Mua pelottaa, että päässä on naksahtanut. Oon sitä jo jonkin aikaa miettinyt ja nyt tuli varattua lääkäri ihan muista syistä mutta mietein kannattaisiko tästä jutella siellä. Ehkä oon vaan vainoharhainen? No mulla on ollut unihalvauksia ja joskun nukkumisen jälkeen kuulen vielä jotain harhaääniä ja aistimuksia. Vähän kuin unihalvauksien aikana, mutta en kyllä mitenkään halvaantunut ole. Ja joskus ennen nukahtamista siinä rajamailla ollessa kuulen puhetta vaikka olen siis vielä hereillä. Nään jatkuvasti unia että oon seonnut täysin. Varmaan koska se pelottaakin ja mitä enemmän niitä unia näkee, niin sitä enemmän asia pyörii mielessä ja sitä enemmän unia sitten taas tulee tietenkin.
Monta kertaa saan miettimällä tapahtumaan asioita (!!!!!!!) ja se vasta pelottavaa onkin. Esimerkiksi kerran yksin kotona ollessa tuijotin ovenkahvaa ja mietein kuinka pelottavaa olisi jos kahva painautuisi alas, kuin oven takan olisikin joku. ja no, kahva painui alas ja pysyi siinä alhaalla vaan kunnes häivyin kun järkytyksestä selvisin. Ja noita on muitakin. Ei nyt mitenkään kymmenittäin mutta muutama. En tie onko noi vaan jotain psykologista juttua vaan kun olin muutenkin peloissani yksin isossa pimeässä talossa illalla.
On myös uniapneaa, ja pakkomielteitä ja nään joka yö painajaisia. Ole pystynyt nukkumaan ilman valoa ainakaan viiteen vuoteen. Olen jatkuvasti väsynyt ym.
Ja kun olen ihan järkevä ja fiksu ihminen muuten. Sosiaaliset suhteet hyvät ja moni ihminenkin sanonut, että olen täysjärkisin ihminen mitä ne on tavannut. Siis en ole näistä peloista kenellekään puhua uskaltanut että ihan kohteliaisuutena ihmiset vaan todennut niin. Mutta mitä nää ihmeelliset jutut on?? Olenko sekoamassa pikkuhiljaa? Kannattaisiko puhua sen lääkärin kanssa? Vai oonko vaan harhaluuloinen...
Mielenvikainenkokö?
21
488
Vastaukset
- pelottaa.
Niin ja mulla on viimiset viisi vuotta ollut henkisesti aika tuskaa. Välissä oli muutaman kuukauden parempi hetki. Tapahtunut kaikkea kamalaa eikä ole ollut tukea, päin vastoin asiat mennyt vaan huonommiksi kun tämän ikäiset osaa ajatella asioita vielä toisten kannalta. Että jos oon ollut niin masentunut että päässä on naksahtanut? Nyt on kyllä kaikki ok vihdoin mutta pelottaa tää juttu.
- sano,,
Puhu sille lääkärille. Vaikuttaa siltä että terapiasta olis sulle hyötyä. Ei tuu mitään tosta että joudut pelkäämään olemattomia.
- ohikulkija'
Olen kuullut sanottavan, että yleensä sellainen ihminen, joka epäilee omaa mielenterveyttään on vain terve, eli että se on terveyden merkki. Todella sairaat eivät sitä itse edes tajua epäillä.
Älä pelkää turhaan. Tuntematon asia aina pelottaa ennen kuin ymmärrys sitä kohtaan lisääntyy. Jos sulla on jotain todella epärationaalisia pelkoja, jotka hallitsee elämääsi, niin niihin kannattaa hakea terapia-apua.
Mutta jos on kyse vain niin sanotuista yliluonnollisista ilmiöistä, niin ammattiauttajilta ei välttämättä heru ymmärrystä sellaista tieteellä selittämätöntä kohtaan vaan se voidaan heti luokitella harhoiksi yms. Vaikka se ei välttämättä olekaan harhaa. Sitten voit joutua syömään lääkkeitä, joita et oikeasti tarvitse.
Itse en ole mikään asiantuntija, mutta tiedän, että on ihmisiä, jotka harrastavat esim. yöllä nukkuessa ruumiistairtautumisia (Out-of-body experience) ja jopa juttelevat edesmenneiden läheistensä kanssa astraalitasolla. En nyt väitä, että sinä olisit kokenut tällaista, mutta tarkoitan vain että sellaistakin tapahtuu terveille ja hyvinvoiville ihmisille. Jos sellaiset kyvyt tulee käyttöösi yhtäkkiä niin se on ymmärrettävästikin pelottavaa ennen kuin oppii hallitsemaan sitä ja tajuamaan mistä oikein on kyse.
