Pelottavat neurologiset (?)) oireet

ahdistaako

Olen 35-vuotias nainen,kolmen leikki-ikäisen äiti.
Joskus on todettu jännitysniskaa ja myös fibromyalgiaa,mutta jälkimmäinen poistui kiusaamasta jo n.9 v sitten.
Kaikki alkoi maaliskuussa kuluvana vuonna,jolloin koin parin vkon mittaisen hirveän stressin.Olin ylikierroksilla yötäpäivää.Stressi laukesi mutta oireet alkoivat.Päänsärky,kesti 4 viikkoa lähinnä vasemmalla puolella korvan takana,meni ikään kuin kaistale jonka alueella kipu oli.KIpu ei ollut kovaa eikä jatkuvaa,lähinnä sellaisia tuikkauksia pitkin päivää.Kävin pari kertaa lääkärillä ja fysioterapiassa,lihaksista kuulemma johtui.Buranakuurin ja ft:n ohjeiden avulla se hävisikin sitten ja taivas aukeni-kunnes alkoi seuraava oire:lihasten elohiiret ja nykiminen 24h/vrk.Joka lihaksissa,yötä päivää.Yöllä kun kävin hereillä,tuntui kuin moottori olisi käynniss,hyrisi ja pulputti ja nyki.Olin erittäin peloissani ja kävin jopa päivystyksessä pari kertaa.Aloin saamaan myös paniikkikohtauksia päivittäin.Tuntui kuin aalto menisi läpi ja vie minut mennessään.Vihdoin sainsitten lähetteen neurologille,jonka tunnin mittaisessa kliinisessä tutkimuksessa kaikki ok,paitsi akilleksissa ylivilkkaat refleksit.
Olen elänyt hirvittävässä pelossa nyt parin kk ajan.Sain Rivatrilia neurologilta noihin nykinöihin ja se on auttanut kiitettävästi,otan puolikkaan joka toinen päivä ja se pitää nykimiset pois.Mutta olo on jotenkin voimaton,vaikka lihaksissa on voima tallella.Nyt mukaan on tullut myös korvakipu,lievä sellainen.
Pahin oire on varmaankin pelko.Olen vakuuttunut että aivokasvain tai joku muu on päässäni.Pääkipu on palannut samanlaisena ollessan pois kuukauden päivät.
En pysty ajattelemaan muuta kuin oireitani,joita on pitkä liuta.Listaan tähän kaikki mitä on ollut.
-pääkipu vasemmalla korvan takana
-päänahan alla kipu,pistely?
-kerran valopallo (aura?) oikeassa silmässä,ei aiemmin migreeniä
-lihasten nykinä,elohiiret
-korvakipu,rutina
-lihasten siäinen siritys ja vapina
-hirvittävä ahdistus
-lihakset -ja välillä nivelet kipeät
-pohkeissa viiltävää kipua
-venytellessä pistoja lihaksissa
-niska rutisee

Olen menossa kesäkuun lopussa enmg-ja mri tutkimuksiin.Tuntuu etten voi elää päivääkään odottaessani,sillä olen niin vakuuttunut kasvaimesta päässä,tai jostain vakavasta.ms-taudin vielä ketäisin,kai..
Verikokeitakin on otettu,niissä lihasentsyymit olivat matalalla ja yllättäen borrelioosi vasta-aineet löytyivät,niitä seurataan.
Osaako kukaan auttaa,mistä voisi olla kysymys?
Mieheni ei kestä kuunnella oireiluani,pitää minua luulotautisena ja koko perhe-elämämme kärsii tästä.Ja itse olen vain huolissani miten lasten käy jos minulta löytyy jotain vakavaa.
Onko muilla tällaista ja mistä voisi johtua?

29

25545

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • senja11

      Hei,

      tuntuupa tutulta. :) Olen itse kärsinyt oudoista oireista jo jonkin aikaa, ja itse pidän niitä neurologisina. Päivittäisiä oireita ovat päänsärky (ei kova mutta yleensä päivittäinen), väsymys, pahoinvointi, muisti- ja keskittymisongelmat, lihasten puutuminen tai nykiminen. Sitten pelottavampia oireita mutta ei päivittäisiä ovat erilaiset silmäoireet ja kohtausluontoiset oireet. Mulla alkaa joskus silmät väristä sivusuunnassa niin, että näkökenttä heiluu. Samalla niskasta leviää outo sähköinen tunne pitkin kalloa. Toinen on sellainen että valot alkaa näyttää ylikirkkailta. Tulee välillä myös poissaolokohtauksia.

      Olen kuitenkin luonteeltani sellainen, että menen lääkäriin vain tosi akuuteissa tapauksissa, eli kun on joku tulehdus tai muu mikä ei mene ilman lääkitystä ohi. Sitten tällaisia vaivoja joiden kanssa nyt elää, tai jotka tulevat ja menevät, niin en osaa mennä lääkärille valittamaan, koska suurin pelkoni on, että minut leimataan luulotautiseksi. Onneksi sain varattua ajan neurologille. Välillä kun tulee joku paha juttu päälle, niin aattelee että no nyt mä kuolen, ja sit kun se on ohi niin sen unohtaa tosi helposti. Kannattaa kirjottaa ylös kaikki outoudet, ettei sitten lyö pää siellä vastaanotolla tyhjää... :)))

      Auttaa en osannut sua, mutta samankaltaisia juttuja multa löytyy... Mullakin kaksi lasta ja niiden vuoksi pelkään kans aivokasvainta, et jos en ookaan maisemissa pitkään enää... :(((

    • ent. liikatoiminen

      Onko otettu kilpirauhasen toimintakokeita? Jonkun vitamiinin puutos,...

      Joskus aikoinaan, kun olin kortisonikuurilla (prednisolon), tuntui kuin olisi öisin moottori hyrrännyt sisuksissa.

    • kokeile...

      Elohiiret menevät pois magnesiumilla. Minäkin olin todella peloissani yltyvistä ja joka paikassa ilkeilevistä elohiiristä, kun siskoni sanoi, että hänen elohiirensä poistuivat magnesiumilla. Osta esim Diasporal-magnesiumia. Magnesiumoksidista tuskin on hyötyä, joten älä sitä osta.
      Niin ja minulla vauvaikäisen yksinhuoltajuus johti kovaan stressiin erityisesti valvomisen kautta. Minulla oli aivan hirvittäviä kipuja. Kerran tilasin ambulanssin kun olin varma, että on sydänkohtaus. Kivut olivat hirveät. Mutta nuo kivut paranivat magnesiumilla. Ja aina kun kivut yrittivät palata, magnesium karkoitti ne.
      Jos borrelia-vasta-aineet ovat koholla, osta Samentoa. Samento on kissankynsi-nimisestä kasvista sademetsästä ja täysin turvallinen, mutta toisin kuin perinteisessä kissankynnessä, Samentosta on poitettu TOA-alkaloidit. Samento on nykyajan "kaiken parantava" ihme lääke, joka toimii erityisesti borrelia-bakteeria vastaan, hävittää jopa itiömuodot.

    • adalmiina132

      Hei, kyllä tuo aivan lihasperäiseltä kuulostaa.Itselläni diagnoosina tension neck, ja oireet seuraavat: kävelyvaikeudet,vaikeudet kantaa mitään,kun paha tilanne,esim.maitotölkkiä siirrän kahdella kädellä,pään kannattelu vaikeaa,joutuu tukemaan kdellä leuan alta,lievää lämpöilyä useiden viikkojen ajan,korva- ja kolmoishermosärkyä eli kasvosärkyä, kaula- ja niskasärkyä, kaatavaa huimausta,jatkuvaa kuvotusta, tajunnanhäiriöitä eli kun paha tilanne,en pysty edes vastaamaan kysymyksiin, pistelyä, puutumisia,sirinää, sähköiskuja,elohiiriä,verenpaineen nousua hyvin korkeaksi,kun huono tilanne,koko kropan tärinää (samanlaista,kun joskus synnytyksessä jotkut kokeneet), luomenroikkumista, kuin liian pieni kypärä olis isketty päähän,pakko kokeilla käsillä,et tajuaa,ettei kypärää todellakaan ole,myös hetkellisiä halvausoireita, viis viikkoa sitten hetkellinen neliraajahalvaus, toivottavasti myös elämäni viimeinen, näköhäiriöitä eli varsinkinb liikkuvaa kohdetta hankala seurata,näkyy nykäyksittäisenä liikkeenä,valonarkuutta ja huono melunsietokyky, myös jotkut hajut (sipsit yms.) aiheuttavat voimakkaan kuvotuksen...osa oireista jäi varmaan puuttumaan.Siis:ole huoletta,mulla diagnoosi tehty TAYS:n neurologisella osastolla kaikkien mahdollisten tutkimusten jälkeen.Tension neck - ei tapa - mutta invalidisoi erittäin pahasti.Mulla kolmas sairauslomakuukausi menossa.Toki diagnoosina myös autonomisen hermoston toimintahäiriö,kaularankaperäinen sellainen... aikaansaa kuumeilua viikkotolkulla ja erikoisia hikoilukohtauksia...Toivottavasti voit paremmin,tsemppiä jatkoon.Ja jos magneettikuvia ei ole otettu,vaadi ne.Saat mielenrauhan.Niin - ja ethän ole koskaan ollut (vuosia sitten?) minkäänlaisessa onnettomuudessa,jossa olet saanut tällin päähän/niskaan? Retkahdusvammoista ja niiden oireista kandee lukea kans. Aurinkoa kesääsi kuitenkin.

    • RisaTune

      Luettuani sait minut mietteliääksi. Olet varmasti saanut hyvän ohjeistuksen ohentavien lääkeaineiden suhteen, kuten heparin , asat, marevan.

      Pään alueen kivut saavat herkästi jännitystiloja syntymään ympäri vartalon, joten ei olisi mitenkään outoa, että ne aiheuttavat erilaisia elohiiriä jne. lihaksistoon.

      Silmälääkäri voinee auttaa joskus päänsäryn kanssa.

      Miehesi reaktio lienee ihan normaali, en itsekkään reagoi minkään standardin mukaisesti ,jos vaistonnen aviopuolisostani minkäänlaisia vakavia sairauden oireita.

      Oikean laisen tyynyn valinta ihan terveystuotteiden- välineiden liikkeistä lienee myös yksi auttaja.Muutenkin kehon oikeanlainen ergonomia ja työskentelytavat tulee ottaa huomioon.

      Nukkumisesta on huolehdittava aina, jotta keho saa levätä, eikä jännitystiloja synny.

      Onko mikään kevyt liikuntamuoto omiaan saamaan ajatuksiasi hiukan muuallekkin, olet paikantanut hyvin hyvin tarkaan tiettyjä alueita ja se voi uuvuuttaa, onhan kyseesä oma kehosi.

      Kovasti jaksamista ja vointeja sinulle ja perheellesi.

      ps.Kelan korvauksiin kannattaa tutustua kuntoutuksen osalta huolella.

      • RisaTune

        Joskus hyvin harvoin oikein kummallisia oireita voi saada aikaan kokenutkin kotikokki jouduttuaan loistartunnan uhriksi, joten muutaman kerran elämässä ei liene vääryys suoda itselleen kattava ennaltaehkäisevä loisten häätö- ja niiltä suojauslääkitys, vinkiksi vain kotieläimiä pitäville, joista useat kulkevat yksin moninaisilla reiteillään luonnossa..


    • ahdistaako

      Kiitos vastauksista.KIlpirauhaskokeet on ok,samoin magnesiumit ja muut,pvk.Ainoa poikkeava on lihasentsyymit jotka alakantissa (voi mennä normalin piikkiin,vain hiukan alarajan alla).Yllätys oli positiivinen borreliakoe,tästä tulossa uusintakoe.SElittäisi kyllä kaikki oireet,mutten ole koskaan punkkia nähnytkään.
      Magnesiumin syönnin aloitin heti oireiden alettua-ei vaikutusta.Lisäksi syön monivitamiinia.

    • Yualle

      Varmaan kannattaisi ainakin kiinnittää huomiota siihen, millaisella tyynyllä nukutte öisin..., ainakin jos nukutte paljon kyljellään.

      Kaularangan pitää olla kyljellä nukkuessa suorassa, selkärangan jatkeena. Jos tyyny on liian pehmeä saatika aivan littana, niin näin ei todellakaan ole. Vino kaularangan asento saa aikaan hermopinteitä yms. toispuoleista lihasjännitystä niskarusettiin ja trapetzoidiin, jotka sitten päivällä saattavat ilmetä erilaisina neurologisina oireina. Huomatkaa, että huonon tyynyn takia niskan/kaulan ei tarvitse olla päivisin mitenkään edes kipeä, huonosta tyynystä johtuvat oireet voivat olla mitä moninaisimpia (selittämätön korvasärky, palan tunne kurkussa, huimaus/epätodellinen olo...:(

      Kokeilkaa siis ainakin paksumpaa tyynyä (tai 2 tyynyä päällekäin), jotta se pitää kallon selkärangan jatkeena kyljellä nukkuessa tai ns. muototyynyä. Muototyynyt ovat tietty aika tyyriitä (50-160€), mutta niitä saa kaupasta kotiin viikoksi kokeiluun, jolla voi kokeilla helpottaako oireet...

    • ahdistush....

      AP:lle.

      Kirjotan tämän tekstin ihan suoraan ja toivon,että et pahoita mieltäsi :) Kärsin itse samoista oireista kuukausia sitten eli toisinsanoen kirjoitan omasta kokemuksestani:

      Synnytin tammikuussa reilun kokoisen vauvan ,synnytyksen jälkeen menetin verta n.2,2litraa, toivuin kuitenkin verenvuodosta suht. nopeasti vaikkakin hb laski 78. Kuukausi synnytyksestä oikea puoli kasvoistani halvaaantui.Halvaus alkoi hitaasti, ensin puutui kieli, sitten lopetti suupieli toimimisen...-lähdin kiireen vilkkaa päivystykseen jossa neurologi(kin) epäili aivoperäistä vammaa (aivoverenvuoto).Pääsin mri kuvaan jossa ei kuitenkaan löytynyt mitään poikkeavaa.Hiljalleen sitten koko oikea puoli kasvoista lopetti toimimisen ja korvalääkäri teki diagnoosin,että kysessä on tällänen kasvohermojen toimintahäiriö.Eli ei siis mitään aivoperäistä.
      Pikkuhiljaa tämän tapahtuman jälkeen aloin saamaan lisää oireita...lihasten nykimistä, puutumista, pistelyä, jopa sormet "nykivät" itsekseen, jalkojen pettäminen...Kävin n. 4 kertaa samojen oireiden vuoksi lääkärillä.Joka kerralla tehtiin neurologiset testit ja kaikki oli ookoo. Kunnes sitten eksyin nettisivuille jossa kerrottiin ahdistuneisuushäiriöstä...kaikki oireet (siis puutumiset, pistelyt yms.) löytyivät myös sieltä...
      Otin sitte ison askeleen ja soitin psykiatriseen päivystykseen ja kerroin hoitajalle asian ja oman epäilyn.Ja heti seuraavana arkipäivänä tilasin ajan mtt:lle jossa nyt käyn säännöllisesti.
      Itselläni on takana erittäin raskas 1,5 vuotta...Lähinnä johtuu avoerosta puolisoni kanssa.Ja sitten nämä fyysiset kokemuksen runsas verenvuoto -pelko kuolemasta sekä kasvohermohalvaus -ja jälleen pelko kuolemasta...Muistan kun makasin koneessa tuon MRI:n aikana ja itkin,että ei tämä voi olla totta -olen juuri synnyttäny lapsen ja nyt minulla epäillään aivoverenvuotoa.ja vaikka lääkärit kertoivat minulle MONTA kertaa,että "päässä" ei ole mitään neurologista vaivaa, suurin pelkoni oli kuitenkin ms-tauti ja mitä enemmän minä sitä pelkäsin ja mietin (ja googletin) sitä enemmän minulle oireita tuli.
      En sano,että sinun oireesti johtuisi samasta, mutta halusin kertoa tämän oman "tarinan" sen vuoksi,koska oireet kuulostivat niin paljon samalta

      • kevät13

        Käyppä sinäkin ahdistush... katsomassa Suomen lyme ry: n sivuilla punkkisairaudesta. Sinulla on samankaltaiset oireet ja synnytys voi laukaista oireiston.


    • mummuuven kynnyksel

      Mulla alkoi moinen nykiminen 2007,ensin ajoittain esim.selkä-ja pakaralihaksissa lihaksissa,sitten jaloissa jatkuvana ihonalaisena elämänä.Oli ollut stressiä ja surua pari vuotta,sitten tuli usea flunssa ja helikobakteerin häätökuuri.Olin heikkona ja makasin kotona 3kk,jaloista voimat poissa,paniikkia.Siihen ja masennukseen aloitettiin Seronil tosi pienellä annoksella(10mg),oireet helpotti mutta parantunut en,nyt samankaltaisia vaivoja syksyisen stressin jälkeen.Neurologi ei löytänyt mitään vakavaa,labrat ok paitsi kilpirauhashormooni T-4-V ja P-CK alakantis.Helpottaa hieman tietää etten olekaan luulosairas,koska niin monia muitakin sama vaivaa.Pelottaa silti aina,

    • mummuuven kynnyksel7

      Voihan tämän oireilun takana olla kalsiumin,D-vitamiinin,magnesiumin tai näiden kaikkien puutostila.Mulla ollu CK:n lisäks myös kalsium eli P-Ca 1,2 eli reilusti alle alarajan joka jotain 2,15. Lihasten nykimistä ym muita hermoston oireita tulee jo alle 1,8 arvolla.Kilpirauhasessani olevat kyhmyt saattavatkin siis vaikuttaa lisäkilpirauhasiin,jotka taas vaikuttaa kalsiumin määrään veressä.Myös D-vitamiinin saanti auringosta mitätöntä usean vuoden,kun nää vaivat,masennus ja pelot estänyt liikkumasta ulkona.Magnesiumia olen välil syöny suonenvetoihin ja rytmihäiriöihin ja on helpottanu,Nyt aloin kokeilla D-vit ja kalsiumin yhdistelmää,saa nähdä kui käyp.Voimia kaikil vaivasil.

    • yx täti-ihminen

      Oletko jo saanut hermoratatutkimuksen ja magneettikuvauksen tulokset (lausunnot)? Minulle on tehty kaksi kaularankaleikkausta (C6/C7 ja C4/C5 välit). Kävin yksityisesti magneettikuvauksissa, mutta pakko oli mennä, kun niskakipu oli aivan hirveä. Kuvissa näkyi eriasteisia pullistumia ja selkäydinkanavan ahtauma oli melkoinen. Kävely meni vaikeaksi, "sähköisiä" impukssioireita käsissä ja jaloissa, kasvoissa puutumisoireita.

      Toisen leikkauksen jälkeen minulle sanottiin, että tilanne oli pahempi kuin mitä oli luultu, syntyi pysyviä hermovaurioita. Olin tosi vihainen, koska olin ilmoitellut tohtoreille monta kertaa, että tilanteeni on huononemassa. Soitot oli kyllä kirjattu muistiin, mutta eipä meikäläisen ilmoitukset vauhdittaneet leikkaukseen pääsyä.

      Taas kerran minulla on huono tilanne ja edessä ehkä kolmas kaularankaleikkaus. Jos leikattavaa ei ole, pitää kainet totutella ajatukseen siitä, että jonakin päivänä olen pyörätuolipotilas.

    • Samat oireet

      Yleinen ahdistuneisuushäiriö tai krooninen väsymysoireyhtymä.

    • tyttö-ja-vasta-18

      Hei! Oireet kuulostavat aika tutuilta myös. Itselläni samankaltaiset oireet alkoivat noin puolitoistavuotta sitten. Opiskelin silloin ensimmäistä vuotta lukiossa ja nykimisoireita ja outoja päänsärkyjä pidettiin terveyskeskuslääkärin mukaan aurallisena migreeninä. Noin vuoden ajan oireita hoidettiin migreenin mukaan, mutta ongelmaksi tuli se että oireet vain lisääntyivät ja oireiden väli tihentyi.
      Jotenkin olin sitä mieltä että kaikki ei voi olla oikein. Tuttavat sanoivat vain stressaavani liikaa opiskelujen kanssa. Lopulta kuitenkin sain lähetteen neurologille ja sitä kautta MRI-kuvauksiin.
      Kuvauksista löydettiinkin jotain, joka ei kuulosta vasta 18-vuotta täyttäneelle hirveän positiiviselta. Oikeassa ohimolohkosta löydettiin halkaisijaltaan noin 3cm verisuoni kasvain. Neurologi laittoi MRI-kuvat eteenpäin ja sain kutsun Neurokirurgille. Minut leikattiin nyt heinäkuussa Kuopiossa.
      Kavernooma kasvain saatiin poistettua täydellisesti ja pääsin kotiin viisi päivää leikkauksesta. Nyt, leikkauksesta tulee huomenna 6 viikkoa ja aloitin tänään abi-vuoteni lukiossa.
      Sen verran voisin sanoa, että pään MRI:stä saadaan selville jos ongelma tulee sieltä. Tajusin myös, että sairastumisen kanssa ei kannata ottaa riskejä. Vaikka pelkäsin kauhesti, yritin vain olla ajattelematta pahinta varsinkin kun saa sairaalasta sen tunnetun "Olisiko hetki aikaa jutella..."-puhelun.
      Tsemppiä! :)

    • RisaTune

      Voisko se lihomista olla,,kun lihakset napsuu.. tai että verenkierto hermostoa painaa.Ohentavaa.

      Eiii.tietenkin olet kuntoilija, aloittanut salinkäytöt, Hauiksesi kasvaa!?!;)

      • RisaTune

        vastaus ahdistuh.


        Saithan tuon hemoglobiinin kuntoon (72..), mietin että halvausoireet, ja että erit. vaarallisen alhainen hemoglubiini on kyllä mietittävä asia.

        Itsellä raskaus käytti Hgb:a 98 asti, joten Obsidan oli ihan mieleinen rae-valmiste, hinnaltaankin vastasi ainakin rautalääkityksen arvoa.


      • RisaTune
        RisaTune kirjoitti:

        vastaus ahdistuh.


        Saithan tuon hemoglobiinin kuntoon (72..), mietin että halvausoireet, ja että erit. vaarallisen alhainen hemoglubiini on kyllä mietittävä asia.

        Itsellä raskaus käytti Hgb:a 98 asti, joten Obsidan oli ihan mieleinen rae-valmiste, hinnaltaankin vastasi ainakin rautalääkityksen arvoa.

