Jouduin ottamaan jälkiehkäisypillerin viikko sitten, typerän kännisen teon seurauksena. Nyt sitten tänään säikähdin melkoisesti kun menin vessaan, sillä alapääni vuoti verta. Tämä vuoto vaikuttaa kuukautisilta mutta kuukautiseni juuri olivat, n. 2 viikkoa sitten, eli 12.-18. päivä. Voiko olla mahdollista että jälkiehkäisypilleri aloitti kuukautiseni näin paljon etuajassa? Ja jos näin, niin miksi vasta nyt viikon päästä pillerin ottamisesta?
Olen ottanut pillerin kerran aiemmin, n. 1,5vuotta sitten, silloin ei tullut mitään vuotoja/muita oireita.
Kiertoni on ollut säännöllinen jo 2 vuotta.
Niin, ja lisättäkööt vielä että alapäätäni on kirvellyt hieman nyt parin päivän ajan. En tiedä liittyykö nämä toisiinsa vai onko se vain kuivuutta/hiiva tms.
Kiitos jo etukäteen kommenteistanne!
Jälkiehkäisypillerin jälkeinen vuoto(ko?)
5
1436
Vastaukset
- Je-pilleri
voi sekoittaa kierrot jopa kuukausiksi, on sen verran iso hormonipläjäys. Voi toki olla myös pillerin aiheuttamaa ylimääräistä vuotoa eikä varsinaisesti menkat.
- Kummastelija
Ohhoh ihan tosi? Apteekissakin mainitsi vain "muutama päivä etuajassa tai myöhässä" tulevista menkoista.. tosin voisi lukea pakkausselosteenkin joskus, liekö siinä mainittu..
Vuotoa on kestänyt koko päivän ja kuukautiskivutkin alkaneet joten taitaa menkat olla.. Jännä nähä sitten kauanko nämä kestää ja milloin seuraavat alkaa.. - sh.
Tee raskaustesti ja mene sukupuolitautitesteihin,kumpaakaan ei vielä voi tehdä, ei näyttäisi oikei...
Ja lue se pakkauksen ohje... - elämää vain
itse olen elämäni aikana joutunutturvautumaan jälkiehkäisypillereihin kolme kertaa ja viimeksi pari vuotta sitten minullakin tuli verenvuotoa päivän ja jokunen jälkeenpäinkin,mutta lääkäri kertoi sen johtuvan juuri tuosta jäliehkäisypillerin kovasta hormoonimäärästä kerralla ja kuukautiset tulivatkin sitten ihan normaalisti kun pitikin.ei ole kertaakaan aikaistuttanut tai myöhästyttänyt.kannattaa käydä raskaustestissä kuitenkin,mulla oli helmikuussa pari kieroa ok ja rinnat aristi vaannoudun äkkiä vuotojen jälkeen.huhtikuussa menkat ja neljä päivää sen jälkeen tuli menkat tai keskenmeno sillä verta tuli kumman eritavalla muutama päivä ja oikelle alavatsaan vihloi ja klöntin jälkeenhelpotti.mikä lie sitten muuta ei siis liity kysymykseesi vaan eri tapaus eri aikana.
- Jos oli..
keskenmeno niin et ole voinut nähdä alkiota "klönttinä" noin varhain, alkio olisi niin pieni ettet sitä paljain silmin edes huomaisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2334169Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122634Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412382Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161436Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811436- 481179
- 781087
- 59963
- 45946
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58921