jo suhteelisen pitkään seuranneena, ihmiset luulee usein tuntemattomien viestejä itselle tarkoitetuksi, niin hyviä kuin pahoja, miten, jotkut jos näin on, koitatte vakuuttaa toista yhteydenottoon jos kirjoitelette kaiken maailman ikäviä viestejä tänne, monet ottaa ne itselleen vaikka ei haluaisi ja vaikka kuinka järjellä koittaisi ajatella, ettei tiedä keneltä on, ihmismieli on vain sellainen.
Miksi ei sitten ota suoraan yhteyttä, kuka minkäkin takia ja siitä syystä täällä todennäköisemmin on. Haukutte ja syyttelette täällä toisianne ja samalla annatte taas yhden syyn ajatella ettei se toinen välitä ja epäröimään toista ottamaan yhteyttä. Vai onko jollain vakava aikomus antaa toiselle syitä olla ottamatta yhteyttä, mutta miksi täällä sitä toitottaa, jokainen haluaa sen yhteyden, toimiiko se kun toista mustamaalaa tai koittaa tehdä mustasukkaiseksi. Miten nyt sitten kenenkin kohdalla ja mistä syystä, en usko kenekään kuluttavan täällä aikaa pelkästään vittuillakseen, tai ne on todella harvassa, kirjoitin oman ihmistuntemuksen pohjalta ja millaisia ihmisiä elämässäni on ollut, ja se on mitätön osa kaikesta, millaisia pimeitä päitä maailmassa liikkuu, tuskin ne täällä on, kunhan laitoin ajatuksia, mitään tietenkään voi varmuudella sanoa. Vai onko tämä jollekkin pelkkä kanava purkautua, minulle on, silti toivon sitä yhteyttä, todella toivon sitä. Miten teillä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
olen yksinkertainen ihminen, jolle pitää yksinkertaisesti asiat ilmaista - muuten joutuu pohtimaan liian kauan ja sitten kun välähtää se voi olla jo liian myöhäistä..
Minulla on syy olla ottamatta enää yhteyttä tähän jota ikävöin. Tämä on turvallista erkaantumista niistä ikävistä tunteista ja raastavasta ikävästä, joka välillä vieläkin vaivaa. Toiselle toivoo hyvää ikävän irtautumisvaiheen jälkeen, mutta sitä ei voi suoraan viestittää. Ajatuksissa vain...
Toivot yhteyttä? Kirjoitat kauhean ritirampsun tyhjää ja et ole tehnyt oman asiasi eteen yhtään mitään. Mitä väliä muilla, tee omat ratkaisusi omassa elämässäsi ja jätä muiden miettiminen. Vähät sillä väliä kuka mitäkin varten täällä on...