Vanhukset vankiloihin

Reino´

Seuraava poimittu tietokoneavaruudesta. Tarkemmin ajatellen ei se niin pahalta kuulosta.

Siellä heillä olisi mahdollisuus päästä suihkuun, osallistua harrastuksiin ja päästä ulkoilemaan.
Heidän terveydestään, hampaistaan ja apuvälineistään huolehdittaisiin.
He saisivat rahaa sen sijaan, että heidän olisi maksettava hoidostaan ja asumisestaan.
He olisivat jatkuvan videovalvonnan alaisia niin, että he saisivat välittömästi apua, jos he kaatuisivat tai tarvitsivat muuta avustamista.
Vuodevaatteet pestäisiin kahdesti viikossa ja kaikki vaatteet silitettäisiin ja toimitettaisiin heille.
Vartija tarkistaisi heidän tilanteensa kahdenkymmenen minuutin välein.
Kaikki ateriat ja välipalat tuotaisiin heille huoneisiin.
He voisivat ottaa vierailevia perheenjäseniä vastaan sitä varten varatuissa tiloissa.
Heillä olisi mahdollisuus käyttää kirjastoa, kuntosalia, hengellistä neuvontaa, uimahallia ja koulutustyöpajoja
Heillä olisi vapaa pääsy konsertteihin, joita järjestävät kansallisesti kuuluisat artistit.
Yksinkertainen vaatetus: kengät, aamutossut, yöpuku ja lakipalvelut olisivat ilmaisia ja niitä saisi pyytämällä.
Kaikilla olisi turvalliset yksityishuoneet ja mahdollisuus ulkoilla pihamaalla ja puutarhassa
Jokaisella olisi tietokone, väritelevisio, puhelin ja radio omassa huoneessaan ilman mitään erityiskorvausta.
Heille voisi soittaa päivittäin.
Olisi johtokunta, jolle voisi toimittaa valitukset ja ihmisoikeusjärjestöt, jotka taistelisivat heidän oikeuksiensa puolesta.
Vartijat noudattaisivat tiukkoja sääntöjä, ja asukkailla olisi käytettävänään lakimiehiä turvaamaan heidät väärinkäytöksiltä ja laiminlyönneiltä aivan ilmaiseksi.

Rikolliset palvelutaloissa
He saisivat kylmää ruokaa.
Heidät pidettäisiin yksin huoneissaan
He pääsisivät kerran viikossa suihkuun.
He asuisivat pienissä huoneissa, joista heidän pitäisi maksaa tuhat euroa kuukaudessa.
Heillä ei olisi mitään toivoa päästä koskaan ulos.

.

20

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Erinomainen ajatus ja sen perustelu!

      Itse haluaisin Sulkavan vankilaan.
      Onkohan se avo-sellainen.

      Luoononkaunis paikka rannalla.
      Rantasauna, veneitä, järviharrastukset mahdollisia.
      Päällystetty tie kulkee aina avoinna olevan portin edestä ja keskustaan matkaa 3,5km jos joskus tekisi mieli karata paikalliseen krouviin.

    • luulisiluulisi

      Eikö sinne pääse anomattakin, kunhan vain tekee sinne pääsyyn oikeuttavan rikoksen?

    • he

      Minä ehdotin täällä palstalla 2kk sitten ,ei oikein ottanut tulta. Käsitin samoin REINO. Kaikki on paremmin vankilassa ,kuin vanhusten laitoksissa. Ruoka tuodaan ajallaan, yleensä kaikki asiat hoidetaan paremmin.Puhtaus ,seurustelut ,ohjaajat j.n.e. Meille vanhuksille ei ole hoitajia ,jotka edes tarpeeksi usein vaipat vaihtaisi,sekä ruoka tulee kylmänä ja mihin aikaan milloinkin. Erään kerran jouduin itsekin viikoksi samaiseen laitokseen ,kauhistuin kun potilas pyysi ainakin 5 kertaa vessaan,Hoitaja äyskäsi ,sinulla on vaipat tee vain housuihin. Kuultavaksi oli minulle inhoittavaa, toinen juttu, kun eräs potilas tykkäsi kävellä,Hänet pistettiin remmillä kiinni sänkyyn. KULTTUURI TULI TUTUKSI SUOMESSA..terveisin HETA

    • susm.

