Olen 17-vuotias tyttö, jolla on ollut monia erilaisia oireita jopa vuosia, mutta viimeisen kolmen kuukauden aikana tilanne on pahentunut huomattavasti. Lääkärissä olen myös rampannut, eikä mitään löydy. Joitakin allergioita on tutkittu verikokein, samoin kilpirauhasen toiminta ja astma.
Eli siis oireita ovat ihottuma ja näpyt kasvoissa (atooppinen ihottuma voisi olla kyseessä, en siis tarkoita "tavallisia" finnejä), hengenahdistus, nielun ja välillä myös huulten turvotus, vatsakipu, suolentoiminnan häiriöt, ummetus, menkkojen loppuminen (eivät ole tulleet 4 kertaan), ja runsas hiustenlähtö.
Oireita joiden olen ajatellut johtuvan unettomuudesta ovat pääkipu, heikko keskittymiskyky, näön sumentuminen ja huimaus. Unettomuutta aiheuttaa nimenomaan hengenahdistus.
Olen pari vuotta ajatellut, että minulla on laktoosi-intoleranssi, mutta minusta tuntuu etteivät oireet hellitä laktoosittomilla tuotteillakaan. Olen luultavasti aika ajoin vähentänyt maidon käyttöä rajusti, jolloin oireita ei olisi ilmennyt.
Voisiko kyseessä olla maitoallergia tai kenties joku hormonitoiminnanhäiriö? Voisivatko maitoallergikot kertoa omista oireistaan ja diagnosoimisesta?

Vastaukset 2
Vanhimmat
jota lääkärit eivät tunnista. Hoito-ohje lopussa:
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Oiretesti.html
ja
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Elamaa_yllapitavat_probiootti_bakteerit&homeantibiootti.html
Keliakia?
Jätä viljat
http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm
Muista D-vitamiini