Mä yritän

kirjoittaa jotain jäähyväistekstiä hänelle tänne, mutta en pysty. Kaunista? Vaikka kuinka paljon, mutta samalla tuska ja kiukku repivät sisintä niin kovin, että se muuttuu pian katkeraksi vuodatukseksi.

Mitä sinä halusit ja ennenkaikkea Miksi sitten tämä kaikki? Ajatuskin kaikesta niin itken mutta en tiedä onko se enemmänkin kaipuuta vai mitä tämän on? Joku valtava halu uskoa siihen että se oli kuitenkin totta -siis se ihana tunne ja tämä ikävä mikä vieläkin vaivaa. Sinulla on erikoinen tapa solmia ystävyyssuhteita -olen pahoillani että en osannut varautua sellaiseen.

No siinähän se taas tulikin -katkeruus...Miksi annoit minun tietävän varsin erikoisella tavalla jotain sellaista elämästäsi, että tieto siitä lähes kouristaa sieluani -se on totta tuo tunne.

No, kaikki on kuitenklin jo niin mennyttä kuin voi olla. Ei tämä tule koskaan muuttumaan., Toisinaan olen varma siitä että pystyisin jopa kohtaamaan sinut, mutta mielikuvani sun olemuksesta saa minut vetäytymään kuoreeni, pienikin häivähdys ikävistä muistoista kuuluu siihen sarjaan, joka dissataan tehokkaasti ei tapahtuneisiin asioihin vaikka samalla haluan saada selitettyä sinulle kaikkea. Sitä kiitosta ja kaikkea.

Tämä on turhaa. Minä en edes merkinnyt sinulle mitään -en vain ollut sopiva vastaamaan haasteeseen jonka tulkitsin väärin ja tai jotakin. En tiedä , aivan turhaa mutta nämä ovatkin nää lopulliset sanani tänne.

Nyt saa riittää. Minä en vihaa sinua, minä kaipaan sinua, mutta se ihan kauniilla tavalla ajateltuna --> ihminen oikeassa paikassa silloin.... Eikö ole sekavaa. Ei kai siinä mitään pahaa ole. Toivottavasti. Mutta mikään ei koskaan muutu ja nämäkin jo miljoonaan kertaan kaluttu -samat lauseet, korutonta tyhjää riviä. Pakko mennä nyt -joskus suutuit tälläisestä... vai olitko se sinä? Jos olit niin anna anteeksi.

Ei mitään kappaleita.

Elämä.
33808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Tottakai sä tänne kirjoittelet jäähyväisviestejä, sehän on helpoin tapa päästä eroon vähän hurahtaneesta ja kulahtaneesta lähimmäisestäsi ;)

Kiitos vaan, sepä siitä sitten. ja mitään et ikinä opi ihmisistä muista kuin itsestäsi? Miten ihmisten kanssa ollaan aidosti ja miten heidät päästetään oikesti lähelle, niin että välissä ei ole sitä kaikkea showta joka must go on? Ei, sinun maailmasi ihmisdten pitää olla vahvoja ja menestyviä, heikot ja muut rujot puolinaiset hirviöt lakaistaan sängyn alla.

Sillen sitä pitää.

Äänestä
  • Maailmani on kaikkea muuta mitä kuvasit. Ei todellakaan ollut sulle aloitus. En todellakaan ole sosiaalisimmasta päästä oleva ihminen, väsyn tämän ajan rauhattomuudesta -viihdyn pienessä ja turvallisessa maailmassani vallan hyvin -se saisi mieluusti olla vieläkin pienempi, mutta sopeuduttava on :-)

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Maailmani on kaikkea muuta mitä kuvasit. Ei todellakaan ollut sulle aloitus. En todellakaan ole sosiaalisimmasta päästä oleva ihminen, väsyn tämän ajan rauhattomuudesta -viihdyn pienessä ja turvallisessa maailmassani vallan hyvin -se saisi mieluusti olla vieläkin pienempi, mutta sopeuduttava on :-)

    Pientähän se on kun tänne jäähyväisviestejä rustaat ;)

    Äänestä

  • ehhehhhehheeeee kirjoitti:

    Pientähän se on kun tänne jäähyväisviestejä rustaat ;)

    Niin joo, suhteellista kaikki.

