Hei nimimerkki putki 011!

tyottomyyskassat

Kysyt ketjussa "Työttömyysturvasanastoa" seuraavaa:

Mitä tarkoittaa korotettu ansio osa?

Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha muodostuu perusosasta ja ansio-osasta. Perusosa on saman suuruinen kuin Kelan maksama peruspäiväraha ja ansio-osa on tähän päälle 45 prosenttia työttömyyttä edeltäneiden työtulojen perusteella lasketun laskennallisen päiväpalkan ja perusosan erotuksesta (jos kuukausipalkka ylittää peruspäivärahan 105-kertaisen määrän, ansio-osa on ylimenevältä palkanosalta 20 prosenttia). Korotettu ansio-osa on suurempi kuin tavallinen ansio-osa: 57,5 prosenttia päiväpalkan ja perusosan erotuksesta (jos kuukausipalkka ylittää peruspäivärahan 105-kertaisen määrän, ansio-osa on ylimenevältä palkanosalta 35 prosenttia). Korotettuna maksettu ansiopäiväraha lapsikorotuksineen voi kuitenkin olla enintään päivärahan perusteena olevan päiväpalkan suuruinen.

Korotettua ansio-osaa voidaan maksaa seuraavissa tilanteissa:

- työttömyyden alkaessa enintään 20 päivän ajalta, jos henkilöllä on vähintään kolme vuotta työhistoriaa

-enintään 100 päivän ajalta jos työsuhde on päättynyt taloudellisista tai tuotannollisista syistä tai henkilö itse on irtisanonut työsopimuksensa lomautuksen kestettyä yhdenjaksoisesti yli 200 päivää ja jos henkilöllä on työhistoriaa vähintään 20 vuotta ja hän on ollut työttömyyskassan jäsen vähintään viisi vuotta

- työ- ja elinkeinotoimiston kanssa sovitun työllistymistä edistävään palvelun ajalta enintään 200 päivää, jos palvelusta on sovittu työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa (jos henkilö osallistuu kahteen palveluun, joiden välinen aika on enintään seitsemän kalenteripäivää, voidaan korotettua ansiopäivärahaa maksaa myös tältä, palvelujen väliseltä ajalta)

Työllistymistä edistävät palvelut on lueteltu täällä: http://www.tyj.fi/default.asp?id=219 .

Jos ensimmäistä kertaa ansiopäivärahaa hakevalla henkilöllä on oikeus korotettuun ansio-osaan 100 päivältä, hän ei tällöin lisäksi voi saada ensimmäisenä mainittua korotettua ansio-osaa 20 päivältä.

Ystävällisin terveisin,
Tiina työttömyyskassasta

0

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 530
        8438
      2. Aamuseuraa/rehevää naista

        uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
        Keuruu
        4
        3642
      3. 24h Kirppis

        Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
        Jämsä
        6
        1975
      4. Suomessa eletään liian pitkään

        "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
        Maailman menoa
        157
        1123
      5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

        Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
        Joensuu
        17
        766
      6. Olen niin haaveillut

        Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
        Ikävä
        57
        712
      7. Oletko koskaan

        Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
        Sinkut
        64
        670
      8. Sun ulkonäkö on

        Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
        Ikävä
        28
        663
      9. En voi ottaa

        Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
        Ikävä
        36
        617
      10. Näyttääkö kaivattusi

        Miten hyvältä ❤️
        Ikävä
        34
        588
      Aihe