Synnytyksestä, muistoista ja omasta kivunsietokyvystä....
Luinpa tässä muutaman ketjun ponnistusvaiheesta ja siitä, miten kukin on kokenut kivun ja kipulääkkeiden tehon jne.
Kyllä on pakko ihmetellä, kun jotkut kirjoittavat, en tiedä kuinka tosissaan;) että ponnistusvaihe olisi suurinpiirtein kivuton?
Erittäin vaikea uskoa. Jokainen kokee nämä asiat tietysti eri tavalla, mutta, mutta. Rehellinen pitää olla.
Itselläni on pari kaveria, äitejä. Kaksi heistä ei pysty/halua puhua synnytyksestään ollenkaan, yksi sanoo että "katsotaan nyt tuon seuraavan kanssa" (= jää ainoaksi lapseksi todennäköisesti, synnytys kesti lähes 30 tuntia)
Ihan oma äitinikin on sanonut, että avautumisvaihe ON OIKEASTI hemmetin kivulias, mitä sitä kieltämään. Oma mieheni on syntynyt kotona, paikalla oli tuttu lääkäri, mieheni isä ja hänen isovanhemmat (mummo sanoi vain, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun olen kenenkään tukena:))
Miksi ihmeessä pitää olla noin "cool", miksi ei voi sanoa, että se on ehkä kamalain kipu maailmassa, mitä on ylipäätään:( auttaako se ehkä unohtamaan?
Kumminkin noin neljä kiloa lihaa tulee pepusta ulos, tää on fakta:(
Asiallisia vastauksia:)
Luinpa tässä muutaman ketjun ponnistusvaiheesta ja siitä, miten kukin on kokenut kivun ja kipulääkkeiden tehon jne.
Kyllä on pakko ihmetellä, kun jotkut kirjoittavat, en tiedä kuinka tosissaan;) että ponnistusvaihe olisi suurinpiirtein kivuton?
Erittäin vaikea uskoa. Jokainen kokee nämä asiat tietysti eri tavalla, mutta, mutta. Rehellinen pitää olla.
Itselläni on pari kaveria, äitejä. Kaksi heistä ei pysty/halua puhua synnytyksestään ollenkaan, yksi sanoo että "katsotaan nyt tuon seuraavan kanssa" (= jää ainoaksi lapseksi todennäköisesti, synnytys kesti lähes 30 tuntia)
Ihan oma äitinikin on sanonut, että avautumisvaihe ON OIKEASTI hemmetin kivulias, mitä sitä kieltämään. Oma mieheni on syntynyt kotona, paikalla oli tuttu lääkäri, mieheni isä ja hänen isovanhemmat (mummo sanoi vain, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun olen kenenkään tukena:))
Miksi ihmeessä pitää olla noin "cool", miksi ei voi sanoa, että se on ehkä kamalain kipu maailmassa, mitä on ylipäätään:( auttaako se ehkä unohtamaan?
Kumminkin noin neljä kiloa lihaa tulee pepusta ulos, tää on fakta:(
Asiallisia vastauksia:)
Vastaukset 15
Vanhimmat
eihän se lapsi mistään pepusta ulos tule!? ei kyllä ainakaan minulla tullut.. en kyllä tiedä, että mistäs sinun lapsesi syntyvät..
Mulla on takana 4 hyvin erilaista synnytystä. Enkä kiellä etteikö aika olisi kullannut muistoja mitä noihin aikaisempiin synnytyksiin tulee. Tästä viimeisestä on 6 kk aikaa ja sen muistan vielä kohtuullisen hyvin :)
Eka synnytys oli hemmetin kivulias, koska mulle laitettiin oksitosiinitippa ja unohdettiin kipulääkitä. Tipalla saatiin aikaiseksi niin h***tilliset supistukset, etten enää päässyt sängystä ylös. Ja liikkuminen oli ollut paras kipulääke. Seuraavissa synnytyksissä olen kieltänyt tipan, ja vauvat ovat syntyneet silti :)
Toinen synnytys oli "kivulias" tai sanoisinko ennemminkin hankala n. puolen tunnin ajan. Lapsi olisi todennäköisesti syntynyt eteisen lattialle, jos en olisi ollut jo sairaalassa valmiiksi. Sairaalassakin meinasi syntyä pesuhuoneeseen :)
Kolmas oli järkyttävän pitkä, ja siksi hankala (kesti siis lähes 12 tuntia, mikä musta oli paljon kun nua aikaisemmat kestivät 3 tuntia ja vajaa 2 tuntia)
Neljättä voisin kyllä kuvailla kivuttomaksi kaikin puolin. Tässäkin hankalin vaihe oli se viimeinen tunti avautumisvauheesta, sentit 8-10. Siihen sain avuksi ilokaasun, joka auttoi täydellisesti. Toinen kenkku vaihe oli ponnistamisen aloittaminen. Supistusten voima oli aivan järkyttävä, mutta ponnistamisen "tarve" puuttui, vauva kun oli liukunut ylöspäin eikä painanut niin että olisi antanut ponnistuksille suuntaa.
Jokaisessa synnytyksessä olen kuitenkin kokenut ponnistamisen kivuttomana. En osaa sitä perustella, näin se vaan on. En ole kaivannut mitään kipulääkkeitä tuolloin... En tosin ole revennyt (ekassa tehtiin eppari), mutta lapset ovat olleet ihan kiitettävän kokoisia.
Mä olen tässä kuvauksessani kyllä ihan tosissani, joten jokainen kai kokee kivun eri tavalla. Rehellisesti.
"Kumminkin noin neljä kiloa lihaa tulee pepusta ulos, tää on fakta:(
Asiallisia vastauksia:)"
Eipähän oma kirjoituksesi ollut kovin asiallinen. Vai todellako sinä luulet, että vauvat tulevat pepusta.
Mutta kipuihin! Ihan oikeasti ihmiset kokevat kivun niin eri tavoin, että ei tarvita ajan kultaamia muistoja, jotta voi sanoa kivutta synnyttäneensä. Minä en ole tuntenut supistuksia lainkaan ja sairaalaan lähdin, kun lapsivesi meni. Ehkä osansa asiassa on tehnyt myös se, että synnytykset ovat olleet nopeita. Eka syntyi vedenmenosta seitsämän tunnin kuluttua, sairaalassa olin 3,5 tuntia. Toinen syntyi perätilassa vajaassa neljässä tunnissa.
Äitini on kertonut, että ensimmäinen synnytys oli hiukan kivulias, kun hän ei tiennyt, mitä tapahtuu. Mutta sen kesto oli vajaa viisi tuntia (joista tunti meni siihen, kun hän käveli sairaalaan supistusten alettua), seuraava tuli tunnissa ja viimeisin alle puolessa tunnissa ja ne molemmat ilman kipuja.
Sisareni (joka on hyvin kipuherkkä) synnytti ainoansa neljässä tunnissa ja sanoi, että ei ikinä olisi uskonut, että se ei satu.
Pimpsa tai peppu, kyllä sä ymmärrät varsin hyvin mitä tarkoitin.
Kiitos kumminkin mielipiteestäsi.
No minulla oli kyllä ponnistusvaihe ihan täysin kivuton, vaikka kestikin 1 h 15 min. Avautumisvaiheessa oli voimakkaita "kuukautiskipuja" siihen asti kun sain epiduraalin eli n. 3 tuntia.
Miksi se on niin vaikea uskoa? Menisin milloin tahansa uudelleen synnyttämään, itse asiassa todellakin mieluummin sinne kuin hammaslääkäriin. Meitä kun on moneen junaan...
voisiko minun kohdallani vaikuttaa se, että olen aina kärsinyt melko kivuliaista kuukautisista, mutta synnytyskivut olivat pienempiä kuin olin etukäteen kuvitellut. Ei, täysin kivutonta se ei ollut, mutta minun kohdallani siedettävää -ehkä siksikin, että synnytys tapahtui suhteellisen nopeassa ajassa (aluksi en edes tiennyt synnytyksen olevan jo käynnissä). Paniikki meinasi iskeä siinä vaiheessa kun luulin kipujen olevan vasta hyvinkin alkusoittoa, mutta tilanne etenikin yllättävästi nopeasti ponnistusvaiheeseen ja minulle ponnistaminen oli suuri helpotus --> ei tarvinnut taistella ponnistamisentarvetta vastaan. Ilokaasusta, joka oli ainut kivunlievitys jota ehdin saada, minulla ei ollut iloa, mutta sekin vaikuttaa eri ihmisillä eri tavoin.
Kenenkään on todella vaikea alkaa sanomaan toiselle, tuleeko synnytys olemaan kivulias vai ei, koska se todella on niin yksilöllinen asia. Toisille se on kuin maanpäällinen helvetti, toiset pääsevät jostain syystä vähemmällä tuskalla. Tuskin kukaan kuitenkaan omaa kruunuaan kiillottaa kivuttomuudella tai esittäisi asian päinvastaisena kuin se on. Minä olen erittäin kipukammoinen ihminen, mutta synnytyskipu ei omalla kohdallani ollut "kamalin kipu maailmassa" -hammassärky on ajanut ohitse tuskallisuudellaan.
että itse synnytyskipujen sijaan synnytyksen jälkeinen kipu tuli minulle täytenä yllätyksenä ja se kipu taisi ylittää synnytyskivut. Istumista ei voinut edes harkita muutamaan päivään ja reilun viikon kuluttua pystyin joten kuten kankunpuoliskoa sohvanreunaan laskemaan. Synnytyksestä on kulunut parisen kuukautta ja vieläkin on paikat arkoina; seksikokeilut ovat jääneet melko vähiin toistaiseksi.
niin onkin varmaan, että myös synnytyksen jälkeiset kivut ovat kovia. Kysyin tutultani, että unohtaako tuskat siinä vaiheessa, kun saa sen vaavin syliin...Kaverini sanoi omasta puolestaan, että ei, sitten se vasta alkaa, suihkutellaan puudutusaineita avonaisiin haavoihin ja ei siinä vaiheessa (täysin loppu henkisesti ja fyysisesti)jaksa edes itkeä /valittaa. Kuulostaa vähemmän kivalta:(
Minä synnytin lapsoseni 11 vuotta sitten, täysin ummikkona ( ei tuttuja tai sukulaisia tukena ja kertomassa mitä tuleman pitää...) lapsen painoksi oli arvioitu noin 2700g, yli kolmesta kilosta olisi suositeltu keisarinleikkausta ( olen pienikokoinen) Loppujen lopuksi synnytys kesti noin 12 tuntia, tarkkaa aikaa on vaikea sanoa koska minulla oli ennen aikaisia, kivuliaitakin supistuksia jo paljon ennemmin. Sairaalassa ehdin olla noin tunnin, synnytys salissa noin 20 minuuttia. Kätilö sanoi että odota rauhassa, kestää ensisynnyttäjällä tunteja, sen enempää tutkimatta, sanoi tulevansa hetken päästä ja katsotaan sitten mitä kivunlievitystä tahtoisin. Siihen saakka en saanut mitään. Kun kätilö sitten ilmaantui ja vilkaisi tilannetta, oli vauvan pää jo ulkona. Vähän ennen kuin tunsin ponnistustarvetta, kipu oli sen verran suuri, että luulen menettäneeni hetkeksi tajuntani, varsinaista ponnistusta en enää tuntenut, vaan kun loputkin vauvasta oli ulkona, en edes uskonut sitä, koska ei oikein tuntunut miltään. Luulen että se oli kipushokki tai sitten minulta puuttuu jostakin tunto. Vauva painoi 3500 sen luvatun 2700 sijaan, ja minuun kursittiin muistaakseni 16-18 tikkiä. Kesti noin vuoden, ennen kuin istuin ihan kunnolla. Kun kätilö anteeksi pyydellen jälkeenpäin kysyi, miksi en pyytänyt heti kivunlievitystä - hän oletti tästä "kivuttomuudesta" etten synnytä vielä pitkään aikaan, sanoin että ajattelin odottaa ensin, että kivut on isommat kuin kuukautiskivut. Eli tämän vuoksi ihan oikeasti joku voi rankankin synnytyksen kokea "melkein kivuttomana", koska on jotain suurempaa tai yhtä suurta kipua, johon verrata ja jota on tottunut sietämään. Itse tulen kulttuurista jossa asiat kuin kuukautiskipu ja niiden hoito on enemmän tai vähemmän tabu eikä "pienistä" valiteta, joten enpä osannut valittaa. Jälkeenpäin ajatellen kivut ja tuskat on olleet ihan hirveitä. Siltä seisomalta sain reseptin jo valmiiksi tuleviin kuukautiskipuihin.
Muuten koko synnytystapahtuma on vain hämärä ja epämääräisen pelottavaksi jäänyt kokemus, ja yksi syy siihen, että en aiemmin ole toisesta lapsesta edes haaveillut....
tottakai!! mutta ei se kuitenkaan niin ihmeesti etteikö toista tule muutaman vuoden päästä =) mullakin sellainen synnytys ettei ehtinyt ottaa mitään kipulääkettä kun odottelin itse liian pitkään että alkaa tosi kovat kivut sitten vasta ja sitten vasta olikin jo liian myöhäistä. (poikkeuksia on toki)
ja ihan aloittajan kanssa samoilla linjoilla.
Tunnustan, että jonkun verran karehdin niitä, jotka ovat ns. kivutta synnyttäneet. Toinen aspekti on se, että musta ei olis tullut tämä ihminen, joka mä nyt olen, jos se olis ollut helppoa. Butterfly effect, u know..
Mä olin synnyttämässä lähes 2 vuorokautta, siitä ajasta kolmanneksen synnytyssalissa.
Ikinä en tee toista. En ikinä.
Mä pyysin jo kohdunpoistoakin, mutteivat suostuneet siihen vielä, kun mä olen liian nuori.
Aion pyytää sitä uudelleen joka vuosi niin kauan, että siihen suostutaan.
Kysyjille olen yrittänyt selittää synnytys kipuja seuraavasti:
"Jos vahingossa pistät itseäsi neulalla niin sattuuko se? Kyllä. Entä jos varaat ajan tatuointi studiolle teettääksesi tatuoinnin, jännittääkö se? Kyllä.
Ison tatuoinnin tekemiseen kuluu useita tunteja, jopa vuorokausia. Toimenpide on kivulias, sinuahan pistetään neulalla tuhansia kertoja! Oletko ikinä kuullut ihmisestä joka olisi vaatinut epiduraalia kesken tatuoimisen? Et. Tatuointia laitettaessa kipua ei koeta sietämättömänä koska pää on adrenaliinista sekaisin ja mielessä on vain et JESH!pian pääsen esittelemään uutta tatskaani!"
Kutakuinkin näin koin synnytys kivut. Eikä muuten pätkääkään jännitä lähteä mukaan uudestaan!
Samaa sanoisin minäkin. Ei sattunut, ihan oikeasti, tai ehkä sattuikin, mutta en jaksanut ajatella sitä koska tahdoin vain nähdä ihanan lapseni, onko tyttö vai poika ja onko terve!
Minulla ponnistusvaihe tuntui lähes kivuttomalta, koska avautumisvaihe oli niin perkeleellinen. Ponnistaessa kipu unohtuu kun jännää sitä että pää tulee kun työntää... ei tosin pepusta. ;)
Esikoisen synnytys kesti n.5 tuntia komplikaatioineen ja oli HELVETIN kivulias!!! (imukuppi)... Kaikenlaisia kivunlievityksiä sain, kuten epiduraalin ja ilokaasun puuduttivat välilihan...
Toinen syntyi 1,5 tunnissa ilman kivunlievityksiä (pääsimme juuri sairaalaan kun poika syntyi) ja voin sanoa että oli parempi kokemus kuin edellinen... Avautumisvaihe oli tosi kivulias, mutta ponnistusvaihe ei ollutkaan niin kamalaa kuin olin odottanut. Sitä jotenkin käpertyi omaan itseensä ja tuntui kuin olisin kokenut kaiken jossain kaukana, oma elimistö teki siinä työn ja pakotti minut ponnistamaan..
Näin siis mun kokemukseni