    En saanut oikein kiinni tuosta -mutta ei sillä niin väliä.

    Sinulle kaikkea hyvää. Toivottavasti joskus saat hänet jota kaipaat.

    Äänestä

oletpa ihmeellinen kaipaaja. Oletko kertonut sen hänelle? Täällä ihmiset tuulettelevat tunteitaan, selvittelevät ajatuksiaan ja toiset vaan kirjoittelevat aikansa kuluksi, koska kirjoittaminen on kivaa. Osa toivoo hiljaa että joku löytäisi täältä itselle tarkoitetun viestin, joskus kirjoittaminen on vaan helpompaa, kuin suoraan sanominen. Kirjoitettinhan ennekin rakkauskirjeitä. Tämä on nykyaikaa..

Jo sinulla on tunteita häntä kohtaan, älä päästä häntä menemään, koska hän voi olla se sinulle sopiva

Äänestä
  • Kiitos kommentista. Ihmeellinen? no, niin varmaan :)

    Tämä on todella nykyaikaa -jakaa ajatukset pienessä maailmassaan koko suomen kesken..... Oioi.

    ??

    Hyvää jatkoa sinullekin.

    Äänestä

oletko ajatellut että mahdollisesti olet saannut omalla käytkselläsi toimimaan kyseisellä tavalla mitä tulee ihmis suhteisiini sillä en enää luota naisiin enkä varmaankaan ole itsekkään luotettava . mutta en kuitrenkaan ole ajatellut itsekseni elellä .mitä kerroin omasta elämästäni tykkäsin vain tehdä tiettäväksi etten ole millään tavalla sinusta riippuvainen kai siinä oli myskin ilkeyttä mukana oiithan sen ansainnut mieti mitä mulle teit veit uskoni elämään naisiin .turha sinun yrittää minua syyllistää mihinkään olen mikä olen itse tiedän kyllä vikani sinä kaiken pahan aloitit

Äänestä
  • Älä katkeroidu. Toivottavasti olet yrittänyt selvittää tilanteen. Jos ei ole onnistunut, niin yritä ainakin antaa anteeksi.

    Hauskaa kesää!

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Älä katkeroidu. Toivottavasti olet yrittänyt selvittää tilanteen. Jos ei ole onnistunut, niin yritä ainakin antaa anteeksi.

    Hauskaa kesää!

    "Miksi annoit minun tietävän varsin erikoisella tavalla jotain sellaista elämästäsi, että tieto siitä lähes kouristaa sieluani -se on totta tuo tunne".

    Voitko tarkentaa, mitä kirjoitit?
    Oletko varmaa asiasta?

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    Jotta tämä ei jatkuisi -siis tämä harhamaailmassa eläminen -niin hän ei enää viimeisimmän tiedon mukaan palaa tänne, eikä ole täällä näkyvästi ollutkaan pitkään aikaan. Ihan hukkaan meni nämäkin sanat mutta ainahan nämä menevät :).

    Hyvää yötä.

    kirjoita hänelle mitään kesäkuussa sen paremmin kuin joulukuussa, jos ihmiselle itselleen ei voi sanoa näkemiin niin on parempi olla sitten kokonaan hiljaa. Vain ikävät ja toista satuttavat ihmiset haluavat kirjoitella niitä iänikuisia
    hyvästejään ei kenellekään.
    Jos ei ole selkärankaa niin ei ole, ei se nimettömistä hyvästeistä miksikään muutu.

    Äänestä

  • kuuleppa,naisia on erilaisia et kai voi yleistää,sinä olet mikä olet mutta hänkö ei voi olla?