        Tension neck ym, lääkeriippuvuus, tottumus lääkeaineeseehan on tosiasia, vaikkei olisikaan kolmiolääke.


    • Salakavala altistaja

      joka ei näy verikokeissa, eikä prick-testissä, joka saadaan todennettua keuhkojen BAL-huuhtelulla sairaalassa, tai tuolla oiretestillä; tuntuuko tutuille?

      .......jatkuu.
      Tässä toisenlainen lähestymistapa masennukseen.
      Masentaa - ainakin sitten, kun kärsit allaolevista oireista ja kerrot näistä lääkärille, joka tekee pahimman mahdollisen virheen: Syyllistää potilasta lisää kertomalla että "vika on korvien välissä", vaikka todellisuudessa oireet ovat korvien välissä, mutta varsinainen vika onkin seinien välissä!
      Kun kokosin tätä kvht-testiä hermostollisten oireiden osalta, niin itselleni tuli "outoja oireita":
      - Olin selittämässä eräälle ystävälleni erästä asiaa ja yhtäkkiä kesken lauseen "Ding"-en muistanut edes aihetta, mistä olin kertomassa (14). Tällainen jos mikä masentaisi, mutta onneksi tajusin heti mistä on kysymys.
      - Toinen tosi inhottava oire on kun esimerkiksi tulitikku tippuu kädestä lattialle ja "pinna palaa" heti ja aloitat helvetillisen raivoamisen (6) asiasta johon normaalisti et reagoisi mitenkään!
      Se, miksi tuon tämän esille, johtuu siitä, että nämä ovat turhankin yleisiä ongelmia ja jatkuvasti saan (onneksi!) kuunnella potilaiden helpotuksen huokauksia, että "Ei minulla olekaan vikaa korvien välissä, vaan vika onkin seinien välissä!"
      Jos satut törmäämään näihin oireisiin, niin tiedät jo ennakolta mistä on kyse!

      Tämä oiretesti perustuu satojen KosteusVaurioHomeToksiinille(KVHT) altistuneiden eri henkilöiden saamiin oireisiin ja sairastumisiin.
      Ohje a, b, c, d, e, f, g, h sarakkeiden täyttöön:
      Merkkaa a-sarakkeen laatikkoon a sen oireen kohdalle joka täsmää. Laske a-sarakkeen osumat yhteen alas a-yhteenvedon kohdalle.
      3-4 viikon päästä merkkaa b-sarakkeen laatikkoon b sen oireen kohdalle joka täsmää. Laske b-sarakkeen osumat yhteen alas b-yhteenvedon kohdalle.
      Jne.

      a|b|c|d|e|f'|g|h|
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 1. Unettomuutta.
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 2. Väsymys, joka ei mene ohi lepäämällä.
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 3. Unelias/sekava olo levosta huolimatta.
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 4. Huimausta.
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 5. Pahoinvointia ja oksentelua.
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 6. Kiukkuinen, raivareita, ärtyisyyttä ja masennusta.
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 7. Vapina.
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 8. Viiltää päässä-salamana leikkaavaa päänsärkyä.
      _|_|_|_|_|_|_|_|* 9. Tavallista päänsärkyä.
      _|_|_|_|_|_|_|_|*10. Keskittymisvaikeuksia.
      _|_|_|_|_|_|_|_|*11. Aloitekyvyttömyyttä.
      _|_|_|_|_|_|_|_|*12. Lähimuisti pätkii, sanoja katoaa mielestä hetkellisesti.
      _|_|_|_|_|_|_|_|*13. Sinun on vaikea muistaa sanoja, hyvin tuntemasi naapurin nimeä et muista.
      _|_|_|_|_|_|_|_|*14. Kun alat kertomaan jostakin asiasta ja saman tien unohdat mitä piti sanoa.
      _|_|_|_|_|_|_|_|*15. Nielemisvaikeudet.
      _|_|_|_|_|_|_|_|*16. Kasvojen ja raajojen tunnottomuus.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 17. Allergiat ja anafylaksia(=vakava allerginen reaktio).
      _|_|_|_|_|_|_|_| 18. Astma, tai astman tyyppinen tila.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 19. Hengitysvaikeudet.
      Jatkuu......
      http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Oiretesti.html

    • juusotar

      adalmiina; onko sulta tutkittu myastenia grevista koskaan? oireesi situisivat siihen kuin nenä päähän

    • kevät12

      ahdistaako, senja11, adalmiina132. Käykää katsomassa Suomen Lyme ry: n sivuilla punkki sairauksista. Teillä on oireet sen kaltaiset.

    • Joutsen

      Hannu
      Kun elämä muuttuu
      Tiistaina 4.3.2008 heräsin aamulla hiukan sekavassa tilassa, yritin päästä ylös sängystäni, tasapainoni järkkyi, vasen jalkani ei toiminut. Vaimo katsoi tilannetta ja soitti ambulanssin, joka oli hetkisen päästä paikalla. Alkoi matka Vakka-Suomen sairaalan kautta Turun TYKS:iin, aivoinfarktiepäilys matkaseuranani. Ensiavussa minulle tehtiin pään TT (tietokonetomografia) ja muut ensiapuun kuuluvat toimenpiteet. TT:ssä havaittiin yksi vanhemman infarktin jälki, vuotoa ei todettu ja uusi infarkti ei vielä ollut näkyvissä. Pääsin aivohalvausyksikköön, jossa minua monitoroitiin, lääkittiin ja nesteytettiin asianmukaisesti. Thorax kuvattiin ja kaulavaltimot ultrattiin.
      6.3. minut siirrettiin Vakka-Suomen sairaalaan. 7.3. minulla huomattiin oikean pupillin olevan vasenta suurempi, vasen pupilli ei reagoinut valoon, kieli ei tullut suusta suorana ulos ja kun minua pyydettiin tekemään leveä hymy, leveä hymy muuttui irvistykseksi. Niinpä minut kärrättiin takaisin Turun TYKS:iin, jossa minulle tehtiin taas pään TT-kuvaus. 8.3. varhain aamulla minut kärrättiin taas Vakka-Suomen sairaalaan.
      Minut kotiutettiin 11.3.2008 ja lyötiin reseptit käteeni ja todettiin, että jätkä on taas iskussa 11.4.2008. Jatkan toistaiseksi kuntoutumista. TYKS Vakka-Suomen sairaalan fysioterapia tuntui olevan ainoa paikka, joka yleensäkin oli kiinnostunut minusta ja kuntoutumisestani.
      Suomalainen haluaa tässä tilanteessa uskoa saaneensa kaikki tarvittavat tutkimukset, ja hoidot. Vanhin tyttäreni kävi läpi suoritetut tutkimukset ja ilmoitti minulle, että tehdyt tutkimukset ovat riittämättömiä. Lääkityksenikään ei ollut nykyisten hoitosuositusten mukainen. Tärkeimmän lääkkeeni annostus oli laskettu puoleen päänsäryn vuoksi, eikä ohjeita / suunnitelmaa sen takaisin nostamiseksi ollut.
      Päädyimme siihen, että ammattitaitoa on ostettava neurologian erikoislääkäriltä ja tilasimme ajan Lääkäritalo Pulssista. Siellä lääkäri tutustui huolella materiaaliin ja antoi lähetteen pään magneettikuvaukseen, sydämen ultraan ja neuropsykologiseen testiin muistin ja hahmottamisen kartoittamiseksi. Erikoislääkäri kävi läpi lääkitykseni, korjasi annostukset suositusten mukaisiksi ja kertoi miten minulle määrätyt lääkkeet vaikuttavat. Sain tietää, että minulle kirjoitettu särkylääke aiheuttaa opiaattiriippuvaisuutta, josta vieroittautuminen voi olla raskas prosessi. Särkylääkitykseni vaihdettiin turvallisempaan ja sain ohjeita sen käytöstä. Yksityissektorin lääkärin tunsin inhimilliseksi ihmiseksi ja hänellä oli aikaa minulle. Hän perehtyi ongelmiini, siinä tuntee olevansa hyvissä käsissä. Yksityissektori on onnistunut myönteisen imagon luomisessa, välittämällä sellaisen tunteen, että tunnen saavani asianmukaista hoitoa, joka johtaa myös turvallisuuden tunteeseen.
      Mitä uudet tutkimukset toivat esiin? Pumppu näytti toimivan. Folaatti oli matala. Magneettikuvauksessa löytyi neljä infarktijälkeä, joista kaksi oli vanhempia ja toiset kaksi tämän päivän elämää. Havaittiin yksi kasvain nenänielussa kitalaen tason yläpuolella. Nyt diagnoosini perustuu tutkimuksiin, ei ”ilmeisesti” -olettamuksiin.
      Mikä ajaa tilanteen tähän, että julkiselta sektorilta saatu hoito näyttää jäävän kesken? Henkilökunta on kyllä ystävällistä kaiken kiireen keskellä. Mutta potilaan itse, tai hänen omaisensa, on päästävä tekemättömien tutkimusten jäljille. Tekeekö päätöksen hoidon vajaaksi jättämisestä lääkäri, virkamies vai poliitikko? Kysymys on yhteiskunnallinen ja siihen kaipaisin laajempaa vastinetta niin kunnalliselta kuin valtiolliselta sektorilta. Kuka pystyisi vastaamaan? Vastaus saattaa vaikuttaa minun, ja monen muun, äänestyskäyttäytymiseen. Arvomaailmani kaipaisi vastausta myös siihen, että kumpi on tärkeämpi, eduskunnan uudet lämpöhuovat vai sairaanhoito?
      Tuntemattoman sotilaan Hietasta mukaillen tuntoja voisi kuvailla seuraavasti: En mää täsä syylissi kaippa yhtikäs. Tutkimuksi ja hoitto mää kaipasi.

      Hannu

    • yx tytteli

      yx täti-ihminen, tsemppiä! Sinun tarinasi oli liikuttava. Itselläni hoitovirhe on viemässä eläkkeelle... lääkäri naureskeli meitä tytteleitä ja kasvain sen kun kasvoi... kunnes sitten olikin jo hurjat vauriot edessä...

    • LeoKoo

      Itsellä vastaavat oireet ja nyt jo neljä eri neurologia todennut että kyse ei varmastikaan ole mistään neurologisesta ongelmasta. Että ehkä syynä voi olla joku muukin. Esim. suoliston ongelmat.

    • mama1

      Katso netistä Sjögrenin syndrooma ja hermostolliset oireet - tässä myös meikäläisen oireisto. Em. Syndrooma kulkee usein fibron kanssa käsi kädessä.

      • loishäätö

        loisia pään alueella.


    • Mericle

      Saitko epiduraalipuudutuksen synnytyksissä ? Olin täysin terve nainen, kunnes vuosina 96 ja 98 olen synnyttänyt yo puudutuksessa, noin 30 vuotiaana. Paniikkioireet, lentopelko (ennen synnytyksiä ei mitään pelkoja), kaikenlaisia ihmeellisiä neurologisia oireita, muisti alkoi pätkimään, uniapnea puhkesi (pituus 166 ja paino 69 kg, urheileva, nykyisin 50 vuotias) alkoivat pikkuhiljaa vuosien varrella ilmetä. Siis todellakin en osannut epäillä vuosien takaisia synnytyksiä. Meni 20 vuotta kituessa, KUN KRÄMPÄT LISÄÄNTYIVÄT PIKKUHILJAA ja nyt olen IHAN sattumalta löytänyt ulkomaalaistaustaisen erikoiskiropraktikon. Hän rupesi kyselemään miten synnytin. Olin ihmeissäni. Hänellä heräsi epäily, että siinä ehkä meni jokin pieleen. Ja nyt hoidetaan sitä nikamaväliä, mihin piikki tökätty. Ja SUURI IHME on jo tapahtunut ja tapahtumassa... muisti alkanut pelittää, keskittymiskyky palannut, ei enää paniikkikohtauksia ja se uniapnea - cpap hoito ollut 6 vuotta kovalla paineella (13) ja silti aamuisin väsynyt, mutta nyt väsymys on tipotiessään ja uskalsin koettaa nukkua ilman konetta. Ja mitä tapahtui. Olo ollut virkeä, kun olen herännyt. OLEN SAANUT ENERGISYYDEN TAKAISIN. Olen palaamassa siihen, mikä oli terveys ja tilanne ennen synnytyksiä.... ja mitä on tehty, hoidettu kiropraktisesti sitä nikamaväliä, johon epiduraalipiikki on 20 v sitten tökätty !!!! Tämän halusin kertoa, vaikka siitä on paljon aikaa, kun olet kysymyksesi esittänyt.

    • jer13

      Hei
      olen 13 vuotias poika ja olen stressannut aivokasvainta.
      voiko stressin oireita olla
      -epätodellinen/heikko olo
      -näköhäiriöt
      -puutuminen
      Olen siis stressannut tuota aivokasvainta jo pitkään,välillä tuntuu että oireita ei ole mutta sitten ku ajattelee taas niitä tulee.
      Vai voiko johtua murrosiästä,kun kävin tossa alle vuosi sitten kouluterveydenhoitajalla
      nii se sano että olen kumminki kasvanut vuodessa 12cm.
      Onko stressi,murrosikä vai aivokasvai?
      Kiitos vatauksista

    • bioresonanssiinmars

      bioresonsanssi mittaukseen asap!!! selvittävät mitä loisia sinulla on. itseltä löytyi vaikka mitä ja nyt kun puhdistuskuurit vedeetty KAIKKI oireet poistuneet. minulla olis samanlaisia neurologisia oireita..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2068
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1972
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      151
      1588
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1217
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1184
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe