Keikat oli tosi hyviä etenkin VAAVI eilen. On hienoa että jotkut keräävät rahaa tällaisilla tapahtumilla nuorille. Itse vaan jäin mietiskelemään että oliko kiva kuitenkin vähän turhan"hieno"paikka tällaiselle tapahtumalle. Olisiko joku urheilutalo ollut mahdollisesti parempi?? Suurin osa yleisöstä ainakin kahden ensimmäisen keikan aikana viihtyi enemmän siellä anniskelupaikalla kuin katsomossa.
VAIJERIT
MCC666
1320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Paikka oli ok, tunnelma olisi ollut ankea isossa mestassa. Yleisöä oli turhan vähän. Ennemmin kandee miettiä sitä miten tuollaisen tapahtuman saa kaupiteltua paremmin, jotta tupa saadaan täyteen.