lomabudjetti

Minkä verran varaisitte rahaa viikon matkalle Bulgarian Nessebariin?? Suunnittelemme avovaimon kanssa matkaa tuonne heinä-elokuulle.
5550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä oli Kreikan Rhodoksella 2 aikuisella viikoksi rahaa 700e.
Bulgariaa on edullisempi. Nyt olemme lähdössä Bulgaariaan 2 aikuista ja 1 esimurkku. Budjettimme on tuo sama 700e.
Shoppailtavaa riittää. Varoja sen mukaan matkalle mukaan.

Äänestä
  • Olisko hintataso Puolaan verrattava? Puolassa riitti 40€/päivä/hlö ostokset.

    Äänestä

Asun Sozopolissa ja 40 €/päivä kuulostaa hyvinkin riittävältä.

Kun käyn kaupassa tekemässä kolmen päivän ostokset, en ole vielä kuitannut yli kolmenkymmenen levan laskua (siis vihannekset, kalat, lihat, leivät, oluet jne.)

Tupakit ja brenkut ovat sitten erikseen, kohtuullinen punkku on 5 levaa/pullo, mastika ja rakia ovat edullisia. Kolmen vartin skottiviskin saa 20 levalla eli halpaa on, jos vain pää ja maksa kestävät.

Ravintoloissa syöminen ja juominen on suhteessa Suomeen vielä halvempaa, enkä kyllä viitsisi itse laittaa ruokaa muuten, mutta alituinen ulkona syöminenkin alkaa kyllästyttää pitemmän päälle.

Bulgariassa on muuten englanniksi toimivia pankkiautomaatteja vähän joka nurkalla, ja Visalla voi ottaa rahaa seinästä ilman ongelmia. Pankit tietysti kuittaavat oman osansa, 200 euron nosto maksaa noin 7 euroa pankista riippuen.

Äänestä

satanen päivässä ruokiin ja juomiiin plus lisäx tuliaiset krääsä ostokset retket sun muut.. meillä meni 1500 viikko....

Äänestä

Meillä meni viikon lomalla kahteen pekkaan noin tuhat euroa, joka sisälsi kaiken. Syönnit, juonnit, retket ja tuliaiset. Pääsee halvemmallakin, jos haluaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikko. kirjoitti:

Minkä verran varaisitte rahaa viikon matkalle Bulgarian Nessebariin?? Suunnittelemme avovaimon kanssa matkaa tuonne heinä-elokuulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu