koirasta

N vuosi sitten kun koiramme kuoli näin n. viikon kuluttua unta siitä. Unessa oli yö, mutta minä, siskoni ja isäni olimme olohuoneessa ja äiti oli mennyt johonkin muuhun huoneeseen. Ulkona oli kova lumimyrsky, ja koko ajan oli jotenkin ahdistava tunnelma. Yhtäkkiä ulko-ovelta kuului sellaista ääntä, ja menin avaamaan sen vaikka oli tunne että olisi pitänyt mennä piiloon. Oven takana oli tämä kuollut koiramme, joka tuli sisälle kun avasin oven. Se kiersi olohuoneessa ja muualla mutta kukaan meidän perheestä ei koskenut sitä. ´Silloin kun se oli tullut sisälle tuli itselle sellainen ajatus siinä unessa että "älä koske siihen, se on eri maailmasta ja joudut sinne itsekin jos kosket." Sitten kierrettyään talon huoneissa koira lähti ulos ja minä menin ovelle katsomaan ja ulkona ei enää ollut lumimyrskyä vaan hiljaista ja pimeää ja painostavaa ja oli sileä lumikerros maassa. Mutta pelottavinta oli että näin pihallamme ja läheisellä pellolla monia repaleisia linnunpelättimiä ja koiran mentyä ja kadottua sinne pimeään vedin oven kiinni ettei ne pelättimet pääse sisään. Että tällaista.
057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


minä vaan kirjoitti:

N vuosi sitten kun koiramme kuoli näin n. viikon kuluttua unta siitä. Unessa oli yö, mutta minä, siskoni ja isäni olimme olohuoneessa ja äiti oli mennyt johonkin muuhun huoneeseen. Ulkona oli kova lumimyrsky, ja koko ajan oli jotenkin ahdistava tunnelma. Yhtäkkiä ulko-ovelta kuului sellaista ääntä, ja menin avaamaan sen vaikka oli tunne että olisi pitänyt mennä piiloon. Oven takana oli tämä kuollut koiramme, joka tuli sisälle kun avasin oven. Se kiersi olohuoneessa ja muualla mutta kukaan meidän perheestä ei koskenut sitä. ´Silloin kun se oli tullut sisälle tuli itselle sellainen ajatus siinä unessa että "älä koske siihen, se on eri maailmasta ja joudut sinne itsekin jos kosket." Sitten kierrettyään talon huoneissa koira lähti ulos ja minä menin ovelle katsomaan ja ulkona ei enää ollut lumimyrskyä vaan hiljaista ja pimeää ja painostavaa ja oli sileä lumikerros maassa. Mutta pelottavinta oli että näin pihallamme ja läheisellä pellolla monia repaleisia linnunpelättimiä ja koiran mentyä ja kadottua sinne pimeään vedin oven kiinni ettei ne pelättimet pääse sisään. Että tällaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu