Koneella suuria ongelmia

nasse86

Joo, eilen yritin vähän tehdä toimenpiteitä että saisi koneen hitautta helpotettua, mutta vastakkaiseen suuntaan näyttää mennään. En tiedä oliko Acer Empowering Technology -ohjelman poistaminen ratkaiseva juttu, mutta sen jälkeen tuo "ohjelmarivi" tossa alhaalla vilkkui hetken valkoisella ja katosi kokonaan, palasi sitten kuitenkin. Tänään kun käynnistin koneen näkyi pitkään pelkkää mustaa, pääsin kuitenkin tehtävienhallintaan ja silloin työpöytäkin tuli näkyviin. Sitten jossain vaiheessa tuo alhaalla oleva rivi taas vilkkui ja katosi tällä kertaa lopullisesti. Vasemmalla alhaalla näkyy Käynnistä-valikkoon vievä Windows-ympyrä, mutta muuten alarivillä näkyy vain kaistale taustakuvaa. Ohjelmat kyllä löytyvät tosta klikkailemalla ja aikaakin pääsee tarkastelemaan oikeasta alakulmasta.

Parin viime päivän aikana on tullut ongelmia jonkun isäntäohjelmien suojeluprosessin tjsp. kanssa, esim. Windows update on tuota nyt konetta käynnistäessä valittanut.

Yritin poistaa hjt-logista noita paria partypoker-juttua, ei onnistunut koska "unexpected error at procedure". EasyCleanerillakin taisi tulla samantapaista valitusviestiä. Ja hjt-skannia tehdessä tulee myös valitus "for some reason your system denied access to the hosts file".

Loki näyttää joka tapauksessa tältä (oli niin iso että täytyi laittaa linkin taakse):

http://www.2shared.com/file/k8bZLFj5/hijackthis2.html

Kovasti kaivattaisiin apua, olisin kiitollinen jos joku osaava jaksaisi neuvoa.

0

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Taisin tehdä virheen

        Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
        Ikävä
        46
        3199
      2. Hyvä että lähdit siitä

        Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
        Ikävä
        38
        2694
      3. Et siis vieläkään

        Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
        Ikävä
        53
        2624
      4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

        Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
        Maailman menoa
        115
        2440
      5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

        Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
        Ikävä
        51
        2193
      6. Olisitko mies valmis?

        Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
        Ikävä
        351
        1961
      7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

        Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
        Ikävä
        151
        1594
      8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

        Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
        Ikävä
        76
        1475
      9. vieläkin sanoa voin...

        💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
        Ikävä
        23
        1298
      10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

        Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
        Ikävä
        32
        1235
      Aihe