Levinnyt melanooma katosi yhtäkkiä

Hmm..

Löytyipä tällainen pari vuotta vanha uutinen joka herätti mielenkiinnon:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200902219123359_uu.shtml

Onnistuin kaivamaan varsinaisesta uutisesta lainauksia muualta netistä, mutten valitettavasti uutista kokonaisuudessaan... :

Joulukuussa sain elinaikaennusteeksi 1-3 kuukautta. Minä, joka olin vielä puolitoista vuotta sitten ollut terveyden perikuva, olin tuolloin siinä kunnossa, että päivän maksimisuoritus oli kävellä keittiöstä olohuoneeseen. Tilanne oli toivoton. En silti ajatellut, että päivät päättyisivät. Suunnittelin aina jotakin seuraavalle päivälle. Koskaan ei saa antaa periksi.

Kesän 1990 purjehdusreissulla Flemingin selkä kipeytyi niin, että nukkuminen kävi vain istualtaan.

Elokuussa hänestä otettiin tietokonetomografia, jossa paljastui syövän lähettäneen etäpesäkkeitä muun muassa pernaan, luustoon ja pehmytkudokseen.

Hoidoksi valittiin sytostaatit, jotka eivät tehonneet.

Ihmekäänne viikoissa. Tuttava toi Perusta Uncaria tomentosa (kissankynsi)kasvia, jota hänen rintasyöpää sairastava vaimonsa käytti. Ajattelin ensin, että hullu äijä, kun tulee ovelle yrttiensä kanssa tässä tilanteessa.

Kuukauden kuluttua kaivoin tuliaiset kaapista ja aloin juoda sitä teenä kolmesti päivässä. Tuohon aikaan kalloluustani pisti esiin metastaasi, jota tarkkailin aina aamuisin. Kolmen viikon kuluttua se oli kadonnut.

Fleming ei enää ottanut sytostaatteja, vaikka niin väittikin HYKS:in lääkäreille. Kerran sain niitä mukaan kylmälaukussa. Kotona tyhjensin ne vessanpönttöön. En missään nimessä halua olla puoskari enkä yllyttää toisia toimimaan samoin. En myöskään halua mollata lääkäreitä. Mielestäni kissankynsi on kokeilemisen arvoinen asia, vaikken väitä, että se parantaa. Halusin vain kertoa oman tarinani.

Nyt Fleming on terve ja työskentelee kansainvälisen markkinoinnin opettajana sekä tuomaroi vapaa-ajallaan kilpapurjehdusta. Hänellä on kaksi aikuista poikaa ja viisi lastenlasta.

7

1951

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vvvvvvv v heheh

      Herraisä, ei sytostaatteja anneta kotiin kylmälaukussa mukaan....

    • Jaa-ah

      Ehkä joskus vuonna 1990 noin on tehty. nykyään varmaan eri käytäntö

      • Rouva äiti

        No ei kait muuten ole muuttunut, vaan enää ei sairaalasta anneta noita kotona otettavia sytostaatteja, vaan ne haetaan apteekista. Nyt on systeemi semmoinen, että kun haen kuukauden annoksen 2242 €, maksan siitä ainoastaan 3 €. On erityiskorvattava sytostaatti.


    • näin

      Näitä tapauksia löytyy SUOMESTA monia.Thomas Tallberg,Hyks:ssa toiminut immunologi ja sitten yksityinen on hoitanut menestyksellä vaikeita melanoomia vuosikymmenet hivenaineilla ja muilla ravintotekijöillä,potilaan kasvaintakin käytetään tässä rokotteena.Pääsin itsekin jättiluomesta seleenillä,c-,e- ja d-vitamiineilla sekä e-epa-kalaöljyvalmisteella suurin annoksin.Monista ravintotekijöistä on löydetty syöpää estäviä ominaisuuksia.Sytostaatit eivät tehoa
      melanoomaan ja kukas niistä maksoi
      tuhansia euroja(?!!).

    • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,

      Sitä jättiluomeasihan ei ollut diagnosoitu, eli ei otettu koepalaa jonka patologi olisi tutkinut.

    • höhööhööö

      luomi on vain luomi. syöpä on ihan eri juttu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1360
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      930
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      862
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      89
      779
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      684
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      594
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      42
      583
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      132
      579
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      45
      547
    Aihe