Kämpässä paha henki/haamu?

Opiskelijja

Ennen en uskonut mihinkään yliluonnolliseen, mutta noin puol vuotta sitte kaikki muuttui kun muutin Helsinkiin tekemään maisterin tutkintoa. Kaikki alkoi siitä kun ettiskelin ittelleni kämppää ja satuin kuulemaan, että mun enollani olis kaksio vapaana Vantaalla. Koska eno lupas antaa kämpän käyttööni yksiön vuokralla, otin sen tottakai.

Ensimmäinen kuukausi meni ihan ok. Opiskelut edisty mallikkaasti ja kämppä oli aivan ihana, mitä nyt näin outoja unia ja niitä, miksi niitä ny sanotaan, kun herää mutta periaatteessa näkee vielä unta... esim. näkee juoksujalkaisen vipeltävän taulun taakse piiloon, mutta kun sinne kattoo, ei siellä ole mitään. Noh anyhow melkolailla tarkalleen sen yhden kuukauden jälkeen kämppä alkoi noiden unien ja aamuhallusinaatioiden lisäksi tuntua ahdistavalta. Tuntui kuin joku olis jatkuvasti vahdannu mua sielä.

Tämän jälkeen alkoivat mun akvaariokalat kuolla yks toisensa jälkeen. Siinä ei sinällään olis mitään ihmeellistä ellei kaikki testit olis näyttäny ihan hyväksyttäviä lukemia. Kaikki uudetki kalat, joita hommasin kuoli alta aikayksikön. Ja sitte ne unet alko menemään yhä ahdistavampaan suuntaan, tappamista, kuolemista ja kaikenmaailman olentoja. Aloin heräilemään keskellä yötä ja välillä tuntu, että aina jossain makkarin nurkassa pimeys oli tiheempää ku muualla.

Ekojen pakkasten mukana tuli sitten inhottavat vaikeroivat äänet. Koska paskoin housuuni jo valmiiksi, soitin enolleni ja kerroin, mitä kämpässä tapahtuu. Eno oli sitä mieltä, että pakkanen saa vaan moottorin pyörimään jotenki vinossa jolloin niitä ääniä syntyy, joten hyväksyin asian. Viimenen pisara oli kuitenki vesipatteri, joka alko vuotamaan oikeasti verenpunasta nestettä. Kun löysin sen lammikon sieltä patterin alta, soitin heti enolleni ja sanoin etten voi enää jäädä siihen kämppään hetkeksikään. Onneksi joululoma oli justiinsa alkamassa ja olin just sinä päivänä lähdössä kotipuoleen, jossa sain sitten kunnolla nukuttua ja rauhotuttua.

Eno sano, että se lammikko, joka sinne patterin alle oli ilmestyny oli vain ruosteista vettä, mutta minusta oikeesti tuntu, että sielä kämpäsä oli jotain muutaki. Kysyin enolta sitte, että ketä sielä kämpäsä oli asunu ennen mua. Se kerto, että ennen mua sielä oli asunu joku goottipariskunta, joka oli mesonnu sielä pitkin öitä, jonka takia se oli joutunu häätämään ne. Kysynki nyt, mitä sielä kämpäsä mun lisäkseni oli? Onko esim. mahdollista että nuo gootit on kutsunu sinne jonkulaisen pahan hengen tai haamun?

8

412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hutkija

      Verenpunaista nestettä patterista? Olisit ottanut näytteen. Ruoste on joskus ihan verenpunaista. Soita Skepsis ry:lle, nehän on luvanneet jonkun ison palkkion, jos joku pystyy todentamaan yliluonnollisen tapahtuman.

      Kalat kuolee, jos esim. suihkutat kärpäsmyrkkyä tai muuta vastaavaa kemikaalia ilmaan vaikka olisit suojannut akvaarionkin. Pienikin vieras kemikaali tappaa kalat.

      Muuten menis yleisen opiskeluahdistuksen piikkiin. Olin tulla hulluksi itsekin, mutta vasta graduvaiheessa.

    • huumehia, k. palmu

      LSD teettää kaikenlaista.

    • f34et3yg45h46h

      Kannabiksen käyttö aiheuttaa tuollaista vainoharhaa, tuo voi olla pysyvääkin aivovauriota.

    • erikoista ainakin on

      Nämä lapselliset pilkkaajat eivät ole kaikki muut lukijat, lisää vaan tällaisia kokemuksia tänne, koska sitä vartenhan tämä paikka on tehtykin.

    • miumou77566565

      Hui... Kuulostaa aika pelottavalta toi tapaus.. :o Kettuilijat voi suksia kuuseen.

    • LOL!!!!!

      "Hieno" stoori mutta ei susta kirjailijaa tule noilla "lahjoilla".

    • malkavian111

      Kuulostaa pahalta. Kannattaa ihan varalta muuttaa mahdollisimman pian pois. Ei ole hyvä jäädä epäterveelliseen asuntoon. Oli syy luonnollinen tai yliluonnollinen. Tulee myös mieleen jokin myrkky tai homekin, sekä kämppä on muutenkin liian pahassa kunnossa. On monenlaisissa kämpissä itsekin asuttu, joko ihan läävissä, tai kummittelevissa, joissa kuuluu kaikenlaisia ääniä. Ei ole mukavia kumpikaan ja käy ennenpitkää terveydelle..

    • hullunhauskaa++

      Kaukolämpövesi on värjätty punaiseksi. Siksi, jottei sitä sekoiteta normiin käyttöveteen. Ei huolta.

      Painajaiset voivat tosin johtua stressaavasta elämäntilanteesta tai mielen terveydellisistä syistä. Ei kannata jäädä yksin pohtimaan asioita!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4148
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3087
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe