Kukahan asentaisi tiikkilattian parvekkeelle eli tietääkö kukaan liikettä/asentajaa moiseen urakkaan Helsinginseudulla? Semmoista kahdeksaa neliöä on pinta-ala.
Parvekkeelle tiikkilattia
7
546
Vastaukset
- Harrastelijatimpuri
Kysytään nyt kuitenkin, oliko tarkoitus tehdä joku ritilätyyppinen eli laudat pienillä raoilla vai mistä olikaan kyse. Käytännössä tuollainen lattia tehdään menemällä ensin puutavaraliikkeeseen, ostetaan laudat ja aluspuut ja sitten mietitään lautojen kiinnitystapa ja tarvilleiden hakuun. Kaikkea osataan kun vähän mietitään. Äkkipäätä tuntuisi, että parin päivän homma mutta kerro tarkemmin.
- Puutyötön
Ajatus olisi tehdä tuollainen ritilätyyppinen.Varmaan kahdesta osasta, jotta siivotessa ei olisi mahdoton päästä alta roskia poistamaan. En haluaisi ostaa ylimääräistä tiikkiä, kun se on aika kallista. Siksi jos joku jolla on pelit ja vehkeet suunnittelisi, ostaisi laudat ja rakentaisi, olisin helpottunut. Mutta ilmeisesti sellaisia firmoja ei ole olemassa, joten menen kai syksyllä tiikkiritiläkurssille.
- Pienimuotoinen yrity
Kyllä tuollainen on helppo tehdä, mutta tekisin kolmesta osasta jos parveke olisi vaikka suorakulmainen esimerkiksi mitoittaan 1,5 x n 4 metriä. Toinen tarkistattava seikka on, että oliko seinissä tai jossakin kulmia tai mutkia ja paljonko olikaan kynnyksen korkeus parvekkeen lattiaan nähden.
Rahaa työhön pitää varata noin 500 euroa ja tarvikkeet päälle, eli puhuttaneen noin 1000 euroa, ehkä alle olevasta paketista.
Anna mitat niin tarkistan hinnan, välineet kyllä on valmiina ja osataan homma. - j h poui åpo
Kannattaa miettiä. Teakki on kyllä hyvää puuta. Ja kovaa. Ja tahtoo tikustaa kuivuessaan, pitääpi öljytä ajoittain.
Ylivoimaisesti surkein partsinlattia oli taannoin yhdellä kaverilla, se oli jostain kehittänyt pyökkiritilöitä. Joopajoo, laudat katkeili, tikkuja tuli jalkapohjiin, aika kallista takanlämmikettä.
Tekisin kyllä ihan tavallisesta kyllästetystä laudasta ja käsittelisin sen jollain sopivan värisellä öljyllä muutamia kertoja. Kyllästetty puu on joko vihreää tai ruskeaa, mutta väri haalistuu nopeasti pois, se on kai laitettu siksi, että lautatarhoilla ei mene puutavarat sekaisin.
Anna olla jotain vuoden verran, että haalistuu, sitten sopivaa öljyä. Ite tehnyt paljonkin kaikenlaisia rappusia tai valokatteita tai terasseja ihan tavallisesta tavarasta ja hyvin on toiminut. Ja tulee kestämään, on vara ostaa kunnollista tavaraa(tarpeeksi tukevaa) että ei tule ongelmia jatkossakaan.
Ai niin, se urapuoli kyllästetyssä tavarassa on tarkoitettu alapuolelelle, siis sydän puoli ylöspäin.
Kustannusarviota mahdoton sanoa, timpurit tietenkin koittavat tienata. Mutta matereriaalit tavalliseen parvekkeeseen ei satasia maksa. Rosteriruuvejakin saa melkein mistä tahansa.- Pienimuotoinen yrity
Tuossa edellisen kanssa samoilla linjoilla, mutta katselisin puufirmasta jotakin muuta halvempaa "laudevärkki" materiaalia kun eihän parvekkeella mitään painekyllästettyä tarvita. Tavallinen puu kestää vuosikymmeniä kun vähän laittaa vaikka värjättyä puuöljyä pintaan, tai sitten kaunis puu ja UV suojattu lakka pintaan. Painekyllästetty puu on kaikista kamalinta tavaraa.
- Puutyötön
Tiikkiähän käytetään esimerkiksi veneen kansissa. Kestää siellä ilman öljyä auringon valossa ja sateessa yli 20 vuotta, vaikka ei ole paksua tavaraa. Ei sitä öljytä tarvitse, vaan se harmaantuu kauniisti vaan. Ei lähde tikkuja ja on lämmin jalalle. Minä haluan käsittelemätöntä tiikkiä lattiaani.
- Anonyymi
Onko kukaan tehnyt tiikkilattiaa parvekkeelle? Olisi kiva kuulla projektista ja lopputuloksesta miten toimii.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2373026Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell161702Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.101379- 1041228
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1291221- 751137
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531042Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581035Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717957- 135942