Jos olet valveilla ollessa pystynyt ajatuksen voimalla liikuttamaan esineitä, niin sitä kutsutaan telekinesiaksi tai psykokinesiaksi. Otappa selvää, siihen on ihan ohjeitakin netissä. Jotkut ihan tieten tahtoen ovat opetelleet sitä. Mielen voimat on aika jännät kun ne valjastaa käyttöönsä.
Jotkut ihmiset saattaa olla luonnostaan herkempiä tällasille kokemuksille.
Kannattaa siis ottaa ensin selvää asioista ennen kuin epäilee omaa mielenterveyttään tai antaa kellekkään valtaa epäillä sinun omaa mielenterveyttäsi. - narkolepsiaa nähnyt
Kannattaa tutkia neurologin nuo unihäiriötkin. Esim. narkolepsiassa voi esiintyä kuvailemiasi harha-aistimuksia nukahtamisvaiheessa ja käsittämättömiä painajaisia, mutta tuo, että miettimällä saa asioita tapahtumaan, ei narkolepsiaan varmaankaan liity.
- KS
Moikka aloittaja!! Mulle on alkanut tulemaan juuri kuvailemiasia "harhoja" ennen nukahtamista. Eli päähän palaa päivän mittaan käydyt keskustelut tuollaisena puurona josta ei kunnolla saa selvää.. Ihan niinkuin ajatukset vaan harhailee ja välillä kuulee pään sisällä noita asioita mitä on tapahtunut tai niihin ajatuksiin kaiketi liittyy sitten äänet mukaan mitä pää tuotttaa... Koitappa googlettaa valveunesta. Jos kerrot asiasta lääkärillesi niin lupaathan palata tänne kertomaan mitä hän kertoi sinulle, olisin todella kiitollinen. Lisäksi itse sairastan paniikkihäiriötä joten tämä on oikeaa tuskaa itsetarkkailulleni ja pelolle siitä, että sekoan koska tämähän on aika pelottavaa.. Kiitos kun olet aloittanut tämän ketjun!!!!
- pelottaa.
Okei, helpotti paljon pelkoa jo teidän vastaukset, kiitoksia kovasti! Juu noita ruumisstairtautumiskokemuksia on noissa unihalvauksissakin joillakin. Itsellä ei ole ollut vaan halvauksen aikana mulla on näkö ja kuuloharhoja ja tunnen niin järjetöntä kauhua että olen koko loppu päivänkin vielä ihan sekaisin.
Ja noista että saan asioita tapahtumaan, niin kerran sain jotain paikkaan mikä ei voinut mitenkään olla mahdollista ja pystyin vielä koskettamaan tätä "jotain" ihan kuin olisin "luonut" sen tyhjästä. Leikein ensin vain ajatuksella "mitä jos..." ja sitten se "ilmestyi". En pysty selittämään tarkemmin, kyse minulle vähän yksityisimmistä asioista. Näitä juttuja ei kuitenkaan ole tapahtunut kuin muutama tosiaan, että ehkä kannattaa jättää nämä vain omaan arvoonsa jos muillakin ihmisillä on saattanut olla jotain vastaavia?
Se lääkäri on huomenna aamupäivällä, että voin noista uniasioista puhua sille ja kertoa tänne sitten lisää. Muutin juuri uudelle paikkakunnalle ja varasin lääkärin ihan kunnalliselta enkä ole ihan varma paikasta, että toivotaan että löydän oikeaan osoitteeseen :) - KS
Kiitos, että tulit tänne vastaamaan!! On niin ihanaa tietää, että jollakin muullakin on noita ihmeellisyyksiä juuri ennen nukahtamista. Eilen koitin tsempata oikein kunnolla ennen nukahtamista (pyrin siihen, että en ajatellut mitään). Ja pääsin nukahtamaan ilman, että ajatukset karkailivat ja unet lähtivät pyörimään/päivän aikaiset keskustelut nousevat mieleen.. Kaiketi tuohon vaikuttaa paljolti myös se, että ehtiikö ennen nukahtamista nollata päätään päivän tapahtumista? Että ei lähde päivän tapahtumat pyörimään mielessä.. Mulla jää muutenkin ajatuksiin jumittamaan herkästi asiat, murheet yms. Lisäksi kaikki biisit jää pyörimään mieleen ja ah jos menen asiasta ahdistumaan niin sitten niitä ei saa ei millään pois. Tsemppiä sulle huomiseen ja kirjoitellaan täällä taas!!
- spiritual being
Nyt vedän sellaista HC läppää että alta pois. Please, lukekaa avoimin mielin, en ole itse seonnut.
entäpä jos tämä todellisuus ei olekaan kaikki todellisuus mikä meille on olemassa. Entäpä jos tämä fyysinen todellisuus onkin vain osa olemassa olevaa ja satumme vain keskittymään siihen enemmän kuin sellaiseen mitä emme näe fyysisesti.
Entäpä jos meillä onkin olemassa sprituaalinen olotila jossa osa tietoisuudesta elää, sanotaan nyt vaikka se alitajunta. Pystymme kokemaan, aistimaan ja näkemään asioita joita emme pysty nyky-yhteiskunnan teorioilla selittämään ja työnnämme nuo tuntemukset, näyt ja olotilat pois koska emme osaa niitä selittää. Elämä on turvallisempaa silloin kuin lääkäri pystyy sen selittämään tai jollakin tieteen lajilla on asiaa tutkittu.
Väitän että tämä todellisuus on vain 10% kaikesta siitä mitä meidän olisi mahdollista kokea mikäli pystyisimme kehittämään intuitiivisia aisteja, joita länsimaisessa kulttuurissa yleensä kutsutaan huuhaaksi. Esimerkiksi kuudennen aistin kautta pystymme kokemaan asioita joita muut kaikki eivät ymmärrä eikä tiede pysty selittämään. Tämä vaatii kuitenkin kehitystä henkisellä tasolla, spritual growth ja valmiutta nähdä asiat uudessa valossa sekä tahtoa kehittää omaa ajattelua eteen päin. Kaikki mitä on tarjolla ei ole tässä.
Kokemuksesi kuulostavat siltä kuin pystyisit kokemaan asiota jotka yleensä selitetään spiritual sciencin kautta. Et ole sekoamassa, näet ja koet vain sellaisia juttuja joita normaali ihminen ei koe. Kaikki kokemuksesi eivät välttämättä ole positiivisia sillä kuten tässä fyysisessä tasossa spirituaalisessakin tasossa on roistoja ei ryöväreitä eli ikäviä asiota jotka saattavat aiheuttaa harmia mikäli ei tiedä mitä tapahtuu.
Mikäli haluat miettiä asiaa uudelta kannalta ja tuntuu että voisit haluta kuulla jotain uutta niin googleta kuudes aisti, ja spiritual body ja lue vaikka blogeja. (hypi yli Jumalaa ylistävät mikäli ne eivät ihan iske). Löytyy suomeksi ja englanniksi. Mikäli ei iske niin sitten ei iske, se on vain yksi mahdollisuus lisää. - huano haisu
provokokoko?
- IIIIIIIIIIIIIIIIIIII
mä kuulen monesti ennen nukahtamista ja unen rajamailla ääniä. Joskus kuulen et joku kutsuis nimeltä ja kerran kuulin että joku laulais. Mulla ei ole kyllä mitään unihäiriötä. Onkohan se ihan normaalia? :O
- pelottaa.
Joo, no alkuperäisen viestini ideahan oli, että jotain käsittämätöntä on tapahtunut ja kaikki nukkumiseen liittyvä on täysin sekaisin ja on niitä pakko-oireita ja kaikki nää saa tosi sekavan olon yhdessä.
Ja alkuperäisessä viestissä kerroin esim. tästä ovenkahvasta joka laskeutui itsellään ja lisäsinhän perään että oli varmaan vaan jotain psykologista shaibaa se. Ei mtn yliluonnollista. Ja kun noita tosiaan enemmänkin ja siksi pelkäänkin onko aivoni ihan skarpit, vai mit. Ja mitä noihin mun yöllisiin hallusinaatioihin tulee, niin ne on ihan tieteellisesti todistettu juttu unihalvauksen yhteydessä. Se vaan että niitä halvauksia on vaikka muillekin jakaa ja tosiaan muutenkin öisin täysin sekaisin kaikki enkä ole nukkunut kunnolla vuosiin.
Mutta en nyt sanonut ettei mitään New Age-kehon energia-henki maalman-juttuja olisi olemassa. Mistä minä mitään tiedän. Kyseen alaistan kaiken ja uskon kokemuksiini ja järkeen. Mutta nää mun jutut on tosi pelottavia ja nään ja koen ne itse todellisena asioita joista muut eivät ainakaan puhu. Siksi tulinkin tälle palstalle, koska ehkä aivoissani vinksahtaa näissä kohdissa ja en tiedä missä kohtaa menee raja, että kannattaisi ammattilaiselle mainita asiasta.
