Moneen vuoteen olen ajatellut ettei ole mitään tavaraa, mitä himoitsisin, tai mikä erityisesti haluaisin.
Onko muilla ajatuksissa mitään tavaraa, minkä haluaisi, mutta mitä ei jostakin syystä ole mahdollista saada, tai mitä ei raaski kuitenkaan hankkia?
"Materialisti"
52
346
Vastaukset
- stickme
Onhan sellasii.
N eolis ihan käyttökamppeita.
Mut mun pitää luultavasti jakaa ne unelmat yhden muun kans, jotta ne olisi mahdollisia ;)
Kyllä mä luulen että monella on unelmia jotka ei ole koskaan mahdollisia, mut unelmia pitää silti olla? Kyllähän sitä aina kaikenlaista haluaa. Katselen joskus tavaroita ja teen näyteikkunaostoksia mutta vanhemmuuten en anna haluilleni valtaa kuten joskus nuorempana.
Mielestäni minulla on kaikki elämiseen tarpeellinen, jos joku hajoaa, on sitten uusittava. Äsken hajosi 2 v vanha telkku, onneksi myyjän vastuu korjasi sen takuuseen vaikka kuukausi oli jo kulunut.
Tiskikonetta minulla ei ole ja olen jakanut pois suuren osan aikoinani tarvitsemista keittiövempaimista. Kuitenkin on yksi asia jota ilman en pärjää ja se on pyykkikone.Muuttuneet tarpeet.
Nuorena oli paljonkin puutteita ja myös tavoittamattomiksi koettuja haaveita.
Nyt kun varsinaisia esteitä ei ole niin ne eivät enää tunnukaan hankkimisen arvoisilta.
Ainahan voisi keksiä niin paljon etteivät resurssit riitä mutta todellisten tavoitteiden piirissä ei ole mitään saavuttamatonta.- Rattus sp.
On minulla tavoitteita, mutta ne ovat saavutettavia. Ei mitään niin kallista, jotta en voisi tietyllä aikavälillä suoda itselleni. Olen huomannut, että parasta on kaikenlaisten taitojen kartuttaminen. Ne ovat tärkeämpiä kuin mitkään tavarat. Nyt kaipaisin kylläkin varalihaksia ja lisävoimia.. Metsätyöt ja purjehdus eivät sovi keskenään. Olen koko ajan maitohapoilla.. Ehkä tuo on se mahdoton toive tai haave?
- stickme
Levätäkin pitää, aina välillä?
Jottei ole niin hapoilla... - Rattus sp.
stickme kirjoitti:
Levätäkin pitää, aina välillä?
Jottei ole niin hapoilla...Aikataulut laittavat rajat. Ensi viikolla olisi tarkoitus saada metsätyöt päätökseen. Luultavasti sen jälkeen varaan ajan hierojalle. Kävin muuten ostamassa pullon Fresitaa metsätöiden loppumisen juhlistamiseksi. Eli loppu kyllä häämöttää tuossa urakassa..
No molempia olen minäkin tehnyt. Nyt olen lähdössä pihatöihin, eikä mitään nurmikonleikkaamista vaan ihan muuta jota asunnon omistaja ei itse ehdi tehdä. No tuosta purjehduksesta voin sanoa, ettei se ollut kovinkaan raskasta, riippuu paljon veneestä. Hermo vain meinasi pettää useammankin kerran.
Halkojen hakkaaminen on ollut joskus ihan mielipuuhaa, siinä rentoutuu kuten (hassu vertaus, imuroinnissa et kuule mitä joku sanoo). Nyt ei ole mahdollisuutta kumpaankaan. Aikansa kutakin...- Rattus sp.
Huomasin, että kaikesta huolimatta olin liian vähällä vaatetuksella liikkeellä ja yhdeksän tuntia putkeen ilman lepoa yöpurjehdusta oli ensimmäinen rupeama. Jossakin vaiheessa todellakin olin niin horkassa, että vihloi mm. poikittaisia vatsalihaksia ja muutaman tunnin aamu-unen jälkeen kumpikin sisäreisi kramppasi samanaikaisesti, kun yritin ylös. Jonkun verran jouduin myös laittamaan jaloilla vastaan, etten olisi heittelehtinyt holtittomasti istumalaatikossa. Kaikesta huolimatta oli kokemus ja olo helpottuu, kun varustautuu paremmin.
Luulen, että ongelmana on lähinnä se, että kumpikin on liian yksipuolista liikuntaa. Toisaalta tällä hetkellä ei ole voimia ja aikaa tehdä muuta kuin metsätöitä. Olen luvannut lähteä aidanpystytystalkoihin saareen eli rupeamaa riittää :).
- lejanna
Kauan ja hartaasti mietin, mitä rahalla saatavaa himoitsisin, päädyin, etteipä tule mieleen.
Niitä tärkeimpiä kun ei rahalla saa, senhän meistä jokainen tietää.
Toisaalta, olen sitä pientä mieltä, ettei kaikkea haluamaansa kannata hankkiakaan, koska unelma on usein paras. Toteutuessaan voi olla suuri pettymys.
Olen itara ja tuhlari. Kerranhan täällä eletään, jos jotain oikein mieli tekee, ostan, budjetin puitteissa tietenkin.
. Mitään tavaraa himoitse. Jos jotain haluan, se tavara on vain väline haluamani asian toteuttamiseen.
Joskus tuntuu, että jotkut himoitsevat nimenomaan sitä tavaraa. Esim. viime vuosien, tai vuosikymmenten huima kehitys kaikenlaisessa viihde-elektroniikassa saa toisinaan siltä tuntumaan, että halutaan uutta tavaraa tavaran vuoksi, niiden nippeleiden ja näppeleiden kanssa on niin kiva touhuta. Ominaisuuksia on vaikka kuin, vaan mihin niitä tarvitsisi.
Sama koskee autoja. Kaikenmaailman ESP:t ja ASR:t, DSG:t ym. Riittää kun autossa on hyvät ajo-ominaisuudet ja matkustusmukavuus. Ja ilmastointi;)
No, myönnettäköön, että ajatuksissa on ollut tavaraa, minkä haluaisi, mutta ei ole raaskinut (ei ole ollut varaa) hankkia. Tyydyin sitten vähän vaatimattomampaan ja ostaa täräytin puutarhajyrsimen. Sen verran koville otti tuo kasvimaan kääntäminen, että sai olla viimeinen kerta, lapiolla. Ja nurmikkoakin kun pitäisi vähän uusia.Minä yritän nyt päästä autosta eroon ja ehkä kaikesta muustakin, mikä rasittaa millään tavalla. Ei jaksa oikein kun ei mikään toimi toivotulla tavalla. Olin laittamassa kännyköitäkin poikki, mutta ei tarvitsekkaan kiirehtiä, kun kaikki häiriköt ovat lopettaneet ainakin vähäksi aikaa tyhjänpäiväiset soittelut ja kyselyt.
Joskus olen himoinnut muuten Lapponia Jewelryn kultaista miesten rannekelloa. Oli muistaakseni siihen aikaan kyseisellä kellolla hintaa 20 000mk.
Nyt ei sellaisia tule himoittua. Ehkä jokin kiva omakotitalo Kamloopista voisi olla sellainen haave. Tiedä sitten saavutanko sen haaveen, vai kuolenko tänne surun murtamana ja onnettoman elämän eläneenä.
- Mammona ei kiinnosta
Ainakin jokaisella on omat elämät ja vaatimustasot. Rahaa jos on. Meitä on niin moneksi, ainakin tässä iässä. En tarvitse paljon kuin vaan löytyisi hyvää elämänkumppania, sehän on haaveeni.
- keinot on käytössä'
Eläköityvänä ajattelen etten todellakaan myy omaisuuttani siksi että saisin kenties kunnallsta hoitoa jos pahasti sairastuisin. Olen maksanut ihan riittävästi veroa kaikesta joten maksakoon nyt nuoremmat minun elämästäni ja hyvinvoinnistani.
Siirtelen asianajajan kautta varallisuuteni niin että tulen saamaan jopa asuntotukea kun vaihdan kotia pienempään :)) Jo parivuotta on siirrelty, minun omaisuuttani ei mene vrotukseen! Ihan kiitettävästi olen jo maksanut.
Vain ainoakaiseni hyötyy minusta, ei tämä velkainen valtio.
Hyysätkööt vain näitä maahantulijoita, minulle riitti jo ajat sitten ja tiedän mistä puhun. - Heikunkeikku
Huomenta aurinkoisesta Vaasasta.
Jaa, että tuommonen aloitus ihan ekana.
Noh, jos minulla olis rutosti rahhhHHHhhaa, niin johan pistäisin niitä menemähän.
Hemmottelisin ittiäni enemmän, kuin älyttömästi.
Ihan ekaksi ostaisin ison kylpyammeen ja kylpyhuoneen pistäisin muutenkin uusiksi. Sielä se kylpyamme köllisi parhaalla paikalla. Ammeen vieressä olis taso, johon vois laittaa juotavaa ja viinirypäleitä, joita vois pudotella suuhunsa tai jos olis joku mukava tyyppi, niin se vois niitä pudotella apposen ammolla olemvaan suuhuni:)
Erikoisvalot eri tunnelmiin. Joo ja katon rajas kaiuttimet, josta tulis hyvää musiikkia.
Olishan se mukavaa jos takapuolen alla olis semmonen auto, jolla tekis mieli oikein Etsiä maantien klumppuja ja koloja ja asfaltin kröpeliäisyyksiä. Siinä minä vaan ajelisin kuoppien päältä ja auton jousitukset pitäisivät huolen, että takapuolessani olisi tunne, kuin pehmoisessa pumpulissa ajelisin.
Nykyisellä autolla joudun kiertämään kaikki kuopat, ettei pellit putua maantielle:)
Voi hyvänen aika sentään, nyt kun aloin oikein mietiskelemään, niin keksisin NIIIIIN paljon kaikkea kivaa, josta mielistyisin, että tämän palstan tila loppuis kesken, jos kaiken kirjoittaisin.
Yhen pistän vielä tulemaan. Uima-allas olis kans kiva. Eikä mikään pieni käppänä, vaan kunnon kokoonen. Olis ihanaa mennä joka päivä uimaan.
Niin, että tämmöstä. Oonkos minä nyt kauhia materialisti, pisti miettimään.
Meinasin jo pistää loppupisteen, mut sit muistin Veneen. Kuinkahan mä nyt sen unohdin. Joo, voisin myydä oman veneen ja ostaa uuden ja komian.Aurinkoista täällä etelässäkin, ja hemmetin lämmintä. Ilmastointi autossa ihan mukava varuste.
Et sunkan ole materialisti, olet vain mukavuudenhaluinen;) Mukavuudenhaluinen on meikäläinenkin ja siksi ajankin Citroenilla töihin ja maalikylään. Siitä ei putoa ne pellitkään, vaikkei kovin uusi olekkaan.
Vene on tietysti tärkeä. Se oli siinä ja siinä, ettei meidänkin pihalla keväällä ollut vene tarpeen.
Neuvoisin kuitenkin pureskelemaan ja nielemään ne viinirypäleet sitä mukaa kuin niitä joku sinne suuhusi pudottelee. Ei näin
http://www.youtube.com/watch?v=MdqTKOg-238&feature=related- Heikunkeikku
mies-vm56 kirjoitti:
Aurinkoista täällä etelässäkin, ja hemmetin lämmintä. Ilmastointi autossa ihan mukava varuste.
Et sunkan ole materialisti, olet vain mukavuudenhaluinen;) Mukavuudenhaluinen on meikäläinenkin ja siksi ajankin Citroenilla töihin ja maalikylään. Siitä ei putoa ne pellitkään, vaikkei kovin uusi olekkaan.
Vene on tietysti tärkeä. Se oli siinä ja siinä, ettei meidänkin pihalla keväällä ollut vene tarpeen.
Neuvoisin kuitenkin pureskelemaan ja nielemään ne viinirypäleet sitä mukaa kuin niitä joku sinne suuhusi pudottelee. Ei näin
http://www.youtube.com/watch?v=MdqTKOg-238&feature=relatedHeps kukkuu edelleen aurinkoisesta Vaasasta. Hemmetin lämmintä täällä ei ole, johtuen tuosta ikävästä tuulesta, mutta ei nyt kylymäkään ole.
Heh heh ja hee, mistäs tulit löytäneeksikään noin huvittavan viinirypäleitten syöntioperaation. Ihan rupes häjyä tekemään, kun suuonkalo oli niin täynnänsä viinirypäleitä. Ihan yksitellen söisin, jos joku niitä suuhun pudottelisi.
Yritän nyt selvitä tuolla vanhalla autolla jonkin aikaa, kuoppia väistellen. Hansikaslokerossa on isoo pakettiteippirulla varaksi, jos johonkin kuoppaan pahasti töksähyttäisin ja pellinpala tielle putoaisi, niin olis ensiapu lähellä:)
- Teemuna
Tavaraa, hmm. No isompi tai varustellumpi asuntoauto tulee ehkä hankittavaksi parin vuoden sisällä. Muuten olen realisti haaveissani ja himoissani enkä pähkäile sellaista mihin rahkeeni eivät riitä.
- Teemuna
firefox58 kirjoitti:
No kukapa sitä niin tekisi, paitsi henkilö joka ei elä todellisuudessa, vain haaveissa.
Tarkoitatko naaraksia noin yleensä. Dee dee.
Kuulehan kun "opetan" Sinua. Älä saa Keisarin Morsianta sänkyysi tai vahingossa juo Viisasten teetä, muista puhumattakaan. Minusta on käsittämätöntä jollei pysty elämään todellisuudessa ja sellainen mieli ei ole terve.
No kuten tuolla sanoin aiemmin, haluan aina ja kakenlaista mutta puuttuu se Jackpot...enkä ole terve:))Siis joo!! Sellainen ompelukone, joka tekee ihan mitä vaan: esimerkiksi aplikoi erilaisia vapaamuotoisia kuvioita kankaaseen. No, ehken mä kuitenkaan tarvitse sitä, onhan mulla omiin tarpeisiin 2 riittävän hyvää ompelukonetta ja yks 4-lanka saumuri.
Toinen kiinnostava juttu oli robottipölynimuri ja robottiruohonleikkuri, mutta niiden toimintaa varten pitäis tehdä joitain järjestelyjä. Hyvän robottipölynimurin mä kyllä vielä hommaan, kunhan niiden kehittelykulut on maksettu, ja ostohinnassa maksetaan enää lähinnä valmistuskuluja.Tekee ihan mitä vaan? Oliskohan niitä semmosia koneita, jotka rapsuttelisi ja hioisi nuo ikkunoiden karmit ja pokat. Sellaisen haluaisin. Vaikka remonttihommelit onkin ihan kivoja, nuo maalauksen pohjatyöt ei ole.
Mutta jos kestän sen ikkunoiden pölyävän hankauksen, kestän kyllä imuroinninkin, omatoimisesti, ilman robotteja. Ainakin omassa huushollissa on niin paljon kaikenmaailman pieniä kolosia, joihin sillä robotilla ei ole mitään asiaa.mies-vm56 kirjoitti:
Tekee ihan mitä vaan? Oliskohan niitä semmosia koneita, jotka rapsuttelisi ja hioisi nuo ikkunoiden karmit ja pokat. Sellaisen haluaisin. Vaikka remonttihommelit onkin ihan kivoja, nuo maalauksen pohjatyöt ei ole.
Mutta jos kestän sen ikkunoiden pölyävän hankauksen, kestän kyllä imuroinninkin, omatoimisesti, ilman robotteja. Ainakin omassa huushollissa on niin paljon kaikenmaailman pieniä kolosia, joihin sillä robotilla ei ole mitään asiaa.Mä olen jo pidemmän aikaa harkinnut kaikkien huonekalujen ripustamista ketjuilla kattoon, konsoleilla seiniin jne. Kyllä mä vielä joskus laitan ainakin yhden huoneen sellaseks, että lattian pinnalla ei ole mitään. Sitten robotille olis käyttöä.
sedna2003 kirjoitti:
Mä olen jo pidemmän aikaa harkinnut kaikkien huonekalujen ripustamista ketjuilla kattoon, konsoleilla seiniin jne. Kyllä mä vielä joskus laitan ainakin yhden huoneen sellaseks, että lattian pinnalla ei ole mitään. Sitten robotille olis käyttöä.
Siinähän sitä olisikin ideaa. Kyllä se helpottuisi siivous ihan perinteistäkin imuria käyttäen.
Tässä meikäläisen olohuoneen täysrempassakin olisi hienoa, jos kaikki työkalut ja tarvikkeet vain roikkuisivat ilmassa. Teki mitä hyvään, niin aina tulee pölyä ja roskaa ja joka työrupeaman päätteeksi pitäisi imuroida, ettei moska leviäisi muualle. Mutta kun se on niin hankalaa kun lattia on täynnä kaikenlaista tarvittavaa. Sata metriä ketjua ja robotti-imuri.
- RIMMIR
On on ja on ollut jo vuosikausia. Ensin ei ollut varaa ja nyt kun on siihen säästäny niin ei raskikkaan ostaa. Saituus päässyt vallalle
Niin että mitäkö on mielessä. No sellainen mahtava, tyylikäs kaunislijainen Bang Olufsen stereo.
Kun katselee tätä sisustusta niin eihän tänne sellainen ihanuus käykään, pitäisi ostaa aivan erilaiset huonekalutkin.... - tanj a
Sellainen klassinen, pitkän mallinen öljykangastakki. Se puuttuu!
Minä kanssa joskus ihastuin öljykangastakkiin. Oli vaan päässyt unohtumaan. Hyvä kun mainitsit, sillä täytyy ostaa sellainen syksyksi.
Siis tuon tapainen, mutta eri valmistajan. Tuo ei ole aivan niin upea, minkä näin kerran ollessani yhden kaverin kanssa kuvauskeikalla.
http://www.grube.fi/files//11/images/products/787_Takki.jpg
Himoitsen timantteja! Tiedän etten voi saada, mutta aina kun kuljen näyteikkunoiden ohi ja näen koruja, timanttisia, niin haluaisin suurimman ja kalleimman. Ei minulla oikeasti edes olisi käyttöä niille, missä niitä pitäisin edes. Niin kauniina ja houkuttelevina ovat näyteikkunassa ja tiedän että jos minulla olisi paljon rahaa niin menisin ja ostaisin :)
Ehdotelma.
Määritä haluamasi koru!
Rajaa siihen haluamasi kivi!
Päätä haluatko kiven ( -t ) vain korua varten vai onko sijoitus ajatuksena tärkeämpi.
Ensin mainitussa tapauksessa voit tinkiä kiven puhtaudessa mutta et kovin paljoa värissä.
Pyydä nähtäväksi rajauksesi puitteisiin, koko, laatu, sopivia kiviä pari, kolme kappaletta!
Valitse kivi ja teetä koru tai istututa kivi valitsemaasi valmiiseen, kivettömään koruun.
Pääset paljon halvemmalla kuin ostamalla valmiin korun.laiska-lasse kirjoitti:
Ehdotelma.
Määritä haluamasi koru!
Rajaa siihen haluamasi kivi!
Päätä haluatko kiven ( -t ) vain korua varten vai onko sijoitus ajatuksena tärkeämpi.
Ensin mainitussa tapauksessa voit tinkiä kiven puhtaudessa mutta et kovin paljoa värissä.
Pyydä nähtäväksi rajauksesi puitteisiin, koko, laatu, sopivia kiviä pari, kolme kappaletta!
Valitse kivi ja teetä koru tai istututa kivi valitsemaasi valmiiseen, kivettömään koruun.
Pääset paljon halvemmalla kuin ostamalla valmiin korun.Lisäys.
Kun toteutat unelmasi niin uhkana on että käy kuten meille.
Teetät näköiskappaleet zirkoneista ja aidot ovat pankin tallelokerossa.
Siis, turhaa kaikki!- lejanna
Kyll' miekin, jos et muille kerro, himoitsen dimangeja. Vasta oli myytävänä sormus, jossa oli vaaleanpunainen timantti, muistaakseni hintaan 12 miljoonaa euroa.
Simmottisen haluisin, mutta ihan värittömän, vain kiiltelevän ja säihkyvän.
. laiska-lasse kirjoitti:
Ehdotelma.
Määritä haluamasi koru!
Rajaa siihen haluamasi kivi!
Päätä haluatko kiven ( -t ) vain korua varten vai onko sijoitus ajatuksena tärkeämpi.
Ensin mainitussa tapauksessa voit tinkiä kiven puhtaudessa mutta et kovin paljoa värissä.
Pyydä nähtäväksi rajauksesi puitteisiin, koko, laatu, sopivia kiviä pari, kolme kappaletta!
Valitse kivi ja teetä koru tai istututa kivi valitsemaasi valmiiseen, kivettömään koruun.
Pääset paljon halvemmalla kuin ostamalla valmiin korun.Siis oikeasti ei minkäänlaista saumaa hankkia timanttia vaikka kuinka suunnittelisin. Kyllä kaikki raha menee peruselämiseen; on niin pienet tulot. Nautin kuitenkin ajatuksesta saada se suuri ja hehkuva timantti ja ihailen koruja näyteikkunoissa. Haaveilen vain ja se tuottaa suurta iloa minulle :) Itse asiassa voisin olla pettynyt jos saisin sen timantin ja näkisin sen luonnossa ja itselläni kun ei olisi pukua jonka kanssa sitä pitää. En siis jatka mielikuvia pidemmälle koska se latistaa mieltäni. Himoitsen siis edelleen ihania timantteja! Unelma elää :)
laiska-lasse kirjoitti:
Lisäys.
Kun toteutat unelmasi niin uhkana on että käy kuten meille.
Teetät näköiskappaleet zirkoneista ja aidot ovat pankin tallelokerossa.
Siis, turhaa kaikki!Ne jotka ostelee arvokoruja osaavat vakuuttaa ne. Joistain tunnetuista jalokivistä tehdyistä koruista tehdään jäljennökset riskien minimoimiseksi kun joudutaan esittelemään niitä suurelle yleisölle. Myös vakuutuspetoksia varten tehdään arvokoruista jäljennöksiä.
Kuka aidon arvokorun omistaja viitsisi kantaa jotain rihkamaa. :)Duke.of.America kirjoitti:
Ne jotka ostelee arvokoruja osaavat vakuuttaa ne. Joistain tunnetuista jalokivistä tehdyistä koruista tehdään jäljennökset riskien minimoimiseksi kun joudutaan esittelemään niitä suurelle yleisölle. Myös vakuutuspetoksia varten tehdään arvokoruista jäljennöksiä.
Kuka aidon arvokorun omistaja viitsisi kantaa jotain rihkamaa. :)Ylilyöntejä?
Elisabet Taylor vastaan pieneläkeläinen.
Olosuhteiden pakottamana suhteutan resurssit toteutukseen.
"Tunnettuja" jalokiviä havittelevia lienee maapallolla varsin rajallinen joukko.
Aktiiviaikana vaimolle hankkimani timut ovat vaatimattomia, kooltaan 1 - 0,5 :een karaattiin. Hyvälaatuisia lukuun ottamatta sormusta joka on puhtaudeltaan pikee luokkaa mutta kirkas.
Korut ovat yhden kiven, standardirunkoihin istutettuja paitsi kaulakoru jonka teetin.
Tämä ohuen ketjun varassa killuva edustaa suunnilleen vaimoni vuoden nettoeläkettä joten se kaulassa ei tanssilattialle mennä.
Kivi on puhtaudeltaan ja väriltään zirkonin tasoinen.
Sormuksen kivi alkoi arkikäytössä löystymään ja vaimo haluaa kuitenkin sormustaan pitää joten teetin näköiskappaleen vastaavan kokoisesta zirkonista.
Asiantuntija erottaa sen lähemmässä tarkastelussa zirkonin puhtaudesta mutta se ei meitä haittaa.
Korvikset olisivat turvallisimmat kannettavat mutta tulehdusherkkyys pitää ne lokerossa.
Emme näyttäydy missään korkean tason tilaisuuksissa joten näyttämisen paineita ei ole.
En tiedä missä kulkee arvokorun raja.
Ainoa tilaustyönä teetetty on kaulakillutin joka sekin oli yksinkertaisuudessaan työnä halpa.
Tälläinen tavallinen pulliainen huomaa zirkonin ja timun eron vain keinovalaistuksessa, arsinkin jos valolähteet ovat kirkkaita, pistemäisiä.
Koska nämä vaimoni korut ovat kokonsa puolesta timantteinakin rihkamaa niin niiden zirkonikopioiden käyttökään ei aiheuta vatsanväänteitä.
Ps. Yhdenkään liikkeen ikkunassa en ole nähnyt esillä edes yhden karaatin korua.
Suurimmat ovat olleet 0,5:n luokkaa.
Koon kasvaessa hinta nousee lineaaria jyrkemmin.
Jokaisesta kivestä on gemnologin lukitteluläpy.laiska-lasse kirjoitti:
Ylilyöntejä?

Jokaisesta kivestä on gemnologin lukitteluläpy.Tuntuu vaan aika oudolta teettää kopioita sellaisista koruista, jotka vakuutusyhtiö korvaa jos katoavat tai varastetaan.
- Rattus sp.
Duke.of.America kirjoitti:
Tuntuu vaan aika oudolta teettää kopioita sellaisista koruista, jotka vakuutusyhtiö korvaa jos katoavat tai varastetaan.
Mielenkiintoinen ketjun osa.. Joskus näin jutun televisiossa noista tsaarinaikaisista koruista. Kivet eivät ole laadultaan hyviä ja hinnatkin ovat sen tähden kohtuullisia. Näissä koruissa on kuitenkin menneen ajan tunnelmaa ;).
Omalta kohdalta suosin hopeaa ja lasia, ehkä joissakin tapauksissa kristallia. Seuraavaksi menee kultasepänliikkeeseen pyöreä graniittinen kivi, johon haluan sopivan hopeaketjun. Myös suosimani makeanveden helmet ovat suhteellisen edullisia..
Varmasti arvokorut ovat hyvä sijoituskohde. Jos minulla olisi ylimääräistä rahaa, niin luultavasti sijoittaisin metsämaahan. Kuitenkin sellaiselle etäisyydelle, että pystyisin myös itsenäisesti tekemään jotakin. Hyvinhoidettu metsä näyttää kauniilta ;). - Rattus sp.
Rattus sp. kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketjun osa.. Joskus näin jutun televisiossa noista tsaarinaikaisista koruista. Kivet eivät ole laadultaan hyviä ja hinnatkin ovat sen tähden kohtuullisia. Näissä koruissa on kuitenkin menneen ajan tunnelmaa ;).
Omalta kohdalta suosin hopeaa ja lasia, ehkä joissakin tapauksissa kristallia. Seuraavaksi menee kultasepänliikkeeseen pyöreä graniittinen kivi, johon haluan sopivan hopeaketjun. Myös suosimani makeanveden helmet ovat suhteellisen edullisia..
Varmasti arvokorut ovat hyvä sijoituskohde. Jos minulla olisi ylimääräistä rahaa, niin luultavasti sijoittaisin metsämaahan. Kuitenkin sellaiselle etäisyydelle, että pystyisin myös itsenäisesti tekemään jotakin. Hyvinhoidettu metsä näyttää kauniilta ;).Ja vielä liitteeksi nettikauppa, jossa on laaja valikoima helmikoruja ;). Jos joku muukin innostuisi..
http://www.orchira.co.uk/ Rattus sp. kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketjun osa.. Joskus näin jutun televisiossa noista tsaarinaikaisista koruista. Kivet eivät ole laadultaan hyviä ja hinnatkin ovat sen tähden kohtuullisia. Näissä koruissa on kuitenkin menneen ajan tunnelmaa ;).
Omalta kohdalta suosin hopeaa ja lasia, ehkä joissakin tapauksissa kristallia. Seuraavaksi menee kultasepänliikkeeseen pyöreä graniittinen kivi, johon haluan sopivan hopeaketjun. Myös suosimani makeanveden helmet ovat suhteellisen edullisia..
Varmasti arvokorut ovat hyvä sijoituskohde. Jos minulla olisi ylimääräistä rahaa, niin luultavasti sijoittaisin metsämaahan. Kuitenkin sellaiselle etäisyydelle, että pystyisin myös itsenäisesti tekemään jotakin. Hyvinhoidettu metsä näyttää kauniilta ;).Attn: Rattus sp.
Kauppias jolta ostin somuskiven näytti suurta, venäläistä kiveä jota en olisi timantiksi uskonutkaan.
Väri oli niin harmaa ettei se sopinut mihinkään luokitukseen.
Sen mitä väriltä näki oli niin täynnä suotautumia ettei pahinkaan pikee hyväksyisi sitä raameihinsa.
Kauppias kuitenkin sanoi sen olevan timantin. Uskottava oli.
Ei ollut myynnissä mutta markkinahinta olisi ollut samaa luokkaa kuin painoltaan noin 1/4 pikee laatuisen.
Mexikosta ostin jokunen vuosi sitten raskaan sterling-hopeisen, turkoosiupotteisen kaularötkön sekä saman sarjan rannerenkaan.
Rötkössä on merkinnät ja ovella oli konepistoolipoliisi komposiittikypärässä luotiliiveinen joten luotettavammalta vaikuttavaa kauppaa ei ollut näköpiirissä.
80-luvun alkupuolella, ollessani yritysvierailulla Schwarowskilla Schwa:ssa olisi ollut mahdollisuus ostaa todella halvalla tehtaan myymälästä heidän kristallituotteitaan mutta eipä ollut tolkkua.
Vuosia myöhemmin havahduin niiden hintatasoon meillä.
Olisi kannattanut ostaa reilusti lahjavarastoon.
Kiinasssa helmiviljelmällä oli tarjolla pieniä makeanveden helmiä mutta ne olivat meille täysin tuntemattomia enkä tee umpimähkään pelkän uskon ja tunteen perusteella mitään ratkaisua.
Metsästäkin on kai hiukan huolta mutta ilmeisesti vähemmän kuin joistakin vuokralaisista?- Rattus sp.
laiska-lasse kirjoitti:
Attn: Rattus sp.

Metsästäkin on kai hiukan huolta mutta ilmeisesti vähemmän kuin joistakin vuokralaisista?Ymmärrän, että arvokoruja ostetaan sijoituskohteena. Minulle sopii paremmin jokin muu tapa. Korut pidän koruina. Arvo ei ole tärkeä, vaan tyyli. Muutenkin mukavampi kulkea sen näköisenä, ettei ole mitään varastamisen arvoista. Parempi sulautua matkoillakin massaan. Noista helminauhoista havittelen sellaista, joka on on moninkertainen ja nauhat ovat kierteellä. No, ostan tai en osta. Maailma ei siihe kaadu, mutta purjeveneen puuttumiseen kylläkin :).
Metsässä on paljon muitakin arvoja. Yllättävän rauhoittavaa, vaikka raskasta työtä on metsätyö. Näkee kättensä jäljen, vaikka vaatiikin jatkuvaa hoitoa.
Ja noista kristalleista.. Tiedän, että osa ihmisistä arvostaa tyylihuonekaluja, itämaisia mattoja, kristalleja yms.. Omalta kohdalta inhoan sellaista. Kristallit käyvät koruina. Jos ostan lasitavaraa, niin ostan Kaj Franckin tuotantoa, jos sitäkään. Pidän pelkistetystä selkeästä tyylistä, jota on helppo siivota. Rattus sp. kirjoitti:
Ymmärrän, että arvokoruja ostetaan sijoituskohteena. Minulle sopii paremmin jokin muu tapa. Korut pidän koruina. Arvo ei ole tärkeä, vaan tyyli. Muutenkin mukavampi kulkea sen näköisenä, ettei ole mitään varastamisen arvoista. Parempi sulautua matkoillakin massaan. Noista helminauhoista havittelen sellaista, joka on on moninkertainen ja nauhat ovat kierteellä. No, ostan tai en osta. Maailma ei siihe kaadu, mutta purjeveneen puuttumiseen kylläkin :).
Metsässä on paljon muitakin arvoja. Yllättävän rauhoittavaa, vaikka raskasta työtä on metsätyö. Näkee kättensä jäljen, vaikka vaatiikin jatkuvaa hoitoa.
Ja noista kristalleista.. Tiedän, että osa ihmisistä arvostaa tyylihuonekaluja, itämaisia mattoja, kristalleja yms.. Omalta kohdalta inhoan sellaista. Kristallit käyvät koruina. Jos ostan lasitavaraa, niin ostan Kaj Franckin tuotantoa, jos sitäkään. Pidän pelkistetystä selkeästä tyylistä, jota on helppo siivota.Tyyli ja arvo sijoituksena eivät välttämättä ole ristiriidassa keskenään.
Vaimo haluaa pitää sormuksen zirkonijäljitemän arkikoruna.
Matkoilla koristautuminen saattaisi olla vaikeuksien kerjäämistä.
Tyttäremme on sanonut ettei omatoimimatkoillakaan kukaan ryöstä meitä.
Olemme epäkiitollisen näköisiä kohteita.
Kommariaikana toin Puolasta ja Slovakiasta kristallilaseja.
Schwarowskin kristallit olisimme pitäneet lahjavaroina.
Nyt ei kuitenkaan ole näköpiirissä, eikä ajatuksissa mitään haluttavaa tavaraa.- Rattus sp.
laiska-lasse kirjoitti:
Tyyli ja arvo sijoituksena eivät välttämättä ole ristiriidassa keskenään.
Vaimo haluaa pitää sormuksen zirkonijäljitemän arkikoruna.
Matkoilla koristautuminen saattaisi olla vaikeuksien kerjäämistä.
Tyttäremme on sanonut ettei omatoimimatkoillakaan kukaan ryöstä meitä.
Olemme epäkiitollisen näköisiä kohteita.
Kommariaikana toin Puolasta ja Slovakiasta kristallilaseja.
Schwarowskin kristallit olisimme pitäneet lahjavaroina.
Nyt ei kuitenkaan ole näköpiirissä, eikä ajatuksissa mitään haluttavaa tavaraa.Jos mietitään esineen kauneutta.. niin seuraavissa linkeissä ajatuksia.. Niitä en kuitenkaan havittele..
http://www.cartier.com/en/jeweler-watchmaker/cartier-trinity-ring
http://www.designlasi.com/content/kajakki-3867-sarpaneva-timo
http://www.finngulf.com/home/ laiska-lasse kirjoitti:
Ylilyöntejä?
Elisabet Taylor vastaan pieneläkeläinen.
Olosuhteiden pakottamana suhteutan resurssit toteutukseen.
"Tunnettuja" jalokiviä havittelevia lienee maapallolla varsin rajallinen joukko.
Aktiiviaikana vaimolle hankkimani timut ovat vaatimattomia, kooltaan 1 - 0,5 :een karaattiin. Hyvälaatuisia lukuun ottamatta sormusta joka on puhtaudeltaan pikee luokkaa mutta kirkas.
Korut ovat yhden kiven, standardirunkoihin istutettuja paitsi kaulakoru jonka teetin.
Tämä ohuen ketjun varassa killuva edustaa suunnilleen vaimoni vuoden nettoeläkettä joten se kaulassa ei tanssilattialle mennä.
Kivi on puhtaudeltaan ja väriltään zirkonin tasoinen.
Sormuksen kivi alkoi arkikäytössä löystymään ja vaimo haluaa kuitenkin sormustaan pitää joten teetin näköiskappaleen vastaavan kokoisesta zirkonista.
Asiantuntija erottaa sen lähemmässä tarkastelussa zirkonin puhtaudesta mutta se ei meitä haittaa.
Korvikset olisivat turvallisimmat kannettavat mutta tulehdusherkkyys pitää ne lokerossa.
Emme näyttäydy missään korkean tason tilaisuuksissa joten näyttämisen paineita ei ole.
En tiedä missä kulkee arvokorun raja.
Ainoa tilaustyönä teetetty on kaulakillutin joka sekin oli yksinkertaisuudessaan työnä halpa.
Tälläinen tavallinen pulliainen huomaa zirkonin ja timun eron vain keinovalaistuksessa, arsinkin jos valolähteet ovat kirkkaita, pistemäisiä.
Koska nämä vaimoni korut ovat kokonsa puolesta timantteinakin rihkamaa niin niiden zirkonikopioiden käyttökään ei aiheuta vatsanväänteitä.
Ps. Yhdenkään liikkeen ikkunassa en ole nähnyt esillä edes yhden karaatin korua.
Suurimmat ovat olleet 0,5:n luokkaa.
Koon kasvaessa hinta nousee lineaaria jyrkemmin.
Jokaisesta kivestä on gemnologin lukitteluläpy.Mikä analyysi :) Unelma on unelma enkä siis tiedä noista näyteikkunoiden korujen karaateista. Kauniita ovat ja kimmeltävät niin ihanasti ja houkuttelevasti. Hinnat ovat huimat, ne kun näkyvät siinä vieressä ja nyt kun kerrot etteivät ne edes ole mitään isoja timantteja niin huikaisee ajatella mitä se minun himoitsemani timantti sitten maksaisi. En siis ajattelisi sijoituksena tai noin tarkkaan pohtisi. Kuulosti siltä että teillä timanttisia koruja on paljon ja sen myötä ne ovat arkipäiväistyneet käyttöesineiksi.
- Meriläinen
Ikuisesti aina ja yhä vain sitä hirsitaloa jossain niemen nokassa ja siinä sitten vielä se putput meriläinen laiturissa.
No ans kattoo kun TAAS tulee se lottovoitto, niin kyllä mie sitten. - ipkissa
Olen heikkona Kalevalakoruihin. Hopeisena. Jatkuvasti tulee uusia kivoja malleja ja kaikki pitäisi saada. Lisäksi laadukkaat vaatteet joilla on sitten hintakin "laadukas".
Olen saanut pidettyä heikkouteni aisoissa. Joskus kuitenkin tarvitsee hemmotella itseään.
Isona haaveena paluu lapsuuden maisemiin. Siihen tarvittaisiinkin jo lottovoitto. Hyvä nykyiselläänkin on elellä. - nelih
Kaikennäköistähän sitä olisi mukava saada. Vaan mitäpä todella tarvitsee entisen lisäksi? Eipä juuri mitään. Perustarpeet ovat kunnossa, terveenäkin saanut olla. Kaikki nurkat täynnä tavaraa.
Hei, nyt keksin. Tahtoisin tilaa ja tyhjiä kaappeja. Edellisen lisäksi puhtia jotta toiveen voisi toteuttaa. Elikkäs itsestä kiinni tämäkin. Ei passaa valittaa :) Antiikkista puusohvaa himoitsen, mutta en ole löytänyt vielä kun i ole aikaa etsiä. Tummksi petsattua...Ehkä kesäloman aikana heinäkuussa olisi aikaa kierrellä antiikkiliikkeissä. Valmiiksi entisöidyt, kauniit ja tukevat ovat hinnaltaan monta tuhatta, patjan kanssa, joten nuukuuttani etsiskelen vielä jotain halvempaa, jonka pistäisi miehen petsaamaan...
Joteskin sitä ajattelee, että tässä iässä haluaa satsata enemän itseen ja läheisiin.. Mut mä en koskaan sano "ei koskaan".
Yksi hyvä keino on vältellä esim. autoliikkeitä heidän esittelyviikonloppuinaan.
Toinen kikka on vilkaista tilin saldoa :DJa kolmas kikka: miettiä hetki sen tavaran "himoitsemisen" jälkeen, mihin sitä tavaraa tarvii. Uutta autoa; vanhakin on ihan toimiva. 40'' taulu-TV; enhän edes katso TV:tä ja sitäpaitsi huonekin on sellaiselle liian pieni. Uusi 10 megapixelin digikamera; vanhalla kaksmegasella saa edelleenkin ihan hyviä kuvia kun en mitään jättisuurennoksia tarvitse. Yms...
Viimeisin satsaus oli tosiaan ihan itseen: keväällä kasvimaata kääntäessä huomasin yllätyksekseni, etten olekkaan enää ihan nuori ja ostin puutarhajyrsimen. Toiseksi viimeinen satsaus, läheisiin: uusi tiskiharja vaimolle;) Ei vaiskaan. Jahka päästään remonteissa keittiöön, on se satsaus tiskikone, eihän tuo jaksa siinä tiskipöydän edessä seistä. Vai mites se nyt onkaan, kumpikohan siinä yleensä seisoo;)mies-vm56 kirjoitti:
Ja kolmas kikka: miettiä hetki sen tavaran "himoitsemisen" jälkeen, mihin sitä tavaraa tarvii. Uutta autoa; vanhakin on ihan toimiva. 40'' taulu-TV; enhän edes katso TV:tä ja sitäpaitsi huonekin on sellaiselle liian pieni. Uusi 10 megapixelin digikamera; vanhalla kaksmegasella saa edelleenkin ihan hyviä kuvia kun en mitään jättisuurennoksia tarvitse. Yms...
Viimeisin satsaus oli tosiaan ihan itseen: keväällä kasvimaata kääntäessä huomasin yllätyksekseni, etten olekkaan enää ihan nuori ja ostin puutarhajyrsimen. Toiseksi viimeinen satsaus, läheisiin: uusi tiskiharja vaimolle;) Ei vaiskaan. Jahka päästään remonteissa keittiöön, on se satsaus tiskikone, eihän tuo jaksa siinä tiskipöydän edessä seistä. Vai mites se nyt onkaan, kumpikohan siinä yleensä seisoo;)Jaa..ah! Sinähän sen tiedät, kumpi tiskipöydän ääressä yleensä seisoo.. en kerro omia arvailujani :)
Mutta järkeviltä kuulostaa sun ajatukset.
Joskus vain nuo isot kauppakeskukset liikeineen saa joidenkin ilmeisesti vähemmän järkevien päät sekaisin ;)Riippuu vähän miten tiskaa ja kuinka niitä astioita sitten sotkee. Koneesta jää aina ympäristöjälki. Ihminen on luomu.
Tottahan se tytär muutenpuhuu, ei siinä mitään.firefox58 kirjoitti:
Riippuu vähän miten tiskaa ja kuinka niitä astioita sitten sotkee. Koneesta jää aina ympäristöjälki. Ihminen on luomu.
Tottahan se tytär muutenpuhuu, ei siinä mitään.Niin, vielä piti mainita, ettei siinä koneessa suinkaan voi kaikkia astioita tiskata ja jos yksi ihminenviikon kerää, alkaa se jo haistakin, varsinkin näin lämpimällä:)
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5502112Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3861709Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H211539Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641408JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191116- 561092
- 1181077
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16858Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka12833Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66823