oon vähän pyörällä päästäni kun mieli singahtelee sinne tänne ja aloin nyt miettimään, jos se johtuisi 2suuntaisesta.
pari vuotta sitten mulla todettiin syvä masennus, mutta pääsin siitä yli lääkkeillä, jotka lopetin vähän niinkuin omasta päätöksestä, kun poliklinikan tädit alkoi käydä vähän hermoille.
senkin takia en mieluiten menisi puhumaan ensimmäisenä terapeuteille tms. kun on pienet traumat jääny.
mä oon pelänny aina sen jälkeen kun parannuin että masennus uusiutuu, ja oon joutunut potkimaan itteäni persuksille aika paljon, etten ajattele negatiivisesti joka naksahdusta
yritän pukea sanoiksi tän mun tunnemyrskyn. kun tuntuu että mieli singahtelee. esimerkiksi tänään selittämättömästä syystä olin töissä jotenkin iloinen ja tuntui että elämä hymyilee ja tulevaisuus oli niin valoisaa ja virtaa riitti. sitten tuleekin joku pieni naksahdus ja alkaa vähän masentaa. välillä on sellanen olo ettei oikein tiedä mitä tuntea. sellainen levoton, yritän keskittyä johonkin ettei olis paha mieli, mutta en pysty. yhtäkkiä itkettää koko elämä. välillä elän jossain fantasiamaailmassa omassa päässäni(jolloin itsetuntoni on suht hyvä), ja välillä vähän liiankin realistisessa, jolloin tietysti vihaan itseäni eikä musta ole mihinkään.
oireet on sinänsä aika lieviä, mutta ikäviä. mulla oli ennen tapana pystyä rentoutumaan ja heittää huolet helvettiin. nyt se tuntuu vähän hankalalta. on vaikea potkia itteään persuksille ja hymyillä kun tuntuu että pää sekoaa!
itsetunto heittelee. tuntuu että aamulla oon jees, illalla ihan perseestä. välillä aamullakin olen perseestä. kamalinta tässä on se, että juuri nyt kun haluaisin puhua ystäville tästä tunteesta, en voi, koska asun tällä hetkellä toisessa kaupungissa töiden takia. ja joo facebook ja mese yms on keksitty mutta tuntuu ettei heitä kiinnosta puhua mulle. niillä on aina jotain tärkeämpää.
toivottavasti tästä nyt saa jotain selvää. kuulostaa varmaan aika tyhmältä, mutta haluaisin vain vähän neuvoja tähän ongelmaan..
pari vuotta sitten mulla todettiin syvä masennus, mutta pääsin siitä yli lääkkeillä, jotka lopetin vähän niinkuin omasta päätöksestä, kun poliklinikan tädit alkoi käydä vähän hermoille.
senkin takia en mieluiten menisi puhumaan ensimmäisenä terapeuteille tms. kun on pienet traumat jääny.
mä oon pelänny aina sen jälkeen kun parannuin että masennus uusiutuu, ja oon joutunut potkimaan itteäni persuksille aika paljon, etten ajattele negatiivisesti joka naksahdusta
yritän pukea sanoiksi tän mun tunnemyrskyn. kun tuntuu että mieli singahtelee. esimerkiksi tänään selittämättömästä syystä olin töissä jotenkin iloinen ja tuntui että elämä hymyilee ja tulevaisuus oli niin valoisaa ja virtaa riitti. sitten tuleekin joku pieni naksahdus ja alkaa vähän masentaa. välillä on sellanen olo ettei oikein tiedä mitä tuntea. sellainen levoton, yritän keskittyä johonkin ettei olis paha mieli, mutta en pysty. yhtäkkiä itkettää koko elämä. välillä elän jossain fantasiamaailmassa omassa päässäni(jolloin itsetuntoni on suht hyvä), ja välillä vähän liiankin realistisessa, jolloin tietysti vihaan itseäni eikä musta ole mihinkään.
oireet on sinänsä aika lieviä, mutta ikäviä. mulla oli ennen tapana pystyä rentoutumaan ja heittää huolet helvettiin. nyt se tuntuu vähän hankalalta. on vaikea potkia itteään persuksille ja hymyillä kun tuntuu että pää sekoaa!
itsetunto heittelee. tuntuu että aamulla oon jees, illalla ihan perseestä. välillä aamullakin olen perseestä. kamalinta tässä on se, että juuri nyt kun haluaisin puhua ystäville tästä tunteesta, en voi, koska asun tällä hetkellä toisessa kaupungissa töiden takia. ja joo facebook ja mese yms on keksitty mutta tuntuu ettei heitä kiinnosta puhua mulle. niillä on aina jotain tärkeämpää.
toivottavasti tästä nyt saa jotain selvää. kuulostaa varmaan aika tyhmältä, mutta haluaisin vain vähän neuvoja tähän ongelmaan..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.