maali?

Olen maalaamassa /hiomassa Meriläinen puuvenettä joka on kuidutettu.
Vene tulee ihan järviveteen sisävesille.
Mikä maali olisi paras siihen vetää? Onko joku maali millä olisi jopa vuodon tukkivia ominaisuuksia?? Puhun siis ihan tihkuvuodosta:)
Etenkin köliraudan ja kölin välissä on pieni vuoto yhdessä kohtaa.
Olisin kiitollinen vinkeistä parhaaseen ratkaisuun.
4207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Punamulta

Äänestä

Laita ensin epoksi primeri vesilinjan alapuolelle (ei pakollinen mutta suositeltava). Sitten päälle venemaalia esim. topcoat.
T: www.veneenrakentaja.fi

Äänestä

Viime vuonna hioin ensin vanhat pois. Kävin Biltemassa ja täytin kolot ja naarmut pohjasta Epokaitäytteella. (hyvä levittää ja helppo hioa)

Sitten vedin muutaman kerran Epoksipohjamaalin pohjaan, Topcoatin
ylös asti. ( Kaikki mohairtelalla)

Pohjaan vielä myrkky pariin kertaa.

Voin lämpimästi suositella sillä tulos oli hiton hyvä ja kustannukset n.100 - 120€ tarvikkeineen.

Nyt tänne palstalle tulee tietysti Hemppelin ja muiden maalien vannoutuneita kannattajia mutta pääasia on se että itse olen tyytyväinen tulokseen enkä viitsi pelkästään "merkistä maksaa".

Äänestä

jasssssoooo Wickström, Jarmo S....nen, Asko Raisiosta ja Se moottorimies tässä taas keskustelee, mutta minua ei hämätä. Te olette satuolentoja1

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meriläiseni kirjoitti:

Olen maalaamassa /hiomassa Meriläinen puuvenettä joka on kuidutettu.
Vene tulee ihan järviveteen sisävesille.
Mikä maali olisi paras siihen vetää? Onko joku maali millä olisi jopa vuodon tukkivia ominaisuuksia?? Puhun siis ihan tihkuvuodosta:)
Etenkin köliraudan ja kölin välissä on pieni vuoto yhdessä kohtaa.
Olisin kiitollinen vinkeistä parhaaseen ratkaisuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu