Perusturva laahaa perässä

Hallituseväät vasemmiston ja vihreiden suunnasta on, että perusturvaa on korotettava, mutta miksi perusarvot ovat näin alhaalla? Syy on tässä, oletetaan näin, että samat kansanedustajat, jotka ovat vaatimassa, he torpedoiva aina tarvittaessa kaikki vaatimukset uusiin korotuksiin ja sitten, kun tulee näkyvä paikka kuten nytkin, niin jopas on tarvetta ja painetta olla arvottoman asialla. Noin kolmenkymmenen vuoden aikana olen seurannut esim. työvoimaministerin toimia silloin, kun salkunkantajana on ollut vasemmisto, demarit, sekä vihreät, näiden puolueiden edustajat ovat parhaita sabotoijia silloin, kun köyhän etua haluttaisiin korjata!? Esityksiä kyllä tehdään julkisesti perusturvan parannus tarpeisiin, mutta näyttäisi siltä, että ensin on varmistettu se, että esityksellä ei ole mahdollista läpäistä minkään tason lakimuutosta. Julkinen seuranta on karmeudessaan sitä, kun määritellään avuntarpeen saajan oikeaa tarvetta, niin eikös vaan, mennään asiaa koskettavannaapuriin ja kysytään häneltä onko tuolla teidän naapurilla nälkä!!? vastaus on aina, ettei sillä voi olla nälkä, koska sillä ei ole työtä.

”Lähes kaikki Kelan etuudet ovat jääneet tuntuvasti jälkeen ansiokehityksestä. Kun reaalinen ansiotaso on 20 viime vuoden aikana kasvanut 38 %, työmarkkinatuki on noussut vain 5 % ja täysi kansaneläke 8 %. Osa etuuksista on jopa pienentynyt reaaliarvoltaan.”
361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

voi
ko toimia yhtälö; kova palkka ja mikään ei saa maksaa mitään ?
tiedän, tiedän, että on v........n ajatus se, että Suomessa on tällä hetkellä liian korkea elintaso, vai ?
Suomi ja moni muu ns. hyvinvointivaltio on hinnoitellut itsensä pihalle työmarkkinoilta ja kun otetaan vielä huomioon, että työmoraali on etuisuuksien rinnalla laskenut liian alas ei pidä ihmetellä, " miksi ei ole työtä", kaikki kulut kun lasketaan ei kannata teettää työtä Suomessa. tiedän, tiedän on paskamainen ajatus
nyt pitää kilpailuttaa urakat ja halvin ja monta kertaa ammattitaidottomin saa urakan ja työ tulee itseasiassa kalliimmaksi, tämä on eräs tapa saada työn hintaa alemmaksi
Suomi on eriarvoinen yhteiskunta ja eriarvoisuus syvenee taloudellisessa mielessä ja lääkkeet on vähissä, vai onko sinulla avain onneen ?
Suomi saa uuden hallituksen ja sitä ei tiedetä ketä siinä on,
yksi asia on kuitenkin varma olipa demari, kommari, kokoomus, kepuli, persut tahi jokin muu puolue "pojat" on kumileimasiamia joita rahanvalta käyttää ja päätökset tehdään muualla kuin arkadianmäellä, siellä ne vaan vahvistetaan

Äänestä

Työttömien olisi järjestäydyttävä samalla tavalla kuin työntekijöiden !

Äänestä

Minusta firmojen oliis mksettava työntekijöidensä kaikki verot niin harmaa talous supistuisi kokonaan pois Suomesta !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tosi on! kirjoitti:

Hallituseväät vasemmiston ja vihreiden suunnasta on, että perusturvaa on korotettava, mutta miksi perusarvot ovat näin alhaalla? Syy on tässä, oletetaan näin, että samat kansanedustajat, jotka ovat vaatimassa, he torpedoiva aina tarvittaessa kaikki vaatimukset uusiin korotuksiin ja sitten, kun tulee näkyvä paikka kuten nytkin, niin jopas on tarvetta ja painetta olla arvottoman asialla. Noin kolmenkymmenen vuoden aikana olen seurannut esim. työvoimaministerin toimia silloin, kun salkunkantajana on ollut vasemmisto, demarit, sekä vihreät, näiden puolueiden edustajat ovat parhaita sabotoijia silloin, kun köyhän etua haluttaisiin korjata!? Esityksiä kyllä tehdään julkisesti perusturvan parannus tarpeisiin, mutta näyttäisi siltä, että ensin on varmistettu se, että esityksellä ei ole mahdollista läpäistä minkään tason lakimuutosta. Julkinen seuranta on karmeudessaan sitä, kun määritellään avuntarpeen saajan oikeaa tarvetta, niin eikös vaan, mennään asiaa koskettavannaapuriin ja kysytään häneltä onko tuolla teidän naapurilla nälkä!!? vastaus on aina, ettei sillä voi olla nälkä, koska sillä ei ole työtä.

”Lähes kaikki Kelan etuudet ovat jääneet tuntuvasti jälkeen ansiokehityksestä. Kun reaalinen ansiotaso on 20 viime vuoden aikana kasvanut 38 %, työmarkkinatuki on noussut vain 5 % ja täysi kansaneläke 8 %. Osa etuuksista on jopa pienentynyt reaaliarvoltaan.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu