Musta tuntuu että eräs varattu mies on ihastunut muhun aika tosissaan. Itsekin olen varattu. Ollaan molemmat n.25-vuotiaita.
Koulussa tavattiin viime syksynä ja nähtiin sen jälkeen lähes päivittäin, itse asiassa oli vaikeaa olla törmäämättä. Jos oikein tahdon muistaa niin ensi päivistä asti oli tunnelma meidän välillä jotenkin outo. Nyt koitti kesäloma, mutta syksy jännittää. Hän on niin, miten sen kuvailisin, herkkänä lähelläni. On monta kertaa hiljentynyt kesken lauseenkin vain katselemaan mua pehmeästi hymyillen. Katseensa tuikkii, hän vilkuilee ja tuijottaa mua, joskus säpsähtäen kun vastaan katseeseen. Kuuntelee tosi tarkasti mitä puhun vaikken puhuisi edes hänelle, ja muistaa asiat. Punastelee ja hämmentyy, puhuu hassusti tikusta asiaa, nauraa jokaiselle typerällekin vitsilleni. Koskettaa joskus varovasti kuin tunnustellen. On heti huolissaan jos en näytä iloiselta. Ja säikähtää aivan kauheasti jos on joku tilanne jonka voisi tulkita niin että hän mokasi, ja hyvä ettei kattoon hypi kun selviää että en ole suuttunut. Voisin sanoa muitakin juttuja hänessä jotka sanattomasti huutavat että käy jo kiinni kun ihan en itse uskalla! Ja kovasti kävisinkin jos oltaisiin sinkkuja. Mutta mitä tekisin, kun tätä lähemmäs en voi mennä, tällaisenakin tilanne on aika hankala, ja välttää en häntä taas syksyllä voi? Hänestä en tiedä, mutta itse en ole eroamassa, en jätä miesystävääni yksin siitä syystä että kohtaan muitakin mukavia miehiä joiden kanssa voin jotain kuvitella tapahtuvan. Ensinnäkään omassa suhteessani ei ole mitään suurta valittamista, arki pyörii ja hellyyttäkin on, ja toiseksi, eihän se antaisi hyvää kuvaa kenellekään jos juoksisin miehen sylistä toiseen etsien parempaa.
Mä olen jättänyt pois laskuista sen että tämä mies vain leikkii, koska sellaista ei jaksaisi näin kauan eikä tiettyjen tapahtuneiden juttujen yli, eikä leikkimiseen varmaan liittyisi tuollaista menettämisen pelkoa. Toisaalta jos seikkailua vain etsisi niin pitkänsitkeäksi on mennyt ilman että mitään erityistä on tapahtunut, helpompia kohteita kuin mä on kaupunki täynnä.
Me ollaan puhuttu meistä kerran, mun aloitteesta, tosin hän ei puhunut omista tunteistaan yhtään mitään. Itse sanoin että pidän hänestä (hän oli vaikuttanut todella yrittävän saada asiaa selville, ja miksi olisin muuta sanonutkaan?), molemmat sanottiin että ollaan varattuja. Siihen ei loppunut mikään muu kuin tilannetta edeltänyt jännitys, hän liiteli hetken kuin lattiasta irti, niin iloisena en ollut häntä nähnytkään.
Musta tuntuu ettei hän uskalla sanoa mulle ihan suoraan mitään tärkeää. Joskus hän kyllä näyttää siltä että haluaisi jotain kertoa mutta menee sisu kaulaan. Hän on pikkuisen mua nuorempi mies ja siltä pohjalta tavallaan ymmärrän että jännittää mua, mutta en mä häntä syö, enkä tiedä kuinka auttaa. Hän ei avaudu sanallisesti humalassakaan, mitä nyt ylipäänsä puhuu enemmän ja sekoilee sanoissaan vähemmän, ja vähän lähemmäs tulee fyysisesti, mutta pysyy kyllä korrektin rajoissa.
Hän vaikuttaa tosi kiltiltä ja herkältä. En olisi halunnut hänessä edes tällaista käytöstä alkaa havaitsemaan kun minä olen saavuttamaton, harmittaa hänen puolesta. Sinä päivänä kun tajusin mitä on tekeillä, tuli oikein paha olo. Vaikka tokihan se myös imartelee kun niin mukava tyyppi tykkää.
Oliskohan paha idea nyt lomien aikaan pyytää että nähtäisiin ja puhuttaisiin? Ei olla koko aikana oltu ihan kahdestaan kuin muutamia minuutteja ja niistäkin suurin osa sattumalta (paitsi se hetki kun puhuttiin siitä että ollaan varattuja, ja sekin oli aika ex tempore-tyyppinen hetkeksi erkaantuminen). Vai yritänkö vain kestää, odotanko että aika korjaa, vaikka tähän mennessä ei ole niin tapahtunut ollenkaan? Tämä on uusi tilanne minulle ja olen kovin ymmälläni. Asialliset neuvot hyvin tervetulleita.
Koulussa tavattiin viime syksynä ja nähtiin sen jälkeen lähes päivittäin, itse asiassa oli vaikeaa olla törmäämättä. Jos oikein tahdon muistaa niin ensi päivistä asti oli tunnelma meidän välillä jotenkin outo. Nyt koitti kesäloma, mutta syksy jännittää. Hän on niin, miten sen kuvailisin, herkkänä lähelläni. On monta kertaa hiljentynyt kesken lauseenkin vain katselemaan mua pehmeästi hymyillen. Katseensa tuikkii, hän vilkuilee ja tuijottaa mua, joskus säpsähtäen kun vastaan katseeseen. Kuuntelee tosi tarkasti mitä puhun vaikken puhuisi edes hänelle, ja muistaa asiat. Punastelee ja hämmentyy, puhuu hassusti tikusta asiaa, nauraa jokaiselle typerällekin vitsilleni. Koskettaa joskus varovasti kuin tunnustellen. On heti huolissaan jos en näytä iloiselta. Ja säikähtää aivan kauheasti jos on joku tilanne jonka voisi tulkita niin että hän mokasi, ja hyvä ettei kattoon hypi kun selviää että en ole suuttunut. Voisin sanoa muitakin juttuja hänessä jotka sanattomasti huutavat että käy jo kiinni kun ihan en itse uskalla! Ja kovasti kävisinkin jos oltaisiin sinkkuja. Mutta mitä tekisin, kun tätä lähemmäs en voi mennä, tällaisenakin tilanne on aika hankala, ja välttää en häntä taas syksyllä voi? Hänestä en tiedä, mutta itse en ole eroamassa, en jätä miesystävääni yksin siitä syystä että kohtaan muitakin mukavia miehiä joiden kanssa voin jotain kuvitella tapahtuvan. Ensinnäkään omassa suhteessani ei ole mitään suurta valittamista, arki pyörii ja hellyyttäkin on, ja toiseksi, eihän se antaisi hyvää kuvaa kenellekään jos juoksisin miehen sylistä toiseen etsien parempaa.
Mä olen jättänyt pois laskuista sen että tämä mies vain leikkii, koska sellaista ei jaksaisi näin kauan eikä tiettyjen tapahtuneiden juttujen yli, eikä leikkimiseen varmaan liittyisi tuollaista menettämisen pelkoa. Toisaalta jos seikkailua vain etsisi niin pitkänsitkeäksi on mennyt ilman että mitään erityistä on tapahtunut, helpompia kohteita kuin mä on kaupunki täynnä.
Me ollaan puhuttu meistä kerran, mun aloitteesta, tosin hän ei puhunut omista tunteistaan yhtään mitään. Itse sanoin että pidän hänestä (hän oli vaikuttanut todella yrittävän saada asiaa selville, ja miksi olisin muuta sanonutkaan?), molemmat sanottiin että ollaan varattuja. Siihen ei loppunut mikään muu kuin tilannetta edeltänyt jännitys, hän liiteli hetken kuin lattiasta irti, niin iloisena en ollut häntä nähnytkään.
Musta tuntuu ettei hän uskalla sanoa mulle ihan suoraan mitään tärkeää. Joskus hän kyllä näyttää siltä että haluaisi jotain kertoa mutta menee sisu kaulaan. Hän on pikkuisen mua nuorempi mies ja siltä pohjalta tavallaan ymmärrän että jännittää mua, mutta en mä häntä syö, enkä tiedä kuinka auttaa. Hän ei avaudu sanallisesti humalassakaan, mitä nyt ylipäänsä puhuu enemmän ja sekoilee sanoissaan vähemmän, ja vähän lähemmäs tulee fyysisesti, mutta pysyy kyllä korrektin rajoissa.
Hän vaikuttaa tosi kiltiltä ja herkältä. En olisi halunnut hänessä edes tällaista käytöstä alkaa havaitsemaan kun minä olen saavuttamaton, harmittaa hänen puolesta. Sinä päivänä kun tajusin mitä on tekeillä, tuli oikein paha olo. Vaikka tokihan se myös imartelee kun niin mukava tyyppi tykkää.
Oliskohan paha idea nyt lomien aikaan pyytää että nähtäisiin ja puhuttaisiin? Ei olla koko aikana oltu ihan kahdestaan kuin muutamia minuutteja ja niistäkin suurin osa sattumalta (paitsi se hetki kun puhuttiin siitä että ollaan varattuja, ja sekin oli aika ex tempore-tyyppinen hetkeksi erkaantuminen). Vai yritänkö vain kestää, odotanko että aika korjaa, vaikka tähän mennessä ei ole niin tapahtunut ollenkaan? Tämä on uusi tilanne minulle ja olen kovin ymmälläni. Asialliset neuvot hyvin tervetulleita.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.