tänään tänne kauniin viestin ja toivotuksen mutta se määrä pahaa mieltä mikä oli varattuna mulle sulta oli liikaa.
Syytöstö syytöksen perään, enkä tiedä mitään siitä mistä syytetään.
Syytöstö syytöksen perään, enkä tiedä mitään siitä mistä syytetään.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei liene syytös jos sanon että minä laitoin itseni likoon ja kärsin seuraukset. Minulla oli vastapuoli joka ei laittanut koskaan itseään likoon ja siihen hänellä onkin täysi oikeus. Mutta turha enää vaatia minulta samaa uudestaan.
Eikä liity aloittajaan vaan aiheeseen.
Sulla oli ainakin kaunis ajatus :)
Kyllä kai se niin on, että se pohjimmainen syy minun kohdallani on se, että itse rakastuin häneen, ja otin kömpelöllä tavalla yhteyttä muutaman kerran (kun en osaa muulla tavalla) ja petyin niin sydänjuuriani myöten, kun hän niitä koskaan mitenkään noteerannut. On hirveää, kun ihminen joutuu nielemään niin paljon ikävää ja tuskaa.
No, siis tuo on varsinainen syy. Olen ehkä sitten yrittänyt jotenkin sitä purkaa täällä "paha-ruma-kiukku-haistatus-tylytys ym" -kielellä. Eli käyttämäni tyyli on ollut outo.
Jos, tuo aloitus koskisi minua, mikä on epätodennäköistä, sanoisin että pahaa mieltä hänen taholtaan olen saanut hänen (m) osalta moninkerroin, enkä edes hänen reagoimattomuutensa perimmäistä syytä osaa edes aavistaa.
Vastauksen tuohon olen päätellyt itse, eli se normaali syy: Minun yksipuoliset tunteet häntä kohtaan.
Ei ollut mulle, mutta kolahti jotenkin, ja että jos...