Aamulehti 5.5.2011 06:50
Yllätys: Perussuomalaisten kansanedustajilla on nippu rikoksia taustalla
Useilla tuoreilla kansanedustajilla on taustallaan rikostuomioita.
Tiedot käyvät ilmi Turun Sanomien ja Aamulehden yhteisestä selvityksestä.
Eniten tuomioita löytyi Vantaalta eduskuntaan nousseelta Mika Niikolta (ps). Hän on istunut syytettyjen penkillä erilaisten pikkurikosten ansiosta peräti neljästi. Vuonna 1982, 15-vuotiaana, Niikko ajeli ystävänsä varastamalla työkoneella vantaalaisella rakennustyömaalla. Rangaistuksena koululainen Niikko joutui maksamaan yhteensä 39 päiväsakkoa eli 312 markkaa.
Vuotta myöhemmin Niikko päätyi käräjille käsilaukkuvarkaudesta. Vuonna 1985 hän sotkeutui jo vakavampiin rikoksiin. Kahden kumppaninsa kanssa Niikko tuomittiin kymmenientuhansien markkojen vahingonkorvauksiin. He olivat ostelleet katteettomalla pankkikortilla tavaraa lähes 70 kertaa. Lisäksi rapsahti puolen vuoden ehdollinen tuomio.
Vuonna 1990 Niikko ajoi suojatiellä polkupyörää taluttaneen naisen päälle. Hän oli liikkeellä varastetulla autolla. Nainen loukkaantui, mutta Niikko selvisi sakoilla. Niikko kertoo tulleensa rötöstelyjen myötä uskoon.
Ristiriidasta aserikos
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Pentti Oinonen on tuomittu kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen Nilsiän kihlakunnanoikeudessa vuonna 1989.
Tuomio tuli törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenteen vaarantamisesta. Lisäksi Oinonen on tuomittu maksamaan ampuma-aserikoksesta kaksikymmentä päiväsakkoa vuonna 1992.
Oinosen mukaan ampuma-aserikoksessa ei ollut kyse uhkailusta vaan ristiriidasta. Törkeästä rattijuopumuksesta saatu tuomio johti hänen mukaansa raitistumiseen.
– Tulin niihin aikoihin uskoon. Se (tuomio) laittoi asiat elämässä tärkeysjärjestykseen.
Oululainen Ville Vähämäki (ps) on tuomittu rattijuopumuksesta. Hän jäi vuonna 2004 kiinni ajeltuaan 0,7 promillen humalassa.
Teuvo Hakkaraisella (ps) on tilillään kaksi tuomiota. Vuonna 1987 Viitasaaren kihlakunnanoikeus tuomitsi Hakkaraisen kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle. Toinen tuomio tuli haaskauksesta vuonna 1985. Hakkarainen oli kaatanut yhdessä kahden muun henkilön kanssa luvatta puita.
– Kaadettiin juhannusyönä humalassa vähäsen puita. Olimme metsureita siihen aikaan.
Eero Lehti (kok) on tuomittu ennakkoperintälain rikkomisesta ja sosiaaliturvamaksujen laiminlyönnistä. Rikoksen katsottiin tapahtuneen 1984–1986.
– Olin jossain yrityksessä hallituksen jäsenenä ja kirjanpitäjä jätti maksut hoitamatta, Lehti selittää.
Pirkanmaalainen kansaedustaja Pertti ”Veltto” Virtanen (ps) sai puolestaan kesäkuussa 2009 käräjäoikeudelta tuomion liikennerikkomuksesta. Hän joutui maksamaan kahdeksan päiväsakkoa. Tuomion mukaan Virtanen oli jättänyt noudattamatta pakollinen pysäyttäminen -liikennemerkkiä.
Tapaus päätyi käräjille, koska Virtanen vastusti hänelle määrättyä rangaistusvaatimusta. Esitutkinnassa hän kuitenkin myönsi jättäneensä pysähtymättä pysäytysviivan kohdalla.
Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk) on taustallaan puolen vuoden ehdollinen vankeusrangaistus. Se tuli perättömästä lausumasta hänen veljensä oikeudenkäynnin yhteydessä vuonna 1965.
Jan Vapaavuori (kok) on saanut puolentoista kuukauden ehdollisen vankeustuomion pahoinpitelystä vuonna 1983. Hänellä on myös taustallaan 60 päiväsakkoa varkaudesta vuodelta 1984.
Harri Jaskari (kok) tuomittiin Tampereen käräjäoikeudessa maksamaan 55 päiväsakkoa laittomasta uhkauksesta. Käräjäoikeuden mukaan Jaskari oli lokakuussa 2004 lähestynyt entistä naisystäväänsä veitsi kädessä ja uhannut tappaa tämän.
Käräjäoikeus tuomitsi Kimmo Sasin (kok) liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta 70 päiväsakkoon vuonna 2007. Sasi oli mukana kolarissa, joka johti 70-vuotiaan miehen kuolemaan Ylöjärvellä.
Kike Elomaa (ps) tuomittiin vuonna 2003 hovioikeudessa kahdesta rekisterimerkintärikoksesta. Elomaan puoliso oli päätekijänä laajassa petosjutussa Ruotsin valtiota vastaan. Kike Elomaan maksettavaksi koitui yli 4000 euron sakot.
Turun Sanomat ja Aamulehti pyysivät käräjäoikeuksista kansanedustajien lainvoimaiset tuomiot. Jokainen käräjäoikeus tutki vain oman vaalipiirinsä ehdokkaiden taustat. Tuomioita tutkittiin niin pitkältä ajalta kuin se oli mahdollista. Pääosa käräjäoikeuksista pystyi selvittämään arkistotiedot 1980-luvulle saakka, osa 1990-luvun alkuun.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.