      Loisto oivallus Reino!
      Meillähän meni mynkään se syksyllä puuhailemamme reservaatti, eikun pensionaatt, mesenaatti, eikun kommuunihan se tais olla. Hienot suunnitelmathan olivatkin.
      Eikun keikun vaan tätä nyt suunnittelemaan. Voitashan me vallata jokin vankila, ajettas vangit pois, voitas vaikka kahlita ittemme sänkyihin käsiraudoilla.
      Mitäs miellyttäviä vankiloita oliskaan, mietitääs, harva varmaan tuntee tarkemmin.
      Kyllä minä ainaski oisin valmis barrikadeille.

    • ruokaaki riittävästi

      Oikein hyvä ajatus, vankilassa voisimme saada uuden ammatin, siis pääsisimme koulunpenkille, meillä voisi olla loistava tulevaisuus keiken hyvän hoidon ja ylläpidon lisäksi !!
      Vankilassa voi lukea itsensä tuomariksi tai lääkäriksi, onhan niitä ammatteja vaikka kuinka, kannnatetaan, vanhukset kaikki vankilaan saamme harvinaisen hyvää hoitoa siellä !

    • Puskasuleima

      Miäki täält puskasta huutelen kannatukseni.
      Ajatus on kertakaikkisen hiano.
      Joskus on tullum miäleen, että meitilt rikkailt eläkeläisilt vois ottaa eläkkeet pois, antaa syksyl kummisaappaat, talvel tallukat ja suvemmalla vois kulukee paleij jaloin.
      Joka kyläs ja kaupunkinosas olis simmottinen vähä homeinen kansakoulu, ja sihen meitit mahjotettas. Yhteel luakkahuaneeseem mahtus monta mummoo ja vaarii siskonpetille permannolle.
      Aamul sais hopeeteetä ja leipäkyrsän, ja päivemmäl annosteltas soppatykist joka toinem päivä hernerokkaa ja joka toinev vaikka kaurapuuroo.
      Tääki kuulostaa aika turvalliselt, ihanha mei oltas ku turvasäilös, ja herra(i)n kukkaros olis meitin rahat.
      Mut jos kansanäänestys tulee, ni kyl miä sitä vankilaa äänestän.

      • muistan**

        Se alkuperäinen:

        Kohti hyvää vanhustenhoitoa
        Turun Sanomat 28.4 2011 02:30:44

        Vanhainkodit ja vankeinhoitolaitokset. Pannaan vanhukset vankilaan ja rikolliset vanhainkotiin. Raju rinnastus, mutta tarkoitukseni on herättää miettimään miten Suomessa vanhustenhoitoa voitaisiin parantaa.

        Vanhuksilla olisi mahdollisuus päästä suihkuun, osallistua harrastuksiin ja päästä ulkoilemaan. Heidän terveydestään, apuvälineistään huolehdittaisiin. He saisivat rahaa sen sijaan, että heidän olisi maksettava hoidostaan ja asumisestaan. He olisivat jatkuvan videovalvonnan alaisia niin, että he saisivat välittömästi apua, jos he kaatuisivat tai tarvitsivat muuta avustamista. Vuodevaatteet pestäisiin kahdesti viikossa ja kaikki vaatteet silitettäisiin ja toimitettaisiin heille. Vartija tarkistaisi heidän tilanteensa kahdenkymmenen minuutin välein.

        Kaikki ateriat ja välipalat tuotaisiin heille huoneisiin. He voisivat ottaa vierailevia perheenjäseniä vastaan sitä varten varatuissa tiloissa. Heillä olisi mahdollisuus käyttää kirjastoa, kuntosalia, hengellistä neuvontaa, uimahallia ja koulutustyöpajoja, ja heillä olisi vapaa pääsy konsertteihin, joita järjestävät kansallisesti kuuluisat artistit.

        Yksinkertainen vaatetus: kengät, aamutossut, yöpuku ja lakipalvelut olisivat ilmaisia ja niitä saisi pyytämällä.

        Kaikilla olisi turvalliset yksityishuoneet ja mahdollisuus ulkoilla pihamaalla ja puutarhassa. Jokaisella olisi tietokone, väritelevisio, puhelin ja radio omassa huoneessaan ilman mitään erityiskorvausta. Heille voisi soittaa päivittäin.

        Olisi johtokunta, jolle voisi toimittaa valitukset ja ihmisoikeusjärjestöt, jotka taistelisivat heidän oikeuksiensa puolesta. Vartijat noudattaisivat tiukkoja sääntöjä, ja asukkailla olisi käytettävänään lakimiehiä turvaamaan heidät väärinkäytöksiltä ja laiminlyönneiltä aivan ilmaiseksi.

        Rikollisten tilanne olisi seuraava: He saisivat kylmää ruokaa. Heidät pidettäisiin yksin huoneissaan. He pääsisivät kerran viikossa suihkuun. He asuisivat pienissä huoneissa, joista heidän pitäisi maksaa pari kolme tuhatta euroa kuukaudessa. Heillä ei olisi mitään toivoa päästä koskaan ulos.

        Tuntuuko oikeudenmukaiselta?


        Vanhusten puolesta A.M.


    • hyvä ajatus

      vanhusten hoitoon tulis tasoa.
      Onko kukaan tehny ehdotusta eduskuntaan ?

    • TITOTEI77

      Lähti Tiedote sähköpostilla demareille . saa nähdä pääseekö ne hallitukseen, eihän siellä taka rivillä ole sanoilla paino arvoa,nimittäin oppositiossa..

    • susm.

      Teinpä tiedusteluja, minulla kun näitä tuttavii riittää hajamielisestä rohvessoorista vankiloihin tutustuneisiin, nyt kaitapolkua kulkeviin "kuntonsa" kohottaneisiin tatuoituihin, niin kuulin, että Kakola on tätä nykyä paras ja uudenaikaisin.Aatelkaas millasella arvostetulla paikalla kaikenlisäks. Voitas sillon tällön livahtaa laivareissuille, siinähän satamakin lähistöllä. Pitäs kai ruveta opettelemaan lakanaköyden tekookin.
      Eihän me sellasiin vanhanaikasiin, joissa on vielä käytössä sankko vessana...on muuten Hämeenlinnassa, siellähän on se maalla oleva avovankilakin luonnon keskellä. No, ei sekään hassumpi, kauniit maisemat siellä on, Vanajalla.

    • Mistähän saisi

      pisimmän kakun, niin ettei tavitse mitää kovin pahaa tehdä tai pahoittaa toisten mieltä, se kun sotii vähän luonnetta vastaan?

    • ??

      Olisko hullujen huone yhtähyvä paikka siellä kuulemma on pyöreät seinä ei loukkais iteään ku kaatuis vanhuuttaan.

      • *********

        Nehän on lähes lopetettu, kun sairaat on pantu avohoitoon, mikä usein tarkoittanee käytännössä heitteillejättöä.

        Näin meillä hyvinvointi paranee. ://


    • Olipa hyvä oivallus! Juuri näinhän sitä pitäisi tehdä, niin tulisi jotain järkeä vanhustenkin hoitoon. Toivottavasti nyt nuo päättävät elimet ottavat onkeensa.Ja mikä se sen suurempi rangaistus niille rikollisillekkaan, kun olla vaan kakat housuissa. Naurattaa jo etukäteen! Kerrankin hyvä aloite!

    • Atolfia

      Voi hyvät pojat. Jos nyt niin kävisi, ikäihmiset siirtyisi vankiloihin ja rikolliset palvelutaloihin, muuttuisi nämä hyvät palvelut myöskin sinne palvelutaloihin ja vankiloissa olisi sama tahti kuin nykyisin palvelutaloissa.

      Se on niin, että EU:sta tulisi heti huomautus, jos vankeja huonoissa oloissa pidettäisiin. Sanktioita siitä koituisi Suomelle.

      Vanhuksista ei ole niin väliä.:>)

      • ullamirjami*

        Joskus tulee mieleen ,että on paljon ikänsä ahkerasti työssäkäyneitä,jotka sittenkohta eläkkeelle päästyään kuolevat.
        Sinne hukku nekin eläkelaitokseen maksetut rahat.

        Ja eläkelaitokset sijoittaa pörssiin eläkerahoja --pelaavat huonolla menestyksellä --menihän nytkin viimeisessä, Amerikkalaisten alullepanemassa lalamassa ,Vakuutuslaitosten ELÄKESIJOITUKSIA ALAS.

        Kehtaavat aina valittaa,että pääsemme liian aikaiseen eläkkeelle, Minäkin jäin 65vuotiaana,-- pari vuotta lastenvuoksi olin kotosalla ,

        Onhan se oikein että lapsista pidetään hyvää huolta --mutta olemmehan mekin vielä ihmisiä --vai pitääkö päättäjät meitä Muumioina.

        Jotenkin olisi saatava huomio käännettävä vanhusten hoivaamiseen ja terveydenhoitoon.

        Näiden joidenka pitäisi asioita hoitaa ,on asiat itsellä hyvin ,olemme maksaneet liian suuren palkkan tekemättäjättämisistä töistä.

        Ei ainakaan minun ammatissani olisi sellainen käynut laatuun.


      • mummin aatos
        ullamirjami* kirjoitti:

        Joskus tulee mieleen ,että on paljon ikänsä ahkerasti työssäkäyneitä,jotka sittenkohta eläkkeelle päästyään kuolevat.
        Sinne hukku nekin eläkelaitokseen maksetut rahat.

        Ja eläkelaitokset sijoittaa pörssiin eläkerahoja --pelaavat huonolla menestyksellä --menihän nytkin viimeisessä, Amerikkalaisten alullepanemassa lalamassa ,Vakuutuslaitosten ELÄKESIJOITUKSIA ALAS.

        Kehtaavat aina valittaa,että pääsemme liian aikaiseen eläkkeelle, Minäkin jäin 65vuotiaana,-- pari vuotta lastenvuoksi olin kotosalla ,

        Onhan se oikein että lapsista pidetään hyvää huolta --mutta olemmehan mekin vielä ihmisiä --vai pitääkö päättäjät meitä Muumioina.

        Jotenkin olisi saatava huomio käännettävä vanhusten hoivaamiseen ja terveydenhoitoon.

        Näiden joidenka pitäisi asioita hoitaa ,on asiat itsellä hyvin ,olemme maksaneet liian suuren palkkan tekemättäjättämisistä töistä.

        Ei ainakaan minun ammatissani olisi sellainen käynut laatuun.

        Todella hyvä oivallus, johan irwinkin aikoinaan uutta vanhainkoti ajatusta ilmoille pökäsi viisun muodossa joka on tosi oivaltava:
        http://www.youtube.com/watch?v=C0LT82-bJk8


    • ullamirjami*

      Julkilausumat on nyt Muodissa
      . Nyt vaan joku kirjaniekka kirjoittamaan "Julkilausumaa" Vaihtooperaatiosta Vanhukset ja Vangit:

      Nyt tutkii Jo akateemiko tutkiat kuinka Julkilausimat ovat liian kärjistettyjä

      On tavattu rasistisia kirjoituksia kun on puolustettu oikeuksia eri kansalaisten kantiltakatsottuna.

      Tuomitaankoos meidätkin Rasistisiksi kun puolustamme Ikäihmisiä.

    • Katleija

      Kuule sus., Kakola ei ookkaa ennää vankila. Se lopetettii jo 2007. Mut älä huoli, nyt sinne pääsee tutustummaa. Voip olla et siint tullee viel hotelli (hotelliha se enneki on ollu), mutt meno sinne vaa olis vapaaehtoist.

      Opastetut Kakola-kierrokset
      ma-la 6.6.-27.8.2011

      Lähtö klo 16

      * Lähtöpaikka: Aurakatu 2 / Sightseeing-bussipysäkki
      * Opastuskieli: suomi
      * Hinta: aikuiset 20 €,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      53
      5650
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      72
      2741
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1990
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      37
      1826
    5. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      159
      1811
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1753
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1518
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1151
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1139
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      64
      956
    Aihe