Terapeuttini yritti opettaa mulle masennuksen hallintaa, ideana että aktiivisuus ja asioiden tekeminen auttaa. Minä tunsin itseni epäonnistuneeksi aina kun en jaksanut pakottautua aktiiviseksi. Kuntoutuksessa järjestetyt aktiviteetit koin tekopirteäksi puuhasteluksi. Ei kai sen niin pidä mennä?
Masennuksen hallinta?
masentuja
14371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
En usko, että sen pitäisi tuntua pakolta. Eihän se silloin auta, päin vastoin. Itse olen yrittänyt samaa aivan itsekseni, mutta siitä tulee vain kahta kamalampi olo, varsinkin juuri silloin kun ei jaksaisi ollenkaan.
Jos se ei tunnu auttavan, suosittelisin puhumaan siitä terapeutin kanssa. Kerro, miltä tuo pakotettu aktiivisuus tuntuu. Uskoisin, että hän ymmärtää tilanteen.
Toi on varmaan jonkinlainen depressiokoulusta johdettu terapeutin työmetodi. Ihan hyvää varmasti tarkoittavat, mutta ei mullakaan ole hyvää kokemusta siitä, että jotenkin voisi vain itse päättää, että "nyt teen sitä ja tätä, vaikka masentaakin niin, etten jaksa tehdä mitään".
Tekopirteys on juuri se ikävä tunne, joka siitä tulee... ja teeskenteleminen on ihan hirveää, ehkä jopa kamalampaa kuin masennus...
Oikeastaan vain velvollisuudentunto esim kissat pitää ruokkia saa masentuneen toimimaan. Terapeutin tekopirteys on fuulaa, johon ikävä kyllä törmää nykyisin muuallakin, esin työvoimakursseilla. siellä käytetään tuntitolkulla aikaa tähän ns. positiivisuuteen mm keksimällä hyviä adjektiivejä itsestään. Minua se no, ei masentanut mutta ahdisti. Olen myös huomannut, että osa psykiatrian väestä pyrkii koko ajan jotenkin imelästi kehumaan, että oletpa jaksanut hyvin vaikka et olisi kuin suihkussa käynyt. Ongelma lienee, ettei heillä ole aikaa perrehtyä juuri sinuun tarpeeksi, heittävät vain kaiklle tätä Jari Sarasvuota. Mutta jaksa, masennus menee masennus tulee!
Niinpä! Masennus tulee, ja masennus myös menee kun sen on ensin antanut ihan vapaasti tulla, ja olla. Mulla ainakin näin. Jos masentaa voi maata sängyssä ja miettiä lopettaisko olemisensa vai jatkaisko sitä. Sitten älyää ettei saa itseään lopetettua kuitenkaan, ja makaaminen alkaa pitkästyttää, lähtee käymään kahvilla ja kaupassa...
Jep, piirrät vaikka tikku-ukon paperille, niin kehutaan maasta taivaisiin. Vilpillistä touhua kaikki pätö-kehumiset, ei ainakaan auta minun oloa, vaan saa vaivaantumaan ja ahdistumaan.
Tekis mieli sanoa, että "älä nyt viitti, oikeesti"
^no todellakin. Tekopirteys on niin ahdistavaa. "muistuta itsellesi joka päivä että olet hyvä tyyppi"
On kuitenkin huomautettava, että positiivisuus ja oman tilanteen hahmottaminen ja hyväksyminen auttavat masentunutta. Pelkät positiiviset ajatukset eivät estä tai poista biologisista syistä johtuvaa masennusta, mutta siihen toiseen voivat tepsiäkin. Tulevaisuuden sunnittelu ja erilaiset toiminnat auttavat myös; jos ja kun on velvollisuuksia, ei todellakaan voi jäädä sänkyyn.