    Äänestä

  • Ihan sivusta vaan, sulle "teko pyhyyttä sulla". Tämä viesti kolahti kovaa, että melkein (huom. MELKEIN) omin itselleni. Ei tarvis eksyä enää näille typerille sivuille.
    Mutta kuitenkin haluan ajatella, etten ole NOIN vastenmielinen.
    Toivottavasti kaikki kääntyy vielä hyväksi!

    Äänestä

Jäähyväistekstin kirjoittaminen tänne tuossa tilanteessa hymyilyttää tänään koska minäkin olen sellaisen aikoinaan riipustanut;) Meni kaikelle kansalle ja aiheutti varmasti huvittuneisuutta mutta väkisin kun yritti ja sydän taas tunsi toista.
Olin rakastunut ja olen rakastunut. Sitä tunnetta ei voi kukaan viedä. Mutta se kehen on rakastunut sen voi joku viedä.

Äänestä

Anna olla, ei kannata. Sillä ei ole mitään merkitystä. Ei sinulle eikä minulle.

Äänestä

Olipa kirjoitus. Sattumalta tulin taas vilkaisemaan mitä täältä löytyy. Aika kevyttä pääasiassa ollut, mutta tämä kolahti jotenkin. Luin koko ketjun.

Jos ei ole mitään viitettäkään siitä, että se oikea näitä lukee, niin ei kannattaisi uhrata aikaa kirjoittaa noin pitkä stoori. Aloittajalla on pakko olla vahva olettamus, että oikea hklö lukee tekstin.

Kerro hyvä ihminen asiasi sille oikealle, niin pääset tuosta ikävästä, ei siihen mikään muu auta. Turha ehdotus tämä, myönnän.

Mä voisin kirjoittaa jotai samantyyppistä, mutta mitää jähyväisiä en ole jättämässä, vaan jatkan edelleen siinä kiusallisessa tilanteessa mikä vallitsee, meneehän se näinkin mutta jonkinlainen ikävä hylkimisvoima alkaa aina vaikuttaa, jos ajautuu liian lähelle. Vetovoima pitää kuitenkin vaikutuspiirissä.

Mun tapauksessani en tiedä mitään keinoa ratkaista asiaa, elämä jatkuuuuu

Joskus vaan haluaisi rutistaa, halata, pitää kiinni hetken jos toisenkin ja kolmannen, en osaa muuten kertoa miten tärkeä olet.

Äänestä
  • Tsemppiä sinulle kiusalliseen tilanteeseen. Elämä on.

    Tämä on vapauttava tunne -ainakaan mikään kaunis teksti ei häneltä ole ( minulle siis) joten siinäkin mielessä voin toivoa että hän tai sinä saatte selvyyden asiaan jos haluatte. Voi olla että joku tuollaisesta tilanteesta pitää :).

    Halaa häntä sitten joskus. Oikein toivon sitä. Olkaa onnellisia ja kertokaa ihmisille että he ovat tärkeitä :).

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Tsemppiä sinulle kiusalliseen tilanteeseen. Elämä on.

    Tämä on vapauttava tunne -ainakaan mikään kaunis teksti ei häneltä ole ( minulle siis) joten siinäkin mielessä voin toivoa että hän tai sinä saatte selvyyden asiaan jos haluatte. Voi olla että joku tuollaisesta tilanteesta pitää :).

    Halaa häntä sitten joskus. Oikein toivon sitä. Olkaa onnellisia ja kertokaa ihmisille että he ovat tärkeitä :).

    Kiitos ap:lle, vaikka hän ei enää luekaan tätä.

    Tulivuorenpurkaus jatkuu:
    On se vaan niin, että kun tänne alkaa tällaisia kirjoittaa, niin onhan tämä toivotonta avaruuteen huutamista, ei siis ole muuta tapaa, kukaan ei kuule.