Kävin siellä lääkärillä mutta meillä loppu aika kesken ja ens ke varasin uuden ajan pelkästään näille mun nukkumisen outouksille. Oli niin paljon kaikkea muuta systeemiä samassa. Ehkä ne äänet sitten on jotain normaaleja jos muillakin niitä? :) - pelottaa.
Ja tosiaan ihmisen mielihän on pieni. Joskus kun ihmisille tapahtuu jotain pahaa päässä naksahtaa. Mulla on ollut tosi vaikeata viisi vuotta ja vaikka nyt alkaa olla kaikki okei niin jos päässä kuitenkin joku naksahti. Tosin ehkä en osaisi kyseenalaistaa asiaa jos niin olisi käynyt? Mutta toisaalta eikö kukaan mielenvikainen ole ikinä ihmetellyt että miksi näkee joitain asioita mitä toiset eivät nää?
- KS
Moikka Pelottaa! Ei taideta olla kahdestaan niiden "äänien" kanssa.. Oon yrittänyt olla itsetarkkailematta itseäni.. tai sitten mietin jotain mukavaa/mietin jotain kappaletta.. ja ihanaa oon pystynyt taas muutaman yön nukahtamaan hyvin!!!! :) Parhaiten tähän vaivaan kai auttaa se, että rentoutuu 2h ennen nukahtamista esim. ite katon tv:tä.. antaa aivojen mennä jo vähän niinkuin narikkaan.. pahinta on just jos jostain kiireestä yritän pompata nukkumaan tai suoraan töistä tulleena meen sänkyyn niin avot se on siinä!!! Ja taas pyörii kaikki mielessä ja asiat/päivän mittaan käydyt keskustelut pomppaa mieleen ja taas ahdistaa... Toivottavasti se lääkäri osaisi sanoa, onko tää normaalia vai ei.. kirjoitellaan taas!!
- KS
Mitä sulle kuuluu pelottaa?
- KS
nostan jos aloittaja olisi täällä :)
- KS
Missä oot Pelottaa?
- pelottiniinperkelees
Kerro mitä sulle kuuluu nim. pelottaa? Lääkärit eivät ymmärrä mitään henkimaailman juttuja ja yleensä tykkäävät ennenminkin leimata ihmisiä mielisairaiksi kuin auttaa.
Onko sulla traumataustaa esim. koulukiusaamista, väkivalta kokemuksia, seksuaalista väkivaltaa tms. Joskus vanhat käsittelemättömät traumat ahdistuksineen aiheuttaa erilaisia pelkotiloja ja sitten voi tulla erilaisia harhoja ja kuuloaistimuksia.
Mulla on ollut tosi paljon erilaisia pelkoja johtuen em. syistä. Näin monta vuotta sitten unen jossa mieleni oli hajonnut ja pyysin sukulaistani toimittamaan minut sairaalaan.
Tänä päivänä tilanne on aivan päinvastainen. Pelkojen syy on selvinnyt, kaikki lähtee lapsuudestani. Uskon myös vahvasti korkeaampaan voimaan, maailmankaikkeuteen, Jumalaksikin häntä kutsun ja rukoilen ja meditoin päivittäin. Ensijainen rukousaiheeni on ollut mielenrauhan saaminen ja olen saanut enemmän kuin olen pyytänyt. En syö mitään lääkkeitä, en käy seurakunnissa, olen aivan tavallinen ihminen.
Niin rajamailla kuitenkin olin vielä viitisen vuotta sitten sairastunko vai en ja mulle tuli tunne että säkin käyt jotain rajatilaa nyt läpi. Kaksi suuntaa; terveys ja sitten toinen. Sen kokemuksesta tiedän että mua ei ainakaan yksikään lääkäri ole pystynyt auttamaan vaan apua on tullut aivan muuta kautta ja siitä olen ikuisesti kiitollinen. Sain elämäni takaisin. Voimia sulle! - KS
missä aloittaja???
- Itselläkin oireilee
Milloin alkoi? Voiko olla yhteydessä influenssarokotukseen, joko sika- tai sen jälkeiseen tavalliseen? Jos on niin ainakin silloin voi olla narkolepsiaa. Ota yhteys lääkäriin.
- KS
vieläkin etsin aloittajaa :D
- KS
Aloittajaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17913494
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454920Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493709Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402843Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1191783Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721697Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371515