Kokemusta tästä sairaudesta on 15 vuoden ajalta ja nykyinen valoisampi ajattelutapani (opittu sellainen) auttaa jopa biologisesta syystä johtuvaan masennukseeni, atyyppiseen depressioon. Ei poista tai estä, mutta auttaa. Pahoina aikoina koen tämän "think happy thoughts" mantran huonoimmaksi vitsiksi jonka olen konsanaan kuullut, mutta yleisesti ottaen ajattelutapa on parantanut elämänlaatuani. Suosittelen tutustumaan oppaaseen nimeltä Depressiokoulu. Opi masennuksen ehkäisy- ja hoitotaitoja (Koffert&Kuusi).
minä kävin tuon depressiokoulun mielenterveystoimiston järjestämällä kursilla, siinä painotettiin ongelmien ratkaisutapojen löytämistä ja tuota aktiivisuuden lisäämistä elämään.
minulle siittä ei ollut kyllä mitään hyötyä, kun olen pysynyt aktiivisena vaikka olenkin masentunut. käyn töissä ja harrastan paljon liikuntaa, ainoastaan sosiaalisiin tilanteisiin en oiken pysty menemään, koska häpeän itseäni todella paljon.
depressiokoulun ongelmaratkaisu tavat taas eivät tuoneet minulle mitään hyötyä, koska en pysty ratkaisemaan omia ongelmiani, kuten tätä häpeän tunnetta.
mutta suosittelen kurssia, vaikkei se nyt minun kohdallani auttanut.
Mua rupee masentaan ja ahistaan jos pitää yrittää suorittaa tai tehdä jotain missä menee aikaa...
Helpompaa olis kai vain pötköttää paikallaan ja antaa elämän lipua eteenpäin. Mihin se tästä enää voi muuttua?
Jos vaihtoehtona on jäädä himaan työttömäksi tai mennä töihin,niin minä kyllä meen töihin,että on rahaa.........vaikka masentuneeena.Enkä istu mielellään himassa masentuneena vaan lenkkeilen mieluummin masentuneena,koska se on sohvaa parempi asia kuitenkin.Joskus voin ajatella väsyneenä ja huonona,että katotaanpas vaan mikä sisupussi ihmisen sisältä löytyy ja niin vaan saan aikaiseksi vaikka mitä.Eikä kyseessä ole mitään tekopirteyttä tai muuta.Mieluummin olen hyväkuntoinen ja rahoissani masentuneena kuin köyhä ja löysä pullero........siinä olis pari syytä lisää masentua,jos heittäytyisin passiiviseksi.Toisaalta monesti nuo onnistumiset tekemisissä lisää hyvää tunnetta ja suuntautumista pois huonosta olosta.
Jos olisin esim huomattavan ylipainoinen,niin olisisn todennäköisesti hyvin alakuloinen,mutta ylipainoonhan ei masennuslääkkeet auta vaan toiminta.
Kyllä voi luoda ihmiselle keinotekoisesti ainakin lievän masennuksen tietyillä toimenpiteillä ja olosuhteilla.........ensin pitäis eristäytyä muista ihmisistä,vähentää kaikki liikunta,syödä epäterveellisesti,laittaa raha-asiat rempalleen jne jne...ja olla passiivinen kaikkien asioiden suhteen.Tästä esimerkkinä vuodepotilaaksi joutuminen laskee jonkin verran mielialaa ja jos se jatkuisi hyvin pitkään,niin varmasti voisi muuttua masennukseksi.
Muistaakseni Amerikassa oli joku mielisairaala,jossa 60-70-luvulla hoidettiin paljon masennuspotilaita ja sattuipa niin,että samaan aikaan oli jokin mielenosoitus ja marssi,mikä aiheutti sen,että laitoshoidossa olleista masennuspotilaista reipastui puolet ja lähti mielenosoituksiin marssimaan.Toisin sanoen heillä tuli riittävän suuri motivaattori,mikä sysäsi masennuksen toissijaiseksi ja potilaat suuntautuivat omasta masennuksesta kohti jotain aktiivista toimintaa.Jos ihmisen elämässä on riittävästi motivaattoreita joita kohti aktiivisesti suuntautua,masennus väistämättä vähenee.
Niin,vielä alkuperäiselle piti vastata,että älä nyt masennu,jos sulle tarjotaan virikkeeksi jotain,mikä ei itseäsi kiinnosta.Jokaisella on omat jutut,joihin voi uppoutua ja hetkeksi unohtaa itsensä.......toinen urheilee toinen valokuvaa ja sitä rataa
Masennusta on monentasoista ja jos on vaikeasti masentunut, itsensä käskeminen tuskin onnistuu. Vaikeimmasta masennuksesta on noustava, vaikka lääkityksen ja sairralahoidon avulla, jonka jälkeen voi opetella masennuksen hallintaa.
Oleellista hallinnassa lienee kuitenkin ajattelutavan muutos, jonka jälkeen tulee vasta toiminta. Ajattelutapaa pitäisi pystyä muuttamaan vähemmän pessimistisemmäksi ja pitäisi oppia välttämään myös "masennusloukkuja". Tämä merkinnee jvaarallisten ajatusten ja tilanteiden välttämistä, mutta myös ajatusmalleja, joilla vältetään tilanteen pitkittyminen.
Sairasloma ei välttämättä ole hyvä masennuksen hoidossa, koska se saattaa kuitenkin aiheuttaa huonommuuden tunnetta ja työhön paluu voi olla vaikeaa. Tällä en tarkoita, että työssä pitäisi tai saisi olla, jos ei jaksa. Itse olin masentuneena työssä ilman sairaslomaa yli 15 vuotta, mutta nyt ajattelen, että hinta siitä saattaa olla liian kallis.
Toiminta tietenkin antaa muuta ajateltavaa ja lisää myös itsearvostusta.
Velvollisuudet pitävät toimintakykyä yllä, mutta joskus velvollisuudet voivat tietenkin olla ylivoimaisia.
Mitään yksinkertaisia keinoja masennukseen hallintaan ei ole eikä koskaan voida antaa kaikille sopivia ohjeita. Jokaisen pitäisi löytää oma tiensä.
Nämä ajatukset perustuvat lähinnä omiin kokemuksiin, mainittuihin hallintakursseihin en ole osallistunut.
Avaan hieman lisää
Otan esimerkin laihdutuskuureista,joita on lukemattomia,mutta kaikissa on jokin yhteneväinen toistuva "runko".........esimerkiksi matala GI,kaloreiden rajoittaminen,liikunta,kuidut,kasvikset.....eli on olemassa jokin toistuvuus,josta saadaan runko.Toki dieettien sisällä on pieniä variaatioita,mutta kaikki toimii ja veriarvot paranee ja paino putoaa,kun sitä perusideaa toteutetaan.
Sama ilmiö pätee ahdistukseen,masennukseen.....on olemassa tekijöitä,"elämän sisällön runko",joka lisää hyvinvointia ja vähentää pahaa oloa.Tätä runkoa toteutettaessa ei oikeastaan ole väliä syillä,miten tilanteeseen on jouduttu,ne pätee terveisiin ja sairaisiin ja itseasiassa myös eläimiin.
Hyvinvointia lisääviä ja ylläpitämiä tekijöitä on (tutkimuksissa todettuja) liikunta,sosiaalisuus,järkevä ruokavalio,elämänarvot,aktiivisuus.Joku voi tietenkin tästäkin vääntää,että mitä jos liikkuu liikaa jne jne......no järkeä saa käyttää....itseasiassa myös älylliset haasteen lisäävät hyvinvointia.Jos vertailuna otetaan vaikka koirat,niin kyllä niille "lauma eli sosiaalisuus" on tärketä kuin myös leikkiminen ja aktiivisuus.Apaattinen eläin on aina sairas.
Riippumatta siitä onko ongelman taustalla huono parisuhde,ikävä työ,jokin holismi jne,niin nuo positiiviset vaikuttimet ylläpitävät jaksamista ja pitää niin sanotusti "elämän pöytää" pystyssä vaikka yksi jalka menisikin poikki.
Ja ihan samalla tavalla kun ihminen on vakavasti masentunut,niin ihminen voi olla vakavasti tyytyväinen elämäänsä.......tosin se ei tapahdu itsestään.Kyllä kaikki tutkimuksista osoittaa,että tyytyväisimmät ihmiset ovat elämässään aktiivisia.Tästä on hyvä tilasto olemassa vanhusten kuolevaisuudessa,aktiiviset ja pitkään työssä olevat elää terveenä pidempään kuin laiskat ja huonoihin elintapoihin eksyneet.
Ja vaikka en ottanut huomioon koulukiusaamisia,burnoutteja,alkoholismeja tai muita moninaisempia syitä,niin kyllä vakaasti seison sanojeni takana,että tietyillä valinnoilla voi lisätä hyvinvointia vaikka jokin osatekijä elämässä olisikin huonosti.
Itse havainnollistan asian juuri tällä "elämän pöydällä",joka seisoo tukevasti tai horjuu.Mitä enemmän on pöyttää/elämää tukevia jalkoja se kestää vaikka yksi jalka katkeisi,siis jonkun pahankin iskun elämässä.
Otan esimerkin:
1.Kolmekymppinen nainen,jolla on perhe,tukea antavat vanhemmat,hyvä työ ja liikunnallisesti hyväkuntoinen ja itsetunto kohdallaan näistä onnistumisista johtuen...........sitten mies lähtee.....kaatuuko pöytä?.....ainakin elämää tukevia tekijöitä löytyy harrastuksista ja talous on kunnosssa.
2.Kolmekymppinen nainen,jolla perhe,pienipalkkanen työ,alkoholistivanhemmat,ei harrastuksia ja huono minäkuva ylipainon takia.......sitten ukko lähtee......kaatuuko pöytä?...horjuu ainakin,koska elämässä on vähän vahvoja tukipilareita ja osa-alueita,joihin nojata.
Tässä on otettava huomioon myös persoonan erot,mutta jokainen ymmärtää,mikä riski näillä esimerkkihenkilöillä on toisiinsa nähden olosuhteista johtuen,ei niinkään persoonasta johtuen.
No mikä sitten neuvoksi,juuri se,että elämässä pitää toimia ja valita hyviä,hyvinvointia lisääviä,valintoja.
Vähän eri asia nyt kun aloittaja puhuu epäonnistumisen tunteesta ja tekopirteyden tunteesta.
Olen samaa mieltä kyllä siitä että jotain aktiviteettia kannattaa olla elämässä, ja liikuntaa jonkin verran ja hyvä ruokavalio unet.
MUTTA joskus on se tilanne ettei pysty. Silloin pitää aloittaa ihan pienen pienin askelin se aktivoituminen. Tuskin ne epäonnistumisen kokemukset jatkuvana vievät eteenpäin. Se on vaikeaa jos yhteiskunta tai hoitotiimi vaatii enemmän kuin mihin on mahdollinen, mutta sitten kannattaa yrittää kertoa hoitotiimille että en pysty näin paljoon.
Tuo tekopirteyden kokemus on vähän hankala ymmärtää. Ehkä se on alussa sitä kun on tottunut siihen masennukseen?
Jos ei heti aktivointi onnistu niin ei siitä tarvi tuntea syyllisyyttä, sairaus on vielä liian vahvana. Mutta ei kannata luovuttaa ja pienin askelin tosiaan. Minusta syyllisyys ja itsensä ruoskiminen on niitä pahimpia asioita jotka ihmisen lannistavat ja pitävät sairaana.