syrämeen sattuu...

Kuinka pitäisi suhtautua kun ikäänkuin vahingossa näin mieheni sähköpostin auki ja näin että hän yhä pitää yhteyttä tiiviisti ex-naisystäväänsä vaikka minulle sanonut ettei pidä. Olo totaalisen turta ja lamaantunut. Valtava mielipaha myllertää päässäni, riittämättömyyden tunne ja tunne että minua on petetty. Turhaanko mustasukkainen?
5391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No et tosiaan ole turhaan mustis. Ota kissa pöydälle ja tee selväksi, että tommonen on loputtava, tai muuten lähdet suhteesta.

Äänestä

Samantyyppinen tapaus sattui itselleni. Muistan sen valtavan pettymyksen ja mielipahan, mitä siitä aiheutui. Tuollainen selän takana touhuaminen (sähköpostia, tekstiviestejä. puheluita entisten panojen kanssa) kertoo aika paljon toisesta. Siinä meni kyllä luottamus pitkäksi aikaa, enkä ole vieläkään pystynyt unohtamaan noita asioita.
Tein asian selväksi miehelleni, etten voi moista hyväksyä. Riideltiin asiasta paljon, ennenkuin sain tajuamaan.
Pahimmalle tuntuu, että jatkaisi varmaan vieläkin touhujaan, ellen vahingossa olisi saanut selville.
Harkitsin vakavasti suhteesta lähtemistä. Nyt asiat kuitenkin hyvin.
Uskoisin, että saat miehesi tajuamaan mitä mielipahaa se sinulle aiheuttaa.
Lopettaa kyllä salailemisensa, jos oikeasti sinua rakastaa.

Äänestä

entisen panojen kanssa ? höh..
entisen Kultasen kanssa !!

Äänestä

miksi ihmeessä menette urkkimaan miehenne sähköpostia. se on
y k s i t y i n e n !! mies ei varmaan ole uskaltanut sanoa olevansa yhteydessä eksäänsä, ettet pahastuisi turhaan.

Äänestä
  • Pelkurit on e h d o t t o m a s t i pargaita. Aina on syy siinä toisessa minkä vaan kertomatta jättämiselle. Se pelkuri ei vaan tajua, että aiheuttaa pahimmillaan toiselle tilanteen, jossa toinen ei ole vapaasta tahdostaan. Että näin. Vähän moraalia noihin moraalisaarnoihinkin, pliis.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ny läks... kirjoitti:

Kuinka pitäisi suhtautua kun ikäänkuin vahingossa näin mieheni sähköpostin auki ja näin että hän yhä pitää yhteyttä tiiviisti ex-naisystäväänsä vaikka minulle sanonut ettei pidä. Olo totaalisen turta ja lamaantunut. Valtava mielipaha myllertää päässäni, riittämättömyyden tunne ja tunne että minua on petetty. Turhaanko mustasukkainen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu