Olen pohtinut pääni puhki tilannettani. Lopetin jokunen kuukausi sitten pitkän psykoterapiani, jossa puin koko lapsuuteni ja äitini ja perheeni. Hyvä, että näin reilu 30-vuotiaana pääsin tähänkin kohtaan elämässäni.
En enää tiedä, pystynkö olemaan tekemisissä vanhempieni tai sisarusteni kanssa, koska kaikki elämäni tapahtumat ja kaikenlaiset teot ja sanat ovat olleet liikaa.
Hirviömäisesti käyttäytyvälle narsisti/epävakaapersoona-äidilleni en ole vastannut puhelimeen viimeisen syytös/huuto/moiteryöpytyksen jälkeen. Minulle on kai kehittynyt terapiassa rajat, joita en voi enää antaa kenenkään ylittää.
Aloin miettiä, miksi ylipäätään olisin tekemisissä naisen kanssa, joka on synnyttänyt minut ja jota kutsutaan äidikseni. Hän laittoi ruokaa ja vaatetti minut, mutta siihen jäi suurinpiirtein kaikki positiivinen, minkä hän on minulle ja elämääni antanut. Olin tuskin lainkaan tekemisissä äitini kanssa, vaikka asuimme koko perhe samassa talossa koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Äitini on oireillut aina, saanut raivokohtauksia, sekoillut monella tavalla, moittinut, syyllistänyt, kiinnittänyt huomionsa vain vikoihin.
Silti hän on ainoa äiti, jonka olen tuntenut.
Isä on myös oma lukunsa. Olen katkera ja surullinen hänenkin toiminnasta: hän on koko elämäni vain hyväksynyt hiljaa kaiken mitä äiti on tehnyt ja jättänyt tekemättä. Se satuttaa minua tosi paljon.
Tuntuu silti todella kauhealta ajatukselta jättää yhteydenpito kokonaan. En ymmärrä, miten voisin tehdä sen. Muu perheeni ei kuitenkaan ole koskaan vilkaissutkaan psykoterapiaan päin, kaikki ovat kehittäneet selviytyäkseen monenlaisia oireita ja defenssejä. Ymmärrän, että vaikeaa on ollut heilläkin, mutta he jatkavat koko ajan elämäänsä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Samalla he ovat satuttaneet minua niin paljon, että en näe enää paljon mahdollisuuksia olla heidän kanssaan tekemisissä.
Mitä ihmettä voin tehdä?
Onko kenelläkään samantyyppisiä kokemuksia?
Tuhottu ihmislapsi
18
201
Vastaukset
- !"#
Hyvin samankaltaiset kokemukset molempien vanhempien taholta.
Puhelinnumero vaihtoon. Osoite uusiksi ja salaiseksi. Yhteydenpito poikki. Näin minä tein. Enkä ole päivääkään katunut.
Ainoa huono puoli asiassa on, etten ole voinut pitää isäänikään juuri yhteyttä.
Tilanne kuitenkin rauhoittunut. Se, jota muut kutsuvat äidikseni, ei ole enää päässyt terrorisoimaan elämääni. Voin paljon paremmin nykyään. Moikka,
täällä toinen samanlainen hieman eri tarinanvivahtein mutta periaatteessa.
Jouduin jättämään itseni perheen ulkopuolelle täysin ja hyväksymään "hankalan lapsen" tai syntipukin roolin joka helpottanee heidän oloaan nykyään - on joku johon ulkoistaa ongelmansa.
"Kun se Lynett on aina ollut niin hankala lapsi..."
" Lynett se nyt on siitä asti kun on kävelemään oppinut paiskinut ovia ja ollut tuollainen..."
Ehkä olinkin mutta se nyt ei tähän asiaan liittynyt mitenkään.
Meillä meni menneiden väkivaltojen yms (jotka olisin voinut vielä anteeksi antaakin) lisäksi asiat niin pitkälle ettei niitä enää vain voi käsitellä
tai "parantaa" eikä heillä muuta huolta ollutkaan kuin että kenelle kaikille olen kertonut asiasta...poliisin lisäksi, koska se ei enää ollut mikään "perheasia" koskien jo niin montaa muutakin ihmistä kuin vain meitä. Kriisikeskuksesta soittelivat minulle ja äitilleni sen jälkeen mutta eipä se siellä päässä auttanut käsittämään asian vakavuutta. Niin kova ihmismieli on kieltämään totuuden.
Eli sikäli, haluan sanoa, että "tarpeeksi sairas" on todellakin niin sairas, ettei ole mitään mieltä pitää väkisin yhteyttä vain siksi että on samaa lihaa ja verta. Voin kertoa, että erottautuminen heistä ja sen kautta myös sitten sisarestani (vetivät hänet joukkoihin minua vastaan) perheineen ei ollut mikään yksinkertainen rasti. Se vaati kaikenlaisia vaiheita ikään kuin käsitellä heidät "kuolleeksi" itselleen vaikka lähellä asuvatkin.
Meilläkin muut jatkavat kuin ongelmaa ei olisikaan ja sitä kautta voisin ajatella heidän satuttaneen minua mutta ymmärrän että he todellakin ovat vain niin "sairastuneita" eikä kaikki vain KYKENE parempaan.
Sillä pääsin eroon henk koht aspektista asiaan - eli en enää kokenut heidän ns hylkäävän minua minun itseni vuoksi vaan sen "sairautensa" takia.
Vihaa, katkeruutta ja raivoa tulet kokemaan. Surutyö jäi meikäläiseltä ohi mutta sitä kiukkuisempi sitten olinkin. Pari vuotta varmaan meni ennen kuin alkoi rauhoittumaan ja perehtyessäni kaikenmaailman tällaisiin ongelmiin tajusin ettei muuta vain voi. Ystävänsä voi valita mutta vanhempiaan vain ei.
En oikeasti osaa neuvoa tai tiedä mitä voisit tehdä. Näin kävi meikälle ja sen osaan vain sanoa että helppoa se ei tule olemaan ja täytyy olla varovainen tilanteen vaikutuksesta omaan persoonaan. Menneiden lisäksi.
Jos tunnet ylenpalttisesti vihaa, ole sen kanssa varovainen tai se myrkyttää mielesi kokonaan. Ja jos tosissaan pystyt, koeta nähdä heidät "sairastuneina" jolloin esim äitisi raivo ei enää tunnu henkilökohtaiselta - se kohde nyt voi olla periaatteessa ns kuka vain. Toinen asia mikä pitäisi hyväksyä on se, ettei parannusta kannata odottaa (näin käsitin että on ollut aina?) eikä itseään kannata rikkoa yrittämällä sitä.
Eipä tästä varmaan paljon apua ollut mutta tsemppiä kuitenkin. Isoja ovat kysymyksesi joiden äärellä istuskelet.- sikäli mikäli
"Meilläkin muut jatkavat kuin ongelmaa ei olisikaan ja sitä kautta voisin ajatella heidän satuttaneen minua mutta ymmärrän että he todellakin ovat vain niin "sairastuneita" eikä kaikki vain KYKENE parempaan. "
"Meilläkin muut jatkuvat kuin ongelmaa ei olisikaan.."....käsittääkseni itse olet kertonut löytäneesi oman "sisäisen narsistisi"/joutuneesi sen toteamaan...pidätkö sitä ongelmana vai oikeastaan melko ihailtavana piirteenä itsessäsi? sikäli mikäli kirjoitti:
"Meilläkin muut jatkavat kuin ongelmaa ei olisikaan ja sitä kautta voisin ajatella heidän satuttaneen minua mutta ymmärrän että he todellakin ovat vain niin "sairastuneita" eikä kaikki vain KYKENE parempaan. "
"Meilläkin muut jatkuvat kuin ongelmaa ei olisikaan.."....käsittääkseni itse olet kertonut löytäneesi oman "sisäisen narsistisi"/joutuneesi sen toteamaan...pidätkö sitä ongelmana vai oikeastaan melko ihailtavana piirteenä itsessäsi?Häh ? Mistä näitä ihailujuttuja oikein tulee ?
Aikanani ehdoton selviytymiskeinona mutta kyllähän nuo piirteet on ongelmia tuottaneet nyt kun sen on tiedostanut. En tiedä onko käytökselläni mitään tekemistä narsismin kanssa mutta sellaiseksi se nykyvalossa tulkittaisiin minkä vuoksi yhtälailla kyseenalaistan koko asian sellaisenaan.- sikäli mikäli
lynett kirjoitti:
Häh ? Mistä näitä ihailujuttuja oikein tulee ?
Aikanani ehdoton selviytymiskeinona mutta kyllähän nuo piirteet on ongelmia tuottaneet nyt kun sen on tiedostanut. En tiedä onko käytökselläni mitään tekemistä narsismin kanssa mutta sellaiseksi se nykyvalossa tulkittaisiin minkä vuoksi yhtälailla kyseenalaistan koko asian sellaisenaan."Häh ? Mistä näitä ihailujuttuja oikein tulee ?"
Pohdintasi on ollut vain mielenkiintoista, loukata en tarkoittanut. sikäli mikäli kirjoitti:
"Häh ? Mistä näitä ihailujuttuja oikein tulee ?"
Pohdintasi on ollut vain mielenkiintoista, loukata en tarkoittanut.Oolspraittis, siitä (ihannoimisesta) ollut vain niin paljon puhetta että luin viestisi "sillä silmällä".
- elämän kevät
Ei se helppoa ole katkaista välejä omiin vanhempiinsa, mutta oman itsensä kannalta se kannattaa tehdä jos mahdollista. Ne välit voi kyllä myöhemmin korjaantua tai ainakin palautua mikäli se toinen osapuoli pystyy tulemaan vastaan, näin on mulle käynyt vaikka en olisi ikinä uskonut. Luovuin kokonaan ajatuksesta että mulla on vanhemmat muutamaksi vuodeksi kunnes sieltäpäin otettiin yhteyttä ja haluttiin oikeasti selvittää asiaa. Oikeasti siis piti katkaista vain se henkinen napanuora.
Jos tuntuu että pystyy olemaan tekemisissä niin ei kai niitä välejä ole pakko tietenkään katkaista. Voi vaikka aluksi vain vähentää yhteydenottoja ja sanoa että haluaa olla rauhassa ja ottaa itse sitten yhteyttä kun haluaa. Kannattaa kuunnella itseään ja omia tuntemuksiaan, ne on paras mittari. - rajat.
Ota etäisyyttä rajojesi mukaan. Sinulla ei ole mitään pakkoa olla heihin muissa kuin muodollisissa väleissä. Älä kuitenkaan katkaise välejä vanhempiisi, se vain pahentaa kaikkien oloa.
Niin, jotenkin pitäisi osata arvioida se miten haitallista heidän käytöksensa todellisuudessa on, että auttaako esim rajojen pito vai ei.
Omassa tapauksessani rajojen pidosta ei olisi ollut mitään hyötyä. Riippuu siitä mikä se ongelma on.- Tuhottu ihmislapsi
lynett kirjoitti:
Niin, jotenkin pitäisi osata arvioida se miten haitallista heidän käytöksensa todellisuudessa on, että auttaako esim rajojen pito vai ei.
Omassa tapauksessani rajojen pidosta ei olisi ollut mitään hyötyä. Riippuu siitä mikä se ongelma on.Kiitos kaikista kommenteista! Olen saanut niistä monta ajatusta.
Tajusin kommentteja lukiessani, että suurin syy, miksi en enää olisi tekemisissä perheeni kanssa, on se, että minussa on perheessämme kasvaessani tuhoutunut kaikki hyvä ja hieno, mistä olisin voinut rakentaa elämääni. Vanhempani sallivat kaiken tapahtuvan ja nyt yrittävät esittää huolestunutta mm. antamalla rahaa: huolenpidon aika olisi ollut silloin, kun olin pieni. Nyt he yrittävät ostaa omaa vastuutansa pois, koska eivät halua tuntea omia ikäviä tunteitaan.
Olen antanut heille anteeksi (opettelin anteeksiantamisen pakon sanelemana terapiassani) ja tämä helpotti monella tavalla omaa oloani. Mutta anteeksianto ei poista sitä kaikkea, mitä on tapahtunut. En voi myöskään koskaan unohtaa kaikkea tapahtunutta.
Muut perheeni jäsenet eivät ota vastuuta omista tunteistaan edelleenkään eivätkä mistään, mitä ovat tehneet. Perheeni näyttää ulkopuolisille kauniilta, hyvinvoivalta ja menestyksekkäältä.
Sisältä se on läpimätä. - Tuhottu ihmislapsi
Tuhottu ihmislapsi kirjoitti:
Kiitos kaikista kommenteista! Olen saanut niistä monta ajatusta.
Tajusin kommentteja lukiessani, että suurin syy, miksi en enää olisi tekemisissä perheeni kanssa, on se, että minussa on perheessämme kasvaessani tuhoutunut kaikki hyvä ja hieno, mistä olisin voinut rakentaa elämääni. Vanhempani sallivat kaiken tapahtuvan ja nyt yrittävät esittää huolestunutta mm. antamalla rahaa: huolenpidon aika olisi ollut silloin, kun olin pieni. Nyt he yrittävät ostaa omaa vastuutansa pois, koska eivät halua tuntea omia ikäviä tunteitaan.
Olen antanut heille anteeksi (opettelin anteeksiantamisen pakon sanelemana terapiassani) ja tämä helpotti monella tavalla omaa oloani. Mutta anteeksianto ei poista sitä kaikkea, mitä on tapahtunut. En voi myöskään koskaan unohtaa kaikkea tapahtunutta.
Muut perheeni jäsenet eivät ota vastuuta omista tunteistaan edelleenkään eivätkä mistään, mitä ovat tehneet. Perheeni näyttää ulkopuolisille kauniilta, hyvinvoivalta ja menestyksekkäältä.
Sisältä se on läpimätä.Eli lopulta kyse on siitä, että pitääkö minun sukulaisuussuhteen (ja heitä kohtaan tuntemani kipeän rakkauden) takia olla tekemisissä persoonallisuushäiriöisten perheenjäsenteni kanssa, jotka eivät suostu katsomaan itseensä ja menemään terapiaan
- vai suojella omaa mielenterveyttäni heidän tunnevammaisuudeltaan, vaikka irtautuminen omasta perheestä tuntuukin aivan hirveältä.
Ja vaikka he muuttuisivatkin terapiassa, pystynkö silti näkemään heitä kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut.
En osaa juuri nyt mitään muuta kuin itkeä. - M.B.
Tuhottu ihmislapsi kirjoitti:
Eli lopulta kyse on siitä, että pitääkö minun sukulaisuussuhteen (ja heitä kohtaan tuntemani kipeän rakkauden) takia olla tekemisissä persoonallisuushäiriöisten perheenjäsenteni kanssa, jotka eivät suostu katsomaan itseensä ja menemään terapiaan
- vai suojella omaa mielenterveyttäni heidän tunnevammaisuudeltaan, vaikka irtautuminen omasta perheestä tuntuukin aivan hirveältä.
Ja vaikka he muuttuisivatkin terapiassa, pystynkö silti näkemään heitä kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut.
En osaa juuri nyt mitään muuta kuin itkeä.Suojelet omaa mielenterveyttäsi tietenkin. Kukaan toinen ei sitä tee puolestasi, joten kanna vastuu omasta mielenterveydestäsi ylpeänä ja taistele itsesi vapauteen. (irti ahdistavista muistoista). Keskity hyvällä omallatunnolla itseesi äläkä ensimmäisenä ajattele sitä, muuttuuko joku toinen terapiankaan avulla. Se ei lopunviimeksi ole sinun asiasi edes kantaa, sellainen mietintä.
- !"#
M.B. kirjoitti:
Suojelet omaa mielenterveyttäsi tietenkin. Kukaan toinen ei sitä tee puolestasi, joten kanna vastuu omasta mielenterveydestäsi ylpeänä ja taistele itsesi vapauteen. (irti ahdistavista muistoista). Keskity hyvällä omallatunnolla itseesi äläkä ensimmäisenä ajattele sitä, muuttuuko joku toinen terapiankaan avulla. Se ei lopunviimeksi ole sinun asiasi edes kantaa, sellainen mietintä.
Samaa mieltä kuin M.B.
Uskalla ajatella välillä itseäsi. Pidä rohkeasti kiinni omista rajoistasi ja suojele itseäsi, se on tervettä. Kyse on sinun elämästäsi. Ei vanhempiesi tai sisarustesi. Tuhottu ihmislapsi kirjoitti:
Eli lopulta kyse on siitä, että pitääkö minun sukulaisuussuhteen (ja heitä kohtaan tuntemani kipeän rakkauden) takia olla tekemisissä persoonallisuushäiriöisten perheenjäsenteni kanssa, jotka eivät suostu katsomaan itseensä ja menemään terapiaan
- vai suojella omaa mielenterveyttäni heidän tunnevammaisuudeltaan, vaikka irtautuminen omasta perheestä tuntuukin aivan hirveältä.
Ja vaikka he muuttuisivatkin terapiassa, pystynkö silti näkemään heitä kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut.
En osaa juuri nyt mitään muuta kuin itkeä.Samaa mieltä kuin muutkin vastanneet.
Jokainen on siinä mielessä vastuussa (tiedän mutta valitettavasti) elämästään, että jos joku ihminen aiheuttaa kohtuutonta haittaa .... hänet voi ja saa sulkea elämästään.
Irtaantuminen tuolla tavoin perheestä on pelottavaa ja pistää toivomaan parannusta. Jos oikeasti olet varma, että et kestä sitä etteivät he näe kaltoinkohteluaan, uuvutat vain itsesi odottaessasi sitä.
Tällaisten ihmisten kanssa täytyy vain hyväksyä ettei sitä anteeksipyyntöä tai "ymmärrystä" koskaan tule. Se on vain käsiteltävä itse ja sitä kautta saatava "vapaus".
Se on epäreilua, kohtuuntonta ja persiistä mutta näin se vain on.
Onnea matkaan.lynett kirjoitti:
Samaa mieltä kuin muutkin vastanneet.
Jokainen on siinä mielessä vastuussa (tiedän mutta valitettavasti) elämästään, että jos joku ihminen aiheuttaa kohtuutonta haittaa .... hänet voi ja saa sulkea elämästään.
Irtaantuminen tuolla tavoin perheestä on pelottavaa ja pistää toivomaan parannusta. Jos oikeasti olet varma, että et kestä sitä etteivät he näe kaltoinkohteluaan, uuvutat vain itsesi odottaessasi sitä.
Tällaisten ihmisten kanssa täytyy vain hyväksyä ettei sitä anteeksipyyntöä tai "ymmärrystä" koskaan tule. Se on vain käsiteltävä itse ja sitä kautta saatava "vapaus".
Se on epäreilua, kohtuuntonta ja persiistä mutta näin se vain on.
Onnea matkaan.Ja jos oikein ahdistaa niin voi kuunnella tätä ja vaihtaa styylauksen vain vanhempi-lapsi-suhteeseen.
Jaksamisia.
http://www.youtube.com/watch?v=mTa47VIrhWA- Kai se tästä sitten
lynett kirjoitti:
Ja jos oikein ahdistaa niin voi kuunnella tätä ja vaihtaa styylauksen vain vanhempi-lapsi-suhteeseen.
Jaksamisia.
http://www.youtube.com/watch?v=mTa47VIrhWALämpimät kiitokset teille, kommentoijat! Kannustavien kommenttien takia tuntui hetken aikaa ihan siltä, että olisin kuulunut johonkin, niin kuin perheeseen (mitä en ole tainnut omassa perheessäni useinkaan tuntea). Kiitos!
- A
Kai se tästä sitten kirjoitti:
Lämpimät kiitokset teille, kommentoijat! Kannustavien kommenttien takia tuntui hetken aikaa ihan siltä, että olisin kuulunut johonkin, niin kuin perheeseen (mitä en ole tainnut omassa perheessäni useinkaan tuntea). Kiitos!
Ole hyvä. Olet reipas. :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996174
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804812Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv993072Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p302892Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262135Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191526Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3371091Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?881053Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311006- 48784