Kaiken inhottavan käytöksen jälkeen narsistimieheni petti sitten laivareissullaan. "rakastui" kai heti löytöönsä, näin ymmärsin ja halusi erota. Miksi tämä on silti niin vaikeaa koska en pysty pääsemään hänestä henkisesti irti ja uskomaan tapahtumaa todeksi. Miiksi olen niin sairaan riippuvainen hänestä, että yhäti "elättelen" hullua toivetta yhteenpaluusta ja pyytelen häntä takaisin. Nyt tuntuu siltä, kuin elämäni olisi pysähtynyt tähän, olen aivan rikki. Olen joutunut ottamaan lääkkeitä nukkumiseen ja pahaan olooni, tuntuu sitlä, että nekään eivät vie tätä tuskaani pois. Luulin aiemmin, että olin valmistaunut jo kaikkeen mitä tuleman pitää, jopa eroon.
Neuvoton
-heikko-
3114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Älä syyttele itseäsi heikoksi, Sinulla on pitkä tie edessäsi ja tarvitset kovasti voimia. Narsusta eroaminen ei ole sama asia kuin normaalista ihmisestä eroaminen. Nuo samat tunteet olen läpikäynyt ja kuten sanoit, elämä pysähtyi siihen. En pystynyt nukkumaan, en syömään, ja koko ajan ahdistus päällä, en ole vieläkään varma pystynkö jatkamaan elämää. Ja vaikka omasta irtaantumisesta on jo pitkään ja tiedän narskullani olevan toisen uhrin jo kierroksessa, olisin tunnetasolla valmis palaamaan heti kun hän vislaisi, mutta järki on pikkuhiljaa palannut ja en palaisi vaikka hän torveen puhaltaisi.
Se on ihmeellinen voima, mikä narsulla on. Ymmärrän tosi hyvin tilanteesi, itse palasin aikanaan neljä viisi kertaa takaisin ja koko ajan irrottautuminen oli vaikeampaa ja vaikeampaa. Näin jälkeenpäin on helppo sanoa, mutta olin tyhmä kun en heti ensimmäisellä kerralla tajunnut olla palaamatta, silloin en olisi ollut vielä niin koukussa, mutta en tajunnut.
Pikkuhiljaa alan jo pystyä ottamaan kontaktia muihinkin ihmisiin, mutta ei niin täydellistä miestä ole, jonka antaisin itseeni koskea tai joka paikkaisi sitä kohtaa jonka narsu jätti avoimeksi. Aikaisemmin rakastin läheisyyttä ja halauksia, mutta nyt on todella vaikeaa halata edes ystäviä.
Voimia Sinulle ja uskoa tulevaisuuteen. Jos Sinulla on vielä ystäviä, käy heidän kanssaan elämääsi läpi, juttele asioista. Älä palaa enää takasin narsun luo, se on tuhon tie, tiedän sen.
Minä muistan aikoinani naureskelleeni ihmisille, jotka palasivat hyväksikäyttäjänsä luokse monta kertaa. Pidin heitä jotenkin hyväuskoisina hölmöinä. Enpä tiennyt, että tulen itse kuulumaan samaan kategoriaan joskus.
Pakkomielteisesti kerjäsin toisen rakkautta, palasin takaisin, anoin takaisin, olin romuna. Jokin ihmeellinen voima veti aina hänen luokseen. Ensinnäkin luulin olevani rakastunut häneen, mutta en todellakaan ollut. Hän manipuloi minut ajattelemaan niin. Kun erosimme, hän myös jätti toisen takia (joskin muita oli ollut kuviossa pitkään), olin ihan hajalla pitkään. Nyt olen voimistunut paljon. Olen ihan kuin eri ihminen kun olin narsistin kanssa. Mutta aikaa toipuminen on todellakin vienyt. Voin vain sanoa, että yksi kaunis päivä huomasin, ettei n. enää vaikuta minuun, inhottaa koko äijä ja hävettää, että ikinä olin mokoman kanssa.
Mutta voin korostaa sen vaatineen todellakin useamman vuoden. Alkuajat menivät sängyn pohjalla itkien ja kuvitellen, ettei minulla ole tulevaisuutta. Pikku hiljaa aloin olla sosiaalisempi, hankin uusia harrastuksia. Sitä kesti muutaman vuoden- siis sellaista seesteistä toipumista, jolloin olin jollakin tasolla vielä koukussa, mutta en ollut täysi raato. Vastakkainen sukupuoli ei kiinnostanut tänä aikana millään tavalla. Nykyään olen alkanut jopa innostua baarielämästä ja matkustelusta. Kun olin n. kanssa, menetin nimittäin kiinnostuksen ihan kaikkeen, mikä oli ennen kiinnostanut: musiikkiin (suuri intohimoni ollut aina), kirjoihin, liikuntaan, matkusteluun, ystävien tapaamiseen, pitkiin keskustelutuokioihin (joita rakastan yli kaiken).
Mutta voin vain todeta sen toipumisen alussa- kuten narsistin kanssa olemisen- täydeksi helvetiksi ja senkin jälkeen tulee sellainen ns. varovainen aika. Kun olet vielä koukussa, et tarpeeksi vahva vastustamaan narsistin vetovoimaa- pitää ottaa todella varovasti ja kuunnella itseään. Pikku hiljaa siitä toipuu, mutta korostan pikku hiljaa. On löydettävä itsensä uudelleen. Narsistin kanssa lähinnä esitin itseäni.
Juuri noin se menee, pitkä ja helvetillinen tie. Hienoa, että olet selvinnyt "Kokemustaon88" noin hyvin ja olet tavallaan uuden elämän alussa. Itse en ole vielä noin varmoilla pohjilla vaikka pitkä tie ja aikaa on takana. Vieläkin tipahdan ajoittain syvään monttuun ja räpiköin sieltä sitten ylös aina uusia keinoja käyttäen.