Tähän ei Pösilö pysty

Kaupungintaloon junailtuun lavastettuun tappouhkaukseen otan kantaa ja totean, että toimittaja Anttila on tunnustanut poliisikuulustelussa, ettei ollut tarkistanut kaupunginjohtajan antamia väärää uutistietoa, vaan kirjoitti Asko Kervistä loukaten uutisen jonka tiedot eivät pitäneet paikkaansa.

Varoitimme kaupunginvaltuutettu / kaupunginhallituksen jäsenen Jorma-Kalevi Merivirran kanssa kaupunginjohtajaa, ettei hän alkaisi levittämään perätöntä tietoa Asko Kervisestä, mutta kaupunginjohtaja ei ottanut luottamusmiesten varoituksista opiksi.

Olisi väärin, jos syyttömän Asko Kervisen kunniaa ei palautettaisi hovioikeudessa.
1574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Juuri näin. Selkeästi Arto Hirvonen tuo asian Kotkalaisille julki näin se on mennyt.

Mitä tähä sanoo Pösilö.

Äänestä

Tähän ei hirvonen pysty!

Äänestä

Nyt hovioikeudessa oleva tappouhkous tahallinen lavastus Asko Kervistä kohtaan on käsiteltävänä.

Ensimmäisenä työnään hovioikeuden on selvitettävä miten tämä tappouhkaus lavastettiin Asko Kerviseen Kotkan kaupungintalolle tulleeksi.

1 Asko Kervinen ei ole koskaan toimittanut itse kirjettä Kotkan kaupungintalolle se on tosi asia

2 Kuka toimitti kirjeen Kotkan kaupungintalolle

3 Miksi kaupunginjohtaja valtuutettujen kielloista huolimatta pyysi Kymen Sanomia tekemään uutise lavastaen Asko Kervisen tappouhkaajaksi

4 Miksi Eija Anttila ei hyvän lehtitavan mukaan tarkistanut asiaa Asko Kerviseltä. Kuulusteluissa tunnusti näin tapahtuneen.

5 Käräjäöikeus käänsi asian päälaelleen ja teki siintä sanan vapaus asia. Vaikka harkitusta lavastuksesta on kysymys joka kohdistettiin Asko Kerviseen.

6 Onko hovioikeudella kanttia puolustaa yksilönoikeutta Hyvä Veli järjestelmää vastaa ja ottaa tosi asiat huomioon harkitusta lavastuksesta tappouhkaajaksi tekemällä Asko Kervinen.

7 Puolustaako hovioikeus oikeuslaitoksen luotettavuutta kansalaisten ymmärryksessä tuomita lavastajat tappouhkaauksen lähettäjäksi.

Äänestä

Voi herran jestas: Kyllä teillä mesoajilla ainakin mielikuvitusta riittää!

Kun tuota riittävän kauan hokee, alkaa satuihin jo kovakalloinenkin uskoa - minä tosin en!

Äänestä
  • Kaikki ovat valheellisia ja väärässä ja koko maailma tiedostusvälineitä ja oikeuslaitosta myöden on yksissä tuumin liittoutunut Kervistä vastaan ja oikeuslaitos on lahjottujen vapaamuurarien hyväveli-kerho. Vain rehellisen, nuhteettoman ja viattoman Kervisen oma totuus on sitä oikeaa totuutta, eikö niin?

    Todellisuudessa oikeus kuunteli KAIKKIEN osapuolten näkemykset, myös Kervisen ja teki päätöksensä esitettyjen TODISTEIDEN perusteella.

    Äänestä

Sinähän olet Pösilö?

Äänestä

Lakkaakohan Kervisen asia mikäli hovissa ei menesty? Tuskin.

Äänestä
  • Ei valituslupaa.

    Äänestä

Missä todisteet Kervisen syyttömyydestä ja miksi niitä ei esitetty oikeudessa?

Vai olisiko sittenkin niin, että nämä "todisteet" esitettiin oikeudessa, mutta ne osoittautuivat vain Kervisen omiksi teorioiksi, kuulopuheiksi ja syytöksiksi, joilla ei oikeudessa ollut minkäänlaista painoarvoa?

Äänestä
  • Kervisen todisteilla ei ole mitään virkaa, niitä ei huomioon oteta vaikka Kervinen toisi minkälaisen rautalankakerän Kymenlaalkson tuomareitten eteen. Systemaattinen tapaus, ei todisteta, kun ei niitä oteta huomioon, kaikki tietää tämä ja se on häpeällistä ja tulee saamaan julkisuutta enemmän kuin yhdenkään oikean rikollisen juttu.

    Äänestä

  • Pyytäkää tällä palstalla todistamaan Eija Anttilaa, Henry Lindelöfviä, nostetun kunnianloukkaus syytteen olevan heitä kohtaan väärän.

    Äänestä

  • Vastausta odotellaan kirjoitti:

    Pyytäkää tällä palstalla todistamaan Eija Anttilaa, Henry Lindelöfviä, nostetun kunnianloukkaus syytteen olevan heitä kohtaan väärän.

    Tähän pösilö pystyy!

    Äänestä

  • Kervisen todisteet kirjoitti:

    Kervisen todisteilla ei ole mitään virkaa, niitä ei huomioon oteta vaikka Kervinen toisi minkälaisen rautalankakerän Kymenlaalkson tuomareitten eteen. Systemaattinen tapaus, ei todisteta, kun ei niitä oteta huomioon, kaikki tietää tämä ja se on häpeällistä ja tulee saamaan julkisuutta enemmän kuin yhdenkään oikean rikollisen juttu.

    Todellisuudessa sumuhatulla on vain salkullinen itse kirjoittamiaan teorioita ja syytöksiä, vaan ei todisteita.

    Äänestä

Pösilö kerro miksi Eija Anttila ja Henry Lindelöf ovat kunnianloukkaus syytteessä¨.

Äänestä
  • Turhaan Kervinen pyristelet


    tri: todistaja
    29.5.2011 21:46

    Turhaan Kervinen pysistelet vastaan, meillä on valta ja voima tuomita kenet haluaamme, ei auta oikeassa oleminen, ei auta totuus, se on vahvemman voima joka asiat ratkaisee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arto Hirvonen kirjoitti:

Kaupungintaloon junailtuun lavastettuun tappouhkaukseen otan kantaa ja totean, että toimittaja Anttila on tunnustanut poliisikuulustelussa, ettei ollut tarkistanut kaupunginjohtajan antamia väärää uutistietoa, vaan kirjoitti Asko Kervistä loukaten uutisen jonka tiedot eivät pitäneet paikkaansa.

Varoitimme kaupunginvaltuutettu / kaupunginhallituksen jäsenen Jorma-Kalevi Merivirran kanssa kaupunginjohtajaa, ettei hän alkaisi levittämään perätöntä tietoa Asko Kervisestä, mutta kaupunginjohtaja ei ottanut luottamusmiesten varoituksista opiksi.

Olisi väärin, jos syyttömän Asko Kervisen kunniaa ei palautettaisi hovioikeudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu