Onko muilla yksinäisillä käynyt mielessä katoaminen. Itse olen mietiskellyt katoamista tai itsemurhaa. Itsemurhalla et aiheuta mitään tunteita välttämättä muissa mutta katoamisella saisit rasitettua yhteiskuntaa poliiseja ym... sillä voisi haistattaa viimeisen kerran vitun tälle paskasysteemille. En syytä yhteiskuntaa omasta tilanteestani, paljon olen itse pilannut ja sitkeämmällä yrittämisellä olisin voinut saavuttaa vaikka mitä mutta kyllähän se yhteiskunta ajaa herkän ja erilaisen ihmisen nurkkaan. Alkaen koulusta, liikun tatunnit, pari tehtävät ym... armeija, työelämään ei nykymaailmassa pääse ellei ole koulutusta mutta jo ala-asteella syrjäytynyt tuskin mitään ammattia pystyy opiskelemaan. Missä vain liikkuukin niin aina on tiellä, ylimääräinen, ruma, outo...
Katoaminen
djgs
13340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ja on tuota muutaman kerran tullut kokeiltuakin.
Aina on kuitenkin tullut palattua takaisin.
Nyt voisi tehdä sen, että veisi kaiken omaisuutensa
varastoon, irtisanoisi asunnon, jättäisi kaikki rahansa
kirjekuoressa varastoon ja lähettäisi kirjeessä
varaston avaimen siskolle sen kuuluisan viimeisen
viestin kera. Johonkin metsään voisi käydä hirttäytymässä,
miksi tämä elämä tästä enää muuttuisi?
Kaikessa pitäisi onnistua aina kerralla, toista tilaisuutta
et elämässä enää koskaan saa.
Kitumista tämä paska vaan on :(
Olen mä joskus "vitutuspäissäni" ajatellut katoamistemppua,
mutta kunnollisen yöunen jälkeen se ei enää ole tuntunut hyvältä jutulta.
Mä oon joskus miettiny, että voisin muuttaa puoleks vuodeks vaikka etelänavalle kertomatta kenellekkään, eikä kukaan edes huomais että oon poissa...
ja kaiken lisäksi se on hankala toteuttaa ainakin jos ei tapa itseään. harvassa ovat ne jotka erämaassa elämään pystyisivät. maan vaihto tuskin auttaa jos oikein on vittuuntunut muihin ihmisiin.
kannattaa katsoa elokuva nimeltä Into the wild...
voi ehkä katoamishalut kadota mielestä ton katsottuaan.
vasta tuokin :D Eli täysin päinvastoin!
Tunsin työpaikan kautta yhden nuoren miehen. En henkilökohtaisesti, mutta ulkonäöltä ja nimeltä, ja toki ne perinteiset asiakaspalvelufraasit tuli vaihdettua (hei, kiitos, hei hei jne.). Ihan fiksun oloinen ja näköinen kaveri.
Hän katosi viime vuonna, eikä häntä ole löydetty.
Ajattelen häntä edelleen joskus, ja mietin mitä hänelle tapahtui ja miksi. En tietysti tiedä hänen ajatuksistaan mitään, kun eipä työn puitteissa ollut mahdollisuutta sen paremmin tutustua. En voi siis olla varma että tunsiko hän tilanteensa samaksi kuin aloittaja.
Tämä saattaa kuulostaa lässytykseltä, mutta samalla tavalla sinulla on merkitystä ihmisten elämässä. Aivan varmasti jossakin on edes se kaupan kassa, postineiti, kirjaston täti tai naapurin mummo, joka ei pidä sinua itsesi lailla rumana tai outona, vaan ihan fiksuna ja normaalina tyyppinä, ja joka jäisi kaipaamaan jos katoaisit. Toki olemme vain ohimeneviä tuttavuuksia, mutta jos me pidämme sinusta, niin kyllä joku sinulle nyt tai tulevaisuudessa merkityksellisempi ihminen myös pitää!
Miksi harva ihminen sitten koskaan sanoo jos ajattelee toisesta hyvää, oikein huonossa jamassa oleva ihminen tarvitsee todellakin niitä pieniäkin mukavia eleitä ihmisiltä. Otan nyt vaikka esimerkiksi itseni. Joskus sitä miettii itsemurhaa aamusta alkaen ja kaupassa sitten sattuukin myyjä hymyilemään, keventää kummasti mieltä, jaksaa taas yhden päivän loppuun. Tuntee hetken ettei olekkaan niin vastemielinen, se tunne tosin on väliaikainen.
viimeviikon tapahtumat kun kävin lähikaupassa, yleensä siellä on ollut joku vanha hapannaama kassalla mutta viime kerralla joku suunnilleen itseni kanssa saman ikäinen nainen hymyili sydämellisemmän hymyn jota olen ikinä nähnyt.
Mistä lie nauroi minulle mutta oli kyllä paras päivä moneen kuukauteen. :) Yllättävän vähällä saa toisen mielialan korkealle.
Itsemurhaa olen monesti miettinyt mutta ei minun luonteellani sellaista tehdä, ei sillä että pelkäisin vaan sillä että jos teet itsemurhan olet tosiaankin näyttänyt yhteiskunnalle että olet lyöty.
Siitäkös vasta riemu repeäisi etenkin niiden vihamiehien kohdalla. " HAHAAH nyt se luuseri tappoi itsensä! "
Ja en myöskään usko kuolemanjälkeiseen elämään vaan siihen että kun täältä lähdet niin elämään ei ole paluuta.
"viimeviikon tapahtumat kun kävin lähikaupassa, yleensä siellä on ollut joku vanha hapannaama kassalla mutta viime kerralla joku suunnilleen itseni kanssa saman ikäinen nainen hymyili sydämellisemmän hymyn jota olen ikinä nähnyt.
Mistä lie nauroi minulle mutta oli kyllä paras päivä moneen kuukauteen. :) Yllättävän vähällä saa toisen mielialan korkealle.
"
Kassoista on voinut huomata sen etteivät he yleensä hymyile kaikille. Toki jotkut ihmiset saattavat olla sen luonteisia, mutta hyvin harvat. Kyllä silloin löytyy jokin "muu syy".
"Itsemurhaa olen monesti miettinyt mutta ei minun luonteellani sellaista tehdä, ei sillä että pelkäisin vaan sillä että jos teet itsemurhan olet tosiaankin näyttänyt yhteiskunnalle että olet lyöty.
Siitäkös vasta riemu repeäisi etenkin niiden vihamiehien kohdalla. " HAHAAH nyt se luuseri tappoi itsensä! "
Ja en myöskään usko kuolemanjälkeiseen elämään vaan siihen että kun täältä lähdet niin elämään ei ole paluuta. "
Olet jokseenkin samoissa ajatuksissa kuin itsekin.
Idiootteja maailma löytyy maailma väärällään. Heillä asiat sujuvat koska monesti pärjääminen edellyttää sellaista idioottimaista luonnetta.
Se onkin kumma, kun se kaipaus tulee vasta silloin, kun joku on tehnyt exittinsä. Silloin, kun ihminen elää, hän on mahdollisesti vain se outo hiippari, jonka kaikki on nähnyt jossain, mutta kukaan ei kaipaa. Hänen oma kaipuunsa voi olla huomattavasti syvempi maailmassa, jossa on mahdollisesti vain hän itse ja hänen tunteensa, ja se lopulta ajaa hänet tekoon, jonka seurauksena nämä hänet ohimennen nähneet tuntevat "kaipuuta". Pitäisikö ihmisen edelleenkin kärsiä, jotta muut eivät tuntisi kaipuuta tuntematonta ihmistä kohtaan? Heillä on luultavasti se oma elämänsä, mutta jonkun muun koko elämä saattaa olla kokonaan sitä tunnetta, jota nämä kaipailijat hivenen tuntevat.
Aina, kun joku kuolee nuorena, tai traagisesti, hänestä tulee mielenkiintoinen ja häntä kaivataan, ja samaan aikaan voivotellaan sitä, että miksi hän teki niin, vaikka ilman tekoaan hän ei kiinnostaisi ketään. Ketään ei kiinnosta, mitä hän tuntee elinaikanaan, mutta sitten kun hän tekee "itsekkään" tekonsa, niin sitten on niin ikävä ja valitetaan, kun hän ei ajatellut, kuinka paljon tuskaa hän aiheutti muille. Ketään ei kumminkaan kiinnostanut hänen tuskansa. Ketään ei sattunut, kun häntä sattui. Minkä takia ketään sattuisi, kun hän on saanut helpotuksensa?
Sinä olet tärkeä, tärkein kaikista.
Ikinä ei maailmasta, löydä sinun kaltaista.
Jokainen ihminen, löytää onnen täältä,
jokainen joka vielä tänne jää.
Jokainen ihminen, joka kulkee loppuun,
tiensä päässä, on se katoamistemppu.
kyllähän se yhteiskunta ajaa herkän ja erilaisen ihmisen nurkkaan. Alkaen koulusta, liikun tatunnit, pari tehtävät ym... armeija, työelämään ei nykymaailmassa pääse ellei ole koulutusta mutta jo ala-asteella syrjäytynyt tuskin mitään ammattia pystyy opiskelemaan. Missä vain liikkuukin niin aina on tiellä, ylimääräinen, ruma, outo... "
Ammatin opiskeleminen varmasti sujuu. Jopa monet ns. heikommassa asemassa olevat pystyvät opiskelemaan ammatin.
Ammattiin pääseminen voi olla kuitenkin vaikeampaa. Vaatii usein niin omaa halua kuin oikeanlaista persoonaa yhdistettynä jonkn tason osaamisellakin.
Jos terveys on yleisellä tasolla kunnossa niin eiköhän sitä kannattaisi kokeilla ottaa "uusi mahdollisuus".