Mikä mua vaivaa?

Sää tarttisit lievät mömmöt ja terapiaa (ei mitään tv -hömppää)

Sulla on lieviä maanikon oireitakin.

itsetunto taitaa olla matalalla ja lievä persoonallisuushäiriö (tiuskimnen ja muut)

Ota yhteyttä paikalliseen mienterveystoimistoon, vaikka se voi kammottavalta tuntuakkin, ei sua pumpata mömmöjä täyteen eikä tule "sähköhoitoa".

Sä oot vaikeassa iässä, mutta tilanne pitää tutkia, ettei ole esm. vakavaa
masennusta tulossa/päällä!!!!! Pääasia ettet suunittele itsellesi mitään ikävää.

Harva sinun ikäisesi onkaan "löytänyt itseään". Olet vaikeassa iässä ja kokenut kolauksia. Hoida asiasi kuntoon, muuten ne voivat kasaantua ja jäädä vaivaamaan loppuiäksesi. Voisitko harkita, että menisit puhumaan kouluterveydenhoitajalle ja sitä kautta voisit päästä psykologille, joka osaisi tuoda selvyyttä sun tilanteeseen? Heillä on vaitiolovelvollisuus. Kerro sama minkä juuri kirjoitit. Ei juttelemisesta haittaakan voi olla. Yllättävän moni ikäisesi käy terapiassa ja jatkaa sitten taas ilman terapiaa kun suurimmista myrskyistä on selvitty.

Ihan tyypillinen murrosikä. Koita jutella jonkun aikuisen kanssa niin ettei sun tarvii yksin miettiä asioita.

Olen kohta 30. Ja voisin sanoa että noi samat oireet ajoi mut surullisesta ja vihaisesta teini-ikäisestä tunnepelokkaksi aikuiseksi joka ei uskaltanut luottaa yhtään kehenkään.

Kun tulin teini-iän kynnykselle jouduin perheessäni vallitsevaan kierteeseen tulla joksikin jota en ole. Minulla ei ollut paljonkaan tukea kasvamisessani jotta olisin kokenut onnistumista ja pystynyt kehittymään henkisesti edes kohtuullisen aikuisempaan suuntaan. Olin ikuinen vanhempien pikku tyttö jota suojeltiin niin kovasti kaikelta että sosiaaliset kykyni jäivät vajaiksi ja kosketus vastakkaiseen sukupuoleen lähes 0.

Ahdistuin ja turhauduin ja tunsin itseni järkyttävän yksinäiseksi. Tuntui että ajelehdin elämässä eteen päin täysin tuuliajolla, kuin joku muu olisi päättänyt siitä mihin suuntaan menen. Olin ulospäin reipas ja ahkera ja kaikkea mitä joku sattui minusta haluamaan, änkeydyin muiden muotteihin aina jotta saisin hyväksyntää. Ajattelin aina että "mitähän tuo ajattelee minusta". Sisällä pelkäsin kaikkia ihmisiä ja oireilin tunnevammaisuutta koska en yksinkertaisesti halunnut tuntea mitään koska sain aina paskaa niskaan, henkisesti. Etsin rakkautta kaikista.


Rymysin elämää läpi vuosikymmenen ja tein pahaa itselleni. Sekä fyysisesti että henkisesti. Henkiset haavat olivat kaikkein pahimpia. Olisin varmaan saanut mielenterveyslääkityksen mutta kun en yrittänyt itsemurhaa niin ei lääkärit muuta tehneet kuin voivottelivat kun yritin avautua masennuksestani tai muusta huonosta olosta.

Tähän tuli muutos vasta kun tajusin että olen elänyt elämäni läpi kuin teatteriesityksen. Aina eri roolissa riippuen vastaanottajasta. En tiennyt yhtään kuka olen koska identiteettini ei koskaan ollut kehittynyt. Jos et tiedä kuka olet voit helposti valua piiloon roolin taakse kuten hippi tai punkkari tai muu vastaava maski johon uskot itsekin ihan hullun lailla jotta et vain joutuisi kokemaan mitään oman itsesi kautta, koska se yleensä satuttaa (ihmiset on välillä niiiin paskamaisia tyyppejä). En ollut saanut oikeanlaistat tukea, rakkautta ja huomiota, joka olisi tukenut minun itseni löytymistä ja kehitystä ihmisenä. Valitettavasti ympäröivä ihmiset hyvistä aikomuksistaan huolimatta eivät pystyneet näkemään että asiat joita he minulle opettivat, joita he minulle kasvatuksellaan siirsivät ja joita he minulta salaa toivoivat tekivät minusta sirpaloituneen.

Aloin tutkia onko minulle opetetut tavat ja totuudet kuitenkaan oikein. En osannut koskaan kyseenalaistaa mitään joten nyt kyselen ja kyseenalaistan senkin edestä. Olen löytänyt spiritual growth, olkoon nyt suomeksi henkinen kasvu, mikä tarkoittaa henkimaailman hommien ja höpönpöpö sekä huuhaan tutkimista (trust me I have heard it all). Sieltä olen kuitenkin löytänyt tarvittavat työkalut korjata itseni, eheyttää henkiset haavat ja päästää irti kaikesta siitä paskasta jossa olen tähän asti elämässäni lillunut.

Helppoa se ei ole, eikä se kuulosta järkevältä mutta mikäli tuntuu siltä että jotakin pitäisi saada muttumaan, ja että kiiinnostaisi ottaa selvää niin siinä tapauksessa kannattanee vähän kaivella netin ihmeellistä maailmaa.

Nouse ensi kuitenkin pois sieltä paskan olon kuopasta. Muuten et pysty näkemään siltä pahalta ololta mitään muita vaihtoehtoja olotilalle.

Murkkuiältä kuulostaa.. Ja ihan btw, en minäkään surisi jos joku noin kaukainen sukulainen kupsahtaisi. Mutta joo, enhän mä tiedä miten läheisiä ihmiset sukulaisiinsa on.