Voiko ystävälläni olla kaksisuuntainen mielialahäiriö?

Lisäystä:

-Ei jaksa käydä töissä ja on sanonu, että haluaa miehen elättävän hänet.
-Jatkuvasti joku "draama" päällä.
-Huomaan, että jos minulla on ahdistuksia, ja kerron niistä vaikka jonain viikkona enemmän, hän ei edes soita, koska haluaa mieluummin puhua omista ahdistuksistaan. Tässä vaiheessa alkaa myös epäilyt siitä, olenko hyvä ystävä hänelle. Luultavasti hänelle olisikin paras ystävä sellainen, jolla ei itsellään ole elämää ja joka on sitoutunut vain hänen elämänsä ongelmien päivittäiseen pohtimiseen. :(

Tai narsku

En minä kirjoittamasi perusteella häntä bipoksi epäilisi, voi olla mitä vaan, rajatila, narsku, huomionhakuinenpersoona tai jotain muuta, siis vaikka bipo.

Kaksisuuntaiset yleensä jossain vaiheessa ovat holtittomia rahan ja/tai seksin suhteen. Vaihtavat työtä, muuttavat paikasta toiseen, perustavat firmoja ja touhuavat kaikenlaista. He nukkuvat liian vähän tai liian paljon. Ovat täynnä suuria haaveita tai eivät enää usko mihinkään. He voivat olla valloittavia ja karismaattisia, sitten taas hiljaisia ja vetäytyviä. He eivät ole tasaisesti hankalia ja aina samanlaisia.

"En minä kirjoittamasi perusteella häntä bipoksi epäilisi, voi olla mitä vaan, rajatila, narsku, huomionhakuinenpersoona tai jotain muuta, siis vaikka bipo."

"Et epäile bipoksi, mutta kuitenkin voisi olla bipo?! Ööh...

Itse olen bipo, en ole koskaan ollut rahan tai seksin, ei silti, en minkään muunkaan suhteen käytöksessäni holtiton ja sama työpaikkakin ollut liki 15 v. Ja nukutuksikin on tullut aina ok.

Meitä on niin monenmoista bipoa, aikamoinen yleistys tuo viestisi...

Aika huvittava tuo sinun vastaus bipoliini. Bipohan on mielensairaus ja oireilee juuri käyttäytymisessä ja tunteissa, kuinka teitä siis voi olla niin kovin erilaisia?? Eihän tuota tautia voi diagnosoida muuten kuin teidän käyttäytymisen ja tekojen perusteella ja diagnoosin tarvitaan siis kaikilla samaa tautia sairastavilla myös hyvin samanlaista käytöstä. Siksi näissä mielensairausjutuissa voi aivan hyvällä syyllä yleistää, eihän sitä tautia ilman niitä psyykenoireita olisikaan.

Aika kumman epätyypilline bipo olet sitten, tai sitten sinulla on jatkuvasti tauti hoitotasapainossa/remissioissa. Onhan sekin mahdollista toki.

"Aika kumman epätyypilline bipo olet sitten, tai sitten sinulla on jatkuvasti tauti hoitotasapainossa/remissioissa. Onhan sekin mahdollista toki. "

Näin on, remissiossa olen ollut jo pitkään. Ja tuosta yleistämisestä; kun tätä bipoakin on useamman "sorttista".

Ja "jompikumpi"; työskentelen yks.lääkäriasemalla, kyllä siellä olisi huomattu jos olisin seoskellut;)) Joten ei kannata olla huolissaan, en ole sairaudentunnoton, en ole ollut sitä koskaan=)

kiitoksia vastauksista, toivoisin, että erityisesti tätä mun ystävän käytöstä kommentoisitte!

ed.v. No, hyvä sinulle. Bipohan on hoidettavissa oleva häiriö ja toki joillakin on ihan luonnostaankin vain muutama sairausjakso elämän aikana ja muuten elämä normaalia.

Mutta sitten ovat nämä sairaudentunnottomat, jotka eivät ymmärrä oireitaan ja tekevät jotenkin kaiken mahdollisen elämässän juuri niin, että tauti vain pahenee. Ja kun mopo on jo täysin lähtenyt käsistä ja sairaudentunnottomuus samaan aikaan aivan nolla, niin kyllä siinä on kaikkien osallisten elämä totaalista helvettiä.

kysellenliikenteessä, sinun ystävästä on vain sinun kirjoituksen perusteella mahdotonta sanoa, mitä kaikkea se voisi olla, ystäväsi voisi hyvin olla vaikka narsisti. Ei sinun kirjoituksen perusteella kaksisuuntaistakaan varmaan voi täysin poissulkea, mutta et sinä minun mielestä kuvaile mitään erittäin tyypillistä bipoa, ennemminkin vois olla joku persoonallisuushäiriö.

kiitos vastauksesta! Hänen äidillään on narsismia, vahvasti ja mietin, että voiko se olla opittuja käyttäytymismalleja sieltä?

Hyvin paljon mahdollista, kyllähän vanhemman ongelmat vaikuttaa myös lapsiin.

Hei ! Kaksisuuntaisuutta on aluksi hyvin vaikeata diagnosoida. Mieheni sairastui masennukseen v.2004 ja vasta 2005 lopussa tuli kaksisuuntainen diagnoosi. Meillä ei juurikaan nukuttu, ei öisin eikä sen koomin päivälläkään. Joskus oli niin väsynyt että nukahti melkein pystyyn, ehkä 30-60 min ja taas alkoi meno. Ärtyisyyttä esiintyi. Mieliala vaihteli päivän aikana kuin olisi vuoristoradassa ollut. Kukkaan muu ei häntä ymmärrä kuin hän itse. Minut haukuttiin lyttyyn jatkuvasti. Miehestä tuli tunteeton. Ei enää iloinnut, ei surrut tai yhtään mitään. Ajokieltokin tuli lääkärin puolelta, koska aiheutti vaaratilanteen liikenteessä. Kyydissä oli mieheni ja minun lisäksi meidän 5-vuotias poika. Toisaalta joskus oli koko yön valmistanut meille aamupalaa. Voit kuvitella, että pöytä notkui kuin seisovassa pöydässä. Durasel-pupu kuvastaa meidän elämää tuolloin. Mielestäni ystäväsi jutut kuulostavat narsismilta. Tuollainen omistamisen halu jne...

Hei,

mielestani ystavasi ei kuulosta mitenkaan erityisen kaksisuuntaiselta. Ennemminkin persoonallisuushairioiselta tai narskulta, jos on pakko etsia virallista nimitysta. Mutta kannattaa muistaa, ettei ihmista voi aina tunkea johonkin diagnoosiin, silla mieli voi sarkya niin monin tavoin. Tuollainen kaytos voi juontaa juurensa esim. lapsuuden kokemuksista, vanhemmista ja ties mista.

Ja btw, mina olen itse ll-tyypin bipo ja elelen tyytyvaisesti ulkomailla ilman laakitysta, valmistun pian koulusta hyvin arvosanoin ja tyopaikkaa en ole vaihtanut koskaan tuosta noin vaan. Raha-asioissa voisin olla tarkempi, kuten muutenkin rauhallisempi, mutta veikkaanpa ettei kukaan arvaisi minun sairastavan noinkin vakavaa mielenterveydenhairiota ellen itse sita kerro. :) Olen huomannut, etta elama on tasmalleen sita, millaiseksi sen itse teet.

Kiitoksia kaikille vastauksista!
Jep, tarkoituksena ei ollut todellakaan tuomita ystävääni mihinkään gategoriaan, vaan todella tietämättömänä itse viisastua, jotta vähän ymmärtäisi, eikä turhautuisi koko ajan.

Nyt itseasiassa on sellainen vaihe, että hän on melkein minut jo "heivannut" ystävistään. En voi enää kuin nauraa tai itkeä. Hän on koko ajan niin keskittynyt itseensä ja omiin ongelmiinsa. Jos emme käsittele hänen ongelmiaan, jos en ole joka ikinen sekuntti valmiustilassa vastaamassa hänelle, hän ahdistuu ja loukkaantuu.

Ja minä taas liikaa hermoilen siitä sitten ja on nytkin vähän huono omatunto. :( Vaikka ei todellakaan pitäis olla. Juttelin just yhden ystävän kanssa ja hän sanoi, että olen tehnyt kaikkeni ja ylikin tämän ystävän kanssa.

Kuulostaa enemmänki epävakaalta persoonallisuushäiriöltä/ narsistiselta.. Mulla oli kaveri joka käyttäytyi samalla tavalla. Ainoat puheenaiheet olivat hänen ongelmansa, aina samat ikävät jutut kerta toisensa jälkeen, levy jäi päälle. Yritin turhaan vaihtaa puheenaiheita ne palasivat aina häneen itseensä. Tapaamisten jälkeen oli ihan poikki, koska kyseinen henkilö puhui lähes tauotta.."Pakotti" mut terapeutikseen, ja kiltti kun olen, en osannut lähteä tilanteesta pois, vaan kärsin mukisematta. Jälkikäteen olen ollut itselleni vihainen, koska en laittanut rajoja aikuisena ihmisenä .Olisi heti alkuvaiheessa pitänyt tehdä selväksi, että ikävistä asioista saa puhua ja pitääkin, jos on paha mieli, mutta jos kaveruus perustuu toisen terapoimiseen se ei ole ok. Vaikka toisaalta ymmärsin, koska todella rankkoja asiota oli kyseisellä ihmisellä takana, ja muuten oli tosi hyvä tyyppi, mutta sekään ei aina riitä jos kaveruus ei ole vastavuoroista .Kaksisuuntaiseen ei liity itsemurhalla uhkailu, eikä se että yrittää eristää kavereista..Epävakaatpersoonallisuushäiriöiset lähes poikkeuksetta uhkailevat itsarilla, ottaa lääkkeitä ja voi soitella toistuvasti ja ilmottavansa aikeistaan, sitten vatsahuuhteluun, osastolle, ja sitä samaa jatkuu ja jatkuu, saa tyydytystä siitä. Itse olen kaksisuuntainen. Eräs kaksisuuntainen kaverini ylireagoi kaikkeen, hänelle ei saanut sanoa mistään asiasta, mutta hänellä oli oikeus vittuilla muille. Tosi erikoista oli että hänelle oli ongelma minun erilainen miesmaku, musiikkimaku ja jopa pukeutuminenkin, mun olisi pitänyt olla samanlainen ku hänenkin. Saattoi tuomita jonkun tosi älyttämän pienistä asioista. Väitteli kaikesta! Ei hyväksynyt eriäviä mielipiteitä, ja hän oli tietysti aina se joka oli kaikessa oikeassa.Saattoi suuttua jos joku käyttäytyi tietyllä tavalla vaikka itse olisikin tehnyt aivan vastaavaa, mutta hänen tekosensa piti aina hyväksyä. Sairaus oli hänelle ylpeilyn aihe. tuli tosi ristiriitainen olo, koska saattoi monesti halailla ja sanoa mulle " Raskastan sua" , silti samaan aikaan käyttäytyi epäkunnioittavasti. Tylsistyi helposti, ja muiden piti viihdyttää, ja vastata aina hänen puheluihinsa. Kerran puhuin puhelimessa, ja hän yritti soittaa varmaan 30 kertaa kyseisen puhelun aikana, munhan ois pitäny lopetaa puhelu koska hänellä sattui olemaan asiaa samaan aikaan. Tiuski kaikille.. Oli hermoheikkoinen, käyttäytyi aina tällä tavalla, kyse ei ollut maniasta vaan hänen normikäyttaytymisestään. Itsellänikin on kyseinen sairaus. Olen kokenut myös rankkoja asiota. Mutta mielestäni osaan käyttäytyä, en tosin maniassa tietenkään! Sairauteni on masennuspainoitteinen, yhden kerran olin maniassa. Masentuneena yritän käyttäytyä normaalisti. tarkoitan sillä sitä että minulla ei ole oikeutta aiheuttaa huolta muille ihmisille tällä sairaudellani. ajattelen että jokaisella on jonkin sortin ongelmia, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Vaikka pää olisi täynnä tosi itsetuhoisia ajatuksia ym, en kerro niistä, vaan yritän mukautua.Samojen asioiden hokeminen kun ei auta mitään ja se pakostakin alkaa näkyä ihmissuhteissa. En väitä ettei mussa olisi mitään vikaa, vaan että kyseiset jutut ei sovi muhun, tosin olen herkkä, mutta minulle saa sanoa asiasta, mutta mitään ihan älytöntä en ole valmis ottamaan vastaan..On sairas tai "terve" kyse on kuitenkin omasta käyttäytymisestä, miten ottaa muut ihmiset huomioon, ottaa vastuun omasta elämästään. Jos ei tunne oloaan hyväksi toisen seurassa, kannattaa lopettaa ihmissuhde joka ei perustu todelliseen ystävyyteen..On ikävää laittaa välit poikki, mutta joskus on pakko valita om hyvinvointi, eikä kyse ole itsekkyydestä, vaan terveestä itsetunnosta.