Positiivisin mielin täytyy varata matkaa kanarialle ja toivoa parasta,kun olen seurannut tätä palstaa niin sellainen tuntuma on että viime talvi oli toinen perättäinen aika kehno sellainen,koleahko ja tuulinen,mutta voin olla väärässäkin.
Mutta ensi talvihan voi olla aivan täydellinen
parempaa odotellessa
5
380
Vastaukset
- Sotavento (ei kirj.)
Viime talvi oli erittäin hyvä. Olin itse Puerto de la Cruzissa aikavälin 3.11.-30.3., enkä valita oikeastaan ollenkaan. Puertoahan yleensä pidetään sateisimpana ja kylmimpänä kaikista saarten turistikohteista. Marras-joulukuu olivat lähes helteisiä; noiden kuukausien väliin mahtui yksi myrsky, mutta sitten taas tammikuulle saakka oli ihan hienoa. Karnevaaliaika maaliskuussa oli epävakaisempaa. Kaiken kaikkiaan ihan hieno talvi. Edellisenä talvena olin pari pidempää jaksoa samaisessa paikassa loka-marraskuussa ja myöhemmin tammikuussa. Hienoja jaksoja nekin. Lisäksi oli useita viikkoja Las Palmasissa maalis-huhtikuun vaihteessa. Tuolle jaksolle sattui tosi lämpimiä päiviä, illat tosin kylmiä. Se kylmin talvi vuosikausiin oli 2008-2009, ei kumpikaan edellisistä.
Kukaanhan ei voi säitä etukäteen ennustaa, ilmaston muuttuminen on selkeästi meneillään. Enää ei voi sanoa, että joku Pdl Americas tai Puerto Rico olisivat aina aurinkoisia. Toivon teille oikein onnistunutta lomaa, toivottavasti matkanne on viikkoa pidempi. - muuttolintu43
Ollaan nyt asuttu täällä 1 1/5 vuotta. Ja mikä on todettu, että sää ei ole välttämättä samanlainen kuin edellisenä vuonna. Eteläinen Gran Canaria oli tänä talvena joulusta helmikuuhun kylmä ja tuulinen (turisteille), meille vakiasukkaille passaa kaikki, jos ei nyt tule tsunamia, jota ei ole täällä nähty. Vilperi ei tainnut tykätä talvilomastaan tänä vuonna.
- vilperi571
Ei tykännyt ei!! Koskaan ei ole Puerto Ricossa ollut niin surkeeta säätä kuin tällä reissulla, eikä paljoa paremmat Las Palmasissakaan, tosin pientä muutosta parempaan suuntaan oli jo havaittavissa! :)
Ajankohta oli 22.01.-22.02.-11.
Mutta seuraavan kerran uudestaan! :)- muuttolintu43
Hyvä, ettet lannistunut, Vilperi ja vaimo! Me saarella kukkujat pysymme vaan sisällä, kun on huono ilma ja sitten taas nautitaan ihanista päivistä ja illoista, kun o kaunista. Siis toimitaan kuten kotimaassakin toimittaisiin.
Muuten täällä on syöty kurkkuja ja kaikkia muitakin vihanneksia, kuten pihvejäkin.
Pari viikkoa sitten kun oltiin Arguineguissa siellä ylhäällä takana, missä on uusia rivitaloja (duplex-2-kerroksinen, triplex-3-kerroksinen), niin mentiin yhteen ravintolaan ja minä söin mustekalasalaattia, josta tyckään. San Fernandossa se on aina hyvä. Mutta nyt tulin kipeäksi, olisi pitänyt palauttaa salaatti keittiöön, kun kerran tunsin hyvin vähän kummallista hajua. Mies ei tietysti tuntenut mitään, kuten tavallista. Ripulia kesti 3 päivää, sitten älysin kokeilla uutta vatsalääkettä, PROBI MAGE, jota tilasin Ruotsista, missä ovat rekisteröineet sen. Paraneminen tapahtui 3 kapselin jälkeen samana päivänä. (1 kaps.norm.) En voi kuin suositella, jos kärsii vatsavaivoista. Ei ole mainos, ottaa päähän, kun sitä ei saa täältä.
- Sotavento (ei kirj.)
Voi kauhistus, vatsataudit, mistä ikinä sitten johtuvatkaan, ovat äärimmäisen inhottavia ja omasta viime talven kokemuksestani viisastuneena neuvon kyllä jokaista hakeutumaan ensi tilassa lääkäriin. Lämpimissä olosuhteissa kehon nestetasapaino on muutenkin koetuksella, mutta jos edes vesi ei pysy sisällä, kuivuminen alkaa hyvin pian ja sitten ollaan jo lasaretissa. Nimimerkillä kokemusta on.
Toivottavasti Muuttolintu olet jo kunnossa.
Sotis
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770