Niitä olen hämmästellyt.
Jumalattomia kolleja jengillä!
Me selviämme vaimon kanssa useimmiten yhdellä ruumaan menevällä laukulla jonka paino on 13 - 17kg haarukassa.
Matkustamoon yhdet pienet nyssäkät, 3 - 4kg.
Näillä tavaroilla selviämme hyvin useammankin viikon matkoista.
Poikkeuksena ovat risteilyt lisäviikkoineen. Vaimo raahaa mukanaan käsittämättömän määrän vaatetta ja useita kenkäpareja.
Silloin on minullakin kevyt ruumalaukku mukana.
Kotiin päin meillä on hyvin vähän tuotavaa.
Jotain pientä matkamuistoa ja/tai paikallista erikoisuutta.
Matkatavaramäärät!
17
158
Vastaukset
- taas menossa
Juuri samaa olen miettinyt. Meillä on 2 aikuisen lisäksi jopa 4 lasta mukana 2 vkon matkalle. 1 todella iso matkalaukku (isopyöräinen), jonka lisäksi urheilukassi, johon pakataan kaikkien kengät. Toimii ranta- ja ostoskassina kohteessa. Kerrospukeutuminen auttaa pitkähihaisten toimiessa illalla mikäli niitä jossain kohteessa tarvitaan.
Otan yleensä (rantalomia) mukaan helposti pestäviä ja siliäviä vaatteita. Myös helposti yhdisteltäviä sävyyn sopivia ylä- ja alaosia. Tuliaisia ei tule kauheesti ostettua ja jos on , niin laitetaan käsimatkatavaroihin. Vuosi vuodelta huomaan paakkaavani vähemmän ja vain välttämättömiä vaatteita mukaan. Teen koepakkaamisen ja vähennän sitten tarpeettomat pois. - jeevesjeevesjeeves
Itse kun harrastan näitä kaupunkilomia jossakin päin eurooppaa, niin menen aina pelkästään käsimatkatavaroilla. Kymmeneen kiloon kun saa kyllä menemään lähestulkoon viikon tarpeelliset tavarat. Itse ihmettelen myös näitä romuläjiä, mitä ihmiset raahaa mukanaan.
- 25-v
Järkevää ja joustavaa!
Mitäpä tuohon muutakaan sanoisi.
- Outo olet
Sinähän et voi mitenkään tietää miten kauan nämä matkustajat aikovat olla perillä. Jos näkisit meidät kentällä niin varmasti ihmettelisit suu ammollasi tavaramäärää (kaksi isoa matkalaukkua, painoa kummallakin 23 kiloa) sekä 8 kilon käsimatkatavarat.
Vaan et tiedä että olemme matkalla kuukauden, ja sinä aikana joudumme käymään juhlissa (eli pelkillä arkivaatteilla ei pärjää), maalla (joten on oltavat esim. kunnon vaelluskengät). Etkä tiedä että meillä molemmilla on miniläppärit mukana, videokamera, tavallinen kamera, ynnä muuta.
Onko sinulla muuten harvinaisen köyhä elämä kun sinulla riittää energiaa "hämmästellä" muiden matkustajien tavaroita? Eikö matkustelu ja vaimosi tarjoa sinulle tarpeeksi huvitusta?
Vaikutat harvinaisen sietämättömältä ihmiseltä. Toivottavasti emme koskaan tapaa.- 25-v
Yhdyn viimeiseen lauseeseesi!
Vaan me kun olemme olleet pisimmillään 3kk.
Useimmiten 1kk.
Kaupunkilomilla 1 - 2 viikkoa.
Nykyään matkustamonyssäkät ovat vähentyneet mutta ei ole kauaa kun, varsinkin mammat, raahasivat hitonmoisia nyssyjä sisälle.
Olen hämmästellyt noin 150:n nousun verran. - Outo olet
25-v kirjoitti:
Yhdyn viimeiseen lauseeseesi!
Vaan me kun olemme olleet pisimmillään 3kk.
Useimmiten 1kk.
Kaupunkilomilla 1 - 2 viikkoa.
Nykyään matkustamonyssäkät ovat vähentyneet mutta ei ole kauaa kun, varsinkin mammat, raahasivat hitonmoisia nyssyjä sisälle.
Olen hämmästellyt noin 150:n nousun verran.En edelleenkään ymmärrä, mitä ihmettä muiden matkatavarat sinulle millään lailla kuuluvat, ja miten sinulla riittää energiaa vuodesta toiseen hämmästellä asiaa.
Olet varmasti juuri sellainen ällöttävä kärttyisä äijä kuudenkympin ja kuoleman välissä, jolla on jostain kumman syystä täysin ylimitoitettu ego ja sairaalloisen varma käsitys omasta erinomaisuudestaan. Sinä toimit tietyllä tavalla; siispä se tapa on ainoa oikea, ja kaikki muut ovat väärässä ja sinulle mahdoton hämmästelyn aihe.
Tuollaisia tyyppejä varten pitäisi olla pakotettu eutanasia; on mahdotonta uskoa että sinun olemassaolostasi on mitään hyötyä tai iloa kenellekään. - 25-v
Outo olet kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä, mitä ihmettä muiden matkatavarat sinulle millään lailla kuuluvat, ja miten sinulla riittää energiaa vuodesta toiseen hämmästellä asiaa.
Olet varmasti juuri sellainen ällöttävä kärttyisä äijä kuudenkympin ja kuoleman välissä, jolla on jostain kumman syystä täysin ylimitoitettu ego ja sairaalloisen varma käsitys omasta erinomaisuudestaan. Sinä toimit tietyllä tavalla; siispä se tapa on ainoa oikea, ja kaikki muut ovat väärässä ja sinulle mahdoton hämmästelyn aihe.
Tuollaisia tyyppejä varten pitäisi olla pakotettu eutanasia; on mahdotonta uskoa että sinun olemassaolostasi on mitään hyötyä tai iloa kenellekään.Aistit avoinna.
Kollien kyöräämiseen liittyy osittain saman porukan käyttäytyminen laukkukarusellillä.
Jengi punkee hihnalle, sääri kiinni kujettimen raamiin ja tietenkin poikittain peittäen muilta näkyvyyden.
Muutaman metrin etäisyydeltä näkisi suurin osa tulevat laukut vaikeuksitta.
Valmismatkoillahan sillä ei ole merkitystä koska aina joku uunoeemeli kuitenkin harhailee eksyneenä.
Kotiin päin tullessa on mukava saada laukkunsa ensimmäisellä kierroksella.
Onhan se onnistunut mutta hihnapnkijoiden sääriin on taatusti tullut mustelmia.
Joskus on nokkapokka ollut lähellä.
Jos ihminen on niin typerä ettei osaa yhtään ajatella toisia niin minäkin unohdan kohteliaisuuteni.
Tämä lyhyt ketju todistaa jälleen kerran kalikan ja älähdyksen yhteyden.
- Gubbe1008
Eräät saattavat hikoilla myös enemmän kuin toiset jolloin vaihtovaatteita tarvitaan enemmän. Myöskin vaikkapa varahousut on hyvä olla koska keski-ikäinen keskivartalolihava voi joutua pitkäänkin ramppaamaan kaupoissa ennen kuin sopivaa koko löytyy. Ei sitä mielellään tee persukset paljaina tai jogurtit sylissä. Myös lääkkeitä ym. vastaavaa joutuu lataamaan kyytiin. Mieluummin sitä matkustaa vähän ylimääräistä mukanaan kuin huomaa perillä että jotain oleellista uupuu.
- 25-v
Mitoitusongelmaa en osannut ottaa huomioon.
Viikkoa pitemmillä lomilla, ja joskus viikonkin aikana, käytämme tarvittaessa pesupalveluja.
Vaimolle olen sanonut että tyydyttää rättien hypistelytarpeensa perillä ja tuo kotiin pidon jälkeen.
Jalkineet ovat hankalimmat.
Tilaa vieviä ja painavia.
Huolimatta mieltymyksestäni alkoholiin olen hiton laiska putelien rahtaaja.
Nyt Kuubasta tarttui Muleta Soleraa ja pari muuta kypsytettyä rommipulloa poikkeuksellisesti mukaan.
Mexikosta ikääntynyttä ja mato Tequilaa mutta tuon sortin vastaavissa olen pysynyt.
Yhtenä esimerkkinä aikanaan teimme 2:n viikon Etelä-Euroopan matkan lasten kanssa varusteina attasealaukku, nahkapalakassi ja lapsilla omat reput.,
Lentäen Nizzaan, vuokra-auto kahdeksi viikoksi ja kiertämään.
5500km.
Ei tullut silti pulaa mistään! - matkalaukullinen
25-v kirjoitti:
Mitoitusongelmaa en osannut ottaa huomioon.
Viikkoa pitemmillä lomilla, ja joskus viikonkin aikana, käytämme tarvittaessa pesupalveluja.
Vaimolle olen sanonut että tyydyttää rättien hypistelytarpeensa perillä ja tuo kotiin pidon jälkeen.
Jalkineet ovat hankalimmat.
Tilaa vieviä ja painavia.
Huolimatta mieltymyksestäni alkoholiin olen hiton laiska putelien rahtaaja.
Nyt Kuubasta tarttui Muleta Soleraa ja pari muuta kypsytettyä rommipulloa poikkeuksellisesti mukaan.
Mexikosta ikääntynyttä ja mato Tequilaa mutta tuon sortin vastaavissa olen pysynyt.
Yhtenä esimerkkinä aikanaan teimme 2:n viikon Etelä-Euroopan matkan lasten kanssa varusteina attasealaukku, nahkapalakassi ja lapsilla omat reput.,
Lentäen Nizzaan, vuokra-auto kahdeksi viikoksi ja kiertämään.
5500km.
Ei tullut silti pulaa mistään!Minä haluan kulkea siistinä ja asianmukaisesti vaatetettuna lomallanikin ja mieluummin tuon vaatteita sen verran ettei tarvitse lomaa vaatteiden pesemiseen tai pesuloissa hyppäämiseen tuhlata. Kanssamatkustajienkin vuoksi pidän siistejä vaatteita ettei heidän tarvitse hikistä ja nuhraantunutta olemustani katsella. Koneeseen riittää yksi reppu tai kassi, painoa n. 5 kg mutta ruumaan menee vähän suurempi laukku jaa taas se riippuu matkan luonteesta mitä sinne pakataan. Vaellusmatkoilla tarvitsee vähän enemmän vaatteita eikä siellä aina ole mahdollisuutta edes pesettää vaatteita. Jokainen taaplaa tyylillään kantaa tai pesee/pesettää vaatteitaan.
- 25-v
matkalaukullinen kirjoitti:
Minä haluan kulkea siistinä ja asianmukaisesti vaatetettuna lomallanikin ja mieluummin tuon vaatteita sen verran ettei tarvitse lomaa vaatteiden pesemiseen tai pesuloissa hyppäämiseen tuhlata. Kanssamatkustajienkin vuoksi pidän siistejä vaatteita ettei heidän tarvitse hikistä ja nuhraantunutta olemustani katsella. Koneeseen riittää yksi reppu tai kassi, painoa n. 5 kg mutta ruumaan menee vähän suurempi laukku jaa taas se riippuu matkan luonteesta mitä sinne pakataan. Vaellusmatkoilla tarvitsee vähän enemmän vaatteita eikä siellä aina ole mahdollisuutta edes pesettää vaatteita. Jokainen taaplaa tyylillään kantaa tai pesee/pesettää vaatteitaan.
Pesulat.
Hotelleissa on henkilökuntaa.
Omatoimimatkoilla, joskus karummissa puitteissa asustellessa, liikumme joka tapauksessa sen verran ettei pesulan löytäminen ja rättien toimittaminen sinne ole muodostunut ongelmaksi.
Kaiken lisäksi, koska vaimoni singahtelee joka tapauksessa rättien perässä niin niukemmalla varustuksella lähdettäessä siihen hypistelyyn on perustekin.
- 32 kg
mitä ihmettä tuo sinulle kuuluu..outoa valittaa asiasta tai edes ottaa puheeksi joka ei kuulu sinulle eikä edes muillekkaan...jos alle sallitun on niin mitä siitä ja jos ylipainoa niin minulla on rahaa maksaa sekin...jos 2 aukuista pärjää 13 kg laukalla niin minua alkaa jo hymyilyttää....muutama kenkäpari painaa jo enemmän...mutta teillä on varmaan vainydet mukana vyölaukun lisäksi....ja lyön vaikka vetoa että teidän kokemukset liittyy vain euroopan lentoihin....kaukomatkoilta tuodaan aina laukut niin täynnä kuin niihin mahtuu...ihan sama mitä ne painaa.
- 25-v
Mantereiden välit.
Tosi on että silloin kuskaamme kahta laukkua.
Kuitenkaan emme ole havainneeet tarvetta ylenpalttisten tavaramäärien raahaamiseen.
Ne vuodet ovat takana päin vaikka silloinkin toimimme kohtuuden rajoissa ( lue: Omien tarpeiden mukaisesti)
Kaukoitä on ollut pahin paikka tuossa suhteessa mutta sekin suunta on tavoittanut kyllästymispisteensä.
En voi välttyä ympäristöni havainnoinnilta.
Karusellista laukkuja odotellessa ympäristön havainnointi ei olisi pahitteeksi muillekaan.
- 25-v
Vilahdus ketunhäntää.
Irtosihan sieltä jopa henkilökohtaisia suosituksia jatkosta.
Aina eutanasiasuositusta myöten.
Ketunhäntä oli siinä että vietämme keväät ja syksyt Espanjan kolmiossamme jolloin, luonnollisista syistä kamojen raahaamistarve on vähäinen.
Muuten teemme vuosittain 4 muuta matkaa joista yksi on joko kiertomatka tai risteily lisäviikkoineen.
Viimeeksi helmikuun Kuuban kiertomatka jonka jatkeena viikko Holguinin AI:ssa.
Mutta melko vähillä selviämme vaikka kaikki tarpeellinen kulkee mukana.
Vuosikausiin, eikä oikeastaan koskaan, ole ollut tarvetta raahata kotiin päin mitään tavararöykkiöitä.
Poikkeuksena 80-luvun automatkat jolloin toimme kyllä tavaraa.
Mm. stereot, Al-runkoinen maastopyörä, öljyvärimaalauksia, vaimon vaatteita mm. silkkiä kun kotipaikkakunnallamme saatavuus oli erittäin heikkoa.
Jopa säilykkeitä Saksasta koska hinta-ja laatuero Suomeen oli huima ja lapset rohmukuoriaisia ja minä yksin töissä.
Autossa kulki myös janoiselle isukille parhaimmillaan 6-litraa pirtua sekä pari kymmentä litraa viskejä ja konjakkeja.
Nyt tarpeet ovat olemattomat. Jotain pientä, paikallista.
Vaimon rättitarvekin on hyvin kohtuullinen.
Lennoilla en ole viitsinyt raahata juuri mitään.
Enkä viedä.,
Tuntuuhan porukan laukut täytyvän Juhla-Mokasta ja jopa leivästä ja meijerituotteista.
Paras porukka, mennessään Espanjan asunnollemme, vei jopa sardiinipurkit, ingmannin tuotteet ja ateriakorvikkeet mennessään.
Kuukauden keikka. Kyllä laukut täyttyivät ja painoivat.- Ystävällinen neuvo
Vedä itsesi hirteen. Kaikille tulee parempi mieli, varsinkin vaimoparallesi.
- Ota itse neuvostasi
Ystävällinen neuvo kirjoitti:
Vedä itsesi hirteen. Kaikille tulee parempi mieli, varsinkin vaimoparallesi.
Mietipä vähän tuota viestiäsi. Kenen kannattaisi säästää meidät muut kommenteiltaan? Enkä ole tuo kritisoimasi kirjoittaja. Anna meille jotain sisältöä kirjoituksillasi. Edes jotain. Edes sellaista, jota kohteesi tarjoaa.
- 25-v
Ystävällinen neuvo kirjoitti:
Vedä itsesi hirteen. Kaikille tulee parempi mieli, varsinkin vaimoparallesi.
Ei ollut tarkoitus aiheuttaa noin pahaa järkytystä mutta vahinko on jo tapahtunut.
Yritä kestää!
Kaikella ystävyydellä, 25-v
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475475Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612356Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181880Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451771- 171595
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol331543Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5138881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171117Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771088Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2231021