    En odota mitään, enkä tee mitää muuta kuin normi kohteliaisuudet vaikka kuinka haluaisi ja sormet syyhyäisivät. Etenen yksin, mutta samalla se merkitsee sitä, että joudun tekemään omat päätökseni yksin. En tiedä, oliko sittenkin parempi näin, nyt ei voi eikä tarvitse neuvotella eikä ottaa huomioon muita. Tähän en pyrkinyt vaan se vaan meni niin kuin pitikin jos järjellä ajattelee.
    Avoin olen ja kerron ihmisille positiivisia ja negatiivisiakin asioita mutta samalla vähän pettynyt itseeni, luulin liikoja ja olin itsekeskeinen. Luulin tuntevani hänet aina välillä ja sitten taas en.
    Voi olla, että minua on tulkittu aika lailla väärinkin ja siitä voisi johtua se etäisyyden pitäminen, siltä on ainakin tuntunut ja ymmärrän sen.

    Nyt saa riittää tämä pas... jauhaminen, ei tästäkään ole apua.

    Jos joku tätä lopinää jassaa edes lukea, niin ei kannata ottaa omakohtaisesti, koska kukaan teistä ei ole hän, josta kirjotan, koska hän elää vain mielikuvituksessani. Tähän päätelmään oon tullu ja se on hyväksyttävä. Tyhmä mikä tyhmä minä.

    Vaikka sitä on saanut nenilleen monta kertaa, niin aina vaan sitä unohtaa ja yrittää taas uudelleen, mutta vähenemään päin on kai onneksi.
    Sitä ei vaan osaa aina olla niin kylmän viileä, mut pakko kai se vaan on yrittää.
    Hyviä ötyjä

    Äänestä

jos sä kuvittelet, että mulla on joku uusi, niin voin kertoa, että ei ole. Sä luulet, että se mitä luulet tietäväsi on enemmänkin kuin onkaan. Ei ole. Että turhaan kiukuttelet ja käryät siellä. Ei se sitä ole.
Ja tiedä, että mä olen kuullut, että sullahan se suhde siellä on. Vaikken kyllä usko siihen suhteeseen hetkeäkään. Ei teistä mitään tule (anteeksi vaan, mutta ei vaan tule!).

Ja lopeta se tunteissa kieriskely siellä ja tule vihdoin esiin. Olet kuin pieni kiukutteleva lapsi. Haluat ja et halua, kun saisit, lähdet karkuun. Täällä mä oon ihan kuin ennenkin, muttethan sä sitä halua hyväksyä. Sitä mä vaan jaksan kysyä itseltäni, että miks mä jaksan oottaa ja sivusta katsella sun "käristymistäsi" , mutta jaksanhan mä. Aina tykänny lapsista. ;)
Mulla tulee mieleen, että tää kuvio on pyöritetty ennenkin, nyt on vaan roolit vaihtuneet. Taisin olla mä, josta ei viimes ottanut selvää.

No ootellaan nyt vaan. Lämmin kesä tulossa ja kaikkea. On mulla tätä aikaa, kärsivällisyyttä ei niinkään, mutta välillä päästän höyryt ulos ja oottelen sitten lisää.

Äänestä
  • Voi sinua. Surullista ja samalla niin huvittavaa että tuosta tekstistä luulit mun kiukuttelevan :/

    Kaikkea muuta kuule kuin jotakin kiukuttelua :), mutta onnea sinulle hänen kanssa.Mikään tekstissä ei vaikuttanut tutulta. Mutta nyt sua onnisti -on yksi sekoittaja vähemmän. Ajatteles, jos kaikki mun tekstit olet luullut hänen kirjoittamiksi. On tää niin hauska maailma. Tarinatupa.

    Ei, oikeasti toivon sinulle parempaa tulevaisuutta ja sitä että olet onnellinen :)

    Hyvää kesää.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Voi sinua. Surullista ja samalla niin huvittavaa että tuosta tekstistä luulit mun kiukuttelevan :/

    Kaikkea muuta kuule kuin jotakin kiukuttelua :), mutta onnea sinulle hänen kanssa.Mikään tekstissä ei vaikuttanut tutulta. Mutta nyt sua onnisti -on yksi sekoittaja vähemmän. Ajatteles, jos kaikki mun tekstit olet luullut hänen kirjoittamiksi. On tää niin hauska maailma. Tarinatupa.

    Ei, oikeasti toivon sinulle parempaa tulevaisuutta ja sitä että olet onnellinen :)

    Hyvää kesää.

    kiitos vaan, mut pelkkä onni ei takuulla riitä nyt alkuunkaan. Tähän tarvii vähintään jäärän luonteen, kuokkaa ja lapiota ja ruista ranteeseen, ja hartiavoimin töitä et pääsen läpi harmaan kiven tän tapauksen kans. Verta ja hikeä, toivottavasti isommilta kyyneliltä säästyy, mutta sitä ei voi tietää. Tai toisinaan silkkihansikkaita ja siinähän se taito onkin tietää tarvisiko lapion vai silkkihanskan käteen kun alkaa käsitellä tätä mun ihmistä

    Äänestä

  • ei mene niin kirjoitti:

    :)

    Äänestä

tekisitte näin...siis aloittajalle tämä:.

Miksi ihmeessä olet päästänyt tilanteen menemään tuohon jamaan? Tulee väkisinkin mieleen että kumpikin osapuoli on teistä katkerana ja haluaisi oikeasti selvittää asiat, mutta kumpikaan ei tiedä että mitä toinen ajattelee tuon katkeruuden lisäksi. Tuskimpa teillä olisi muuten katkeruutta jos ei olisi jotain muitakin tunteita tauastalla mistä tuo kaikki kumpuaa ulos? Mitäpä jos yrittäisitte kasvotusten selvittää nuo asiat niin kummankin olisi helpompi kertoa omat asiansa ja näkemyksensä ja voisitte molemmat antaa toisillenne anteeksi ne tyhmät sanat ja hölmöt teot.

Tänne sivustolle kirjoittaminen on ensimmäinen askel, mutta se todellinen askel tapahtuu vasta sitten kun sovitte että näette ja juttelette ne asiat selviksi.

Sitä ei tiedä mitä käy, mutta sen jälkeen ei luulisi että kumpikaan olisi katkera...ei tilanne voi tosta enää pahentua, eli ainut suunta on ylöspäin. =)

Äänestä
  • Kaunis ajatus, kaunis maailma ja ihmisillä hyvä tahto :) Juuri näin.

    Miksi nyt yleensä mitään pitikään koskaan tapahtua?

    Kesäkuu onkin tuossa oven takana kolkuttelemassa, lämmin kesäyö ihanine tuoksuineen sekä raikas kesäaamu kasteineen.

    Joku oli linkittänyt laulun, jonka lauloin lapsena koulussa laulukokeessa erinomaisin arvosanoin vielä :)) -olinkin täysin unohtanut. Kiitos, se on kaunis ja koskettava.

    Äänestä

  • Kaikennäköstä tänne kirjotellaan ja on ehdotuksia monenlaisia.
    Mietin vaan, että eikö me molemmat todellisuudessa jo olla päästetty irti?
    Sinä ensin, ja minä sitten perässä.
    Että mitä ihmettä sitä tänne enää rustataan?
    Vai menikö se niin, että sinä päästit menemään ja sitten kun minä päästin
    menemään, niin sinä halusitkin takas ja sitten kun minä taas haluan takas viimestään seuraavassa elämässä, niin sinä taas juokset karkuun.... :)
    Se on vähän niin kuin samannapaiset magneetit, jotka rupeaa hylkimään,
    kun tulee liian lähelle :) ja kuitenkin vetää puoleensa, kun liikaa etääntyy.

    Mutta ettei taas menisi pelleilyksi (kun se niin helposti siihen menee, kun
    se pelleily on niin paljon helpompaa kuin vaikeiden asioiden käsittely), niin päästänkö nyt irti? Kun viimeksi lähdin, aloitin yhden matkan, ja luovuin yhteisestä matkasta. Haluaisin, että lähdet samanlaiselle matkalle ja löydät niitä samanlaisia ihmeitä, joista tulee uusi elämän tarkoitus. Mutta en usko, että voin lähteä sille matkalle enää mukaan. En tiedä miksi meidän kohtalomme näyttää aina olevan toisistamme luopuminen. Olemme silti aina yhdessä ja tarvittaessa tulen luoksesi. Olen nyt kulkenut kanssasi tähän asti, mutta en voi enää jatkaa (I would only be in your way..). Tiedän, että löydät tiesi, jos haluat. Älä anna muiden johdattaa sinua harhaan (täällä tai muualla).

    Äänestä

  • uudelle matkalle kirjoitti:

    Kaikennäköstä tänne kirjotellaan ja on ehdotuksia monenlaisia.

    No jäähyväisilta tämä on. Mun kirjoittelut on tässä nyt. Ei näitä jaksa enkä halua lukea enää täältä vastaavia irtipäästämistekstejä, luoksetulemis viestejä kohtaloista. Kuka se sinäkin luulet olevasi kun tuntematonta käyt neuvomaan niin kaunis kuin ajatus onkin mutta hukkaan se menee kutenkin. Hmm, vaikutan vahvalta....vaikka tiedän että tämä tulee olemaan hyvin vaikeaa nyt.- katsoa elämää kokonaan ilman näitä. Kuten joku sanoi täällä joskus, niin nää tulee oudon tärkeäksi tässä ajan saatossa -henkilöt ajatuksineen ja murheineen...

    Hämmäsyttävän moni omii tämän itselleen. Halutessani voisin laittaa tarkkoja tunnisteita, mutta sitten teiltä menisi se pienikin toivo jostakin pois -miten jaloa vai onko sittenkään ? Helppo kirjoittaa, kun on itse nyt niin työstänyt tän lopetuksen.

    No kiitos kuitenkin hyvästä kirjoituksesta ja anteeksi tämä vastaus.

    Äänestä

  • uudelle matkalle kirjoitti:

    Kaikennäköstä tänne kirjotellaan ja on ehdotuksia monenlaisia.
    Mietin vaan, että eikö me molemmat todellisuudessa jo olla päästetty irti?
    Sinä ensin, ja minä sitten perässä.
    Että mitä ihmettä sitä tänne enää rustataan?
    Vai menikö se niin, että sinä päästit menemään ja sitten kun minä päästin
    menemään, niin sinä halusitkin takas ja sitten kun minä taas haluan takas viimestään seuraavassa elämässä, niin sinä taas juokset karkuun.... :)
    Se on vähän niin kuin samannapaiset magneetit, jotka rupeaa hylkimään,
    kun tulee liian lähelle :) ja kuitenkin vetää puoleensa, kun liikaa etääntyy.

    Mutta ettei taas menisi pelleilyksi (kun se niin helposti siihen menee, kun
    se pelleily on niin paljon helpompaa kuin vaikeiden asioiden käsittely), niin päästänkö nyt irti? Kun viimeksi lähdin, aloitin yhden matkan, ja luovuin yhteisestä matkasta. Haluaisin, että lähdet samanlaiselle matkalle ja löydät niitä samanlaisia ihmeitä, joista tulee uusi elämän tarkoitus. Mutta en usko, että voin lähteä sille matkalle enää mukaan. En tiedä miksi meidän kohtalomme näyttää aina olevan toisistamme luopuminen. Olemme silti aina yhdessä ja tarvittaessa tulen luoksesi. Olen nyt kulkenut kanssasi tähän asti, mutta en voi enää jatkaa (I would only be in your way..). Tiedän, että löydät tiesi, jos haluat. Älä anna muiden johdattaa sinua harhaan (täällä tai muualla).

    ..tässä mitään uusia matkoja aloiteta, entinenkin vasta nousukiidossa. vaikka vähän köhiikin moottori prkl

    Keksin hyvän selityksen vetovoimalle = järki ja hyöty
    ja hylkimisvoima = tunteet

    Kukin päättää itse luopumisistaan, kuten ed. on tehnyt ja sitä on kunnioitettava

    Onnea matkaan

    Äänestä

En ymmärrä miten tuosta voi edes yrittää tajuta mitään. Tieto, mikä kouristaa sielua... en tajua. Onko se taas "tieto", mikä ei edes ole tieto, vaan oma erikoinen tulkinta. Luultavasti taas sellainen. Tai mistä minä tiedän mikä kenenkin sielua kouristaa. Voihan se olla jokin sanottu asia, mutta erikoisella tavalla? Suoraan ne on sanottu eikä erikoisesti. Voi olla, että tiedän mitä olet kuvitellut, mutta en koe tarvetta vuodattaa tähän asioiden todellisia laitoja. Kuvittelet mitä tahdot. Niitähän aina etsit, sielua kouristavia kuvitelmia. Helpompi kai niin. Voin kertoa, että ei ne vähän ajan päästä enää kourista millään tavoin ja sitten on vapaa. Ja jos uskoo kuvitelmiinsa vankkumattomasti, niin ehkä se on yhtä hyvä kuin todellisuus.

Vaikkakin ehkä toivoisi, että kuvitelmaihmiset olisivat jo oppineet, että hajoilu tapahtuisi sitten aikanaan todellisuudesta, ei kuvitelmista. Samojen käyttäytymisten toistaminen ei ole muiden ystävyyden arvostamista. Välittäminen/välittömyys on jokaisella tökkimisellä kauemmaksi työnnetty. Ei ikuisesti pysty sitä, että pitää aina tajuta onko toisella huono olo ja mitä tapahtuu, ehtiä hätiin, kun ei oikeasti edes tunne. Se on jonkun muun tehtävä, ei minun enää. Liikaa vastuuta ei voi ystävälle kaataa. Elämät muuttuu ja erkanee toisistaan, on muita asioita ja ihmisiä. Ei edes osaa olla koko ajan läsnä ja ymmärtää. Hajoilusta voi toinen itse kertoa eikä toistaa samoja vanhoja käyttäytymisiään. Toki ne ovat helppoja, mutta kasvamista saa odottaa tapahtuneen. Katkeruudessa ja kiukussa ei ole mitään pahaa, mutta se näkyy läpi jos toimii oman pelkonsa armoilla. Ei sitä saa puettua jäähyväisviestiksi, vaikka sen sellaiseksi tarkottaisikin. Siksi vastaus viestiisi pitää olla, että anteeksi että sain sinut luulemaan sellaista, mikä sielussasi kipristeli. Muiden kanssa yritä muistaa, että pelot pitää kohdata. Jos ne ei olisikaan oikeita.

Mikään ei muutu... en ymmärrä minkä pitäisi muuttua, kun kelloja ei voi taaksepäin kääntää. Sitä mitä silloin halusin ei ole enää muutamaan vuoteen ollut olemassa todellisuudessa, niin se halukin on kuollut. Kompromissihalut eivät ole koskaan pysyneet mulla hengissä, joten en turhaan edes yritä puhaltaa happea siihen, kipinät sammuu ajallaan. Silloin se oli todellista ja silloin halusin vain sut. Lähelle, vierelle, ikuisesti.

Silloin suutuin tuollaisesta, en enää. Mun päässäni olet mennyt jo aikoja sitten en välitä vaikka menet uudelleen. Jomman kumman se kai on tehtävä. Älä itke enää tämän vuoksi, kun en voi lohduttaa, joskus voi tuntua irti revityltä mutta kyllä me molemmat se kestetään. Ei se enää olisi sellaista mitä ennen. Voi hyvin ja muista hymyillä myös sisälläsi.

Äänestä

Ei ole koskaan mitään ollutkaan, joten ei ole mitään mikä voisi loppua, joten miksi jäähyväisiä kirjoitella?

Äänestä

Minäkin kaipaan sinua. Yritin selittää, mutta et halunnut kuulla. En voi muuta kuin kertoa totuuden. Koskaan en sinua halunnut satuttaa, enkä koskaan sinun luottamustasi menettää.. asiat vaan menivät ihan väärin, vaikka mitään pahaa ei oikeasti edes tapahtunut.
Minä rimpuilen sinusta irti, yritän tosissani, se on vaikeaa. Olet mielessä joka ilta viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä. Odotan että tulee päivä jolloin et ole kipuna ja ikävänä rinnassa jokahetki.. se päivä tulee, tiedän sen. On vain niin surullista että jonkin kauniin piti särkyä ilman oikeaa syytä.

Äänestä
  • Aloitus ei ollut multa.

    Äänestä

  • tuntemattomalle kirjoittajalle ei voi selittää mitään, siitä ei ole mitään hyötyä.
    Hyötyä on vasta sitten kun puhuu ja selittää oikealle ihmiselle.
    Miten te ette ymmärrä että tämä on juuri se tapa millä te menetätte sen luottamuksen ?

    Äänestä

  • jos sitä ei itse särje.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kesäkuussa. kirjoitti:

kirjoittaa jotain jäähyväistekstiä hänelle tänne, mutta en pysty. Kaunista? Vaikka kuinka paljon, mutta samalla tuska ja kiukku repivät sisintä niin kovin, että se muuttuu pian katkeraksi vuodatukseksi.

Mitä sinä halusit ja ennenkaikkea Miksi sitten tämä kaikki? Ajatuskin kaikesta niin itken mutta en tiedä onko se enemmänkin kaipuuta vai mitä tämän on? Joku valtava halu uskoa siihen että se oli kuitenkin totta -siis se ihana tunne ja tämä ikävä mikä vieläkin vaivaa. Sinulla on erikoinen tapa solmia ystävyyssuhteita -olen pahoillani että en osannut varautua sellaiseen.

No siinähän se taas tulikin -katkeruus...Miksi annoit minun tietävän varsin erikoisella tavalla jotain sellaista elämästäsi, että tieto siitä lähes kouristaa sieluani -se on totta tuo tunne.

No, kaikki on kuitenklin jo niin mennyttä kuin voi olla. Ei tämä tule koskaan muuttumaan., Toisinaan olen varma siitä että pystyisin jopa kohtaamaan sinut, mutta mielikuvani sun olemuksesta saa minut vetäytymään kuoreeni, pienikin häivähdys ikävistä muistoista kuuluu siihen sarjaan, joka dissataan tehokkaasti ei tapahtuneisiin asioihin vaikka samalla haluan saada selitettyä sinulle kaikkea. Sitä kiitosta ja kaikkea.

Tämä on turhaa. Minä en edes merkinnyt sinulle mitään -en vain ollut sopiva vastaamaan haasteeseen jonka tulkitsin väärin ja tai jotakin. En tiedä , aivan turhaa mutta nämä ovatkin nää lopulliset sanani tänne.

Nyt saa riittää. Minä en vihaa sinua, minä kaipaan sinua, mutta se ihan kauniilla tavalla ajateltuna --> ihminen oikeassa paikassa silloin.... Eikö ole sekavaa. Ei kai siinä mitään pahaa ole. Toivottavasti. Mutta mikään ei koskaan muutu ja nämäkin jo miljoonaan kertaan kaluttu -samat lauseet, korutonta tyhjää riviä. Pakko mennä nyt -joskus suutuit tälläisestä... vai olitko se sinä? Jos olit niin anna anteeksi.

Ei mitään kappaleita.

Elämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu