Paha mieli,

-----

uskotko, jos todellakin olen saanut Sinut ahdistumaan, en mitenkään ole sitä tahtonut. Muutama vuosi sitten kirjoitin jonkin pienen kertomuksen, allekirj. M En tiennyt, vastasiko joku siihen, mutta on paljon ollut asioita, jotka ovat koskettaneet minua ja asioitani, ehkä pelkkää sattumaa, mutta olen olettanut, että hän, jollle kirjoitin sp tiesi näistä mun jutuistani. Kirjoitin myös 16.10.2008 klo 14.19 palstalle oman kantani asiaan Mihin rakkaus katosi ja kysyin, sain vastaukseksi; "Ensin on tultava itsensä kanssa toimeen, ennenkuin voi tulla muiden kanssa toimeen." Toinen vastaus; "Jos sinusta tuntuu todella hyvältä, iloiselta, ylevältä... ...Sillä silloin vedät puoleesi täydellisen kumppanin... ...jotain vielä sielunkumppanuudesta". Jos rakastamisen tarpeesta hakee kumppania, hänkin tarvitsee sitä ja sitten epäonnistuu, jos mä nyt oikein tajusin. Ihmistä ei voi omistaa, ei tarvitse olla toisen maailma tai toisen elinvoima. Ei tarvitse tulla narsistiksi yrittämällä valloittaa maailma. Siksi olen käynyt ja kelannut menneitä, että ne eivät hyppisi silloin esiin, kun sitä heikoimmillaan vähiten kaipaa. Tämä kai on alitajuisesti pitänyt minut yksin, (vaikka moniin olen törmännyt näiden vuosien aikana, en ole ollenkaan sitä, mitä kuvaa minusta ehkä annetaan,) sillä mun elämässä on vielä järjestämistä, mutta mulle annettiin vain kaksi viikkoa aikaa siihen viime maanantaista. Monet kysyvät miksi, Saarn. kirjan 3 luvun sanoin, kaikella on aikansa! Ei tullut kesästä toiveeni mukaista, niinkuin ei aiemmistakaan, mutta onhan mulla se lohtu, että palaat lomalta, jospa taas kuulisin Susta. Tervetuloa, voi hyvin ja kiitos!

1

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meniks tää

      Juhalle ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      111
      7686
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      121
      5327
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      121
      3554
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      3547
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2584
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1886
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      357
      1544
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      97
      1530
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      69
      1381
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1366
    Aihe