventyisi. Joillekin sekään ei tunnu missään. Riippuu varmaan siitä, missä kohtaa poltettavat radat ovat ja jokainen tuntee kivun eritavalla.

Missäpäin Suomea olit tutkimuksessa?

Äänestä

kyl sattuu - kirjoituksen johdosta:

Täältä on näköjään viety ne entiset viivat ja koukut pois, joiden perusteella tiesi, kelle oli vastattu, nyt en ole enää varma kun eivät jää edes vastatun viestin perään.
"Kiitos hoidosta" - nainen toteaa nyt näin, että jokaisella meistä kolmesta oli eri tutkimus, mutta ilmeisesti samasta kohdasta vietiin katetri sisään. Riippuu varmaan kohdastakin mihin meni ja tottakai mitä tehtiin, polttoja ja tuota elektrofysiologista en tunne.
Kipukynnys on jokaisella eritasoinen, minä en pienestä hötky enkä valita. Jos neulalla pistetään, tottakai se sattuu, muttei tulisi mieleen siitä valittaa, jos se saa aikaan puudutuksen. Olishan se hirveää jos ei puudutettaisi! Jossain vaiheessa piti sanoa, jos tuntuu sähköiskun kaltaista pistelyä, sanoin siitä pari kertaa, jolloin kardiologi teki jotain sen poistumiseksi.
Minullehan tehtiin siis sepelvalt. varjoainetutkimus, ei ollut vikaa enen eikä nyt, mutta tutkimuksen varsinainen aihe oli hiippa-/mitraaliläpän vuoto, josta saatiin tulos vastaisia toimenpiteitä varten.
Tutkimus tehtiin Vantaalla sijaitsevassa keskussairaalassa ja tällainen kokemus oli mielestäni kivuton.

Äänestä

Minun tutkimus tehtiin Päijät-Hämeen keskusairaalassa.

Juu ja sitä neulan pistoa en tuntenut paljoakaan, sehän on ihan olematonta. Tarkoitan jotain ihan muuta, tylppää kipua, joka myös mulla levisi selkään ja reiteen. Ja se sai kyllä hien nousemaan pintaan. Samoin koki minun jälkeeni ollut potilas, hän oli alkanut itkemään ja oli saanut neljästi rauhoittavaa ja sanoi kokeneensa asiasta kammon tunnetta.

Kaikki muu toiminta tutkimukseen liittyen oli todellakin kivutonta, en tuntenut yhtään katetreja eikä sydämen tahdistamiseen liittyvät sähköpulssitkaan olleet mitenkään pahoja. Ihan jopa vitsailla pystyi :)

Ja tietenkin olen tyytyväinen että hoidettiin, olenpa vain utelias kuulemaan muiden mielipiteitä. Itse ainakin myös olisin halunnut tietää, että kipuun pitää valmistautua.

Äänestä

Eikö ko. tutkimusta voi tehdä (kevyessä) nukutuksessa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Autsis kirjoitti:

Kävin sydämen elektrofysiologisessa tutkimuksessa, jonka kerrottiin olevan kivuton toimenpide. Mä ehkä oon ymmärtänyt tuon sanan merkityksen väärin. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksista.

Sain osastolla 5mg Diapamia, sitten salissa aloitettiin se nivusen puuduttaminen. Ajattelin, että sehän varmaan aluksi vähän inhalle tuntuukin ja voi pojat kyllä tuntuikin! Teki mieli itkeä, mutta purin hammasta. Jossain vaiheessa sanoin, että sattuu muuten aika pirusti, johon lääkäri sanoi, että niin se on lähinnä semmosta painon tunnetta. Okei, kyllähän sellanen painontunne pitää kestää, en sitten pyytänyt kipulääkettä se pontevammin. Mutta joka ikinen kerta kun nivuseen koskettiin niiden katetrien siirtelyä varten, piti purra hampaat yhteen ja oikein irvistää, että pokka piti.

Jälkeenpäin oli ihan kiva, ettei ollut sekava olo, ja lääkehoitaja kehaisi, että tämä tyttö ei ylimääräisiä lääkkeitä tarvinnut.

Mutta tunnetta voisi ehkä kuvailla sellaseksi, kun joku ois koittanut kaivautua lantion läpi tylpällä metallitangolla. Enkä halua sinänsä liioitella, kyllä sen kestää, jopa minä, enhän edes itkenyt :) Mutta kivuton on silti liioittelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu