olenkohan juoppo?

2m1

- joka viikonloppu kännissä vuoden 2010 maaliskuusta (ainakin muistin mukaan)

- viikolla juomista arviolta kesästä 2010 (joka kerta vähintää pikku tumut)

viikonloppu kännäys on suistunut nyt siihen muutama kuukausi alkaen että otan pe, la ja joskus su. maanantai tai tiistai menee selvinpäin mutta keskiviikkosin ratkean ja joskus tulee myös torstaisin otettua. joskus ennen kävin myös molempina päivinä baareissa mutta nykyään vähäntyneet lähes olemattomiin ne reissut. lisäksi en pysty enää ajattelemaan muutakuin juomista. siis pystyn toimiin jotenkuten normielämässä mutta jos jää ns. levy päälle pääkoppaan että pakko juoda niin silloin ratkean.

juominen on aiheuttanut jonkintasoisia ongelmia muistin kanssa mutta ainakin toistaiseksi lieviä. kerran on tullut koettua myös juoppohulluus kohtaus oliskohan ollu 4 tai 5 päivän juomisen jälkeen. tuolla juomisella tarkoitan että kun sammuin alotin heti uuvestaan kun heräsin vaikka kello olis ollu 7 aamulla. kun lopetin tuli sitten tämä kohtaus. ääniä päässä ja jonkinlaisia näköharhojakin ja tietysti muistaakseni aivan jäätävä krapula.

nyttenkin tekis mieli lähtä kauppaan hakeen bisseä ja varmasti kohta menenkin.

6

394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päivä kerrallaan!

      Olet parantumaton alkoholisti.

      Et voi koskaan parantua, mutta voit toipua vakavasta sairaudestasi, loppuikäsi AA- kerholla. Se on ainoa, mikä Sinua voi enää auttaa.

    • BUAH...

      Soomi24 on taas seonnut.
      Monilla palstoilla vanhat viestit nousevat keulille itsestään.
      Minä en tätä ketjua nostanut, vaan se oli uusimpana jo ennen tätä viestiä.

    • 2m1

      mainittakoon myös vielä se että aina silloin tällöin tuntuu outoa tunnetta oikeassa alakyljessä! en sitten tiedä olisko maksa vai mikä jo oireilee.

    • Toistaiseksi raitis

      Olet varmaankin hengenvaarassa, jos et pian tee jotakin elämällesi. Juoppohulluutueen liittyy tietysti harhat, mutta vaarallisempi on koko elimistön kiihtymystila, joka aiheuttaa hoitamattomana kuoleman. Mahdollisesti myös sisäelimesi ovat vaurioitumassa. Aluksi olisi saatava juominen poikki keinolla millä tahansa. Turvallisinta olisi hakeutua katkaisuhoitoon sellaiseen paikkaan, jossa on myös lääketieteellistä asiantuntemusta. Kun saat itsesi kunnolla selväksi, on heti ryhdyttävä miettimään, millä keinoilla pysyvä raittius olisi mahdollinen. Alkoholismin hoidossa on aina toivoa niin kauan kun ihminen on elossa!

    • Vaikea kysymys. En osaa vastata siihen suoralta kädeltä. Jotkut ammattilaiset ovat paneutuneet asiaan ja laatineet testejä juoppokandidaateille. Tässä yksi sellainen:

      http://www.paihdelinkki.fi/testaa/juomatapatesti

      Tee se ja lue pari kirjaa aiheesta, esimerkiksi:

      - AA - nimettömät alkoholistit ("Iso kirja")
      - Raimo O. Kojo:"Eroon viinasta"

    • öhöhöh..

      ".. otan pe, la ja joskus su. maanantai tai tiistai menee selvinpäin mutta keskiviikkosin ratkean ja joskus tulee myös torstaisin otettua."

      Etenet alkoholismin kehittämisessä juuri meikäläisen kaavalla, ja hyvin sillä onnistuu juoppoutuminen. Ei pienintäkään epäilystä.
      Ellet saa kierrettäsi hallintaan, ja kaava jatkuu, ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella olet viinan kanssa ns. kusessa kaulaasi myöten, ja samalla kaikki mahdolliset asiat ovat päin p:tä ja solmussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1559
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      204
      1481
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1144
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      44
      846
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      711
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      710
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      646
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe